Venäjän kasvava ydinaseuhittelu luo turvallisuusuhkaa koko Euroopalle

Naton mukaan on selvää, että Venäjän aggressiivinen ja laajentumishaluinen käytös on pysyvä eurooppalainen ilmastonmuutos pitkälle tulevaisuuteen, joka tulee vaikuttamaan suuresti myös maanosamme turvallisuuteen. Venäjän muuttunut politiikka ei ole vain ohimenevä sääilmiö. Naton ulkopuolisena jäsenmaana Suomikaan ei voi olla sivussa Venäjän luomasta kasvavasta turvallisuusuhasta Euroopassa, halusimmepa tai emme.

Ydinaseet ja ydinasepelote ovat olleet sivussa Euroopan turvallisuudesta jo kahden vuosikymmen ajan. Epäonneksemme Venäjä on tuonut ne jälleen agendalle. Ratkaiseva käänne tapahtui vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen. Venäjän Georgian sodan aikana havaitsemat puutteet armeijansa suorituskyvyssä eivät johtaneet vain konventionaalisten asevoimien uudistamiseen, vaan muutoksiin myös maan ydinasepolitiikassa.

Venäjä on testannut vuodesta 2008 lähtien uusia pitkän kantaman ja myös ydinkärjin varustettavissa olevia risteilyohjuksia. Yhdysvallat pitää kyseisiä risteilyohjuksia vuonna 1987 solmitun keskimatkan ydinasevoimia rajoittavan INF-sopimuksen vastaisena. INF-sopimus kieltää keskimatkan ja keskipitkän matkan ohjukset, joiden kantomatka on 500–5500 kilometriä. Kärsivällisyyttä osoittaen Yhdysvallat ilmoitti virallisesti vasta heinäkuussa 2013, että Venäjä rikkoo toimillaan INF-sopimusta.

INF-sopimuksen velvoittamana Yhdysvalloilla ei ole Euroopassa maasta laukaistavia ydinkärjin varustettavia risteilyohjuksia, vaan vain lentokoneista laukaistavia B-61-ydinpommeja. Tuolle Yhdysvaltain Euroopassa jäljelle olevalle ydinaseistukselle suoritetaan parhaillaan päivitystä täyttämään mm. muuttuneet turvallisuusstandardit.

Tällä vuosikymmenellä Venäjä on ottanut käyttöönsä uuden ballistisen ydinohjusjärjestelmän, ja Venäjällä on parhaillaan testausvaiheessa maan uudenaikaisimmat mannertenväliset Bulava-ohjukset. Venäjällä on aikomus päivittää myös mannertenväliset ballistiset Topol-ohjukset 25 vuoden lisäkäyttöiälle. Venäjä on uusinut myös sukellusvenekalustoaan ottamalla käyttöön mm. Borei-luokan ydinsukellusveneet.

Vuonna 2008 Venäjän asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö Anatoli Nogovitsyn ilmoitti, että Varsova olisi Venäjän ydiniskukohde, mikäli läntisen ohjuspuolustusjärjestelmän osia tullaan sijoittamaan Puolaan. Vuonna 2009 Zapad-99-sotaharjoituksen yhteydessä Nogovitsynin ilmoitusta vahvistaen Venäjä simuloi ydinasehyökkäyksen Puolaan. Ukrainan sodan alettua vuosi sitten Venäjä on kuukausittain testannut ydinasekykyään konventionaalisten sotaharjoitusten yhteydessä.

Samalla kun Venäjä valloitti Ukrainalta Krimin, Venäjä rikkoi myös vuonna 1968 solmittua NPT-ydinsulkusopimusta. Ukraina liittyi NPT-sopimukseen vuonna 1994, jolloin Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Venäjä allekirjoittivat ns. Budapestin julistuksen päivämäärällä 5.12.1994. Julistuksella vahvistettiin Ukrainan sekä myös Valko-Venäjän ja Kazakstanin alueellinen koskemattomuus sekä poliittinen riippumattomuus, ja vastineeksi kyseiset maat luopuivat ydinaseistaan.

Venäjän käytöksen myötä muut NPT-ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset ydinasevaltiot, kuten Pakistan, Intia ja Israel sekä myös Pohjois-Korea tuskin enää ovat valmiita liittymään sopimukseen. Venäjä on nyt toimillaan romuttanut lähes täysin ydinsulkusopimuksen ja sen tavoitteen estää ydinaseiden leviäminen maailmassa.

Joulukuussa 2014 Venäjä irtautui Yhdysvaltain ja Venäjän välisestä The Cooperative Threat Reduction-ohjelman (CTR) mukaisesta joukkotuhoaseyhteistyöstä, jonka tarkoitus on ollut vuodesta 1991 lähtien purkaa entisen Neuvostoliiton alueelta – lähinnä Venäjältä – ydinaseita sovitussa laajuudessa. Ohjelma on paremmin tunnettu nimellä Nunn-Lugar Act yhdysvaltalaisten ohjelmaa kehittäneiden senaattorien mukaan.

Puolan lisäksi Venäjän on uhkaillut ydinaseillaan toistuvasti myös Tanskaa. Venäjän ilmavoimat harjoittelivat simuloitua ohjusiskua kesäkuun puolivälissä 2014 Tanskan Borgholmin saarelle ja maaliskuussa 2015 Venäjän Tanskan-suurlähettiläs uhkasi Tanskaa joutumista Venäjän ydinasemaaliksi, mikäli Tanska osallistuu läntiseen ohjuspuolustushankkeeseen luovuttamalla sotalaivojaan ohjuspuolustuksen käyttöön. 

Marraskuussa 2014 Venäjä sijoitti Kuolan niemimaalle 300 kilometrin kantaman omaavan S-400-ohjusjärjestelmän. Järjestelmä on Venäjän kehittynein ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ja järjestelmällä on kyky torjua myös keskimatkan ballistisia ydinohjuksia.

Joulukuussa 2014 Venäjä lennätti sotaharjoituksessaan Suomenlahdella ja Itämerellä Tu-95-pommikonetta, joka kykenee kuljettamaan ydinaseita ja ennen kaikkea ydinkärjin varustettuja risteilyohjuksia.

Venäjä on demonstroinut ydinaseitaan myös Englannin kanaalissa, jossa Itämeren tapaan ydinasevalmiuden omaavat Tu-95-pommikoneet uhmasivat Iso-Britanniaa helmikuussa 2015.

Maaliskuun puolivälissä 2015 Venäjä järjesti laajan Pohjoisen laivaston ja Läntisen sotilaspiirin valmiusharjoituksen maan länsiosissa ja Jäämerellä. Harjoitusten yhteydessä Venäjän asevoimien kerrottiin siirtäneen ydinpommittajia Krimin niemimaalle ja Iskander-ohjuksia Kaliningradiin. Iskander-ohjukset voidaan varustaa myös ydinlatauksin.  

Venäjän ydinaseuhittelu Euroopassa on nyt ennennäkemätöntä. Uhittelu koskee nyt koko läntistä Eurooppaa Venäjän rajanaapurimaista aina Atlantille saakka. Uhittelu koskee Naton jäsenmaiden lisäksi myös niitä Natoon kuulumattomia maita, jotka katsotaan pitkälti jo kuuluvan länteen tai jotka muutoin ovat länsimielisiä. Uhittelu koskee siis myös esimerkiksi Suomea ja Ukrainaa.

Mikä on saanut Venäjän reagoimaan näin poikkeuksellisesti neljännesvuosisata kylmän sodan päättymisen jälkeen?

Venäjän sotilasdoktriineissa verhottu ja myös avoin ydinaseuhkailu on ollut sotilaspoliittinen käytäntö jo vuodesta 2000 alkaen. Venäjä ydinaseita koskeva sotilasoppi perustuu pitkälti vanhaan kylmän sodan aikaiseen kahteen blokkiin, ja juuri kylmän sodan aikaiseen blokkijakoon etupiireineen Venäjä on viime aikoina kovasti pyrkinyt. Uuteen blokkijakoon Venäjä on pyrkinyt perustamalla myös Euraasian unionin ja panostamalla BRICS-yhteistyöhön Brasilian, Intian, Etelä-Afrikan ja Kiinan kanssa.

Sotilaallisesta näkökulmasta katsottuna Venäjälle ensisijainen kysymys ydinaseuhittelussa on läntisestä ohjuspuolustusjärjestelmästä, jonka Venäjä kokee erityiseksi uhaksi ja jota Venäjä ei kykene teknisesti haastamaan. Venäjällä ei ole teknisiä edellytyksiä luoda vastaavaa järjestelmää. Ainoaksi vastavoimaksi ohjuspuolustusjärjestelmälle Venäjä näkee tällä hetkellä vain ydinaseensa.

Venäjä on avoimesti ilmoittanut myös, että Naton laajeneminen sen rajoille ja Venäjän rajoihin liittyvien Nato-maiden – etenkin Puolan ja Baltian maiden – sotilaallinen varustaminen vaarantaa Venäjän turvallisuutta ja siihen Venäjä on valmis myös vastaamaan. Naton suhteen Venäjällä on tiedossa myös tosiasiana, ettei maan sotilaallinen kyky vastaa konventionaalisissa aseissa Naton sotilaallista kykyä ja tämän vuoksi sotilaallista lisäuhkaa on luotava ydinaseilla, joiden kustannus-hyöty-suhde on tehokas.

Erityinen uhka läntiselle Euroopalle myös on, että Venäjä katsoo mahdolliseksi vastata perinteisessä konventionaalisten aseiden konfliktissa myös ydinasein. Venäjä näkee ydinaseet olennaisesti ja perustavanlaatuisesti eri tavoin kuin länsimaat ja Nato.

Ydinaseet ovat Venäjälle ainoa jäljellä oleva suurvalta-asemaa osoittava tunnusmerkki, joka maalla on jäljellä muistuttamassa Neuvostoliiton hegemonia-ajoista. Tällä hetkellä Venäjällä ei ole pienintäkään suurvalta-asemaa taloudessa, eikä siten Venäjällä ole taloudellisen suorituskyvyn tuomaa vaikutusvaltaa vastaavasti kuin mitä esimerkiksi Kiinalla on.

Venäjä toimii ydinaseilla nyt niin kuin Pohjois-Korea on toiminut ja niin kuin Iranin uskottiin vielä jokin aika sitten toimivan: Venäjä uhkailee ja pelottelee ydinaseilla muuta maailmaa ja ennen kaikkea läntistä Eurooppaa itsellensä tärkeiden päämäärien saavuttamiseksi. Kuten Pohjois-Korea, myös Venäjä on toimillaan ja käyttäytymisellään ajamamassa itseään yhä suurempaan paitsioon kansainvälisestä kanssakäymisestä.

Venäjä hakee Neuvostoliiton aikaista suurvalta-asemaa keinolla millä hyvänsä. Venäjä on jäänyt etenkin taloudellisessa kyvykkyydessään viimeisen 15 vuoden aikana yhä enemmän jälkeen sekä länsimaista että ennen kaikkea Aasian nousevista talousmahdeista, erityisesti Kiinasta. Kyvykkyyden puutetta Venäjä on alkanut korvata sotavoimalla ja myös ydinaseuhkailulla.

Kuinka sitten Nato reagoi Venäjän ydinaseuhitteluun?

Nato tähdentää, että se on myös ydinaseliitto, ja Nato puolustaa tarvitessa ydinasein myös niitä liittoon kuuluvia 25 jäsenmaata, jotka eivät ole Yhdysvaltain, Ranskan tai Iso-Britannian tapaan ydinasemaita. Nato korostaa, etteivät Yhdysvaltain, Ranskan tai Iso-Britannian ydinaseet ole suunnattu ketään erityistä vihollista vastaan – ei siis myöskään Venäjää vastaan – mutta perussopimuksen 5. artikla koskee puolustamista myös ydinasehyökkäyksessä.

Naton mukaan Venäjän tämänhetkinen ydinasekäyttäytyminen uhkaa sekä Nato-maita että myös Venäjän Natoon kuulumattomia rajanaapureita, kuten esimerkiksi Suomea ja Ukrainaa.

Venäjän uhan kasvaessa etenkin Baltian maiden ja Puolan oletetaan olevan halukkaita ottamaan jopa ydinaseita alueilleen, mutta tämä mahdollisuus on suljettu pois vuoden 1997 Nato-Russia Founding Act–sopimuksessa.

Lännen ydinasevallat – Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia – eivät näe ydinaseita enää nykymaailmassa maalle painoarvoa luovana vastaavasti kuin kylmän sodan aikana. Ydinaseet eivät muodosta enää käyttökelpoista välineistöä tämän päivän turvallisuushaasteisiin, ydinaseet eivät tuo enää ydinasemaalle vastaavaa vaikutusvaltaa kuin kylmän sodan aikana. Ydinaseet eivät voi tuoda maalle enää suurvalta-asemaa vastaavasti kuin kylmän sodan aikaan. Ydinaseet eivät voi tuoda suurvalta-asemaa myöskään Venäjälle, jonka suurvalta-asema myös ratkaistaan ihan muilla foorumeilla kuin ydinasefoorumeilla.

Ydinaseiden suhteen kylmän sodan aika ei voi enää palata Eurooppaan, historiaa ei voida enää palauttaa. Kylmän sodan aikaan tilanne Euroopassa olisi stabiili, blokkirajat olivat sovitusti tiedossa ja niitä kunnioitettiin molemmilla puolilla. Nyt Euroopassa on maita, jotka haluavat suuntautua länteen ja siten asetelma ei ole stabiili kylmän sodan ajalle ominaisesti. Näitä maita ovat ennen kaikkea Georgia, Moldova ja Ukraina, pohjimmiltaan kenties myös Azerbaidžan.

Länsimaat kunnioittavat kunkin maan itsemääräämisoikeutta päättää itse omista asioistaan ja suuntaamisestaan, ja siten kunkin maan EU- ja Nato-jäsenyydet ovat lähtökohtaisesti avoimia. Myös Suomessa on suurta halukkuutta liittyä Natoon, mutta toistoiseksi Venäjän pelko on voittanut uskalluksen.

Yhdysvalloissa nähtäisiin mielellään, että etenkin idän vanhat ydinasevallat – Kiina ja Venäjä – käyttäytyisivät ydinaseiden suhteen vastuullisesti vastaavasti kuin kylmän sodan aikaan, mutta Venäjä on nyt irtaumassa tuosta käyttäytymismallista. Venäjästä on tullut käytökseltään arvaamaton. Venäjä on ottanut käyttöönsä Euroopassa vastaavia uhkailuelementtejä kuin mitä häirikkömaana tunnetulla Pohjois-Korealla on ollut.

Yhdysvalloissa näkemys on myös ollut, että vanhojen ydinasevaltojen tulee edelleen lähteä siitä, että ydinaseiskusta seuraa aina vastaava vastaisku. Sen sijaan ydinasehäirikkömaat – vaikkapa Pohjois-Korea – voivat aloittaa iskun tietoisesti myös maan omasta tuhoutumisesta ja siksi maat ovat poliittisesti haasteellisimpia.

Natossa Venäjän neuvostotyylinen käsitys, että ydinaseet ovat käyttökelpoinen instrumentti, ei herätä kuitenkaan erityistä huolta. Nato on myös linjannut vuonna 2012 kaikkien jäsenmaiden kesken Deterrence and Defence Posture Review–asiakirjassa (DDPR), että ydinaseet ovat edelleen keskeinen osa-alue Naton sotilaspelotteessa. Nato-maat ovat myös sopineet, että Yhdysvaltain ydinaseet tulevat olemaan edelleen Länsi-Euroopassa, mutta tulevasta ydinasepolitiikasta käydään Natossa parhaillaan pontevaa keskustelua.

Koska Venäjällä on ydinaseita – ja vieläpä erityisessä toimintavalmiudessa – on niitä oltava myös lännellä vastaavasti. Edelleen ydinaseita pitää olla käytettävissä puolin ja toisin niin, ettei niitä koskaan käytettäisi. Ydinaseiden on muodostettava pelotetta ja se tarkoittaa myös sitä, että niiden käyttömahdollisuuden tulee olla uskottavaa.

Tässä kirjoituksessa esitetyt Nato-näkemykset perustuvat huhtikuun alussa julkaistuun Naton Defence Collegen (NDC) Nuclear Implications of the Russian-Ukrainian Conflict-kirjoitukseen, joka löytyy Naton Defence Collegen sivulta.