Eläkeputki umpeen

Eläkeputki aikoinaan tehtiin, kun lakaistiin ongelmia tyylikkäästin maton alle. Eli siivottiin työttömyystilastoja kauniimmiksi ja helpotettiin ikääntyvän arkea samalla. Tilastot kaunistui ja ikääntyvä työläinen pääsi eläkeputkeen ja näin hänen oli helpompi siirtyä työelämästä eläkkeelle.

Suomessa jossa kokenein työläinen on vaikein työllistettävä, koska hän ei mene työnantajan halpaan, kovin helposti. Siksi hänet on sysättävä putkeen ja pois silmistä. Ehkä hyvin pieni aikarako olikin sellaien jossa ikääntyvä ihminen ei ollut tietoteknisesti niin valmis kuin nuorempi sukupolvi, mutta tämä aika-akkuna on jo aikaa sitten sulkeutunut.

Ei siis ole mitään syytä työntää yhtään ketään eläkeputkeen, vain sen takia että sellainen on mahdollista. Helpottaahan se yt-neuvotteluja, jos osan henkilökunnasta voi heti päältä raakata eläkeputken änskällä työttömäksi. Vanhus heilauttaa kopsakasti kantapäät yhteen ja hyppää mieluusti eläkeputkeen ja kukaan ei perään hauku enää.

Nyt valtion virkamiehet kuvittelevat jos eläkeputki lapioidaan umpeen, se ratkaisee Suomen kestävyysvajeen. Eihän se ratkaise yhtään mitään, kun Suomessa on reserviä työttömänä pilvin pimein. Eläkeputken ummistaminen sysää vain sen saman ongelman esille, joka silloin aikoinaan eläkeputken myötä purkautui. Vanhempi väki ei tahdo työllistyä, koska nuoremmat on yrittäjille mieluisempi vaihtoehto.

Mieluisampi siksi, että vanhempi työntekijä on tullut liian viisaaksi, hän tuntee työnantajien kaikki metkut eikä hänen niska taivu enää hölönpölöön eli puheisiin siitä, että tehdään tämä nyt tänään hieman halvemmalla, niin päästään huomenna parempiin urakoihin.

Ilman kokonaisnäkemystä on turha katkaista eläkeputkeä, koska se ei kuitenkaan ole se mistä kenkä puristaa. Kenkähän puristaa siitä, että ei ole tarpeeksi työpaikkoja, ei ole tarpeeksi kysyntää, tilauksia tai vienti ei vedä riittävästi.

Kenkä puristaa myös sieltäkin, että kun meidän eläkeläisten eliniänodote on kasvanut reilusti, mutta eläkkeelle päästään eläkeputken ansiosta jo 59 ja ennen jopa 57 ikäisenä. No jos on opiskellut 27 vuotiaaksi, ollut työelämässä 30 vuotta ja sitten jää eläkkeelle ja elää vielä 30 vuotta on yhtälö virkamiehen näkövinkkelistä piinallisen ikävä, sillä eihän hänen palkkojaan ennätä tienata kohta kukaan. Ihminen siis elää 90 vuotiaaksi josta töissä vain 30 vuotta ja se on liian vähän.

Työllisyyden näkövinkkelistä meidän olisi luotava uutta työtä investoimalla, markkinoimalla ja turhaa jäykkyyttä työmarkkinoilta poistamalla. Siinäkin on kyllä jo kylliksi työmaata, kuka tämän probleeman ratkaisee, kun koko maailma yrittää tehdä tätä samaa meidän lisäksemme. On useita maita, jossa työttömyys on pahempi ongelma kuin omamme. On vain yritettävä enemmän, eikä siinä hötäkässä eläkeputken lapioimen umpeen ole kuin yksi kärpäsen paska Itämeressä.

Verojakaan ei kannata keventää, jos ei samalla karsita valtion menoja, koska silloin verotus siirtyy vaan toisaalle. Hölmöläisten hommaa on pienentää palkkaverotusta ja lisätä samalla polttoaineverotusta.

Nyt sitten on eläkeputki tarkastelussa, kun tulisi tarkastella mistä hyvinvointivaltiossa voisi olla löysää, josta saisi niitä oikeita säästöjä.

Työllisyyttä yritetään nostaa siksi, että sen avulla ilman kipuiluja voisimme pitää kaikista vanhoista palveluista kiinni. Eläkeputki tulisi välittömästi purkaa ja eläkeikää tulisi samassa hässäkässä reilusti nostaa. Ainakin vuodella tai kahdella pitää eläkeikää nostaa jos oppivelvollisuuteen tulee yksi ikäluokka lisää.

arialsio

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me. I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu