Yliopisto opettamassa itsesensuuria? Se Turun gradun tapaus

Ilta-Sanomia myöten on minun aloitteestani kirjoitettu Turun yliopistossa ensin hylätystä ja sitten valitusteitse hyväksytystä Itä-Aasian tutkimuksen pro gradu -työstä. Kyseessä on siis maisteritason opintojen lopputyö, joka alun perin hylättiin sen sisältämän woke-kritiikin vuoksi.

Kyseisestä gradusta on hyvää vauhtia tulossa Suomen kaikkien aikojen haukutuin opinnäyte, koska on paljon yliopistoväkeä, jotka ovat ryhtyneet arvioimaan sen heikkouksia omia tarkoituksiaan varten. Osaa heistä motivoi halu puolustaa humanististen alojen opetushenkilökunnan kunniaa yleisesti ja osa haukkuu gradua tukeakseen humanistiseen opetukseen laajalti levinnyttä intersektionaalista woke-vouhotusta. Tämä näkyy muun muassa siten, että arvioissa moititaan lähteenä käytettyä tiedekirjallisuutta heikkotasoiseksi kertomatta lainkaan, mikä siinä olisi tieteellisesti virheellistä.

Itse esiintuodun ongelman suhteen näissä arviossa on vikana se, että niissä ruoditaan ylimalkaisesti gradun kaikkia heikkouksia, vaikkei kukaan ole väittänyt työtä täydelliseksi onnistumiseksi (tosin kriitikot tekevät tämän usein metodologian kannalta hassuja huteja lyöden). Samalla hämärtyy täysin se, mikä tässä tapauksessa oli ongelmallista.

Ongelmaksi asiassa koettiin 1) ohjaajan kieltäytyminen ohjaustyöstään, 2) lopullisen gradun ylikriittinen arviointi ja 3) Turun yliopiston professorikunnan yksipuolinen huoli alaistensa ammattikunniasta opiskelijan oikeuksien sijaan, kun kolme professoria puolsi hylkäystä ‒ missio, jonka valituslautakunnan opiskelijalle myönteinen päätös sentään pysäytti.

Vielä on nostettava esiin se perimmäinen ongelma 4), että suomalaisessa humanistisessa ja osin myös yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa suositaan nykyään vain yhtä, nimittäin intersektionaalista tutkimusorientaatiota ohi ja yli muiden perinteisten tutkimussuuntausten ja vieläpä vähät välittäen sitä kohtaan suunnatusta laajasta metodologisesta kritiikistä kaikkialla länsimaissa.

Seuraavassa esitän tapahtumien kulun tiivistetyssä muodossa:

Kevättalvella 2022 minuun otti yhteyttä Turun yliopistosta Itä-Aasian tutkimuksen opiskelija, jota uhattiin lähes valmiin pro gradun, eli maisterinopintojen lopputyön hylkäämisellä. Häntä vaadittiin poistamaan kaikkiaan 180-sivuisesta, englanninkielisen työn varsinaisesta tekstiosiosta 45 sivua, eli kokonaan työhön sisältynyt kriittinen analyysi intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteista.

Työ oli minusta mainio esitys aiheestaan, eli intersektionaalisesta feminismistä ja sen vaikutuksista japanilaiseen seksuaaliväkivaltakeskusteluun. Trimmasimme opiskelijan kanssa lähes valmista työtä pari viikkoa ja hän jätti sen arvosteltavaksi.

Ohjaajan uhkauksen mukaisesti gradu hylättiin oitis. Intersektionaalista tutkimusotetta ei saanut arvostella. Opiskelija jätti hylkäyksestä valituksen yliopistolle 17.3. 2022.

Opiskelijan valitusta selvittäneelle yliopiston lautakunnalle totesin, etten ollut 11 vuoden yliopistonlehtorin kokemuksellani (kolmessa eri yliopistossa) ikinä nähnyt pro gradu -työstä ehdotettavan hylättyä arvosanaa. Pidin kyseistä työtä vähintään arvosanan 3 veroisena, kun asteikkona on normaali hylätty/1-5.

