Raportin mukaan rasistinen häirintä on laskusuunnassa

Euroopan unioni on tuottanut ”Mustana Euroopan unionissa” (Black in the EU) -kyselytutkimuksia afrikkalaisperäisen väestön rasismikokemuksista useiden vuosien ajan. Uusimmasta tutkimuksesta uutisoitiin laajalti Suomessakin pari viikkoa sitten, koska joitakin rasismin ilmentymiä raportoitiin meiltä poikkeuksellisen paljon.

Rasismista on oltava huolissaan, milloin ja missä sitä ilmeneekin. Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole menneet huonoon suuntaan. Itse poimin raportista sen ilahduttavan tiedon, että afrikkalaisperäisistä suomalaisista ja Suomessa asuvista aiempaa harvempi raportoi varsinaisesta häiriköinnistä (s. 59).

Maahanmuuttokeskustelua koskien on syytä painottaa, että Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleille Suomi (kuten arvattavasti muutkin Euroopan maat) ovat häirinnän suhteen ankeampi paikka asua kuin millekään muulle maahanmuuttoryhmälle, kuten aasialaisille tai vaikkapa Lähi-Idän islamilaisista maista tulleille. Tämä näkyy selvästi muissa tutkimuksissa (UTH, 2014, ss. 16, 17).

Joitakin varauksia tämän tutkimuksen suhteen on syytä tehdä. Suomesta saatiin yli 500 vastausta, mikä oli hyvää keskiarvoa. Mutta EU:ssa on 27 jäsenmaata ja tässä kyselytutkimuksessa oli mukana vain 13 maata (aiemmissa tutkimuksissa mukana oli vain 10-12 maata). Voi puhua leimallisesti länsieurooppalaisesta tutkimuksesta, koskapa itäisemmän EU:n jäsenmaista Suomi ja Puola olivat ainoat edustajat. Lisähuomiona voi tehdä sen, että Puolassa elää tiettävästi noin 38 miljoonaa ihmistä ja vain noin 15 000 afrikkalaisperäistä, mikä on suhteessa selvästi vähemmän kuin muissa kyselyyn osallistuneissa maissa. (Suomessa asuu tiettävästi noin 57 000 afrikkalaisperäistä ihmistä.)

Päällimmäisin tulos kyselyssä oli tämä: Tilanne näyttää huonontuneen kaikkialla sitten aiempien kyselyiden. Suomi siis seuraa länsieurooppalaista trendiä tässäkin. Viimeisen viiden vuoden aikana jonkinlaista rasismia kohdanneita (syinä ihonväri, etninen tausta, maahanmuuttajastatus tai uskonto) oli 2016 noin 39 prosenttia kyselyyn osallistuneista ja vuonna 2022 peräti 49 prosenttia (s. 15 / viimeisen vuoden ajalta vastaavat luvut olivat 24% ja 34%).

Yleinen rasismin kokemus (asumisen, opiskelun, työn ja viranomaistoiminnan suhteen sekä kohtelu baareissa ja kaduilla) oli Suomessa 13 maasta kolmanneksi yleisintä. Itävalta ja Saksa pitivät kärkipaikkoja (s. 28).  Aiemmassa tutkimuksissa Suomi oli pitänyt tässä jopa kärkipaikkaa (kun kysyttiin rasismikokemuksista viimeisen viiden vuoden aikana). Nyt ykkössijat veivät muut.  Tämä oli sinällään hyvä uutinen, mutta Saksassa ja Itävallassa nämä luvut taas olivat selvässä nousussa.

Yleisen rasismikokemuksen erot eivät olleet dramaattisia Itävallan, Saksan, Suomen, Tanskan, Irlannin, Belgian ja Luxemburgin välillä (tässä järjestyksessä). Selitystä kaivattaisiin (vaikkei sitä kysely tarjoa) siihen seikkaan, miksi joukossa muita maita rasismin yleisyyden kokemus oli tyystin erilainen, sillä peräti 10 tai yli 10 prosenttiyksikköä paremmin edellisiin verraten pärjäsivät Italia, Ranska, Espanja, Ruotsi, Puola ja Portugali.

Oma arvaukseni tämän eroavaisuuden syistä on seuraava: Eriytyminen on pitkällä joissain maissa ja se sellaisenaan vähentää kokemusta varsinaisesta rasismista. Ainakin Ranskassa on uutisoitu jopa rotumellakoista ja Ruotsin slummiongelmat ovat hyvin tiedossa, eli pitkä oleskelu on mitä ilmeisimmin aidosti eriyttänyt vähemmistöjä valtaväestöstä. Puolassa afrikkalaisperäisiä on huomattavan vähän. Portugalilla on vanhat siteet Afrikkaan, minkä vuoksi siellä mahdollisiin rotuongelmiin osattaneen suhtautua rakentavammin. Espanja ja Italia pärjäävät tässä suhteessa ainakin odotusarvoa paremmin, mutta niillä on pitkät perinteet vähemmistökansallisuuksien kanssa toimeen tulemisessa, kenties turismiperinnekin auttaa. Tai sitten kyse on siirtolaisten omien odotusten eroista maiden välillä. Varsinkin Espanjassa ja Portugalissa afrikkalaisperäiset toisaalta ilmoittivat poikkeuksellisista taloudellisen pärjäämisen vaikeuksista (95), jollaisia ei koettu pohjoisemmissa maissa.

Hurraa-huutoihin meillä ei ole syytä. Kuten aiemminkin, Suomi oli synkällä ykköspaikalla rasistisen väkivallan kokemuksissa afrikkalaisperäisten ihmisten parissa (s. 66). Luvut eivät ole varsinaisesti järkyttävän kamalia, sillä tällaista oli kokenut vastaajista vain 11 prosenttia kaikista vastaajista Suomessa ja puolestaan Saksassa 9 prosenttia sekä Tanskassakin 8 prosenttia (s. 66). Kuten todettua, Suomessa rasismi kohdistuu aivan erityisen selkeästi afrikkalaisperäisiin ihmisiin. Samoin Suomessa oltiin synkällä ykköspaikalla väkivallan tai rasistisen solvauksen kohteeksi joutumisessa viimeisten 12kk aikana, tosin vain prosentin erolla Saksaan (s. 58).

Lohdullista oli kuitenkin, että kohdassa ”häirintäkokemukset viimeisten 5 vuoden aikana”, jossa Suomi oli yhä toisena Saksan jälkeen, olivat Suomen luvut pudonneet monta prosenttia vuodesta 2016 (s. 59). Suunta on hyvä.

Luottamus poliisin toimintaan oli Euroopassa huonontunut selvästi. Keskimääräisesti kaikissa maissa 16 prosenttia vastanneista ei luottanut poliisiin tai pelkäsi poliisia liikaa raportoidakseen rasistisesta käytöksestä. Vielä vuoden 2016 kyselyssä tämän syyn ilmoitti vain 5 prosenttia ilmoitti (s. 67). Onko Black Lives Matter -liikkeellä ollut tähän vaikutusta? Ainakin näin voi spekuloida, varsinkin ottaen huomioon, että kun tilastojen mukaan USA:ssa poliisi surmaa noin 1000 ihmistä joka vuosi, koko EU:n alueella tällaisia traagisia tapauksia on vain noin 100 vuositasolla. Luottamuksessa poliisin toimintaan Suomi pärjäsi paljon keskimääräistä paremmin muihin verrattuna, kuten aiemmissakin kyselyissä (s. 53, s. 79).

Erityisen kiintoisa rasismin ja muun epäreilun kohtelun kokemisen kannalta on tilasto, jossa merkittynä näkyy poliisin tarkastamien ihmisten määrä koko väestöstä verrattuna afrikkalaisperäisiin. Usean maan kohdalla, myös Suomen, poliisi pysäyttää tai pidättää afrikkalaisia harvemmin kuin muuta väestöä (s. 75). Sen sijaan kokemus siitä, että poliisi pysäyttää ihmisiä rasistisin perustein oli nousussa Suomessa, vaikka tapahtumat sinälläänkin olivat harvenneet vuodesta 2016 verrattuna vuoteen 2022 (s. 78). Poliisien pysäyttämäksi joutuminen oli Suomessa keskimääräistä harvinaisempaa muihin maihin verrattuna. Varsinkin kokemus siitä, oliko poliisin tekemä tarkastus rasistisesti motivoitunut oli Suomessa keskimääräistäkin harvinaisempaa (38%), kun nämä luvut olivat Ruotsissa (58%) ja Saksassa (69%) selvästi huonompia (s. 71).

Päinvastoin kuin Itävallassa ja Saksassa, varsinaiset häirintäkokemukset olivat kuitenkin Suomessa selvässä laskussa (vanhasta 63 prosentin tasosta 52 prosenttiin). Tärkeä tieto on sekin, että peräti 29 prosenttia häiriköinnistä eri maissa yleisesti tapahtui jonkin muun etnisen vähemmistön edustajan, ei valtaväestön taholta (s. 63). Yleisesti eri maissa oltiin vähenevällä linjalla, mikä ei tue yleistä käsitystä rasismin yleistymisestä arkikokemuksena kaduilla, baareissa ja bussipysäkeillä.

Rasismin siis koetaan lisääntyneen muuten kuin julkisilla paikoilla kuultuina uhkailuina tai huuteluina. Toisin sanoen rasismia koetetaan tai siitä ollaan tietoisempia tavallisessa arjessa työpaikoilla, kouluissa tai vaikkapa työmahdollisuuksien epäämisenä (s. 39, s. 48).

Ei Suomessa liikaa pidä huolestua, sillä joissakin kyselyn osioissa Suomi pärjäsi aivan kohtuullisesti jopa tässä erittäin länsieurooppalaisesti painottuneessa kyselytutkimuksessa. Erityisesti toimeentulon suhteen Suomi oli kärkimaita Tanskan kanssa (sekä yllättäen Puolan). Vaikeinta tässä suhteessa oli Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa ja Belgiassa, joissa oltiin n. 20 prosenttia huonommalla tasolla kuin meillä (s. 95).

Hieman yllättäen myös kokemukset koulumaailmasta olivat Suomessa kaikkein huonoimmasta päästä (s. 45). Erikoinen on Suomen erityisen huono sijoitus afrikkalaisperäisten ihmisten asuinoloissa (s. 42, s. 92), joka oli koettu ongelmalliseksi juuri Suomessa muihin maihin verrattuna. Johtuuko tämä vuokra-asuntotilanteesta vai maahanmuuttajien vastaanottokeskusten oloista, jää arvoitukseksi. (Aiemmissa vertailuissa Suomi oli pärjännyt asumisessa ja työssäkäynnin mahdollisuuksissa mallikelpoisesti muihin maihin verrattuna. Ks. esim. Black in the EU, 2019 yhteenvetoraportti vuoden 2018 kyselystä, asuminen, s. 13 / työssäkäynti s. 11).

Yleiskuvasta on lohdullista muistaa tämä: Afrikkalaisperäisten ihmisten työssäkäynnin ongelmat tai asuminen eivät Suomessa oleellisesti eronneet muista maista (aiemmissa tutkimuksissa Suomi oli pärjännyt niissä poikkeuksellisen hyvin). Afrikkalaisperäisen väestön koulutuksen suhteen synkimpiä maita olivat Ruotsi ja Espanja, joissa kouluttamattomien osuudet olivat poikkeuksellisen suuria (s. 86). Tämä kertonee pitkälle edenneestä eriytymisestä valtakulttuurista, mikä ei kuitenkaan näy varsinaisena syrjäytymisen kokemuksena, ainakaan rasismin suhteen.

Raportin tutkimusmetodologian suhteen erityisesti varoitetaan, että Ruotsin luvut eivät välttämättä ole kaikin osin vertailukelpoisia (s. 12). Erikoista on, että joissakin maissa haastateltuihin ilmeisesti kuitenkin kuului muita kuin Saharan eteläpuolisen Afrikan maista tulleita tai näiden jälkeläisiä (määrittely, että vähintään toinen vanhemmista). Tätä eroavaisuutta ei selitetä selvästi, onko se vaikuttanut kyselytuloksiin maittain vai ei (ss. 105-106). Kuten sanottua, afrikkalaisperäisillä rasismin kokemus on suorempaa ja yleisempää kuin muilla maahanmuuttajaryhmillä. Juuri tässä suhteessa suomalaisilla löytyy parannettavaa.

LÄHDEMERKINTÖJÄ

“Being Black in the EU, 2023” -raportti, 124ss. Wien, 2023 (ladattu pdf 27.10. 2023: https://fra.europa.eu/en/publication/2023/being-black-eu)

”Being Black in the EU, 2019” -raportti: https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/fra-2019-being-black-in-the-eu-summary_en.pdf (vierailtu 19.2. 2023).

UTH: Anu Castaneda, Liisa Larja, Tarja Nieminen, Satu Jokela, Jaana Suvisaari, Shadia Rask, Päivikki Koponen & Seppo Koskinen, ”Ulkomaalaistaustaisten psyykkinen hyvinvointi, turvallisuus ja osallisuus: Ulkomaista syntyperää olevien työ- ja hyvinvointitutkimus 2014, UTH”, THL, 2015, (pdf ladattu 9.8. 2023 osoitteesta: https://www.julkari.fi/handle/10024/127023); Myöskään laajahkosta Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Kotoutumisen osaamiskeskuksen aineistoista ei vuonna 2023 löytynyt selkeästi huonompaa kehitystä osoittavia tilastotietoja ulkomaalaistaustaisten elämäntilanteiden suhteen. Ks. Kotoutuminen.fi -sivusto: https://kotoutuminen.fi/etusivu (vierailtu 19.8. 2023).