Puhaltavatko myös Suomessa vielä kylmän sodan tuulet?
Ukrainan kriisin tuoma turvallisuusympäristön muutos ja läntisen maailman huononevat suhteet Venäjään tulivat Suomelle täytenä yllätyksenä, niihin emme olleet varautuneet. Meillä ei ollut tilanteeseen päivitettyä ulkopoliittista toimintamallia, joka olisi pitänyt laatia jo Georgian sodan jälkeen.
Suomessa ei vieläkään oikein tiedetä, miten yhteydet Venäjään tulisi hoitaa Venäjän ja lännen välisten suhteiden viiletessä. Kun toimintamallia ei ollut, otettiin käyttöön kylmän sodan aikainen agenda, jonka neuvot olivat: pidä yhtä hyvät suhteet sekä itään että länteen, turvaa oma liikkumavara idänsuhteilla, pyri rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, pyri sillanrakentajaksi idän ja lännen välillä, ole rauhan puolella sotaa vastaan.
Suomi on nyt liittoutunut EU-jäsenyyden myötä eikä tuo vanha agenda enää toimi. Agenda ei ole uskottava Venäjälle eikä myöskään lännelle. Suomen ulkopolitiikka on nyt ehkä ollut hapuilevaa. Esimerkkeinä ovat vaikkapa EU:n Venäjä-pakotteet, joissa Suomi oli valmis Tuomiojan johdolla haastamaan EU:n yksimielisyyden. Presidentti Niinistö tapasi Putinin ajankohtana, jolloin Venäjän poliittista johtoa ei ollut syytä tavata.
Suomi on myös päättänyt hankkia Venäjältä ydinvoimalan ajankohtana, jolloin riippuvuutta itäenergiasta pitäisi vähentää, koska juuri energia on se väline, jolla Venäjä pyrkii lisäämään painoarvoaan Länsi-Euroopassa. Suomen ulkopoliittinen johto ei myöskään uskaltanut teetättää laajaa kannatusta saanutta Nato-selvitystä, tyydyttiin mitäänsanomattomaan tilannekatsaukseen turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä.
Puheille uussuomettumisesta ovat olleet vahvat perusteet. Suomettuminen on kiistetty jyrkästi, asia muistuttaa meitä liikaa kylmän sodan aikaisesta idänpolitiikastamme.
Uskollemmeko nyt kääntyä uuteen ja jättää vanhan? Ovatko tärkeämpiä suhteet Venäjään kuin länteen? Ratkaiseva käännekohta on Suomen Nato-jäsenyys. Vasta sen jälkeen Suomi voi sanoa kuuluvansa täysin lähteen, tällöin myös politiikkamme muovautuu itsestään läntiseksi.
Suomessa ei ole oikein vielä ymmärretty että Ukrainasta alkanut kriisi aloitti kokonaan uuden aikakauden Venäjän ja lännen suhteissa. Historia ei kulje taaksepäin eivätkä ne suhteet palaa täysin ennalleen koskaan; lientyminenkin voi viedä vuosikymmeniä jos se edes riittäkään.
Todennäköisenä vaihtoehtona idän ja lännen välille muodostuu taloudellinen ja sotilaallinen osapuolet toisistaan erottava kylmän rauhan raja. Nyt sitten pitäisi päättää kummalla puolen sitä rajaa haluamme olla. Pahimmassa vaihtoehdossa meidän mielipidettämme ei edes kysytä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tomi hyvästä kommentista!
Olen todella yllättänyt viimeaikaista Suomen ulkopolittiisen johdon kommenteista. Viimeaikaisilla tarkoitan ajanjaksoa Ukrainan Maidanin-aukion tapahtumista tähän päivään.
Ulkopolitiikan tärkein tehtävä on pitää päätösvalta omissa käsissä ja omassa hallinnassa. Ketään ulkopuolista maata ei saa päästää tilanteeseen, jossa se voisi määritellä jollain muotoa sitä, mitä me haluamme, mihin järjestöihin me haluamme kuulua ja millaista politiikkaa me teemme. Kysymys on siis maan itsenäisyydestä.
Presidentin tokaisu The Washington Post -sanomalehdessä: ”Suomen olisi ollut helppo liittyä Natoon 20 vuotta sitten.” voidaan tulkita:
– Suomen ei ole enää helppoa liittyä Natoon [Venäjästä johdosta].
– Venäjä määrää sen, voiko Suomi liittyä Natoon, Suomi ei sitä määrää.
– Suomelle ei Naton täysivaltainen jäsenyys ole enää turvallisuuspoliittinen vaihtoehto toisin kuin 20 vuotta sitten, Suomi ei halua liittyä Natoon eikä siksi enää esimerkiksi Nato-optiota tarvita.
Suomen ulkopolittiisen johdon kommentit ovat viime aikoina olleet erittäin huolestuttavia. Ulkopoliittisella johdolla tarkoitan erityisesti presidentti Niinistöä ja ulkoministeri Tuomiojaa. Onko Suomen etua ajettu niin kuin pitäisi?
Olemmeko nyt vapaaehtoisesti palaamassa Suomen kylmänsodan aikaiseen YYA-linjan politiikkaan, jonka periaatteet kirjasin tuohon blogikirjoitukseeni?
Tuntuu siltä, että Venäjä voi nyt vaikuttaa painostustoimillaan liikaa Suomen linjauksiin, politiikkamme on jollain muotoa myöntyväisyyspolitiikkaa. Toki ei pidä olla mikään riidanhaastaja ja Venäjään pitää olla hyvät suhteet, mutta päätösvaltaa ei pidä antaa itärajan taakse tuumaakaan. Suomi itse päättää Nato-jäsenyydestään, ei Venäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi torjuu Naton Venäjän takia, otsikoi ukrainalainen zn.ua. Washington Postin artikkelista alkoi virallisesti uusi suomettumiskausi. Voimme kuvitella päättävämme asioista itse, mutta rajojen takana asiat nähdään toisella tavalla.
http://zn.ua/WORLD/finlyandiya-peredumala-vstupat-…
Ilmoita asiaton viesti
Tosiaan nyt puhaltavat kylmän sodan aikaiset tuulet Suomen ulkopolitiikassa, Suomen ulkopoliittisen johdon on Venäjä kyllä säikäyttänyt perin pohjin. Olisi mukava tietää, onko jokin tietty tapahtuma, joka on maamme ulkopoliittisen johdon näin perusteellisesti säikäyttänyt. Siinä olisi tiedostusvälineille hieman selvitettävää.
Suomettumisen uusaalto alkoi jo aikaisemmin tänä vuonna (ei vasta Niinistön haastattelusta). Aikaisemmin syksyllä Venäjän vastaisten pakotteiden asettaminen oli etenkin Tuomiojalle vaikea paikka, oli todella vähästä kiinni, ettei Suomi yksinään riitauttanut viimeisintä pakotekierrosta EU:ssa. Suomen vaatimuksesta sitten sovittiin, että pakotteiden poistamista tarkastellaan säännöllisin väliajoin, ensimmäinen tarkastusajankohta oli muistaakseni syyskuun lopussa. Suomi antoi toiminnallaan huonon kuvan itsestään muille EU-maille. Suomettumistermin käyttöönotolle uudelleen on kyllä selkeästi riittävät perusteet.
Suomelle yksi kylmän sodan aikainen toimintaperiaate oli olla ”Rauhan puolella sotaa vastaan”. Näin ainakin, jos Neuvostoliitto oli yhtenä osapuolena riidassa tai konfliktissa. ”Rauhan puolella sotaa vastaan”-agitaatiota ei niinkään käytetty silloin, kun Neuvostoliitto ei ollut sotavoimaa käyttävänä osapuolena tai kun kannanotoista ei ollut haittaa Neuvostoliiton eduille, näin mm. Lähi-Idän palestiinalaiskysymyksissä. Tällöin Suomen mielipiteet olivat uskaliaampia.
Samaa ”Rauhan puolella sotaa vastaan”-liturgiaa saimme kuulla myös Venäjän hyökätessä Krimille ja Itä-Ukrainaan, tuolloinkin Suomi vetosi vain rauhaan, kun Ukraina olisi tarvinnut vähän muuta kuin vain toivotuksia rauhan palautumisesta. Suomen kannanotot kuulostivat poikkeuksellisen hurskailta tuossa tilanteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Putinin jälkeinen Venäjä ei ole käsillä vielä ihan nyt, ja koska sudeettivenäläisten asia ei ole meidän, on muistettava että itänaapurimme on valtio jonka mielestä tykillä ampuminen rajan yli ei ole sotaa, kun se on ampuja. Vaarallisin Suur-Suomi-hanke melkein onnistui 1939-44, eikä yrityskään saa koskaan uusiutua – siksi, ellei puolustusbudjetti petraannu moninkertaiseksi eikä Nato-optiota ehditä käyttää ennen umpeutumistaan saattaa olla viisainta Suomineidon hakea lähestymiskieltoa… ks. tarkemmin: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Ilmoita asiaton viesti