Hallitus mataa hiljaiseloa ja oppositio nukkuu

Hallitus Suomessa on varsin näkymätön. Antti Rinne antaa kyllä lausuntoja lähes päivittäin asiasta kuin asiasta, mutta ei juurikaan loista missään muodossa. Lausunnot ovat takeltelua ja kuulijaa jännittää pääseekö pääministeri lauseensa loppuun sotkeutumatta asiassaan. Antti Rinteen huumori on myös erikoislaatuista, hän härnää yllättävillä asioilla, jotka eivät sitten koskaan johda mihinkään. Esimerkkejä on lukuisia, kasvisten veroale, vappusatanen jne… Uskottavuus mennyt vuosia sitten.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni kadotti järkensä heti lähdettyään Suomen Keskustan puheenjohtajakisaan, ikään kuin lapsi olisi saanut liikaa tikkareita yhteen käteen yllättäen. Puheenjohtajaksi valinnan jälkeen tilanne hieman rauhottui, mutta ”entinen” Katri ei ole koskaan enää esissä Katri Kulmunin imitsissä. Kävikö Katrille samoin kuin niin monille Keskustassa toimineille vahvoille naisille. Yrittävät olla hyviä jätkiä, mutta jätkät mopottavat minkä ennättävät. Keskustan vahvoista naisista ei lopulta tule koskaan mitään. Toivotaan Katrille kuitenkin parempaa tulevaisuutta kuin edeltäjilleen.

Ulkoministeri Pekka Haavisto noheva ylioppilas joka on päässyt pitkälle, mutta sössinyt käytännössä kaiken aina itse. Osaa pyöritellä verbaalisesti vaalipaneeleissa, mutta menee sitten ja tekee carunakaupat eikä huomaa, mikä omissa toimissa puheisiin nähden mättää. ”Suuri” rauhanneuvottelija, ei todellsen paikan tullen olekaan osannut juuri mitään. Suomen kaksi viimeisintä ulkoministeriä ovat yhdessä ja erikseen melkoinen pohjanoteeraus. Ei tule Timo Soinia ikävä, mutta odotan jo innolla seuraavaa ulkoministeriä, toivottavasti hän ei ole Pekkaa pahempi.

Mika Lintilä taitaa olla ainoa ministeri joka on lunastanut paikkansa hallituksen alkutaipaleella.  Kaikki kunnia hänelle.

Maria Ohisalon sama virhe kuin Katri Kulmunilla maksaa poliittisesti hänelle enemmän, kuin mitä yleisesti ajatellaan, eli isän tappo on jäänyt tekemättä kummaltakin. Ohisalon tulisi vaatia itselleen ulkoministerin paikka hetimmiten, sisäministerinä häneltä on mennyt jo uskottavuus. Kyllä puolueen puheenjohtajan kuuluu olla hallituksessa se vahvin oman puolueen ministeri, jos hallitusvastuussa ollaan. Ohisalo jää niin Pekka Haaviston varjoon, että pahaa tekee. Sama vika kumppaneiden Katri Kulmuni ja Mika Lintilä. Lintilä on hallituksen vahvin lenkki ja Pekka Haavisto poliitisesti paljon Ohisaloa karsmaattisempi. Johda siinä sitten joukkoa edestä, kun kauluksessa ei tunnu nappulat riittävän.

Kunta- ja omistusohjausministeri Sirpa Paatero onnistui kompastumaan Veikkaus Oy -jutussa, eikä ihan helppoa ole enää hänelle sillasta nousta. Veikkaus on muodostumassa hallituksen Nuorisosäätiöksi, vaikka nyt peliautomaatteja hävitetäänkin 3500 kappaletta, mutta sen tekee Veikkaus Oy yleisön eikä Sirpa Paateron pyynnöstä. Sirpa Paatero missasi paikkansa olla noheva.

Muista hallituksen ministeristä ei juuri ole uutisoitavaa, jotta voisi muodostaa mitään mielikuvaa heidän ministeriuransa kohdalta. Anna-Maja Henriksson ja Li Andersson ovat kumpikin onnessaan, kun vain saavat olla ministereitä, uutuuden huuma ei tunnu haihtuvat. Missä lieneekään Anna-Majan entinen jämäkkyys? Onko hän jo jäähdyttelemässä politiikassa ja on onnellinen, kun sai puolueensa taas jälleen kerran hallitukseen. Siellä sitten joutaakin olla kusi sukassa hissun kissun ja vaapula vissun.

Oppositiossa Jussi Halla-aho on kuin kotonaan, eikä edes havittele seuraavaan hallitukseen, hän vain hioo miekkaansa seuraavien vaalien varalta, mutta ei edes aio tehdä mitään kunnollista oppositiopolitiikka nyt. Perussuomalaiset ovat hieman hukassa, kun keput ovat alkaneet vääntää kättä vihreiden kanssa. Persuilta katosi kokonaan pohja tämän muutoksen myötä. Maahanmuuttokysymyskin on jo niin kaluttu että se ei yksistään riitä pitämään persuja kovin pitkään gallup-suosittuna. He keikkuvatkin siellä låhnnä siksi, että yksikään puolue ei nouse muita yllemmäksi. Hallituspuoluueet ovat pettymys ja Kokoomuksen Petteri Orpo on kuin tyhjä sukka, kun ei ole ministerisalkkua millä pullistella ei ole kuin tyhjät kuoret, tyhjä hikinen sukka. Petteri tyytyy hokemaan samaa mantraa ja tekee sitä innokkaasti, mutta ei huomaa, että kannatus polkee vaikka kuinka yrittää olla näsäviisas kuin Jutta Urpilainen tai terhakka kuin Ville Niinistö.

No ehkä Orpo jo kuvittelee itsensä ”isommissa” tehtävissä jossain kaukana Suomesta. Tai sitten mies vain kuvittelee, että kokoomuslaiset huutavat hänet puheenjohtajksi, vaikka kannatus ei tästä ilman muutosta enää nouse.

Yhtä kaikki, politiikka on pirstaloitunut ja alkaa Suomessa muistuttaa lähinnä iilimatojen leirinuotiotoimintaa, poliitikot kun toimivat lähinnä hyväveli-kerhojen kynnysmattoina. Suurin tehtävä kaikilla puolueilla, kun on pitää verotulot vakaana ja gallup-kannatus tapissa.

Politiikka ei ole enää yhteistyötä, hallituksen sisällä tapellaan yhä julkisemmin ja jokainen kampittaa, kun vain silmä välttää. Ja tämä ei ole nykyisen hallituksen vika ainoastaan, vaan se on muodostunut maan tavaksi jo ammoin sitten.

Nykyisen hallituksen vastus kaikkeen tuntuu olevan, mutta mitä teki edellinen hallitus. Joskus jopa tunnen myötähäpeää kepuja kohtaan, jotka istuvat ryhdikkäinä Rinteen kanssa samassa hallitusaitiossa, mutta eihän kepuja hävetä jos vain saavat tilaisuuden nokkia kokoomusta.

Aina viisaasti puhuva Sari Essayah tuntuu myös menettäneen otteensa politiikassa tekojen osalta, tärkeintä hänellekin taitaa olla vain olla puheenjohtaja, eli samassa sarjassa niin monen muun kanssa. Suomessa on siksi niin monta puoluetta, kun jokainen haluaa olla puoluejohtaja, vaikka ei sitten paikan saatuan pysty nousemaan valtiomieheksi tai valtionaiseksi. Eikös pyrkimyksen tulisi jatkua, vaikka tulee valituksi puheenjohtajaksi ei homma siihen saa pysähtyä, mutta niin vain näyttää kaikille istuville puheenjohtajille käyneen.