Onko inflaatio kohtuullinen 2 prosentissa

EU pyrkii noin 2 % inflaatioon ja numerona se tuntuu äkkiseltään kohtuulliselta. Pitkässä juoksussa kuitenkin inflaatio heittelee, niin että pitkällä aikavälillä inflaatio hämärtyy keskimääräiseksi vuotuiseksi inflaatioksi. Eli vaikka yhtenä vuotena inflaatio on vaikkapa 7 % ja seuraavana vuonna inflaatio on 8 prosenttia niin kun EU ilmoittaa inflaation pysyneen pitkällä aikavälillä, esim. 20 vuotta, niin se inflaatio onkin tavoitteen mukainen 1,9%.

Päättäjät sitten vain ilmoittavat näitä lukuja, eli sanovat, että inflaatio on pysynyt alle 2 % kun se on 1,9%. Ja tottahan he puhuvat.

Mutta tilanne ei ole noin yksinkertainen. On vielä ostovoima. Jos sinulla oli vuonna 2002 miljoona euroa sukanvarressa rahaa ja sen ostovoimaksi määritellään siis yksi miljoona. Tänään sinulla pitää olla siellä sukanvarressa saman ostovoiman saavuttamiseksi lähes 1 500 000 euroa. Inflaatio on siis ollut lähes 50 %, mutta se ilmoitetaan olleen alle 2 prosentin tuolla aikavälillä ja se on totta. Inflaatio on siis mielikuvanomainen käsite, eli 2 prosentin mielikuvalla raha saattaakin todellisuudessa menettää arvostaan 50 prosenttia reilussa 20 vuodessa.

Meidät on opetettu säästämään ja jos tunnollinen suomalainen laittoi vuonna 2002 pankkiin säästötilille miljoona euroa niin nyt, kun hän nostaa sen rahan sieltä tänään pois hänen pitäisi saada noin 1 500 000 euroa, mutta kun korkoa ei ole säästötilille maksettu niin miten tunnolliselle säästäjälle kävikään? Hän nostaa sieltä saman miljoonan mutta sen ostovoima on kärsinyt enemmän kuin 2 %. Hänen miljoonan euron ostovoimasta on jäljellä enää 680 000 euron arvo ostovoimassa. Ero on aika järkyttävä, eli kun nänen miljoonan ostovoimansa pitäisi tänään olla lähes puolitoista miljoonaa, niin hänen ostovoimana onkin vain 680 000 euroa. Ja tämä kaikki noin 20 vuodessa inflaation ollessa noin 2 prosenttia pitkällä aikavälillä.

Tämän asian ymmärtäminen selittää sen miksi kaupan kassalla aina tuntuu, että ostoksia kassiin jää aina vain vähemmän, vaikka joka kerran ostaa satasella. Eli kun vuonna 2002 ostit satasella sait satasen arvosta kassiisi tavaraa, mutta tänään 150 euron rahamäärällä saat kassiisi vain 68 euron tavarat. Eli jos sinun palkka kuukaudessa vuonna 2002 oli 3500 euroa, niin tänään kuukausipalkkasi pitää olla 5140 euroa. Mutta keskimääräinen vuotuinen inflaatio tällä aikavälillä on ainoastaan 1,85 %.

arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu