EU:n Venäjä-strategian luomisesta on keskusteltava nyt myös Suomessa
Eurooppa-neuvoston uuden puheenjohtajan Donald Tuskin mukaan EU ei saisi vain reagoida uhkaaviin tapahtumiin, vaan sen pitäisi kehittää pitkäaikainen Venäjä-strategia.
Puolan entinen pääministeri Donald Tusk oli hyvä valinta Eurooppa-neuvoston johtoon. Sekä EU- että Nato-jäsenenä nopeasti kehittyvä Puola koetaan Brysselissä hyvin länteen sitoutuneeksi ja Puola on nostanut painoarvoaan EU:ssa Ukrainan kriisin myötä. Puolasta tulee yksi EU:n voimamaista. On syytä luottaa, että Tuskin johdolla EU:n Venäjä-strategia saadaan luotua.
Ennen Ukrainan kriisiä EU ja Venäjä olivat määrittelemässä luottavaisesti suhteensa strategiseksi kumppanuudeksi. Vuoden 1997 kumppanuus- ja yhteistyösopimus oli tarkoitus korvata strategisella kumppanuussopimuksella, jonka osapuolten oli määrä valmistella valmiiksi pitkälle kesäkuussa 2014 Sotšissa pidettävässä EU–Venäjä-huippukokouksessa. Kokous peruuntui tunnetuista syistä.
Ennen Ukrainan kriisiä etenkin Suomi pyrki ajamaan omista lähtökohdistaan innokkaasti EU:n Venäjä-suhteita strategiseen kumppanuuteen, mutta tuon politiikan perusteet olivat jo alun alkaen katteettomia. Politiikallaan Suomi pyrki ensisijaisesti ajamaan omia kaupallisia etujaan suhteessa Venäjään, toissijaisesti varmistamaan omaa turvallisuuspoliittista asemaansa ilman Nato-jäsenyyttä.
Nato on aina määrittelyt suhteensa Venäjään EU:ta realistisemmin. Suhteita hoidetaan Nato-Venäjä-neuvoston kautta, Natolle Venäjä on ollut korkeintaan vain kumppani.
Strategisia kumppaneita voivat olla keskenään vain maat, joilla on yhteinen arvomaailma. EU- ja Nato-maat sekä Sveitsi, Australia, Uusi-Seelanti, Japani ja Etelä-Korea voivat olla keskenään strategisia kumppaneita, maat ovat demokraattisia markkinatalous- ja oikeusvaltioita, joissa kunnioitetaan yksilön vapauksia. Läntisillä mailla ja Venäjällä ei ole yhteistä arvomaailmaa ja suhteet pitää muodostaa tuo tosiasia hyväksyen. EU:n Venäjä-suhteet eivät siis voi koskaan perustua strategiseen kumppanuuteen. Yhteinen koossapitävä liima puuttuu: luottamus.
Myös Nato on nyt muotoilemassa uudestaan suhteitaan Venäjään ja on esitetty neljä eri vaihtoehtoa: strategic partner, partner, neighbour tai opponent/adversary/enemy, suomennettuna strateginen kumppanuus, kumppanuus, naapuruus tai vastustaja/vastapuoli/vihollinen.
Venäjä uusii parhaillaan sotilasdoktriiniaan, mutta Nato-suhteita ei ole määritelty vielä lopullisesti, Venäjä katsonee ensiksi, miten Nato määrittelee Venäjän.
Nato päätynee termiin vastustaja/vastapuoli (opponent/adversary), mikäli yhteisymmärrys jäsenmaiden välille ylipäätään syntyy. Jyrkintä viholliskirjausta ei synny puolin eikä toisin, mutta Venäjää ei varmasti nimetä Natossa myöskään naapuriksi. Mikäli Venäjä kohdistaisi johonkin naapurimaahansa uusia sotilaallisia toimenpiteitä tai uhkaisi jotain Nato-maata, määriteltäisiin Venäjä viholliseksi. Naton naapuruus-taso ei sisältäisi Venäjälle kumppanuussopimusta (partnership agreement), rauhankumppanuus (Partnership for Peace programme, PfP) olisi jatkossa mahdollinen vasta kumppanuus-tasolla.
Vasta kun suhteiden taso on päätetty, voidaan määrittää strategia. Jos suhteiden taso muuttuu, on strategiaa päivitettävä.
EU:n ja Naton määritykset Venäjä-suhteista eivät saa olla ristiriidassa. Naton ja EU:n Venäjä-politiikan tulisi olla monoliittista, jolla varmistetaan poliittisten toimien paras mahdollinen teho.
Sekä Natossa että myös EU:ssa suhteissa paras taso olisi vastustaja/vastapuoli. Jos Ukrainan tilanne saadaan ratkaistua, voisi suhteet nousta naapuruus-tasolla (neighbour), kumppanuus-taso (partner) edellyttäisi vähintään 5-10 vuoden naapuruussuhteita ilman pettymyksiä. Asteikolla nousu vaatisi 5-10 vuoden onnistuneita suhteita alemmalla tasolla. Strateginen kumppanuus-taso ei ole mahdollinen Venäjän kanssa, Venäjästä ei tule koskaan länsimaa.
EU:n ja Venäjän välisten suhteiden naapuruus-tasolla ja sitä korkeammalla tasolla pitää hyödyttää molempia osapuolia. Vastapuoli-tasolla ja sen alapuolella EU määrittelee strategiansa omista lähtökohdista ilman Venäjää.
EU:lle elintärkeät strategiset osa-alueet on määriteltävä riippumatta Venäjä-suhteiden tasosta.
Venäjää ei saattaa EU:n energiahuollossa asemaan, jossa Venäjä voisi vaikuttaa EU-jäsenmaan ulkopoliittiseen päätöksentekoon jäsenmaan itsenäisen päätöksenteon vaarantaen. Venäjällä ei saa olla energiatoimittajana sellaista asemaa, että energiatoimitusten rajoitukset tai katkaiseminen vaarantaisivat jäsenmaan toiminnot. EU:n Venäjä-energiariippuvuutta vähennetään.
EU-maat eivät saa toimittaa Venäjälle asejärjestelmiä, joita voitaisiin käyttää toista EU-maata vastaan tai jotka voisivat muodostaa uhkaa EU-maiden turvallisuudelle. Asejärjestelmien toimitus Venäjälle lähtökohtaisesti kielletään.
EU:n Venäjä-kauppasuhteet eivät saa olla tasolla, jossa Venäjä voisi kauppasuhteilla vaikuttaa EU-jäsenmaan ulkopoliittiseen päätöksentekoon jäsenmaan itsenäisen päätöksenteon vaarantaen. Venäjän kaupan suositukselliset enimmäistasot määritellään maakohtaisesti. Yksikään jäsenmaa ei saa olla Venäjä-kaupasta riippuvainen.
Suomessa olisi nyt syytä käydä analyyttistä keskustelua, millaiset suhteet EU:n ja Venäjän välillä tulisi olla ja mikä olisi EU:n Venäjä strategia.
Kaikessa neuvonpidossa, jossa keskinäisiä intressikumppaneita ovat hieman toisistaan poikkeavien kulttuurien edustajat, neuvottelutaito nousee arvoonsa.
Blogikirjoituksessa rivien välissä on havaittavissa kiire. Mikä kiire on meneillään maiden välisissä suhteissa? Olisiko kulttuurieroja keskustelussa? Nato-maiden johdossa on Amerikan Yhdysvallat. Runsaasti kirjoja lukeneena tiedän, että amerikkalainen puhetyyli on erilainen kuin eurooppalainen. Jos amerikkalaiset eivät ole kiireissään, he luovat kiireentuntua ympärilleen ja asioilleen. Puhutaan kuitenkin mm. maiden välisestä energiapolitiikasta, jolla on todella kauaskantoisia vaikutuksia maapallolla. Kiirettä päätöksenteossa ei pidä olla.
Eurooppa ja Venäjä ovat kulttuurisesti ja historiallisesti sekä mikä tärkeintä myös geopoliittisesti sidoksissa toisiinsa. On poissuljettua, että provosoiduttaisiin tällä alueella mihinkään vihollisuuksiin EU:n ja Venäjän välillä. Tulisi keskustelussa olla parempi näkemys keskustelijoiden kulttuurieroista, mitkä heijastuvat käytyyn keskustelutyyliin ja -asenteeseen. Neuvoisin näissä asioissa todellakin panemaan jäitä hattuun ja lisäämään malttia asenteisiin.
Suomalaisilla on (tosin vaihtelevalla menestyksellä) ollut pitkään Venäjä-suhteissa asiantuntijan rooli. Tuo rooli voidaan saavuttaa, kun keskustelijat tarttuvat härkää sarvista ja luopuvat kerrytetyistä ennakkoluuloistaan. Tärkeintä on tutustua neuvotteluosapuoliin henkilökohtaisesti ja ymmärtää sekin, että keskustelukulttuuri on neuvonpidon osapuolilla erilainen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos paljon asiantuntevasta blogi-vastauksesta, Tarja!
Tosiaan EU nyt kiirehtii Venäjä-strategiaansa ja sitä laaditaan käsittääkseni parhaillaan, tuo määrää aikataulun. Myös ulkoministeri Tuomioja on peräänkuuluttanut Venäjä-strategiaa. Millainen pitäisi sinun mielestä olla pitkäaikainen Venäjä-strategia konkreettiselta sisällöltään? Strategia pitäisi laatia ensisijaisesti meidän omista lähtökohdista ja eduista, muuten se ei ole strategia. Parhaassa strategiassa molempien osapuolten edut olisivat huomioitu, eikä vain?
Ilmoita asiaton viesti
Huomioin strategia-ajattelussa näiden eri kansakuntien, jotka tässä strategia-asiassa tulee huomioida, kansanluonteen. Omassa tänään kirjoitetussa blogijutussani sanon, että me suomalaiset olemme pitkään ikään kuin joutuneet poteroitumaan asemiimme, kun Suomi uutenakin kansakuntana on ollut uhattuna milloin miltäkin suunnalta.
Ystävyys lähtee siitä, että tuntee toisen. Meillä suomalaisilla on toisaalta pitkät perinteet ja senkin vuoksi, että Suomessa asuu paljon venäläisiä, hyvä tuntuma siihen, minkälainen venäläinen kansankulttuuri on ja sitä myöten meidän on mahdollista ystävyyden avulla ymmärtää venäläisten myös poliittista retoriikkaa. Ei meidän suomalaisin tarvitse luopua omista asemistamme, mutta voisimme yrittää suhtautua suopeammin keskustelukumppaneihin kuin mitä asennetta esimerkiksi lehdistön taholta tarjotaan. Ensin on tietenkin ymmärrettävä itseään ja Suomea kansakuntana kansakuntien joukossa ennen kuin voi osoittaa suopeutta muille. Suomi on muutaman vuosikymmenen aikana kirinyt hyvinvointivaltioiden joukkoon ja uskon, että tuossa osaamisessa meillä on annettavaa muillekin.
Kirjoitin noin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 Elisa Kirjassa julkaistun kirjasarjan Kristillinen filosofia. Luonnehdin siinä, mitä kristillisyys tarkoittaa ja minkä vuoksi siitä ei aatteena (ja uskontonakaan) pidä kevytkenkäisesti luopua. Kristinuskossa on mahdollisuuksia ymmärtää ihmiseloa, ihmislajin luonnetta ja niitä tarpeita, joita ihmisellä on elämän jatkuvuuden ja elämän jatkumisen suhteen myös yksilötasolla. Meillä on länsimaisina ihmisinä usein ajatuksena lähteä itämaille hakemaan viisauden alkujuuria. Niitä siellä varmasti on, mutta voisimme kurkistaa myös sitä puolta, että mitä viisautta meille länsimaisille on kertynyt. Rauha on tärkein neuvotteluvaltti.
Strategia suunnitelmissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa ei voida ohittaa geopoliittisia lähtökohtia eikä myöskään luonnonolosuhteita ja luonnonvaroja neuvottelujen ja sopimusten lähtökohtana. Nykyinen elämäntapamme vaatii paljon energiayhteistyötä ja sen hyväksymistä, että yhdellä on toista ja toisella toista. Tosiasia, että olemme luonnonvarojen suhteen riippuvaisia kansakuntina toinen toisistamme, on otettava huomioon. Kun me suomalaiset suomme yhteiskuntaosaamistamme muille, meidän on vastavuoroisesti hyvällä omalla tunnolla mahdollista hyväksyä energiayhteistyötä naapurimaidemme kanssa. Kovin pitkälle tulevaisuuteen meneviä, sitovia suunnitelmia ei kannata tehdä maiden välillä, koska maailma muuttuu, erilaisia uusia keksintöjä voi ilmaantua ja kehitys voi taloudellisessa mielessä olla myös myönteistä. Silloin, kun synkähköt varjot peittävät neuvotteluilmapiiriä, kannattaa neuvottelut jättää jäihin toviksi, mutta jotta neuvotteluilmapiiri voisi muuttua hyväksi, suosittelen pakotteista luopumista.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, että meidän tulee ymmärtää muita kansoja ja heidän kulttuuriaan ja sen kautta myös heidä kansallisia intressejä ja tavoitteita.
Venäjän osalta heidän kulttuuriinsa ja poliittisiin näkökulmiinsa voi perehtyä esimerkiksi Venäjän Ääni sivuston kautta.
http://finnish.ruvr.ru/
Toivoa sopii, ett Venäjällä voitaisiin vastaavasti perehtyä suomalaisiin ja länsimaisiin arvoihin sekä näkökulmiin.
Lisään vielä yhden mielenkiintoisen linkin Venäjän Ääni sivustolta, jossa haastatellaan Suomen Moskovan suurlähettilästä Hannu Himasta:
http://finnish.ruvr.ru/2014_12_24/Suomen-Moskovan-…
Kannattaa lukea, sillä siinä on selkeästi tuotu Suomen virallsta näkökulmaa mm. Ukrainan kriisiin.
Ilmoita asiaton viesti