Korostettu viestintä

Epidemian torjunta on nyt korostetun viestinnän varassa, eli meneekö hallituksen viesti perille, vai ei. Päivän aikana olemme kuulleet useamman ministerin suusta, että viestintä on tärkeä. Viestintä on kiertoilmaus tottelemiselle. Kun ministeri ei voi sanoa, että toivottavasti auktoriteetti hallituksella riittää, niin ministeri sanoo, että viestintä on tärkeä.

Viestintä on tärkeää, koska liikkeellä on runsaasti disinformaatiota, huhua, misinformaatiota, propagandaa, uutisankkoja ja valemedian uutisia.

On suhteellisen helppoa horjuttaa hallituksen aikeita, laittamalla liikkeelle edellä mainittuja vastatoimia. Siksi viestinnän on nyt onnistuttava, että Halla-ahon porukat eivät voittaisi kunnallisvaaleja, voidaan myös sanoa. Nyt sitten vaan viestinnän sanomaa kirkastamaan. Se voi olla vaikeaa koska viestinnässä on tehty vuoden aikana muutamia juhlamokia, eli maskeista ei hallituksen visetinnän mukaan aluksi ollut mitään hyötyä, koska maskeja ei ollut. Nyt sitten suunnitellaan maskipakkoa, kun on paska housussa. Tuohon ristiriitaan on helppoa iskea. Samoin siihen, että suurien massojen pakkotestausta rajoilla vasta valmistellaan, vaikka siitä on voimakkaasti puhuttu lähes vuosi.

Nyt sitten viestintä pitää onnistua, koska muuten harhailu sumussa jatkuu. Hallitus viestii ja oppositio laittaa kaiken läskiksi kyseenalaistamalla hallituksen viestinnän.

Korona on yhteinen vihollinen, mutta opposition on myös päästävä pätemään, joten eipäs juupas väittelyksi on tämä mennyt. Voisiko eduskunta nyt kasvattaa edustajilleen vahvemman selkärangan, että tuollainen lillukanvarsipolitikointi voidaan unohtaa. Meillä on enemmistöhallitus, miksi se kuuntelee opposition ilkkumista, kun sillä on eduskunnan enemmistö takanaan?

+4
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu