Denialistin päiväkirjasta

– Denialismiksi on kutsuttu tilannetta, jossa väitteen mukaan henkilö kieltää asian, jonka tiedeyhteisö kykenee todistamaan mm. toistettavin ja tilastollisesti merkitsevin mittaustuloksin. (Wikipedia)

No missä tämä ilmaston lämpeneminen on sitten oikeasti todistettu? Ei ainakaan käytännössä. Nytkin on kolmas tosi kylmä vappu takana ja lunta tulee vielä toukokuun puolellakin. Täällä Oulussa on seuraavat yöt lähes -10 astetta celsiusta.

Kaksikymmentä vuotta sitten jo huhu kertoi, että merenpinnat tulevat nousemaan useimpia metrejä ilmaston lämpenemisen vuoksi. Fossiiliset polttoaineet ovat siitä saakka olleet huolenaiheena ja valtiot ovat rahastaneet jatkuvilla veronkorotuksilla tai bioaineen pakkolisäyksillä mittarihintaa kuluttajille. Fossiileista ei silti ole päästy eroon, ei edes nyt, kun Venäjä hiillostaa Ukrainaa ja Venäjää tulisi pakotteilla rangaista, ei ole Euroopalla vaihtoehtoa kävellä vihreän Saksan ylitse. Saksalla olisi valmius käyttää ydinvoimaa, mutta se ei halua, koska vihreät ja ilmaston muutos. Saksa siis mieluimmin käyttää venäläistä fossiilista energiaa ja saksalaista ruskohiiltä, kuin käyttää ilmaston kannalta perustellumpaa ydinvoimaansa.

Miten Saksa tieteellisesti sitten todistaa minulle denialistille tämän yhtälönsä. Kukahan meillä Euroopassa oikeasti on denialisti?

Minä ymmärrän, että ilmasto on lämmennyt, mutta ymmärrän myös sen, että se on voinut johtua miljoonasta muusta syystä kuin pelkästään hiilidioksiidista.

Sitten tämä ruotsalainen teini, joka sanoi, että lentäminen on pahasta. Sitten tuli korona joka lopetti teinin mieliksi myös lentämiset. Mutta ilmasto jatkoi lämpenemistään ja kun katson ikkunasta juuri nyt ulos on siellä pirun lämmin ja lunta tuprehtii taivaan täydeltä.

No Intiassa on kuitenkin kuuma, koska siellä polttoaine on halvempaa kuin meillä. Lasketaan mekin nopeasti mittarihintaa, että saadaan edes juhannukseksi villapaita pois vaatekerrasta. Täällä Oulussa on maan kohoaminen toistaiseksi ollut nopeampaa kuin merien metritolkulla nouseminen. Miten se tiede sen todistikaan, että maan nousema on vajaa 1 cm per vuosi. Ja ilmastouskovaisten tieteellinen todistus häviää sille senttimetrille, niin onko se enää uskottava juttu lainkaan?

Minulla ei ole sitä vastaan mitään, että Ouluun tulisi Milanon sää tai Nallikarissa olisi turistikohteen lämpötilat. Silloin ei tarvitsisi suomalaisten lentää ulkomaan lomakohteisiin lämmittelemään. Voisin vaikka pyöräillä Nallikariin ja pulahtaa nauttimaan meren lämmöstä. Ja jos lämpötilan nousu vielä nostaisi meren pintaa toistakymmentä metriä voisin pulahtaa mereen suoraan kotiovelta.

+20
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu