Suuri turvevalhe

Ylen uutisissa kerrottiin juuri turpeesta. Lopuksi toimittaja kuittasi turveyrittäjän toteamaan, että turpeen uudistuminen kestää 5- 10 tuhatta vuotta.

Miten voi olla noin massiivinen valhe Ylen uutisissa ja vieläpä toimittajan oman kuitttina, sille, kun turveyrittäjä toivoi, että Suomessakin turve olisi uusiutuvaa, kuten Ruotsissa.

Turve uusiutuu eli kasvaa joka ikinen vuosi, ei siis vain 5000 vuoden välein. On totta, että metrien paksuisen suon turpeen muodostuminen vie tuhansia vuosia aikaa. Silti määritelmä, että turpeen uusiutuminen kestäisi 5000 – 10 000 vuotta on SUURI V A L H E!

Suomen suot ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana, mutta kun turvetta nostetaan vuodessa vähemmän kuin suo vuodessa uusiutuu, niin suon turvemassa kasvaa joka päivä enemmän kuin sitä sieltä nostetaan. Eli nykyisellä nostovauhdilla suomme uusiutuvat kaiken aikaa, ei siis tarvitse odottaa 5000 vuotta, vaan joka vuosi suota on enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun kerran Suomessa turvetta nostetaan vähemmän kuin suomme kasvavat.

En ymmärrä mikä tässä on niin vaikea käsittää. Jos puhutaan, että uusiutumisen jakso on 5000 vuotta, niin silloin pitää myös nostaa yli 5000 kertaa enemmän turvetta mitä nyt tehdään. Suot Suomessa siis kasvavat joka ikinen vuosi, eli uusiutumista tapahtuu kaiken aikaa, ei 5000 vuoden jaksoissa, vaan jatkuvasti.

Ylen uutistoimitus on omissa harhoissaan suolatamassa yleisen mielipiteen muuttamiseksi suoranaista valhetta kansan pään kääntämiseksi turveyrittäjyyttä vastaan. Nyt juuri itketään, miksi Veitsiluoto pitää sulkea, mutta samaan aikaan suljetaan turveyrittäjiltä toimeentulo.

Ruotsissa turve on uusiutuvaa, mutta Suomessa sama turve on uusiutumatonta poliittisella päätöksellä, päätös joka oli tasan puolesta ja vastaan ja ratkaistiin arvalla turpeen tappioksi. Ei juurikaan innosta uskomaan nykyistä uutisointia, jossa arpatuloksen pohjalta taivastellaan mahdottomia valheita turpeen syyksi.

+36
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu