Ikäsyrjintä pois ja vanhuspalvelut kuntoon – Temppu ja miten se tehdään

Miten temppu tehdään, arvon poliitikot ja kuntavaaliehdokkaat?

Asiantuntijat listaavat seitsemän keinoa vanhuspalvelujen turvaamiseksi. Löytyykö poliittista tahtoa?

VANHUUS ja pitkäikäisyys eivät ole ongelmia. Asianlaita tulisi nähdä päinvastoin, toteavat emeritaprofessori Marja Vaarama ja professori Marja Jylhä viimeisimmässä Gerontologia-lehdessä.

Vaikka eliniän piteneminen on ollut hyvinvointipolitiikan tietoinen tavoite, julkisessa keskustelussa toistellaan edelleen mantraa hoivataakasta, huoltosuhteen heikkenemisestä ja taloudellisesta kestävyysvajeesta.

Jatkuva kritiikki iäkkäiden palveluiden puutteesta kertoo ongelmien pysyvyydestä. Yhtä lailla ikäsyrjintää esiintyy monissa säädöksissä, käytännöissä ja puhetavoissa. Työmarkkinoilla jo 55-vuotiaita pidetään vanhoina.

VALTAOSA iäkkäistä suomalaisista nauttii hyvästä elämänlaadusta, mutta samalla on hyväksyttävä, ettei iäkkäiden avuntarve ole kadonnut mihinkään. Se vain alkaa entistä vanhempana.

Kun yhä useampi meistä saavuttaa entistä korkeamman iän, yhä useampi tarvitsee jossain vaiheessa apua arkielämäänsä ja hoitoa sairauksiinsa. Hoivapalvelujen tarve kasautuu viimeisiin elinvuosiin. Suurin palveluntarpeen aiheuttaja on dementia.

Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon saatavuus on jo pitkään vähentynyt, mistä kärsivät erityisesti kaikkein vanhimmat dementiaa sairastavat ihmiset. Erilaisten säästökuurien tuloksena ”kotipalvelusta” on tullut huonokuntoisten ”kotihoitoa” ja hoitoon pääsyn kriteereitä on ainakin osassa kuntia tiukennettu.

IKÄIHMISIÄ syrjäyttävien mekanismien purkaminen on koko yhteiskunnan etu. Pohjoismaisissa vertailuissa Suomi on silti profiloitunut kohta 30 vuotta maana, joka panostaa vähiten vanhuspalveluihin. Hoivapalveluihin tarvitaan yksinkertaisesti lisää rahaa.

Marja Vaarama ja Marja Jylhä ehdottavat Gerontologia-lehden 4/2020 artikkelissa konkreettisia toimia riittävien ja laadukkaiden palvelujen turvaamiseksi.

  1. Vanhuspalvelujen määrän, laadun ja resurssien kehittämistarpeet tulee arvioida ja suunnitella kokonaisuutena. Rahoitus on turvattava realistisesti.
  2. Kotihoidon kattavuutta ja laatua on parannettava. Palvelua tarvitsevan pitää saada sitä. Kotihoidon henkilöstömitoitus säädetään lailla. Rahoitus turvataan kuten ympärivuorokautisessa hoidossa.
  3. Palvelukotiin pitää päästä, kun kotona ei enää ole hyvä asua. Kriteerit hoidon saamiselle tulee määritellä selkeästi mutta niin, että ne ottavat huomioon yksilölliset elämäntilanteet. Vaikeaselkoisen ”tehostetun palveluasumisen” sijasta aletaan puhua hoivakodista tai palvelukodista.
  4. Kehitetään iäkkäiden tarpeista lähteviä yksilöllisen ja yhteisöllisen tuetun asumisen muotoja. Luovutaan käsitteestä ”välimuotoinen asuminen”.
  5. Laaditaan palvelujen laadulle julkiset avainkriteerit, joiden toteutumisesta on raportoitava avoimesti.
  6. Palveluiden laadun valvontaa ja resursseja on parannettava. Yksityisiä ja julkisia toimijoita pitää valvoa samalla tavalla. Rikkeistä tulee olla seuraamuksia, tarvittaessa myös rikosoikeudellista vastuuta.
  7. Palvelujen rahoituksesta aloitetaan avoin yhteiskunnallinen keskustelu, jossa pohditaan myös julkisen ja yksityisen varautumisen vaihtoehtoja.

KOKONAISVALTAINEN vanhustyön kehittäminen tarvitsee korkean poliittisen tason päätöksiä, jotka perustuvat tutkimustietoon. Paikallinen ikääntymispolitiikka on kytkettävä elimellisesti myös tämän vuoden kuntavaaleihin.

Miten temppu tehdään, arvon poliitikot ja kuntavaaliehdokkaat? ■ geron.fi

ariliimatainen

geron.fi | Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja vanhuusiän ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu