Bye bye taliban

No hyvästi jää taliban, suomipoika lähti ja muu liittouman väki. Oli ehkä tyhmää koskaan edes mennä sinne, mutta kaatunutta maitoa on turha voivotella.

Turha syytellä tai kehua ketään, kun paska on jo housussa.

Biden syyttelee Trumpia, Trump siirtää vastuuta edeltäjilleen jne…

Kaikki ovat olleet oikeassa, mutta nyt vain tuli turpiin niin että tukka lähti. Sanotaan, että tämä oli vain pieni arvovaltatappio. Hui hai sanon minä, suuri häpeähän tämä on, mutta kun kaikki olemme samassa kusessa niin ei auta kuin kehua toisiamme.

Paska juttu, mutta tulihan tehtyä 20 vuoden urakka josta häpeä palkkana. On toiveajattelua uskoa, että syytämämme raha olisi jotenkin nyt avuksi Afganistanissa, siellähän on nyt sama meininki kuin 20 vuotta sitten, mutta nyt vain viha länsimaita kohtaan paljon suurempi.

Menimme tekemään hyvää, mutta pois piti lähteä asevoimien turvin. Ei tainneet kaikki hyvästä työstämme tykätä. Mummoni sanoin; ei pidä tupata jos ei tykätä!

Hei hei talibanit, suomipoika lähtee, vaikka tuskin opimme mitään, vaikka yritimme opettaa niin oppi ei mennyt perille. Oliko syyt sysissä vaiko sepissä, jokainen ajatelkoon itse, mutta minusta jos opettaja ei saa kuria oppilaisiinsa se on opettajan vika.

Bye bye talibanit, ei tule teitä ikävä.

+6
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu