Kun ei ole mitään poliittista kiistaa

Kun ei ole mitään puhuttavaa, otetaan esiin poliisin tai Malmin lentokentän ristiriidat. Näin saadaan taas keskustelua jatkettua, kunnes seuraava sauna jossain palaa ja päästään kunnolla nokittelemaan.

Kyllä maailmassa on kaikki hyvin, kun poliisien määrärahoista ja My Dieselistä riittää juttua.

Minua ei juurikaan hetkauta onko poliisin 30 miljaana budjettivaje tosi vai epätosi. Kun Suomi ottaa velkaa miljardeissa luulisi tuo 30-35 miljoonaa löytyvän ja on jopa 800 miljoonaa löytynytkin, mutta silti puuttuu aina vaan vähintään tuo 30 miljoonaa.

On 30 miljoonan vaje, mutta ajetaan kallilla dieselillä. On saatu 800 miljoonaa lisämäärärahaa, mutta uupuu vielä 30 miljoonaa, voi hyvät hyssykät sentään.

”Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä poliisin nettomenoiksi esitetään tässä vaiheessa reilua 794 miljoonaa euroa, mikä olisi lähes viisi miljoonaa euroa vähemmän tämän vuoden talousarvioon nähden.” (MTV)

Eli vaje on nyt 5 miljoonaa, äsken 30 miljoona tai 35 miljoonaa, riippuu mitä toimittajat milloinkin pitävät tärkeänä. Pääasia on, että asiaa vatvotaan mediassa, kun muutakaan poliittista vääntöä ei ole.

Mihin rehellinen kansa sitten poliisia tarvitsee?

Ja jos tarvitsee, niin onko se 35 miljoonasta nyt kiinni? Kun otetaan huomioon, että Suomi elää muutenkin yli varojensa, niin eikä velanotolle loppua näy. Suomessa on pula sairaanhoitajista, pula poliisin rahoituksesta ja pula työntekijöistä, samaan aikaan kun valitetaan suuria työttömyyslukuja ja kansan ikääntymistä. Siihen kun lisätään pääkaupunkiseudun tonttipula ja Malmin lentokentän kissanhännänveto niin saadaan lehdet uutisita täyteen. MUTTA! Mutta mitään uutta ei tapahdu taivaankannen alla, joka vuosi sama rytmi eli syksyllä on aina poliiseilta rahat loppu ja yhtään vaalia ei käydä kiistelemättä Malmin lentokentästä.

Tulee mieleen se kalamiehen rukous, että anna Ahti niin iso kala että ei tarvitse aina valehdella. Antakaa poliiseille tänään 50 miljoonaa niin huomenna heiltä puuttuu jo taas 35 miltsiä. Se on fakta!

+2
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu