Omasta puolueesta poispotkittuja

On aika perustaa ja on aika lentää pesästä. Paavo Väyrynen perusti aikoinaan oman puolueen ja ei aikaakaan, kun lensi kuin leppäkeihäs ulos omasta puolueestaan. Nyt sitten Timo Soini lensi jo toistamiseen ulos omasta puolueestaan. Tosin tämä on vielä riidanalainen juttu.

Jotenki minun lojaalisuuskäsite järkkyy, kun luen tuollaista, vaikka voisin ihan hyvin myös tuntea vahingoniloa. Sääli on sairautta ja siksi ei yhdessäkään puolueessa ole yhtä tai kahta perustajajäsentä, joita ei voisi potkia munille ja ulostaa sitten pois perustamastaan puolueesta.

Se on minusta hiukan kuin puolueen sielu ajettaisiin ulos nahkoista. Jäljelle jää vain pelkät kuoret. Mutta se on vain minun kapea käsitykseni. Ehkä syrjäyttäjät saavat synninpäästön ja menestyvät, ainakin Halla-aho on menestynyt, mutta Sininen Tulevaisuus ei niinkään, ja mikä se Sami Kilpeläisen puolue sitten olikaan? Vaimon nimi olikin paremmin mielessä, eli kovasti kehuttu Piia Kattelus-Kilpeläinen joka valittiin Seinäjoen kaupunginvaltuustoon keskustan listoilta, mutta Ylistaron paikallisyhdistys erotti hänet puolueesta elokuussa 2017, koska Kattelus-Kilpeläinen toimi samaan aikaan kansalaispuolueen varapuheenjohtajana.

Väyrysen erottamisesta alkanut riita kansalaispuolueessa eteni oikeuteen, mutta sopu löytyi. Mutta…

Piia Kattelus-Kilpeläinen erosi sitten myös kansalaispuolueesta liittyäkseen perussuomalaisiin.

Sami Kilpeläinen toimii edelleen kansalaispuolueen puheenjohtajana.

Ja ennen pidettiin loikkareita paaria luokaan kuuluvina pesänlikaajina, nyt perustellaan puolueita ja tullaan erotetuksi ”omasta” puolueesta kun nurkkaajat valtaavat aatteesi ja hylkäävät sinut kuin Paavo Väyrysen takaisin Suomen Keskustaan. Jos Santeri Alkio eläisi, hänet potkittaisiin ulos Keskustasta liian liittovaltio ja Eurooppa keskeisenä. Jos Veikko Vennamo eläisi hänet varmasti kannettaisiin joukolla ulos eduskunnasta. Tai …

Ja niinhän kävi tavallaan Ville Komsillekin, kun hän lähti liberaaleista ja perusti Osmo Soinvaaran kanssa esivhreän Helsinki- liikkeen joskus vuonna 1976 ja sitten 2008 sai Vihreän liikkeen eduskuntavaaleissa enää vain 186 ääntä. Vallankumouksen lapset söivät hänet ulos ytimestä.

– Santeri Alkio aloitti toimintansa Nuorsuomalaisessa Puolueessa mutta erosi puolueesta. Myöhemmin välttääkseen maalaisväestön joutumisen sosialismin pauloihin hän perusti vuonna 1906 Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton, joka vuonna 1908 yhdistyi vähemmän aatteelliseen Suomen maalaisväestön liittoon. Hänestä tuli Maalaisliiton nykyisen Keskustan pääideologi, ja häntä pidetään yhä Keskustan henkisenä isänä, minkä vuoksi puolueen piirissä edelleen puhutaan alkiolaisuudesta. (Wikipedia)

Santeri Alkio keksi myös Euroopan Unionin ja siksi nykyiset keskustalaiset kuuluvatkin sitä vastustavaan ALDE- ryhmään eurooppapolitiikassaan, eli opetuslapset vannovat Alkion nimeen, mutta tekevät kuin itse haluavat.

Santeri Alkio siis kirjoitti Maan Ääni- lehdessä jo 15. tammikuuta 1920 että: ”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan Yhdysvalloista.

Alkion mukaan siis Euroopan (Unionin) täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

Perustakaa uusia puolueita ja tulkaa jälleenkin potkituksi, sillä siten vain maailma uudistuu.

+3
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu