Missä Soini siellä Ari!

Matkalla Brysseliin tapasin monta mielenkiintoista henkilöä. Itse Timo Soinikin tuli käteltyä Brysselin yössä.

Nykyinen parlamentti on valittu viime vuonna ja Suomen 13 mepistä tuli tavattua kolme reissun aikana. Olisin mielelläni tavannut myös Liisa Jaakonsaaren, mutta se ei nyt tällä kertaa onnistunut.

Poliittisesti täysin itsenäisen komission vieraana kävimme myös Olli Rehnin kabinetissa, itse komissaaria me emme tavanneet, koska hän oli neuvottelemassa juuri Irlanti-lainan takuuehdoista ja sen sellaisesta pikku sälästä.

Alueiden komitean jäsen täälläkin parhain bloggaaja Siikalan mielestä oli myös tapaamieni henkilöiden joukossa. Laittaisin nimenkin julki, mutta hän sanoi pitävänsä vaatimatonta linjaa näkyvyydessä juuri Eurooppa-asioissa. Terveisiä ja kiitokset ystävyydestä.

Alueiden komitean nettisivuilta lisätietoa.  http://www.cor.europa.eu/

Suomen Kuntaliiton Brysselin toimistossa tapasimme ja saimme kuulla toimiston johtajan Hannele Häkkisen esittelyn talon toiminnasta. Tapasimme myös aluepolitiikan erityisasiantuntija Kaisa-Leena Lintilän.

Ville Itälän ehdotus Strasbourg-matkustamisessa ja jako toimipaikkojen välillä parlamentti Brysseliin ja Neuvosto Strasbourgiin on hieno ja kannatettava, mutta ilmeisen vailla tulevaisuutta.

Perustelen kantaani, sillä että se vaatii parlamentilta täyttä yksimielisyyttä ja se on mahdoton ajatus, niin pitkään kun Timo Soinilla on sormi pystyssä kriittisyyden merkeissä.

 

arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu