Tuutanan Sanarit

Suomi on talouskasvun ihmemaa, tai on ollut, nyt on Jyrki Kataisen hallituksesta lähtien uitu taantumassa. Jyrki Kataisen sixpack-hallitus vai pitäisikö sanoa jallitus, on surkeista hallituksista kaikkein surkein. Mutta sen jälkeen on tullut ehkä vieläkin surkeimpien hallitusten jatkumo.

Bruttokansantuotteella mitaten Suomen kasvu oli 1860- 1988 keskimäärin kolmisen prosenttia joka ikinen vuosi. Vuosi 1988 taitaa jäädä Suomen historian parhaaksi vuodeksi taloudellisesti, sitten alkoi jo 90- luvun lama tehdä tuloaan, vaikka sen laman synkimmät vuodet taisivat olla 90- luvun puolivälin tietämillä.

Suomen nopein kasvu on 1946 ja 1974 välinen aika, ja silloin kasvua oli jopa viitisen prosenttia vuositasolla, eli lähes 30 vuotta ns. kulta-aikaa, vaikka elämä oli paljon köyhempää kuin nyt, niin tulevaisuus näytti joka vuosi auvoisemmalta.

Sitten tuli pikkulama, eli energiakriisi ja talous oli seisahduksissa lähes kolme vuotta, kun vielä 1978 jäimme ainoastaan 2 prosentin kasvuun. Työttömyys alkoi kohota 1978 ja oli silloin 7,3 prosenttia eli noin 175 000 työtöntä. Vaikka Suomessa alkoin hiljainen nousu, niin läntiset teollisuusmaat olivat nollakasvussa 1980-1982 ja meilläkin suhdanteita korjattiin devalvaation avulla.

Meillä on siis totuttu kasvuun ja inflaatioon ja hallitusten huoli on ollut taistella inflaatiota vastaan. Hintatasoa piti pitää kurissa, jotta Suomi ei olisi lähtenyt laukalle ja siten menettänyt johtoasemaansa vientimarkkinoilla. Suomihan nousi jopa Ranskan ohitse tuottavuudessa ja lähes Saksan rinnalle. Meitä kutsuttiin Euroopan Japaniksi.

Sitten Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen yhteistyössä hukkasimme oman kilpailukykymme. Ehkä kokemattomat nuoret poliitikkomme nuolivat liiaksi muiden teollisuusmaiden rahapolitiikan ahteria ja olivat liian sopuisia ns. Kreikka Casessa.

Jyrki Katainen jopa jätti oman hallituksensa polvihousumiehen hoteisiin ja ponnahti itse vihreälle oksalle, todetakseen myöhemmin, että ei ole politiikka Jyrki-boyta varten.

Suomi siis koki pitkän nousun aikakauden ja 1988 hintatasomme inflaation vastaisesta taistelusta huolimatta oli kymmenkertainen 1950- luvun alkuun verrattuna. Kuluttajahintojen nousuvauhti oli reilut 7,1 prosenttia vuodessa, vaikka nykyisin sanomme, että EU on nostanut hinnat pilviin. Se ei pidä paikkaansa, vaan kotimaiset yritykset olivat tottuneet kusettamaan kansaa hintoja nostamalla ja euro antoi siihen oivan mahdollisuuden.

Se mikä ennen aina romautettiin devalvaatiolla alas, ei enää euroaikana pitänytkään paikkaansa, vaan hinnat saivat nousta nopeammin kuin talouskasvu olisi antanut niiden kohota. No Katainen ratkaisi ongelman ottamalla valtiolle syömävelkaa ja verhosi tämän elvytykseksi. (Hieman samaa tekee nyt Sanna Marinin hallitus)

Jyrki Katainen sai näin säilymään kokoomuksen suosituimpana puolueena hänen puheenjohtajakautensa ajan, hyppäsi sitten pois ja alamäki alkoi ja jatkuu yhä. ( Hieman sama näyttää taktiikka olevan nykyisellä pääministerilläkin, odotamme vain hyppyä jonnekin, kun alkaa rapina alaspäin)

Suomen talouden kehitys on maailman mittakaavassa ollut ensiluokkaista vuoteen 1990 saakka ja sitten alkoivat kituvuodet, vaikka 1995 jälkeen nousua olikin aina vuoteen 2008, mutta 90-luvun laman pudotus oli niin suuri, että pitkä nousukausikaan ei sitä saanut oikenemaan, vaan 2008 jälkeen ei hallitukset ole pystyneet nousua saamaan ajoiksi.

Joskus Urho Kaleva Kekkosen aikoina puhuimme työttömyydestä ja huoli oli kova, jos oli yli satatuhatta työtöntä. Nyt paino on puheissamme nostaa työllisyyttä ja se onkin kovan työn takana, koska opetimme työttömät nojumaan kodeissaan ja puhuimme rinta rottingilla ansiosidonnaisen työttömyysturvan autiudesta. Saatiin Pekkas-päivät, saatiin sari sairaanhoitajalle kuoppakorotus, joka sitten vesitettiin niin, että palkkoja nostettiin kaikille ja sairaanhoitajat jäivät siihen samaan palkkapoteroon, vaikka palkat nousivat sen 500 euroa jokaiselle kuukaudessa. (3000,00 mummonmarkkaa) Katainen ja Urpilainen jakoivat rahaa ja uhosivat, että me tienaamme sillä.

Suomen ahkera kansa on unohtanut ahkeruutensa ja me odotamme nyt hallitusten almupaloja omat tumput suorina, ja hallitus jakaa meille kiltisti velkaeuroja ja elvistelurahaa elvytyspakettien seuratessa toinen toistaan. Kukaan ei uskalla mennä rakenteisiin, jotta ei äänestäjät suutu ja jätä luottamusmiestään rannalle ruikuttamaan. Kivempi kai, että koko kansa ruikuttaa, kohta kun kellään ei ole työtä.

Suomessa työtä tehtiin tunneissa mitaten eniten lähes viisikymmentä vuotta sitten, eli vuonna 1974. Siis lähes puoli vuosisataa sitten on meidän työllisyys viimeksi ollut sellaisella tasolla jossa se kuuluukin olla. Hinnat eivät siis ole pelkästään liikaa nouseet, vaan meidän ahkeruus on vaihtunut laiskuudeksi tasaista vauhti sitten 1974 lähtien. Alennustila on ollut rajua, sillä jo 1985 olimme 10 prosenttia alemmalla tasolla kuin 1974 ja siitä sitten joka vuosi uusia vapaita ja lyhennystä työaikoihin ja nyt pääministerimme puhuu jo 6 tunnin työpäivästä ja kolme päiväisestä työviikosta.

Työttömyys 1960-luvulla oli jo näkyvissä, eli olimme 1 – 2 prosentin työttömyydessä, suurimmillaan työttömyys oli vuonna 1968, jolloin työttömyys oli peräti 3,9 prosenttia.

Vasta 1980-luvulla meille tuli rakennetyöttömyys ja kohtaanto-ongelmat, työttömyys oli meillä kuitenkin paljon kohtuullisempaa kuin Länsi-Euroopassa jossa silloin oli jopa 20 prosentin työttömyyttä muutamissa maissa.

Meillä oli jopa työvoimapulaa joillain aloilla.

Nyt meillä on mennyt puurot ja vellit poliitikoilla osittain sekaisin ja nousua ei vain näy. Siinä menee kansalaisilta usko tulevaisuuteen, syntyvyys laskee ja sitä kautta kustannusvaje kasvaa.

Vastakkainasettelu on tullut takaisin ja yksityinen ja julkinen palveluala tuntee jotenkin toisensa viholliseksi. Velkarahalla on julkinen valta saanut terveydenhoidon ja koulutuksen kaapattua ”yksityisomaisuudekseen”. Vaikka julkinen kulutus kasvaa versus vienti ja yksityinen sektori, niin bkt nousee ja muodostaa meille kasvun harhan. Luulemme että kun julkinen talous toimii kasvun veturina niin ostovoimankin tulisi kasvaa. Mutta eihän se voi niin olla, kun julkinen talous kasvaa verotuksen ansiosta ja valtion velalla. Suomen bkt kasvu on uniharha, eli kasvua on mutta kaikki kasvu on lastemme selkään kasattua velkaa. Emme kasva omasta selkänahasta, vaan kasvu otetaan tulevaisuuden tuotosta, sellainen kasvu on tuhon tie.

Se on jo nyt johtanut yksityisn kulutuksen heikkenemiseen, koska jokainen täysin pösilökin tajuaa, että ei tämä peli voi pitkään jatkua. Mutta yllätys yllätys, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen että pieleen menee, niin virkamiehet ja poliitikot polkevat tandemillaan huimaa vauhtia kohti auringonlaskua, välittämättä tuon taivaallista huomisesta.

arialsio

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me. I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu