Ei demareita voi syyttää tämän päivän ongelmista

Aina on helppoa syytellä edellistä hallitusta, mutta ei ongelmat saaneet alkuaan Antti Rinteen ”rahaa on” fläppitaulusta. Ongelmat alkoivat jo vuonna 2008 Matti Vanhasen jälkimmäisestä hallituksesta tai jopa Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston närästyksestä. Ongelmia on sen jälkeen riittänyt kaikille pääministereille. Matti Vanhasen kaudelta se kuitenkin tämä hölmöily sai alkunsa.

Ongelma voi saada alkunsa jopa sitä ennen Mannisen faksista, eli tuolloin perinteisen punamullan yhteen nivuotuneet suhteet kepun ja demeareiden kesken viimeistään kariutuivat. Sillä asialla on myöhemmin ollut suuri merkitys, eli riidat eivät koskaan johda mihinkään hyvään. Demarit ovat siitä lähtien olleet ärripurreja, eli eivät tule toimeen keskustalaisten kanssa eikä myöskään kokoomuslaisten kanssa, kuten myös perussuomalaiset ovat demareiden vihan kohteena.

Koska viha ei nielemättä lopu, olisi demareiden nyt mietittävä, mikä heissä on vialla, että heidän pitää vihata niin paljon muita puolueita? Mutta onko demareilla niin paljon merkitystä, että heidän nykyinen yhteistyökyvyttömyys olisi Suomen laman syy? Ei suinkaan, sillä rähinöidä ei yleensä voi yksin. On siis vikaa kaikissa osapuolissa, demareita ei voi yksin syyttää. Kokoomuksen suuria virheitä oli Jyrki Katainen, joka ei lunastanut paikkaansa Vanhasen valtiovarainministerinä. Muistaakseni Jyrki-boy oli suhteellisen hampaaton tässä tehtävässään, ja syytön ei myöskään ollut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Päävä Väyrynen, joka oli katkera, kun ei päässyt ulkoministeriksi.

Yhtä kaikki, juuri Vanhasen kakkoshallitus on tässä lamassa määräävällä paikalla. Se oli kaikin tavoin löysä hallitus, joka sitten jättikin eroanmuksensa ennen vaalikauden loppua. Matti Vanhasen polvivamman takia, kutsuttiin kehiin Mari Kiviniemen pätkähallitus, joka ei kovin suosituksi myöskään nouse hallitusten arvoasteikolla. No se tiesi voittoa kokoomukselle ja ruoriin nousi Jyrki Katainen.

Katainen oli kova poika lupaamaan, että tämä hallitus vie kaikki asiat loppuun, mutta niin vain kävi, että ennenaikainen eroanomus häneltäkin saatiin, kun komissaarin paikka tuli hänelle liian kiinostavaksi vaihtoehdoksi. Ei mennyt Kataiselta putkeen yksikään asia, hänen ja demareiden yhteiustyö ei sujunut toivotulla tavalla. Se takkusi pahasti Säätytalolta lähtien. Jutta Urpilainen ajautui puolueensa puheenjohtajana vaihtoon ja Antti Rinne tuli hänen tilalleen. Se mikä Jyrkiltä ja Jutalta oli vielä jotenkin onnistunut, ei sitten Alexander Stubbin pätkähallituksessa enää Antti Rinteen kanssa onnistunut lainkaan.

Sitten saimme huippuhallituksen, jota lähti vetämään Juha Sipilä. Hän oli kaikkien toivoma sateentekijä. Yritysmaailman nero, joka osasi talouden noston ainoastaan sormia napsauttamalla. No ei onnistunut hänkään.

Vihdoin Suomi sai sitten kovin työväestön kaipaaman demarihallituksen, jossa ei ollut kokoomusta häiritsemässä Antti Rinteen mielenrauhaa, mutta vaalimatematiikka pakotti ottamaan vanhan sielunvihollisen keskustan mukaan Antin muuten vasemmistolaiseen hallitukseen. No ei mennyt hyvin Antin pesti, sen esti Posti.

Pakan sivusta vedetty Sanna Marin sen sijaa nousi kansan suosikiksi, tai ainakin työväen ja SAK:n mieleiseksi raha-automaatiksi. Rahaa oli kiva jakaa, vaikka ei se aina tuottavaa ollut. Saatiin Sote aikaiseksi,joka jäi kylläkin torsoksi.

Puolueiden väliset kemiat ovat aina olleet hyvin näkyviä, vaikka osa niistä yritetään pitää kabinettien piiloissa. En minä voi, kuin ihmetellä nykyistä menoa. Olemme olleet vuodesta 2009 alamäessä ja velkaannumme nopeasti. Valtion kassaa kyllä pystytään lainarahalla vielä täydentämään, mutta kuinka pitkään piikki on Suomelle suosiollinen. Vain pöljät toistavat jatkuvasti samaa virhettä, mutta niin vain Suomessa nyt hallitukset toisensa jälkeen ovat tehneet, eli jatkaneet keskinäistä kisaamista unohtaen yhteistyön tyystin.

Urho Kaleva Kekkonen teki liiton demareiden ja vasemmiston kanssa, syntyi punamultayhteistyö. Kokoomus oli ajettu ikuiseksi oppositiopuolueeksi, mutta äänestäjien patouma purkaantui kokoomuksen vaalivoitoksi 1987, kassakaappisopimuksen paljastuminen tuhosi Paavo Väyrysen kuningastien pääministeriksi ja Mauno Koivisto nimitti päöäministeriksi Harri Holkerin ja ohitti näin vaalivoittajapuolueen puheenjohtajan Ilkka Suomisen. Harri Holkerin hallituksessa pääpaino oli demareilla, jota ohjasi presidentti Mauno Koivisto. Tämä hallituskuvio jakoi paljon eripuraa ympärilleen, kokoomuksen kiima hallitukseen oli isompi, kuin aiottu yhteistyö Paavo Väyrysen kanssa. Oliko tämä Pyrrhoksen voitto Mauno Koivistolle, hän sai mitä halusi, mutta jatkossa näiden puolueiden välinen yhteistyö on ollut ongelmallista.

Ehkä tämä ongelma olisi saatu sovitettua, jos Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen jälkeen olisi uskallettu muodostaa ”kolmen suuren” hallitus, joka silloin vielä oli demarit, keskusta ja kokoomus. Se olisi voinut olla se vaihtoehto, joka olisi onnistunut vuoden 2008 finanssikriisin jälkihoidossa. Muistaakseni yksi demareiden silloisista voimahahmoista Antti Kalliomäki vastusti kovasti kolmen suuren hallituskokoonpanoa. En vaan muista millä perusteella. Ehkä siinäkin oli kateutta ja eripuraa takana, ei uskallettu ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja alkaa tehdä yhteistyötä tosissaan. Aina piti saada sille kolmannelle osapuolelle korvatillikka.

Sitten myöhemmin keskustalle kävi köpelösti ja nyt kolme suurta ovat demarit, kokoomus ja perussuomalaiset. Demareille ei vieläkään sopinut kolmen suuren hallitus, eli känkkäränkkä puolueiden välillä jatkuu.

Meillä on siis ainoa kokemus kolmen suuren hallituksesta Juha Sipilän hallitus, joka ei ihan aidosti ollut kolmen suuren hallitus kuin pienen hetken ennen yhden suuren pilkkoutumista. Pääosa Sipilän hallituksesta oli lilliputti sinisten ja kahden suuren hallitus, josta oppositioon lensi osa hallituskumppanista heti alkuunsa. Tämän hallituksen epäonnistuminen oli juurikin taas eripura ja nyt yhden puolueen sisäinen sellainen. Juha Sipilän hallitus olisi pitänyt kaataa siihen paikkaan kuin persut repesivät.

Eli Suomeen tarvitaan kolmen suurimman puolueen hallitus, mutta kun eripura ei sitä salli, tarvitaan takiaispuolueet mukaan ja niitä pitää sitten hyvittää enemmän kuin on tarpeen, siksi Suomi edelleen velkaantuu, eikä syyllisiä ole yksin demarit.

arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu