Ydinvoiman green label

Ydinvoimaan Suomessa on nyt kaikkien puolueiden enemmistön kannatus. Tulee mieleen vain takavuosien suuret puheet jossa ydinvoima oli joillkekin kaikkein kauhein asia maailmassa. Vihreätkin ovat lähteneet hallituksesta ainakin kahdesti ja lukuisia kertoja kiristäneet hallitusneuvotteluissa ydinvoimavastaisina.

Vihreät ovat nyt töysillä ydinvoiman puolesta. Selkein kanto enää kaskessa on Saksa, joka uskoo ruskohiileen, kuin pässi suuriin sarviinsa. (Ruskohiili on yhtä kuin turve)

Tuoreimmat otsikot Hanhikiven voimalasta ovat vielä kaikkien muistissa. Vanhemmat Olkiluoto kolmosen vastustamisesta ovat jo unohtuneet, kun valmistuminen kestää ja kestää. Minä kylläkin muistan, kun Kolilla eräässä seminaarissa istuin kansanedustaja Säde Tahvanaisen (sdp) vieressä ja Pohjois-Karjalan Yrittäjien silloinen toimitusjohtaja Jouni Mönkkönen kysyi jokaisen henkilökohtaista kantaa ydinvoimaan. Minä vastasin kyllä ja Säde vastusti, nyt demaripuolueen pääministeri julkesi jopa lobata ydinvoimaa Saksalle ja koko hallitus lobbaa ydinvoimaa kestäväksi energiaksi EU:lle.

Asiakirjat toki salattiin, koska vihreillä on vielä joitakin vastustajiakin ko. energialle. Ydinvoiman kohtalosta päätetään tämän vuoden loppuun mennessä, joten kiire on lobatakin suomalaista ydinvoimaa, koska muuten riippuvaisuutemme Venäjältä tuodusta tuontiydinsähköstä laajenee. Eli jos Suomi ei saa omaa ydinvoimaa, niin se joutuu ostamaan sen Venäjältä.

Vihreät ovat lieventäneet jo aiemmin ydinkantaansa, kertomalla, että pienydinvoimalat sopisivat heillekin. Minä olen vain huomannut, että se on vain pehmittelypuhetta, sillä eihän kukaan usko, että ongelma pienenee jos se pilkotaan pieniin osiin. Jätettä, eli nimenomaan ydinjätettä syntyy yhtä paljon jos tuhat pienvoimalaa tuottaa saman verran sähköä kuin yksi iso ydinvoimala ja juuri tämä jäte olisi se akilleen kantapää. Toisaalta jos kaksi ydinoperaattoria ei pääse yhteisymmärrykseen jätteen yhteisestä säilömisestä, niin miten luulette tuhannen ei pienvoimalan selvittävän asian.

+14
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu