Demokratian helppoheikit ja satakielet

Demokratia on enemmistöjen tyrannia. Ja sitten ovat nämä demokratian satakielet. He julistavat aina olevansa pienemmän, eli vähemmistön asialla. Demokratiassa ei tietääkseni vähemmistö voita koskaan, joten puhuminen vähemistön puolesta on huuhaata.

Nyt puhutaan siis politiikasta, jossa äänestäjien sumuttaminen ja vallan jano on joidenkin elinehto. Kun omat nerot eivät aivan riitä, otetaan hyvät keinot käyttöön. Rasvataan leukaluut ja aletaan säveltää skeidaa, johon toki itsekin hieman uskotaan. Uskotellaan, että jos MINÄ puhun vähemmistön puolesta muuttuu vähemmistöt enemmistöksi. Mutta kun ei muutu!!!

Satakieli hyvin tietää tämän, mutta äänestäjät eivät kaikki tiedä. Siihen poliitikon bluffi perustuu.

Otetaan esimerkiksi joku kaupunki Suomessa. Kaupungissa toimii demokraattisesti valittu valtuusto ja valtuuston luottamusta nauttiva hallitus. Virkamiehet toimivat ja valmistelevat kaupungin juoksevia asioita virkavastuulla. Huomataan epäkohta jota aletaan valmistella päättäjien päätettäväksi. Virkamiesesittelijä tuo sitten virkamiestyönä tehdyn esityksen ensin kunnan tai kaupungin johtoryhmään ja suoraan lautakunnan kokoukseen. Sitä ennen virkamies on saattaanut ”haistella” tuulia hyvin monien kohtaamisten kautta ja onhan asia perustellusti tutkittu.

No ensikuulemalta lautakunta jakautuu enemmistöön ja vähemmistöön, keskustelu käy kiivaana, lautakunnan jäsenet ovat saaneet evästykset omalta viiteryhmältä ja toimivat ryhmäpäätösten pohjalta. Hyvin nopeasti jokainen lautakunnan jäsen voi laskeskella mikä on pelitilanne, onko syntymässä suuri enemmistä tai jopa yksimielisyys esityksen taakse. Silloin myös satakieli päättää puolensa. Hän asettuu ”vähemmistön” äänitorveksi, vaikka tietää, että esitys tullaan viemään läpi enemmistön turvin.

Ja näin alkaa elämöinti ja älämölö somessa ja turuilla ja toreilla. Ja koko ajan tiedetään, että lopputulos on enemmistön kanta asiassa.

Pahimmat satakielet ovat myös ammattivalittajia, eli he viivyttävät hanketta kaikin laillisin ja laittomin keinoin. Hyvin tietäen, että se on vain kíusantekoa.

Otetaanpa esimerkki vaikka koronan ajalta, jolloin Kiina (ei demokratiamaa) sai pykättyä sairaaloita koronapotilaille hetkessä, mutta demokratiamaissa, siellä homma oli paljon hitaampaa. Piti ensin valmistella asia virkamiestasolla. Sitten piti tehdä päätös aletaanko vai eikö aletaanko? Seuraavaksi tuli tutkia kaava ja katsoa mihin voi rakentaa ja miten paljon. Piti myös saada valtuuston päätös ja rahoitus. Sen jälkeen pitää tehdä tarjouskilpailu. Sen jälkeen taas ruletti valtuustossa jossa päätetään urakoitsija. Sitten astuvat valittajat ym. satakielet vastustamaan hanketta, kun liito-oravan papanoita on löydetty juuri siitä varatun tontin läheltä.

Kiinassa oli jo ensimmäiset potilaat otettu sisään kun Suomessa vielä mietitään onko orava tärkeämpi kuin ihminen.

+9
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu