Yksittäinen maa on liian pieni puolustusalue nyky-Euroopassa

Venäjä on yhdistänyt Moskovan ja Leningradin sotilaspiirit yhdeksi läntiseksi operatiivisstrategiseksi toiminta-alueeksi vuonna 2010. Nykyaseistus ja nykyaseistuksen tuomat uhat vaativat laajempia sotilastoiminta-alueita kuin ennen, etenkin ohjusteknologia on kehittynyt kylmän sodan ajoista. Venäjä on tehnyt tarvittavat muutokset jo vuonna 2010 sekä sotilasstrategiassaan että puolustusaluemuodostuksessaan.

Ukraina rajoittuu sekä Venäjän läntiseen että eteläiseen sotilaspiiriin. Ukrainan kriisi on osoittanut Venäjän läntisen ja eteläisen sotilaspiirin yhteistyön toimivaksi, itäisen Ukrainan sotatoimiin on osallistunut sekä läntinen että eteläinen sotilaspiiri. Venäjä on panostanut voimiensa nopeaan toimintaan. Venäjän länsirajalla Eurooppaan kalustoa kyetään liikuttamaan nopeasti sinne, minne kulloinkin on tarve. Kiinan vastaisen rajan puolustus perustuu sen sijaan edelleen suuriin reserveihin.

Nykyaikana kalustoa ja miehistöä on kyettävä liikuttamaan nopeasti kaikkialle, puhutaan tunneista ja laajimmillaan tuhansista kilometreistä. Uhkakuvat ovat muuttuneet, laajamittaisen sodan rinnalle ovat tulleet nopeat täsmäiskut elintärkeinä pidettäviin kohteisiin laajalla alueella. On perustettu nopean toiminnan joukkoja, valmiuden rajaloukkauksien torjuntaan tulee olla reaaliaikaista, puhutaan minuuteista. Ruotsilla ei ollut riittävää nopeutta sukellusvenejahdissaan.

Enää Suomeen ei hyökättäisi koko itärajan pituudella massiivisella miesvoimalla ja kalustolla. Toki Suomen pitää varautua tähänkin vaihtoehtoon, koska kriisitilanteessa käytetään vastapuolen kaikkien heikommat kohdat ensimmäiseksi hyväksi. Onko Suomen heikoin kohta vaikkapa meripuolustus Pohjanlahdella?

Nykyaikainen puolustus edellyttää erikoistumista monella osa-alueella. Pienellä maalla ei ole varaa erikoistua kaikkeen, tarvitaan yhteistyötä ja koordinaatiota, yhteistyön tuloksen pitää olla enemmän kuin osien summa.

Yksittäinen maa, kuten Ruotsi tai Suomi, on liian pieni puolustusalue. Venäjä katsoo sotilasstrategiassaan Itämeren aluetta yhtenäisenä, johon kuuluvat Pohjoismaat ja Baltian maat. Tätä kokonaisuutta on vaikea puolustaa, jos Suomi ja Ruotsi eivät ole Naton jäseniä, jolloin ei olisi yhteistä puolustusstrategiaa eikä laajalla alueella pystyttäisi keskittämään voimavaroja sinne, missä niillä saadaan riittävästi tehoa mahdollisen kriisin oikeana ajankohtana.

Itämeren ilmatilaloukkaukset ja Venäjän merialusliikehdinnät ovat hyviä esimerkkejä osoittamaan, että puolustusalueen ja aluestrategian tulee olla riittävän laajoja, yksi tai kaksi maata yhdessä eivät muodosta riittävää laajuutta. Ruotsi ei pystyisi takaamaan esimerkiksi Gotlannin koskemattomuutta yksin. Suomessa ja Ruotsissa herännyt keskustelu sotilaallisessa yhteistyöstä sinänsä osoittaa, ettei yksi maa voi enää yksin hoitaa puolustustaan. Ikävä kyllä, ei myöskään kaksi maata.

Vastaavasti kuin talous on vaatinut yhdentymistä, myös turvallisuus ja puolustus vaativat yhdentymistä, tuolle kehitykselle emme mahda mitään, halusimme tai emme.