Suomen kuuluminen länteen ei ole vain ilmoitusasia

”Venäjä hyvin tietää, että Suomi on ja pysyy osana länttä.” totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan.

Ulkopolitiikassa meillä on ollut tapana asettaa itsellemme määritteitä, jotka me itse haluaisimme olevan totta, mutta joita muut eivät välttämättä allekirjoita. Kylmän sodan aikaan toistamistaan toistimme olevamme puolueeton maa, mutta samaan aikaan meillä oli ulkopolitiikkaa voimakkaasti rajoittava YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Niin lännessä kuin Neuvostoliitossa meitä ei pidetty tosiasiallisesti puolueettomana vaan Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvana.

Ulkopolitiikassa vain teot ratkaisevat, eivät puheet. Ulkopoliittisen linjamme määrittelevät vain teot, eivät mitkään uudenvuodenpuheen julistukset.

Lännessä joko ollaan tai ei olla. Emme voi hyppiä rajan yli takaisin itään silloin, kun Venäjä on sotilaallisesti vahva ja uhkaa länsimaita.

Sama koskee Natoa. Natossa joko ollaan tai ei olla. Ei voida poimia rusinoita pullasta ja odottaa muiden länsimaiden apua kriisissä. Turvallisuuttamme lisäävä Nato-yhteistyö ja –jäsenyys edellyttäisivät täydellistä sitoumusta myös sellaiseen yhteistyöhön, joka koskee Venäjää ja Venäjän turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Venäjä-suhteiden ohella meille ovat tärkeitä suhteet Viroon ja myös muihin Baltian maihin, koska maat kuuluvat Natoon. Baltian maat voivat estää Suomen turvallisuutta koskevat päätökset Natossa, Natossa päätökset tehdään yksimielisesti.

Ulkoministeri Tuomiojan viimeaikaiset lausunnot koskien Viroa ja Viron, Latvian, Tanskan ja Iso-Britannian tekemää Venäjää koskevaa EU-aloitetta ovat olleet tökeröjä ja Suomen ulkopolitiikan kannalta onnettomia. Suomen olisi syytä päästä eroon vanhakantaisesta ylimielisyydestä Itä-Eurooppaa kohtaan ja pitää hyvät suhteet Nato-Baltiaan. Me emme ole parempia kuin he. He kuuluvat Nato-jäsenyyksien kautta täysin länteen, me emme.

Kun nyt Suomen etuja Virossa on turmeltu ulkoministeri Tuomiojan johdolla, olisi typerää olla osallistumatta Yhdysvaltoin johtamaan yhteisilmaharjoitukseen Virossa. Se olisi lopullinen niitti suhteiden huononemiselle Viroon ja Viron kautta myös Natoon. Varmasti myös Yhdysvallat tekisi omat johtopäätöksensä Suomen ulkopoliittisesta linjasta.

Suomen ulkopoliittinen johto toteaa toistamiseen: ”Suomi tekee Nato-ratkaisunsa itse ja itsenäisesti.”

Kuka uskoo tuohon toteamukseen? Onko se uskottava? Edes vähäpätöiseen ilmaharjoitukseen emme näytä uskaltavan liittyä. Että Suomi siis uskaltaisi tehdä ulkopoliittisia päätöksiä ilman Venäjää? Kyllä Suomi edelleen kyselee ja anelee Venäjältä lupaa sotilaallisesta liittoutumisestaan. Suomi edelleen kyselee itsenäisyytensä astetta Venäjältä.

Ruotsi ei Venäjältä kysele. Ruotsi on päätöksentekijänä paljon Suomea itsenäisempi ja uskottavampi.

Suomelle Nato-yhteistyö on ollut helppoa silloin, kun yhteistyö ei ole koskenut Venäjää eikä Venäjän turvallisuus- ja puolustuspoliittisia etuja. Olemme olleet turvaamassa rauhaa Afganistanissa ja nyt olemme valmiita osallistumaan Irakin armeijan turvallisuusjoukkojen koulutukseen Saksan johdolla, koulutushanke ei tosin ole Nato-johtoinen.

Suomessa Suomen ja Naton välisen isäntämaatukisopimuksen hyväksyminen kesti yli 10 vuotta. Hyväksyminen ei ollut kiinni Natosta vaan Suomesta. Vain viimeinen pakko sai Suomen hyväksymään sopimuksen, kun Suomessa virisi pelko ISAF-operaation päättymisen myötä Nato-yhteistyön laantumisesta, myös Naton Ukrainan kriisin myötä tehdyt uudet linjaukset ilmeisesti vaikuttivat suomalaiseen päätöshalukkuuteen.

Suomi ulkopoliittinen linja on nyt sekava, se ei vakuuta ketään. Vuoden 2012 loppupuolella sekoiltiin Suomen osallistumista Islannin Nato-johtoiseen ilmavalvontaoperaatioon, jota Nato-pohjoismaiden sekä liittoutumattomien Suomen ja Ruotsin kesken järjesteltiin Islannin turvaksi.

Suomessa päätöksenteko oli vaikeuksissa. Ruotsissa Nato-johtoinen operaatio ei herättänyt keskustelua ja tunteita, päätös osallistumisesta oli Ruotsille helppo.

Kesäkuussa 2012 Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov totesi Helsingissä: ”Venäjä on huolestunut eräiden Natoon kuulumattomien valtioiden valtiomiesten ja vaikuttajien esittämistä näkemyksistä, joiden mukaan on välttämätöntä lisätä sotilaallista toimintaa Arktisella alueella. Heidän mielestään se lisää alueen vakautta.”

Makarov sai Suomen ulkopoliittisen johdon varpeilleen, päätöksenteko osallistumisesta Islannin ilmavalvontaoperaatioon oli vaikeuksissa. Marraskuussa 2012 presidentti Medvedev ilmoitti, että Suomi voi osallistua Islannin Nato-johtoiseen ilmavalvontaoperaatioon eikä Venäjä vastusta. Päätös Suomessa tehtiin huhtikuun puolivälissä 2013, asiaa pyöriteltiin vuosi. Ilman Medvedevin osoittamaa vihreää valoa päätöstä Suomessa tuskin olisi saatu aikaan.

Onko Suomi itsenäinen maa silloin, kun jokin päätös koskee Venäjän turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa? Uskallammeko tehdä turvallisuuspoliittiset ratkaisumme omista lähtökohdista emmekä anna Venäjän vaikuttaa päätöksiimme niin, että etumme olisivat vaarassa. Ilman muuta naapurimaiden näkemykset pitää huomioida, mutta niiden ehdoilla ei turvallisuuspoliittista harkintaa pidä tehdä.

Kuuluminen länteen ei ole ilmoitusasia, se on tekojen asia. Ulkopolitiikka on tekojen asia, ei ilmoitusten asia.