Kuinka Putin on oikein saanut presidentti Niinistön niin pelokkaaksi?

Kun analysoimme nyky-Venäjän käyttäytymistä ulkomaailmaa ja länsimaita kohtaan, on syytä muistella Neuvostoliiton hajoamisprosessia neljännesvuosisata sitten. 1980-luvun lopulla Neuvostoliitto velkaantui rajusti länteen öljyn hinnan romahtaessa ja maan öljytuotannon supistuessa.

Taloustilanteen heikentyessä Neuvostoliitto ei kyennyt enää valuuttatuloillaan rahoittamaan valuuttamenojaan, ulkomailla maan velanhoitokykyyn ei enää luotettu. Neuvostoliitto oli jo pitkään ollut riippuvainen elintarviketuonnista, edes omaa leipäviljaa maa ei kyennyt kasvattamaan riittävästi kansalaistensa tarpeisiin. Neuvostoliitolla oli paheneva kauppa- ja vaihtotaseongelma, ja ennen lopullista romahdusta velkainen maa eli täysin länsirahoituksen varassa.

Läntisten lainavirtojen tyrehtyessä Neuvostoliitto joutui turvautumaan länsihallituksiin valuuttalainojen saamiseksi, josta poliittisena hintana olivat Itä-Euroopan vapautuminen ja maan sisäinen demokratisointi. Vasta kun Venäjä on pystynyt pikkuhiljaa kuolettamaan pois 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Neuvostoliiton hajoamisprosessiin liittyviä velkasitoumuksiaan, maan riippuvuus lännestä on vähentynyt.

Putinilaisen nykynäkemyksen mukaan hajoava Neuvostoliitto joutui myymään Itä-Euroopan länsivalloille, osittain myös itsensä.

Putinin johtamalla Venäjällä on suuri halukkuus palata Euroopassa kylmän sodan aikaiseen geopoliittiseen tilanteeseen ja poliittiset toimet on viritetty sen mukaan. Sen sijaan itse kylmään sotaan ei ole halukkuutta palata. Venäjä on valmis kaikkiin taloudellisiin, sotilaallisiin ja poliittisiin toimiin lähiulkomaissaan, ettei vielä liittoutumattomista maista tulisi uusia EU- tai Nato-jäseniä.

Venäjän hajoamisprosessi muistaen uutena poliittisena asiana on erityinen pyrkimys vähentää Venäjän taloudellista riippuvuutta lännestä. Energiapolitiikalla on pyritty kääntämään riippuvuussuhdetta jopa päinvastaiseksi. Taloudellisen länsiriippuvuuden vähentämispyrkimyksistä esimerkkeinä ovat Euraasian unionin perustaminen ja tiivistyvä BRICS-yhteistyö kehittyvien maiden kanssa. Euraasian unionin tarkoitus on ensisijaisesti palvella Venäjän asettamia turvallisuuspoliittisia etuja, ei niinkään talouspoliittisia. Ukrainan jääminen sivuun Euraasian unionista on ollut Venäjälle raskas pettymys.

Länsiriippuvuuden pienentyessä Venäjän ulkopoliittiseen käyttäytymiseen on otettu mukaan vanha Neuvostoliiton aikainen turvallisuuspoliittinen agenda etupiirijakoineen. Myös sisäpolitiikassa kansalaisten vapauksia on supistettu. On palattu pikku hiljaa taas menneeseen.

Ukrainan kriisi on kuitenkin osoittanut, ettei Venäjällä länsiriippuvuuden määrää ole kyetty arviomaan oikein. Länsipakotteet höystettynä öljyn hinnan laskulla ovat saaneet Venäjän talouden syöksyyn. Maa ei ole kyennyt korvaamaan eikä uusimaan länsiluottoja ja taloustilastoista on jo nyt nähtävissä jo sitä samaa kehityskulkua, mitä oli Neuvostoliitossa 1980-luvun jälkipuolella.

Myös lännessä on Ukrainan kriisin myötä tehty uusia linjauksia, jotka pohjautuvat pitkälti kylmän sodan aikakauteen. Kylmän sodan aikaan länsimaat ja Nato tunnustivat Neuvostoliiton etupiirin, johon kuului myös Suomi YYA-sopimuksen kautta. Brežnevin opin mukaisesti Neuvostoliitto oli valmis toimimaan etupiirissään myös sotavoimin pitääkseen vasallimaat hallinnassaan eivätkä Nato-maiden hallitukset olleet halukkaita sekaantumaan etenkään sotilaallisesti Itä-Euroopan tapahtumiin. Euroopan sotilaspoliittinen tilanne oli pitkälti status quo.

Lännen linjaukset olivat vielä vuoden 2008 Georgian sodan aikaan jäsentymättömät, mutteivat enää Ukrainan kriisissä vuonna 2014. Vuonna 2008 Yhdysvallat presidentti Bushin johdolla olisi ollut valmis ottamaan Georgian Naton jäseneksi, eurooppalaisista kumppaneista etenkin Saksa ja Ranska eivät. Vuonna 2014 Natolla ei ollut halukkuutta auttaa Ukrainaa sotilaallisesti maan rauhankumppanuudesta huolimatta. Linjauksena nyt on, että vain Naton täysvaltaisista jäsenistä pidetään huolta myös sotilaallisesti, ei muista maista. Linjaa ei vielä kuitenkaan ole testattu lopullisesti edes Ukrainassa, se voi vielä muuttua välien kiristyessä.

Suomen suhteen Venäjän päämäärä on estää maan Nato-jäsenyys. Olemme jo nähneet, että Venäjä on valmis käyttämään voimakkaitakin toimenpiteitä saavuttaakseen tavoitteensa. Suomelle kysymys on maan itsemääräämisoikeudesta: uskaltaako Suomi tehdä turvallisuuspoliittiset päätöksensä omista lähtökohdista Venäjän painostaessa?

Vaikka Venäjä pyrkiikin estämään Suomea liittymästä Natoon, Venäjä on laskenut Suomen Nato-maaksi jo vuodesta 2010. Suomella ei ole enää mitään erityissuhdetta Venäjään, jos lienee koskaan ollutkaan.

Tänä ja viime vuonna Venäjä on edelleen lisännyt sotilaallista potentiaaliaan lähiympäristössämme ja suorittanut myös sellaisia toimenpiteitä Suomessa, joita voidaan tulkita jopa vihamielisiksi. Turun saaristossa elokuussa 2014 pidettyyn Nato-sotaharjoitukseen liittyivät Venäjän tahalliset ilmatilaloukkaukset.

Venäjä on tehnyt sotilaallisesti tärkeiden alueiden läheisyydessä ja huoltoreittien varrella laaja-alaisia maahankintoja, joita voidaan käyttää hyväksi kriisitilanteessa. Venäjällä on tarkat suunnitelmat, joilla vähäisin voimavaroin Suomen asemaa voidaan horjuttaa esimerkiksi Itämeren aluetta koskevassa kriisissä. Natoon kuulumattomana maana Suomen heikkous on Itämereen perustuvat huoltoreitit.

Suomen tämänhetkinen turvallisuuspoliittinen asema on haasteellinen etenkin puolustuspolitiikan osalta. Suomen puolustusvoimilla ei yksin ole riittävää kykyä torjua Venäjän sotilaallista voimaa. Suomi katsoo itsensä länteen kuuluvaksi, mutta länsimaiden turvatakuut linkittyvät vain Natoon ja koskevat vain Nato-maita, ei esimerkiksi EU-maita.

Ukrainan kriisin myötä Euroopan muuttuneessa turvallisuustilanteessa Suomen ulkopoliittinen linja on ollut sekavaa eivätkä päämäärät ole olleet selkeitä, esimerkkinä Ämarin lentoharjoitusjupakka. Vähäpätöisestä ilmaharjoituksesta onnistuttiin Suomen ulkopoliittisessa johdossa vääntämään ulkopoliittinen linjakysymys. Nyt osallistuminen määrittelee mielikuvana pitkälti sen, kuuluko Suomi länteen vai Venäjän etupiiriin.

Kylmän sodan aikaan verrattuna Suomelle on tullut myös uusia ulkopoliittisiin päätöksiin vaikuttavia elementtejä hoidettaessa maan suhteita länteen. Nato tekee tunnetusti päätöksensä yksimielisesti ja mikäli Suomella on tavoitteita Naton suuntaan, on Suomen huomioitava kaikkien 28 jäsenmaan näkemykset mukaan lukien Itä-Euroopan maat. Suomen on siis syytä pitää hyvät suhteet Itä-Eurooppaan ja ennen kaikkea Baltian maihin niin, etteivät Suomen turvallisuutta koskevat päätökset Natossa vaarannu.

Suomi on vielä hieman historiansa vanki. Katsomme menneisyyteen ja haemme ratkaisumalleja historiasta, jota ei enää ole. Venäjän painostuksessa Suomen tilanne on vaikeampi kuin Itä-Euroopan maiden, maat kuuluvat nyt pitkälti sekä EU:hun että Natoon. Itä-Euroopan mailla on vanha kokemus kuulumisesta Varsovan liittoon ja SEV:iin, maissa tiedetään venäläinen toimintapa ja retoriikka. Kaikkia venäläisiä puheita ja kannanottoja ei oteta niin tosissaan kuin Suomessa.

Presidentti Niinistö antoi haastattelun The Washington Post-lehdelle 23.11.2014. Kun toimittaja kysyi, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten, kuten pääministeri Stubb on sanonut, presidentti vastasi: ”Se olisi ollut helppo askel. Venäjä oli tuolloin heikko.” Kun toimittaja kysyi jatkona, oliko se menetetty mahdollisuus, presidentti totesi: ”Silloin oli epäilemättä mahdollisuus.”

Kun on seurannut vuoden ajan presidentti Niinistön käyttäytymistä julkisuudessa, hän on tullut Venäjän suhteen varovaiseksi, jopa pelokkaaksi. Muutos on tapahtunut vuoden 2014 jälkipuolella.

Joulukuun 19. päivänä 2014 eduskuntapuolueiden johtajat olivat tapamassa presidentti Niinistöä Mäntyniemessä ja tilaisuudessa tehtiin selväksi Suomen ulkopoliittinen linja ja myös se, ettei siihen kuulu keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä edes eduskuntavaaleihin liittyen. Myös monet muut ulkopoliittiset kannanotot viestivät siitä, että Suomi on lähentynyt taas Venäjän turvallisuuspoliittisia intressejä.

Puhuttaessa Venäjästä pelko on ollut nähtävissä jopa presidentin kasvoilta. Venäjä tietää hyvin, miten Suomeen voidaan vaikuttaa. Venäjä tietää myös suomalaispoliitikkojen sinisilmäisen rehellisyyden ja herkkyyden uhkailulle, uhkailulla voidaan saada tuloksia aikaan. Onko Venäjä pelotellut Suomea ja presidentti Niinistöä?

Suomen ei pidä palata kuitenkaan Venäjä-suhteissa kylmän sodan aikaiseen agendaan, se ei olisi Suomen etu. Päinvastoin, se olisi Suomelle tuhoisaa, olisi vaara jäädä ajelehtimaan lännen ja Venäjän väliin sotilaspoliittisesti harmaalle vyöhykkeelle. Suomen on nyt itse tiedettävä etupiirinsä.

Torstai-iltana oli Ylen ykköskanavalla Vesa Toijosen toimittama Ulkolinja-reportaasi ”Sota joka jäätyi”. Reportaasi käsitteli Venäjän Eurooppaan luomia jäätyneitä konflikteja Itä-Ukrainassa sekä Vuoristo-Karabahissa, ja ohjelma löytyy myös Yle Areenasta.

Ohjelmassa armenialainen oppositiopoliitikko Parvys Hayrikjan totesi koskien Armenian liittymistä joko länteen tai Venäjän vaikutusvaltaan: ”Armenia ja sen viranomaiset halusivat integroitua EU:hun, mutta tavattuaan presidentti Putinin Armenian presidentti [Serž Sargsjan] muutti mielensä yhdessä yössä. Venäjä on sanonut meille tiukasti: jos Armenia ei ole meidän [Venäjän] kanssamme, sitä ei kohta enää ole. Tämä on kiristystä, mutta sitä voisi vastustaa. Toisaalta, jos Armenia olisi toiminut toisin, meille olisi toistuvasti toistettu [venäläisten suulla]: Azerbaidžan voi aloittaa sodan ja Turkki tukee sitä.”

Armenia tosiaankin hylkäsi EU-integraation käytännössä yhdessä yössä Putinin Sotšin tapaamisen jälkeen elokuun 10. päivänä 2014 ja maasta tuli Putinin Venäjän johtaman Euraasian unionin jäsenmaa vuoden 2015 alusta.

Armenian esimerkki osoittaa, että Putin osaa uhkailun tarvittaessa kovin ottein ja saa tuloksia aikaan, kun puhutaan Venäjän rajaympäristöön kuuluvista lähiulkomaista, joita ovat Azerbaidžan, Armenia, Georgia, Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi. Nato-maat Norja, Viro, Latvia, Liettua ja Puola eivät kuulu edellä lueteltuihin lähiulkomaihin Nato-jäsenyytensä perusteella. Venäjän rajaympäristöön kuulumattomia lähiulkomaita on puolestaan vain Moldova.

Toivotaan nyt kuitenkin, ettei Putin ole uhkaillut Suomea ja presidentti Niinistöä Nato-jäsenyyden suhteen vastaavasti kuin Armeniaa ja presidentti Serž Sargsjania EU-jäsenyyden suhteen.