Miksi kirjoittaa Yhdysvaltojen historiasta woke-kriittisesti?

Kirjoitin vastikään uuden kirjan Amerikan Yhdysvaltojen historia (632 sivua). Pääasiallinen tutkimusperusteinen syy suomenkielisen Yhdysvaltojen historian julkaisemiselle oli yliopistojemme nykyinen woke-vouhotus.

Toki jotkut yliopistotutkijatkin ovat väittäneet minulle, ettei anglosaksinen woke-vouhotus ole juurtunut tai juurtumassa suomalaiseen akateemiseen kulttuuriin. Oma kokemukseni asiasta on tyystin toinen. Suomen historiallinen seura kieltäytyi viime vuonna julkaisemasta woke-kriittistä blogikirjoitustani, vaikka meitä yhdistyksen tutkijajäseniä oli erikseen kutsuttu kirjoittamaan tähän historian käyttöä ja väärinkäyttöä koskevaan blogisarjaan.

Juttu meni artikkelina heti läpi toisessa mediassa, eli se ei ollut laadullisesti julkaisukelvoton. Nykyään löytää myös helposti ”tieteellisiä” suomalaisia kannanottoja, joissa todistellaan valkoisen ylivallan käsitteen avulla vaikkapa sitä, miksi käänteistä rasismia ei voi edes olla olemassa (eli että toisin kuin värillisiin ihmisiin aina ja kaikkialla, valkoihoisiin ihmisiin ei kerta kaikkiaan voi kohdistua ennakkoluuloista suhtautumista).

Samoin omia sanomisiani tulkitsi muuan Metodologia-lehden vertaisarvioitsija rasistisiksi, kun ihmettelin, miten amerikkalaisen yhteiskunnan kaikki ongelmat selittyisivät valkoisella ylivallalla, vaikka siellä taannoin äänestettiin musta mies presidentiksi kahdesti enemmistövaaleissa. Turun yliopistossa käytiin vastikään keväällä ja kesällä 2022 pitkä valitusprosessi pro gradu -työstä, jonka alkuperäisenä hylkäysperusteena oli ainoastaan työssä laajalti esitetty intersektionaalisen woke-ajattelun kritiikki. Sellainen kuulemma oli tutkimustyön objektiivisuuden kannalta mahdoton asenne.

Työ hyväksyttiin lopulta vastoin ohjaajan dogmaattista kantaa, tosin vain valituksen ja lukuisten vastineiden ja vastineiden vastineiden jälkeen. Prosessi todisti, että edes opiskelijan oikeudet eivät sinällään takaa suojaa yliopistonlehtoreiden pakkomielteiltä, varsinkin kun yliopiston professorikunta mieluummin puolusti alaisiaan kuin opiskelijan oikeuksia.

Uuteen USA-kirjaani erityisartikkelin kirjoittanut musiikkitieteilijä perui osallistumisensa juuri taiton alkaessa kirjassa esitettyjen woke-kriittisten näkemysten vuoksi. Hänen amerikkalaista musiikkia koskevasta erityisartikkelistaan meillä ei ollut mitään erimielisyyksiä.  Selväksi ei tullut, pelkäsikö hän uramahdollisuuksiensa puolesta vai oliko vain henkilökohtaisesti tuohtunut tavastani käsitellä viime aikojen amerikkalaisia kulttuurisotia.

Sinällään teokseni kertoo koko Yhdysvaltain historian siirtokunta-ajalta saakka Ukrainan sotaan. Mutta USA-tuntemuksen kannalta kirjan viimeiset luvut ja niiden kulttuurisotien analyysi ovat tärkeimpiä. Niistä selviää, mitä tarkoittaa kirjan lähtökohta tarkastella USA:n historiaa osana länsimaista kulttuurihistoriaa.

Selvennän seuraavassa lyhyesti kirjan teesiä kulttuurisotien taustasta ja nykytilasta. Kerron teoksessa pitkästi 1960-luvun vallankumouksellista muutoksista Yhdysvalloissa sosiaaliturvajärjestelmän ja terveydenhoidon uudistuksineen. Samaan aikaan kansalaisoikeusliikkeen voittokulun myötä maassa lopultakin taattiin afrikkalaisamerikkalaisille tasa-arvo poliittisina, oikeudellisina ja taloudellisina toimijoina. Tämän jälkeen rotusortojärjestelmä oli siis maassa murrettu ja kaikki tasa-arvopolitiikka jäi koulutus- ja sosiaalipolitiikan asiaksi, kuten muissakin länsimaissa.

1960-lukua seuraava kirjan pääluku on otsikoltaan ”Tasa-arvokehityksen rapautumisen kausi, 1969‒1999”.  Siinä teen selväksi, mitä maassa puuhattiin ja jätettiin puuhaamatta afrikkalaisamerikkalaisten rotusorron jälkeisen tasa-arvokehityksen eteen. Ei saatu paljoa aikaan. Sen sijaan kristillinen oikeisto ja oikeistomedia syntyivät argumentoimaan vaikkapa, että HIV on Jumalan rangaistus amerikkalaishomojen turmeltuneesta elämäntavasta. Saatiin myös aikaan oikeistodemokraatti Clintonin toimeenpanema sosiaaliturvajärjestelmän täystuho. Tämän uudistuksen myötä hän voitti toisenkin presidenttikauden. Vastaehdokkaalla ei ollut aseita istuvaa presidenttiä vastaan, kun tämä toteutti oikeistorepublikaanien hurjimmatkin unelmat köyhien kyykyttämisestä.

Sitten seurasivat vuoden 2001 terrori-iskut ja USA:n johdolla tapahtunut länsimaisten arvojen alennusmyynti Guantanamon vankileirillä ja salaisissa kidutuskammioissa ympäri maailmaa, joissa epäiltyjä terroristeja pahoinpideltiin vuosikausia kansainvälistä lakia jo lähtökohtaisesti rikkoneen Irakin sodan ajan. Samaan aikaan kotimaassa oikeistopuhuri jatkui tuhansien miljardien veronalennusten muodossa. Kun julkisella vallalla ei ollut rahaa, sillä ei ollut varoja tukea myöskään vähemmistöjen ja muiden huonosti koulutettujen julkista koulutusta. Kaupunkikeskustojen slummiutuminen jatkui, samoin kuin jatkui vähemmistöjen ylisukupolviseksi jo aikaisemmin muuttunut yleinen syrjäytymiskehitys.

Tätä kehitystä hieman lievensi Obaman terveydenhoitouudistus, jolla taattiin jokaisen velvollisuus hankkia aito terveysvakuutus, vaikka sitten liittovaltion subventoimana. Yhdysvallat käytti yhä 17 prosenttia kansantuotteestaan terveyspalveluihin, vaikka maassa eliniän odote oli yhä kolme vuotta alhaisempi kuin vaikkapa Suomessa, jossa kaikki kattavaan terveydenhoitoon käytettiin noin 9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Trumpin kaudella Yhdysvaltain julkinen velka oli noussut 160 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun suhdeluku Suomessa oli 84 prosenttia.

Vuodesta 2015 alkaen intersektionaalinen akateeminen tutkimussuuntaus, BLM-liike ja woke-herännäiset reagoivat kaikkeen tähän toteamalla, että maa oli valkoisen eliitin hallinnassa, joka ei pyrkinytkään laajaa syrjäytymiskehitystä korjaamaan. Tässä he olivat aivan oikeassa.

Väärässä he olivat siinä, että yrittivät korjata tilanteen vain keksimällä syrjäytymiselle rasistisen selityksen ja samalla itse rasismille aivan uuden määritelmän. Rasismi ei enää tarkoittanut kenen tahansa ihmisen ennakkoluuloista kohtelua ihonvärin perusteella. Se tarkoitti woke-herännäisten mielestä ylihistoriallisesti määritellyn valkoisen ylivallan tuottamaa yleistä yhteiskunnallista sortoa kaikkia vähemmistöjä kohtaan.

Samalla luotiin afrikkalaisamerikkalaisille uhriutumisnarratiivi orjuudesta nykypäivään, jossa kaikki kapitalistisen maailmantalouden historialliset muutokset selittyivät vain valkoisten miesten sortotoimenpiteiden jatkumona kaikkia muita ihmisiä ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisia kohtaan.

Koska 1900-luvun vaihteen imperialistinen talousjärjestys oli rotuerotteluun perustuva eikä etnisten ryhmien tasa-arvoa oltu saavutettu vieläkään, oli kaikkien ymmärrettävä myös nykyinen maailmanjärjestys erityisellä tavalla rodullistettuna. Rodullistamisparadigman myötä syntyi myös erityinen akateeminen valkoisuustutkimuksen ala (Whiteness Studies).

Uuden intersektionaalisen paradigman myötä yhteiskunnallista syrjäytymistä ei enää ajateltu yksilön alisuoriutumisena kilpailluilla työmarkkinoilla tai yleisenä kykenemättömyytenä hyödyntää koulutusmahdollisuuksiaan ja poliittista vaikutusvaltaansa tai näiden mahdollisuuksien puuttumisena jostain erityisestä yhteiskuntarakenteellisesta syystä.

Sen sijaan huomio keskitettiin kaiken perinteisen länsimaisen normiajattelun radikaaliin purkuun vähät välittäen siitä, että ilman normeja ei ole normaalia yhteiskuntaelämääkään. (Ovathan tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskin normeja.) Ei siis ollut syrjäytymistä, jonka syitä analysoida, oli vain väärin maailmaa normittavaa valkoista ylivaltaa.

Heitettiin tietoisesti menemään kaikki analyyttiset välineet ymmärtää kansainvälisen kapitalismin rakenteita, amerikkalaisia yhteiskunnallisia rakenteita sekä vaikkapa Yhdysvaltain erityisiä poliittisia rakenteita ‒ edes niiden korjaamisen nimissä. Sen sijaan yliopistojen opettajat saivat mustilta opiskelijoilta pyyntöjä, että afrikkalaisamerikkalaisten tenttivastauksia arvioitaessa on otettava huomioon heidän ylisukupolvinen traumatisoitumisensa vuosisatoja jatkuneen sorron vuoksi.

Muuan opettaja, joka vitsaillen kieltäytyi tällaisesta, erotettiin asian tutkinnan ajaksi UCLA:n yliopistosta. Tutkinnan aikana, jonka myötä valitukset todettiin aiheettomiksi, etiikkaa opettanut juutalaisperäinen tutkija sai opiskelijakunnalta tappouhkauksia ja viestejä, joissa todettiin Hitlerin olleen aikoinaan aivan oikealla asialla juutalaisten suhteen.

Koska valkoinen ihonväri ja sen tuomat etuoikeudet selittivät koko maailmanjärjestyksen, vaadittiin myös keskustelukulttuurin perusteellista muutosta. Uudella tapaa ”yhdenvertaistetussa” keskustelussa jokaisen keskustelijan kuului ensin rodullistaa itsensä, eli kertoa oma asemansa rotuhierarkiassa afrikkalaisamerikkalaisena, aasialaisamerikkalaisena, latinona tai etuoikeutettuna valkoisena.

Tämä tarkoitti, että mihin tahansa rodullistettuun vähemmistöön kuuluvan argumentti oli lähtökohtaisesti validimpi kuin etuoikeutettuun valkoiseen rotuun kuuluvan. Rotuerottelu tuotiin tietoisesti takaisin länsimaiseen ajatteluun. Suomalaisetkin akateemikot rohkaisivat reiluuteen, vaikka joitakuita saattaisi hiukan ”ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena”.

Tästä lähtökohdasta demokraattien yhteiskunnalliset uudistuspyrkimykset ymmärrettiin perinteisen äänestäjäkunnan keskuudessa laajalti vain joko uutena rotuerottelupolitiikkana tai pyrkimyksenä sosialistiseen talousjärjestykseen ja sen mukanaan tuomaan yksipuoluevaltaan.

Demokraattien voitto Trumpin syrjäyttäneissä vuoden 2020 vaaleissa jäikin täysin torsoksi. He eivät ole saaneet aitoja yhteiskunnallisia uudistushankkeitaan läpi kongressissa, koska vain pari änkyrädemokraattia riittää suomaan republikaaneille voiton kaikissa äänestyksissä. Ei ole ihme, että maailmalla pelätään jopa Trumpin uutta nousua presidentiksi.

 

Jos USA:n historia kokonaisuutena kiinnostaa, kirjani esittelysivuston löydät täältä:

https://amerikanhistoria.com/

 

+6
Ari Helo

Ari Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu