Hassista ja metsänhoitoa

Suomi rypee ja rämpii, mutta hassis on kaikkien huulilla nyt. Vihreän politiikan virheitä metsänhoidossamme ei hassiksen vapauttaminenkaan korvaa. Meille ei tule kannabis vientituotteeksi, mutta ehkä vihreä puolue tulee järkiinsä joskus.

Meillä on paljon maailmalla arvostusta saanut Metso-ohjelma, mutta kirkasotsaisille suomalaisille vihreille se ei ole kuin pilkkalaulu, jota todella pilkataan ja väännellään. Kertaan siis, että meillä on arvostettu metsähoito-ohjelma, joka ei kelpaa vihreille. Vihreille kelpaa kuitenkin ehdottaa kannabista vientituotteeksi mäntyjen ja kuusten tilalle.

Vihreät eivät myöskään jaa mielellään tietoa siitä, että EU:n suojelluista metsistä on Suomessa, siis EU-maiden prosentin kokoisessa Suomessa, noin 30 prosenttia kaikista Euroopan suojelluista metsistä.

Vihreille ei tunnu kelpaavan siis se tietotaito jota Suomessa parhaiten osataan, vaan heidän pitää vapauttaa kannabis ja suojella meidän metsämme lahoamaan.

Suomessa puhutaan halveksuen hyvin hoidetuista metsistä ja niitä nimitellään milloin milläkin haukkumanimillä, puhutaan puupelloista. Peltoviljelyssä on siis on hyvinkin suotavaa ja sallittua kitkeä rikkaruohot pois viemästä kasvatettavalta lajikkeelta voimaa, mutta metsän tulisi vihreiden mielestä kasvaa raiskiona.

Suomi on pullollaan läpipääsemättömiä riukuuntuneita pöheikköjä, jotka eivät ole vesuria, kirvesta tai harvennusta koskaan ole kokeneet. Silti jaetaan tietoa puupelloista, joita on hoidettu, jonakin hirvityksenä. Jos ajelee läpi Suomen ristiin rastiin ja katselee metsiä niin näitä puupeltoja katseelee kyllä mielellään, mutta tiheät puskittuneet metiköt saavat silmät suremaan ja pää kääntyy muualle. Ihminen ahdistuu ja alkaa ilmeisesti hapuilemaan kannabistuotteita taskunsa pohjalta.

Viime viikolla Mikkelissä katselin, kun metsä oli niin tiheä ja tukkoinen, että linnutkaan eivät lennä siellä, puolukat olivat raakoja pari metriä metsänreunasta sisemmälle mennessä. Eihän tuollaisessa yön pimeässä kuusikossa voi mikään bioversideetti puhjeta kukkaan. Ainoastaan käärme pystyy siellä kiemurtelemaan, mutta miten hirvi esimerkiksi sellaisessa metsässä, tai metso.

Onko vihreiden tarkoitus todella tappaa Suomesta kaikki metsä- ja turveyrittäjyys sen paljon kiroamansa maanviljelyn kanssa. Maito ja liha ovat pannassa, mutta kannabis olisi saatava vientituotteeksemme. Puuut ja metsät eivät saisi olla hyvässä kasvukunnossa, mutta nuorisolle tulisi saada vapaat kannabismarkkinat.

Metso-ohjelma kelpaa komissiolle ja Euroopalle sekä on malliksi muille valtioille suomalaisesta, erinomaisesta metsänhoidosta. Miksi se ei kelpaa suomalaisille itselleen?

Ehkä nyt, kun muutamat ovat eronneet vihreistä, vihreä liikekin alkaa ajatella ja muuttaa suuntaansa. Kovin kauaksi se on lipunut Koijärviliikkeestä.

Siellähän; »Syytetyt olivat maansiirtotyömaalla tunkeutuneet kaivinkoneen toimintasäteen sisäpuolelle, jolloin koneen kuljettajan oli ollut luovuttava käyttämästä konetta, koska hän muutoin olisi saattanut aiheuttaa tahallansa tai tuottamuksellaan koneen toimintasäteen sisäpuolella olleille henkilöille ruumiinvamman ja siten syyllistyä rikokseen. Syytetyt tuomittiin rangaistukseen pakottamisesta. Niin sanottu kansalaistottelemattomuus ei ollut sellainen peruste, joka olisi poistanut teon rangaistavuuden.»
(KKO:1983-II-159)

Koijärven alue sitten myöhemmin lunastettiin pääosin valtiolle. Järvi rauhoitettiin kokonaan vuonna 1992 ja liitettiin Natura 2000 -verkostoon ja valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Suojelutoimista huolimatta Koijärven umpeenkasvu on vuosien mittaan jatkunut ja siellä aiemmin esiintynyt lintulajisto on kadonnut. Maailma kulkee vihreät ilkkuvat Metso-ohjelmaa ja arvalla tuomittu turveohjelmamme on ajettu alas, vaikka Ruotsissa sama turve on uusiutuvaa energiaa ja sitä tuetaan EU:n varoin.

Suomessa vihreät saavat siis olla omaa kotimaista tuotantoa tuhoava voima, joka nauttii eduskunnan luottamusta.

arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu