Palvelutalossa asuu yksinäisiä ihmisiä

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että palvelutalojen asukkaat ovat yksinäisempiä kuin kotona asuvat ikätoverit.

Vaikka palvelutaloissa (vanhainkodeissa, tehostetussa palveluasumisessa) on henkilökuntaa ja muita asukkaita, vuorovaikutus on toivottua vähäisempää ja osa asukkaista kokee itsensä näkymättömäksi.

Palvelutalojen asukkaat kertovat olevansa henkisesti kodittomia. Asunto ei ole koti, vaan paikka, jossa on pakko viettää pitkiä aikoja yksin. Uloskaan ei pääse niin usein kuin haluaisi.

Tehostetussa palveluasumisessa hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautista. Elämänrytmi on kuitenkin tapahtumaköyhää odottamista. Ympärillä vuorokaudenajat, viikonpäivät ja vuodenajat vaihtuvat. Palvelutalo elää tavallaan.

Elämä merkitykselliseksi

Palvelutalon asukkaat elävät kahden merkittävän elämäntapahtuman äärellä.

Lähimenneisyyteen on kuulunut muutto pois omasta kodista. Lähitulevaisuudessa puolestaan odottaa elämän lopullinen päätepiste, kuolema.

”Tällaisessa paikassa tuntuu joskus todella yksinäiseltä”, kertoo tutkimukseen osallistunut asukas elinoloistaan.

Henkilökunnan eettinen velvollisuus olisi tukea iäkkäitä ihmisiä sillä lyhyellä ajanjaksolla, jonka nämä viettävät palvelutalossa. Yksinolo on yhteydessä heikkoon terveyteen, ja yksinäisyys ennustaa jopa ennenaikaista kuolemaa.

Palvelutalojen työkäytänteitä on muutettava niin, että ne ehkäisevät ja lievittävät asukkaiden yksinäisyyttä. Yksi väitöstutkimuksessa mainittu konkreettinen keino on Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminta.

Palvelutalojen asukkaiden on saatava kokea elämänsä merkitykselliseksi, äänensä kuulluksi ja persoonansa tunnustetuksi.

Näkymättömät vanhukset on saatava näkyviksi. ■ geron.fi

TtM Anu Janssonin väitöskirjan Loneliness of older people in long-term care facilities tarkastustilaisuus on Helsingin yliopistossa 30.10.2020.

ariliimatainen

Geron.fi - Olen viestinnän ja vanhustyön asiantuntija. Työskentelen omaishoitoyhdistyksessä ja kirjoitan freelancerina mielelläni vanhuusiän ilmiöistä. Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu