Ikäsyrjintä pois ja vanhuspalvelut kuntoon – Temppu ja miten se tehdään
Asiantuntijat listaavat seitsemän keinoa vanhuspalvelujen turvaamiseksi. Löytyykö poliittista tahtoa?
VANHUUS ja pitkäikäisyys eivät ole ongelmia. Asianlaita tulisi nähdä päinvastoin, toteavat emeritaprofessori Marja Vaarama ja professori Marja Jylhä viimeisimmässä Gerontologia-lehdessä.
Vaikka eliniän piteneminen on ollut hyvinvointipolitiikan tietoinen tavoite, julkisessa keskustelussa toistellaan edelleen mantraa hoivataakasta, huoltosuhteen heikkenemisestä ja taloudellisesta kestävyysvajeesta.
Jatkuva kritiikki iäkkäiden palveluiden puutteesta kertoo ongelmien pysyvyydestä. Yhtä lailla ikäsyrjintää esiintyy monissa säädöksissä, käytännöissä ja puhetavoissa. Työmarkkinoilla jo 55-vuotiaita pidetään vanhoina.
VALTAOSA iäkkäistä suomalaisista nauttii hyvästä elämänlaadusta, mutta samalla on hyväksyttävä, ettei iäkkäiden avuntarve ole kadonnut mihinkään. Se vain alkaa entistä vanhempana.
Kun yhä useampi meistä saavuttaa entistä korkeamman iän, yhä useampi tarvitsee jossain vaiheessa apua arkielämäänsä ja hoitoa sairauksiinsa. Hoivapalvelujen tarve kasautuu viimeisiin elinvuosiin. Suurin palveluntarpeen aiheuttaja on dementia.
Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon saatavuus on jo pitkään vähentynyt, mistä kärsivät erityisesti kaikkein vanhimmat dementiaa sairastavat ihmiset. Erilaisten säästökuurien tuloksena ”kotipalvelusta” on tullut huonokuntoisten ”kotihoitoa” ja hoitoon pääsyn kriteereitä on ainakin osassa kuntia tiukennettu.
IKÄIHMISIÄ syrjäyttävien mekanismien purkaminen on koko yhteiskunnan etu. Pohjoismaisissa vertailuissa Suomi on silti profiloitunut kohta 30 vuotta maana, joka panostaa vähiten vanhuspalveluihin. Hoivapalveluihin tarvitaan yksinkertaisesti lisää rahaa.
Marja Vaarama ja Marja Jylhä ehdottavat Gerontologia-lehden 4/2020 artikkelissa konkreettisia toimia riittävien ja laadukkaiden palvelujen turvaamiseksi.
- Vanhuspalvelujen määrän, laadun ja resurssien kehittämistarpeet tulee arvioida ja suunnitella kokonaisuutena. Rahoitus on turvattava realistisesti.
- Kotihoidon kattavuutta ja laatua on parannettava. Palvelua tarvitsevan pitää saada sitä. Kotihoidon henkilöstömitoitus säädetään lailla. Rahoitus turvataan kuten ympärivuorokautisessa hoidossa.
- Palvelukotiin pitää päästä, kun kotona ei enää ole hyvä asua. Kriteerit hoidon saamiselle tulee määritellä selkeästi mutta niin, että ne ottavat huomioon yksilölliset elämäntilanteet. Vaikeaselkoisen ”tehostetun palveluasumisen” sijasta aletaan puhua hoivakodista tai palvelukodista.
- Kehitetään iäkkäiden tarpeista lähteviä yksilöllisen ja yhteisöllisen tuetun asumisen muotoja. Luovutaan käsitteestä ”välimuotoinen asuminen”.
- Laaditaan palvelujen laadulle julkiset avainkriteerit, joiden toteutumisesta on raportoitava avoimesti.
- Palveluiden laadun valvontaa ja resursseja on parannettava. Yksityisiä ja julkisia toimijoita pitää valvoa samalla tavalla. Rikkeistä tulee olla seuraamuksia, tarvittaessa myös rikosoikeudellista vastuuta.
- Palvelujen rahoituksesta aloitetaan avoin yhteiskunnallinen keskustelu, jossa pohditaan myös julkisen ja yksityisen varautumisen vaihtoehtoja.
KOKONAISVALTAINEN vanhustyön kehittäminen tarvitsee korkean poliittisen tason päätöksiä, jotka perustuvat tutkimustietoon. Paikallinen ikääntymispolitiikka on kytkettävä elimellisesti myös tämän vuoden kuntavaaleihin.
Miten temppu tehdään, arvon poliitikot ja kuntavaaliehdokkaat? ■ geron.fi
Kun budjetteja laaditaan (kunnat/valtio) niin asia (rahanjako) koskee aina sekä vanhuksia että lapsia.
Ne henkilöt jotka nyt ovat vanhuksia ovat aikoinaan olleet päättämässä siitä, että Suomi on sitoutunut noudattamaa YK: sopimusta lasten oikeuksista jossa todetaan: ”
3 artikla
1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
2. Sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tähän pyrkiessään sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin.
3. Sopimusvaltiot takaavat, että lasten huolenpidosta ja suojelusta vastaavat laitokset ja palvelut noudattavat toimivaltaisten viranomaisten antamia määräyksiä, jotka koskevat erityisesti turvallisuutta, terveyttä, henkilökunnan määrää ja soveltuvuutta sekä henkilökunnan riittävää valvontaa.”
Pitäisikö vanhuksilta kysyä, että jos rahaa on rajallisesti niin keitä pitäisi suosia?
Totta: mantra on, että ’vastakkainasettelu on kielletty.’
Ilmoita asiaton viesti
Joo, kysyttäspä vanhiksilta itseiltään.
Ja toiveena, kun kulttuurista puhuit, että ei käsitetä vanhusten kulttuuria ainoastaan vanhan kotimaisen elokuvan kautta, ja vanhan tanssimusiikin kautta. Vaan laajemmin ja turvataan myös oikeus yhteiseen ja yksityiseen hengellisen yhteyden kokemiseen, myös hengellisten ohjelmien ulottuville pääsyyn, riippumatta henkilökunnan mieltymyksistä. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Eikö vanhus saisi lähteä tästä maailmasta rauhallisin mielin? Jo lapsi on synnissä siinnyt ja siitä alkaa uskovaisten ahdistelu, koko ajan syyllisyyttä, elämä on pelkkää syntiä, kuolemanpelkoa, helvetillä pelottelua. Vieläkö kuolinvuoteella pitää pelotella helvetin tulella?
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän kyllä että Leon kuvaamaa kiristystä evankelioinnin nimessä silloin tällöin tapahtuu,ja luontaista kyvyttömyyttä samaistua toiseen (perisynti). Hengellinen kasvamattomuus johtaa siihen. Juuri kuoleman hetkellä, eikä vanhusten laitoksissa muutenkaan näitä ei kyllä ilmene.
Kauhea sensijaan on lähteä ilman yhteyttä kuoleman vallan voittajaan.
En kuitenkaan tästä Leon esittämästä lähdön näkökulmasta niinkään asiaa kirjoittanut vaan siitä, että tiedän millainen hengellinen nälkä laitoksissa voi olla, on myös niillä vieruskavereilla, joiden silmät kyyneltyvät kuullessaan mitä tahansa pientä hengellistä koskettavaa, kuten laulu tai rohkaiseva sanan pätkä tai siunauksen toivotus.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kuolevien luona käy uskovaiset omine tavoitteineen, niin se on hieno asia, sehän piristää. Eihän sellaisissa paikoissa käy juurikaan muita.
Tosin enemmän saattaisi tuoda piristystä jos vaikkapa persujen edustaja kävisi keskustelemassa. Jos saattohoidon aikana sattuu vaalit, niin liikuva äänestyspiste käy keräämässä äänet kuolevilta. Siinä vaiheessa kuoleva voisi piristyä ajatellessaan että sainpa tehtyä viimeisen jäynän elävien kiusaksi.
Ilmoita asiaton viesti
No juu, jos vaan jaksaa! Eipä taida.
Ilmoita asiaton viesti