Venäjän Iskander-ohjukset, nuo Suomen tuhoajat

Venäjän pohjimmainen tavoite vuosi sitten Krimin valtaukselle oli puhtaasti sotilasstrateginen, ei suinkaan Krimin venäläisväestön edut, ja tuon asian Venäjä on nyt itsekin myöntänyt tuoreessa Krimin valtausta käsittelevässä Krim -paluu synnyinmaahan dokumentissa. Krimin sotilasstrateginen merkitys on Venäjälle ratkaisevan tärkeä.

Venäjälle elintärkeitä strategisia puolustusalueita ovat Krimin niemimaa, Kaliningrad ja Kuolan niemimaan alue aina Pietarin eteläpuolelle saakka. Krim ja Kaliningrad maantieteellisesti hyvin rajattuja alueita, sen sijaan Suomen itäpuolisella alueella on enemmän tilaa eri puolustusjärjestelmien laajemmalle sijoittelulle.

Venäjä päätti lauantaina 21.3.2015 Pohjoisen laivaston ja Läntisen sotilaspiirin valmiusharjoituksen maan länsiosissa ja Jäämerellä. Harjoitusten yhteydessä Venäjän asevoimien kerrottiin siirtäneen ydinpommittajia Krimin niemimaalle ja Iskander-ohjuksia Kaliningradiin. Asevoimien ilmoituksesta sai helposti sen käsityksen, että huippumoderneja ja suuren tarkkuuskyvyn omaavia Iskander-M-keskimatkan ballistisia ohjuksia ei olisi ollut Kaliningradissa ennen sotaharjoitusta.

Iskander-M-ohjuksia on sijoitettu Pietarin lounaispuolelle Lugaan varmuudella vuonna 2010 ja Venäjän oman aikaisemman ilmoituksen mukaan Kaliningradiin joulukuussa 2013. Naton vuoden 2014 lopulla antamien tietojen mukaan Iskander-ohjuksia olisi sijoitettu myös Krimille jo marraskuussa 2014. Krimin myötä Venäjän länsirajan Iskander-ohjuskattavuus on käytännössä täydellinen, mikäli aikaisemmat sijoitusilmoitukset pitävät paikkansa, ja täydelliseen ohjuskattavuuteen Venäjä on sotilasstrategisesti pyrkinyt.

Kuinka sitten Venäjän länsirajalla tapahtuva aggressiivinen ohjusaseistaminen vaikuttaa Suomeen?

Venäjän Iskander-ohjukset ovat erityinen ja haastava uhka Suomelle.

Pietarin lounaispuolella Lugassa sijaitsevien Iskander-M-ohjuksien lentopeittoalue yltää Oulun seudulle ja Tukholman länsipuolelle. Lugaan varastoituja ohjuksia voidaan siirtää ja laukaista myös Karjalankanneksen ohjusasemilta, jolloin ohjuspeitto Suomessa ja Ruotsissa on vieläkin laajempi. Ohjukset ovat toki liikkuvilla kuljetusalustoilla. Suomessa ohjuksilla tuhottavat kohteet ovat saavutettavissa muutamassa minuutissa, reagointiaikaa ei juuri ole.

Iskander-ohjusten tuhoaminen on erittäin haastavaa ja Suomen puolustukselle ohjukset ovat keskeisin haaste. Inkander-ohjusten muodostaman uhan eliminoinnissa on ratkaisevaa liikkuvien laukaisualustojen ja ohjusvarastojen tuhoaminen. Se tapahtuu käytännössä vain maasta, mereltä tai lentoaluksista laukaistavin ohjuksin. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa jo vuodelta 2004 on maininta, että Hornet-kalustoa voidaan käyttää 2010-luvulta lähtien myös ilmasta maahan-toimintaan, toisin sanoen myös ohjusuhan torjuntaan itärajamme takana.

Suomi on onnistunut ostamaan Yhdysvalloista lentokoneista laukaistavia huippumoderneja Lockheed Martinin valmistamia JASSM-ohjuksia mm. Venäjän ohjusuhkaa vastaan. 70 ohjuksen ohjuskauppa on arvoltaan noin 188 miljoonaa dollaria, ja ensimmäiset ohjukset tulevat Suomeen tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Myytävien ohjusten määrä säätelee Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon, ohjukset eivät todellakaan ole vapaata kauppatavaraa.

JASSM-ohjuksien kaikkein tehokkaimpaan käyttöön liittyy myös erityspiirre. Liikkuvaan ja reaaliaikaiseen kohdeidentifiointiin (maalien löytämiseen) eivät riitä tavanomaiset signaalitiedustelukoneet tai muu vastaava sotilastiedustelu. Tutkan ja lentoaluksen maalinosoituslaitteen käyttäminen ei vastaa tiedustelusatelliittien hyväksikäyttöä. Suomella ei ole satelliitteja, Yhdysvaloilla on.

Tehokas reaaliaikainen ohjustorjunta edellyttää siis satelliittien kautta saatavaa informaatiota ja tuota informaatiota on saatavissa vain Yhdysvalloista. JASSM-ohjuksilla varustettuja Horneteja sensoreineen ei lähetetä maalintunnistustehtäviin, se olisi tehtävä erillisillä lentoaluksilla, mihin liittyy mm. torjuntahankkeen paljastumisriski. Satelliittien hyväksikäyttö edellyttää, että kriisi- ja sotatilanteessa olisimme faktisesti liittoutuneet Yhdysvaltojen kanssa, toisin sanoen meidän tulisi olla Naton täysivaltaisia jäseniä.

Myös ohjusmäärä huomioiden JASSM-ohjukset ovat Suomelle vielä vain ennalta ehkäisevä pelote, ei todellinen puolustusresurssi. 70 ohjusta ei riitä todelliseen puolustamiseen, ellei kriisi- tai sotatilanteessa saada lisää. Kriisi- ja sotatilanteen ohjussaatavuus on oltava täysin varmaa ja varmin varmuus saadaan vain liittoutumalla.

Maavoimat oli myös saamassa lisää ohjusaseistusta. Yhdysvaltain myyntitarjouksen perusteella Suomi oli ostamassa 70 ATACMS-ohjusta, joita olisi ampua 300 kilometrin päähän ja siis myös Lugaan, mutta kauppaa ei toteutettu. Ilmeisemmin Puolustusvoiman säästöissä kaikki rahat menivät JASSM-ohjuksiin eikä melko kalliisiin ATACMS-ohjuksiin varoja enää ollut.

Nykyinen sotateknologia on kallista pienelle maalle. Tosiasiallisesti Suomella ei ole yksinään mahdollisuutta tuhota täydellä teholla esimerkiksi Lugan Iskander-ohjuksia eikä muitakaan heti itärajan takana meitä uhkaavia ohjuksia. Venäjä tietää tämän myös.

Johtopäätös: Suomi on niin riippuvainen puolustuskyvystään – ennen kaikkea ohjuspuolustuskyvystään – Yhdysvalloista ja Natosta, että ilman noita liittolaisia ei Suomella olisi kykyä selviytyä kriisistä tai sodasta. Liittoutumista edellyttää sekä ohjusten saanti että ennen kaikkea sen reaaliaikaisen laajemman tiedusteluaineiston saanti, joka on saatavilla vain Yhdysvaltain satelliittien kautta.

Suomen olisi syytä varmentaa asemansa ja puolustuskykynsä liittoumalla avoimesti länteen, siis Natoon. Nato-jäsenyys merkitsee sitä, että Yhdysvallat katsoo tällöin Suomen varmuudella liittolaisekseen joka tilanteessa. Myös Suomea ei sitten enää kiinnostaisi kriisissä poukkoilla idän ja lännen välillä, ja kummallakin osapuolella – sekä Venäjällä että lännellä – olisi tieto, minne Suomi varmuudella kuuluu.