Venäjä-politiikkamme vaatii nyt perusteellisen läpikäynnin

Pääministeri Alexander Stubb on herättänyt keskustelua Suomen Venäjä-politiikasta. Ukrainan kriisi on ollut poliittisille päättäjille vaikea, Venäjä-suhteita on jouduttu ajattelemaan uudelta pohjalta. Etenkin Kokoomuksen ja Keskustan näkemykset Venäjästä ovat poikenneet toisistaan.

Venäjä-suhteissamme pohjimmiltaan kysymys on Suomen asemasta idän ja lännen välissä ja mikä on lopullinen asemamme Euroopassa. Tuota kysymystä ei vieläkään ole lopullisesti ratkaistu, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut jo neljännesvuosisata. Etenkin Keskustalle aihe on ollut vaikea.

Venäjällä on Euroopan puolella enää neljä rajanaapurimaata, joiden asemaa ei ole lopullisesti määritelty idän ja lännen välillä. Nämä maat ovat Suomi, Ukraina, Georgia ja Azerbaidžan. Viidennen rajanaapurimaan Valko-Venäjän asema voidaan katsoa jo määritellyn Venäjän yhteyteen, vaikka Venäjän talouden romahtaessa maassa voi syntyä myös uusia ajatuksia. 

Rajanaapureista Norjan, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan asema on määritelty tiukasti länteen, ratkaiseva tekijä on Nato-jäsenyys.

Pelkkä EU-jäsenyys ei vielä ole riittävä määrittelemään maan paikkaa. Kysymys EU-jäsenyyden sijaan länsimäärittelyssä on siitä, missä määrin Venäjä pystyy vaikuttamaan kunkin maan politiikkaan. Harmaalla vyöhykkeellä olomme syvyyttä mitataan siis sillä, missä määrin Venäjä pystyy vaikuttamaan Suomen politiikkaan, ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Nato-jäsenyys yhdessä EU-jäsenyyden kanssa sitoo maan tiukimmin länteen ja pois harmaalta vyöhykkeeltä.

Oleellisin kysymys Venäjä-suhteittemme määrittelyssä on, sallimmeko Venäjän vaikuttaa kauppa- ja energiapolitiikalla turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihimme ja Nato-jäsenyysharkintaamme. Millä tasolla kauppa- ja energiayhteistyömme voi olla, että ulkopolitiikkamme päätöksenteko on Venäjästä riippumatonta.

Suomelle vaikein kysymys Venäjässä on Suomen Nato-jäsenyys. Toistaiseksi Venäjä on onnistunut politiikassaan hyvin pitäessään Suomen Nato-jäsenyyden ulkopuolella.

Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan Suomen ulkopoliittiseen päätöksentekoon laajoilla kauppasuhteilla ja siinä se on onnistunutkin. Tavarantuontilastoissa Venäjä on ykkössijalla, vientitilastoissa kolmossijalla. Suomi huomioi ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossaan myös Venäjän kaupan merkityksen hyvinvoinnillemme.

Energiapolitiikassa Suomi on puolestaan tilaamassa ydinvoimalan venäläiseltä Rosatomilta ja valtioenemmistöinen Fortum on tehnyt laajoja energiainvestointeja Venäjälle, jota yleisesti pidetään epävakaana ja riskialttiina investointialueena. Energiariippuvuus Venäjästä on erityisen vaarallista, koska Venäjällä energiapäätöksenteko on suoraan presidentinkanslian ja presidentti Putinin alaisuudessa, energiakauppa ei ole markkinaehtoista. EU:n määrätietoinen pyrkimys on ollut vähentää energiariippuvuutta Venäjästä.

Politiikkamme perusteet Venäjän kaupassa eivät tosiasiallisesti ole muuttuneet Neuvostoliiton ajoista. Suomessa ymmärretään ja huomioidaan Venäjän kannat ja myös politiikkaa on mitoitettu Venäjän näkemysten mukaan jopa siinä määrin, että Venäjän on päässyt määrittelemään suhteiden lopullisen muodon. Kauppasuhteita on pyritty varjelemaan jopa länsisuhteiden kustannuksella, mistä osoituksena poliitikkojen ja etenkin Keskustan eriävät mielipiteet EU:n Venäjä-lisäpakotteista ja kahdenvälisten tapaamisten järjestämisestä pakotteiden voimassa ollessa.

Kun eduskunnassa järjestetään vuoden 2015 alussa ajankohtaiskeskustelu Venäjä-politiikasta, puhutaan tosiasiallisesti Suomen turvallisuuspolitiikasta sekä kauppa- ja energiapolitiikasta. Oleellisin kysymys siis on, rajoittavatko Venäjä ja Venäjä-suhteet meidän ulkopoliittista liikkumatilaa vieden meitä harmaalle alueelle puolustuspolitiikan lisäksi myös muilla politiikan lohkoilla.