Gradun hylkääminen on erittäin poikkeuksellista, koska opiskelijat ovat sitä kirjoittaessaan vähintään viisi vuotta opiskelleet sekä yleistä tutkimusmetodologiaa että oman erityisalansa tutkimusta. Gradun tekijä saa myös ohjausta, mikä oli nyt työn loppuvaiheessa kokonaan evätty.

Oma mielipiteeni ei ollut ainoa, joka erosi kyseisen tutkimuslaitoksen opettajien näkemyksistä. Sisällytimme opiskelijan valitukseen myös kolmen muun dosenttitason tutkijan pikavilkaisulla antamat arviot työn hylkäämisen mahdollisuuksista.

Kaikki kolme (vakinaisissa tutkimus- ja opetustoimissa muissa yliopistoissa työskennellyttä) asiantuntijaa pitivät työn hylkäämistä ylilyöntinä. Heistä tosin vain yksi suostui arvioon omalla nimellään. Niin paljon yliopistoissa pelätään tutkijakollegojen virheisiin puuttumista.

Valitukseen tehdyssä vastineessaan hylkytuomion antaneet opettajat moittivat työtä nimenomaisesti objektiivisuuden puutteesta. Intersektionaalisen tutkimuksen objektiivisuuden kyseenalaistaminen oli siis itsessään objektiivisuuden puutetta.

Kyse oli tutkimusmetodologisesti varsin yksinkertaisesta asiasta: Saako yliopistoissamme kirjoittaa kriittisen analyysin intersektionaalisen tutkimuksen objektiivisuusongelmista ilman, että väitetään näin tehtäessä syyllistytyn yleisten objektiivisuusvaatimusten loukkaamiseen?

Tieteellisen argumentoinnin objektiivisuuden käsitettä on hyvä avata sikäli, ettei absoluuttisen objektiivista näkökulmaa ihmistieteissä voi todentaa millään. Juuri tämän vuoksi tarvitaan jatkuvaa, kriittistä keskustelua siitä, millaiset osatotuudet maailmasta ovat tieteellisen ajattelun mukaisia ja mitkä taas pelkkää toiveajattelua.

Kyseisessä gradussa oli käyty varsin laajan lähdeaineiston pohjalta läpi sitä, millaisia ongelmia intersektionalistien yksiniittinen tukeutuminen Michel Foucaultin filosofiasta omaksuttuun tietokäsitteeseen tuottaa objektiivisuuden kannalta. Intersektionalistien mielestä intressivapaata tietoa ei ole olemassakaan, minkä johdosta heistä suuri osa on päätynyt sille kannalle, että vain yhteiskunnallisia vähemmistöjä ymmärtäviä tietoväitteitä saa esittää objektiivisina tietoväitteinä ja muita ymmärtäviä taas ei.

Ainuttakaan pitkän työn tietoväitettä ei edes yritetty osoittaa vääräksi. Opiskelijan moitittiin tehneen työnsä kuulematta ohjaajaansa, vaikka ohjaajaksi määrätty henkilö oli kieltäytynyt ohjauksesta siitä lähtien, kun työhön oli sisällytetty intersektionaalisen feminismin kritiikkiä. Itse olin gradun kirjoittajan kanssa monesta asiasta eri mieltä, mutta ei edes ohjaajan ja opiskelijan tarvitse olla opinnäytteen kaikista väitteistä samaa mieltä.

Työn väitettiin myös ylittävän pro gradu -työlle asetetun maksimimitan. Myös tämän väitteen opiskelija osoitti virheelliseksi. Opettajat eivät siis osanneet tulkita omia ohjeistuksiaan tai tulkitsivat niitä tietoisesti opiskelijansa vahingoksi.

Opiskelijan vastine oli vakuuttava. Lautakunta pyysi sen vuoksi lausuntoa myös laitoksen ulkopuoliselta asiantuntijalta. Tämä päätti olla oman yliopistonsa opettajien kanssa samaa mieltä.

Myös tähän lausuntoon kirjoitettiin perusteellinen vastine. Samalla lautakuntaa informoitiin opiskelijan aiemmasta maisterintutkinnosta toisesta yliopistosta. Hän oli siis ollut aiemmin kykenevä gradutasoiseen tieteelliseen argumentointiin ja vasta intersektionaalista tutkimusta kritisoidessaan siinä täysin epäonnistunut.

Lopulta lautakunta löysi toisesta yliopistosta yliopistonlehtorin, joka päätyi hylyn antaneen tiedekunnan arvosteluohjeistusta tarkasti noudattaen suosittamaan työlle arvosanaa 2. Tätäkin lausuntoa hylkyä ehdottaneelta laitokselta moitittiin epäpäteväksi.

Koska talon oma väki oli hylkäystä jo kolmen eri tutkijan toimesta suosittanut, lautakunta päätti lopulta 22.7. 2022 hyväksyä gradun arvosanalla 1. Kyse oli kuulemma vain opiskelijan oikeusturvasta, jolloin virheellinenkin hyväksyminen oli pienempi paha kuin työn edes potentiaalisesti virheellinen hylkääminen.

Ohjauksesta vain nimellisesti vastannut yliopistonlehtori voi siis jatkossakin kieltäytyä ohjaustyöstä häntä loukkaavia aihepiirejä koskevien opinnäytteiden osalta. Toimen normaali kuukausipalkka on 5 000 euron suuruusluokkaa. Sen luulisi kannustavan myös vähemmän miellyttävien työtehtävien hoitoon.

Työn pääotsikko oli ”Breaking the Silence”. Akateemisen vaikenemisen muuri on jo syytä rikkoa. Koska kyseessä oli erityisesti kiista intersektionaalisen feminismin metodologiasta, mainittakoon, että gradun kirjoittaja oli nainen samoin kuin työn hylännyt yliopistonlehtori, kuten myös molemmat ulkopuoliset arviot antaneet kulttuurin- ja sukupuolitutkimuksen asiantuntijat.

Varsinaista sukupuolikokemustaan asianosaiset voivat kommentoida itse, jos katsovat sitä loukatun. Itse en ole koskaan ollut niin loukkaantunut oman tutkijanetiikkani ja suomalaisen yliopisto-opetuksen puolesta kuin tätä revohkaa puoli vuotta seurattuani. Kysymys ei ole Turun yliopiston ongelmasta, vaan yliopistoväen yleisestä välinpitämättömyydestä intersektionaalisen tutkimusotteen kannattajien uskonnollista ajattelua lähenevän metodologisen hurmahenkisyyden edessä.

Tällaisessa toiminnassa on kyse opiskelijoiden rohkaisemisesta itsesensuuriin kivuliaiksi koettujen asioiden esille nostamisen suhteen. Episodi on nähtävä isommissa kehyksissään. Kyse on yleisen pelon ilmapiirin luomisesta niiden keskuuteen, jotka intersektionalismiin suhtautuvat kriittisesti tai edes potentiaalisesti niin saattaisivat langeta tekemään. Ennen vanhaan kriittiseen ajatteluun opettaminen oli koko yliopisto-opetuksen perimmäinen tarkoitus.

Kaiken tämän vouhkaamisen yksiniittisyydestä kertoo sekin, että minua siteerataan tämän tapauksen johdosta vaikka minkälaiseksi uusnatsiksi ja ”persuksi” yliopistoväen omissakin somepostauksissa. Niille, joita se mahdollisesti kiinnostaa, voin paljastaa samalla, etten ole eläissäni äänestänyt muita puolueita kuin demarit, vasemmistoliitto ja vihreät. Omien ja opiskelijoideni töiden metodologisesta kestävyydestä keskustelen kuitenkin vain akateemisen yhteisön sisällä, en poliitikkojen kanssa.

Myös yhteiskuntatieteillä ja humanistisella tutkimuksella on metodologiset reunaehtonsa, joita ei saa politisoida. Pätevää (!) tietoväitettä ei voi kääntää politiikaksi, sillä politiikka on asioiden korjaamista nykyhetkessä tulevaisuutta varten ja siten vaatii väistämättä visioimista. Visioiminen taas ei ole tiedon tuottamista.

 

LISÄMATERIAALIA:

ALKUPERÄINEN SELONTEKONI TURUN GRADUN VALITUSPROSESSISTA:

https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/saako-intersektionaalista-tutkimusotetta-kritisoida-breaking-the-silence-gradun-tapaus/

 

ILTA-SANOMIEN ARTIKKELI SAMASTA:

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008990738.html

 

+11
Ari Helo

Ari Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu