Talousuudistuksille uuden hallituksen on otettava mallia Saksasta

Sodanjälkeisen Euroopan suurin talousmuutos oli euron käyttöönotto vuonna 2002. Kaksitoista maata muodosti uuden valuutan, mukana myös Suomi ja Kreikka.

Suomessakin oli hyvin tiedossa, että uusi valuutta edellyttää uutta kurinalaista taloudenpitoa, talouspolitiikan virheitä emme enää voi korjata valuuttamme ulkoisen arvon muutoksilla.

Omalla valuutalla vuoden 2008 talousromahdus ja sitä seurannut hintakilpailukyvyn menetys olisi ollut helppo kompensoida antamalla oman markan devalvoitua ilman, että mitään rakenteellisia uudistuksia yhteiskuntaan ja talouteen olisi tarvittu.

Jo vähäisellä valuutan devalvoitumisella on valtava merkitys kilpailukyvylle, kokonaisvaikutukset ovat helposti miljardien, jopa 10 miljardien luokkaa. Tuloksia voidaan saada aikaan jo muutamassa kuukaudessa.

Euromaista vain Saksassa tehtiin euron käyttöönoton jälkeen muuttuneen talousympäristön edellyttämät rakenteelliset uudistukset. Muut maat menivät euroon ilman uudistuksia.

Saksan talousuudistukset tehtiin sosialidemokraattien johdolla pian vuoden 2002 euron käyttöönoton jälkeen. Saksassa euron käyttöönoton edellyttämät työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset osattiin nähdä ja tehdä oikein, kiitos siitä kuuluu sosialidemokraattien puheenjohtaja Gerhard Schröderille ja puolueessa vuonna 2003 hyväksytylle Agenda 2010–uudistusohjelmalle.

Agenda 2010-ohjelmaotsikko viittaa Lissabonin strategiaan. Lissabonin huippukokouksessa vuonna 2000 EU-valtionpäämiehet päättivät, että vuoteen 2010 mennessä EU:sta tulisi maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous maailmassa. Saksan Agenda 2010-ohjelmaa ei tehty kuitenkaan vain Lissabonissa sovitun pohjalta. Saksa oli ”Euroopan sairas mies” eikä olisi ollut eurokuntoinen ilman toteutettuja rakenteellisia uudistuksia.

Uudistusten tulokset näkyivät jo muutamassa vuodessa. Jo vuonna 2007 Saksan vaihtotase oli 7,5 prosenttia ylijäämäinen ja bruttokansantuotteen kasvuvauhti 3,3 prosenttia. Uudistusten voima on näkynyt ennen kaikkea vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Saksan talouden etumatka muihin euromaihin nähden on vain kasvanut. Tehdyt talous- ja työmarkkinauudistukset tuottavat siis Saksalle edelleen vahvaa kasvua.

Kysyntää maailmalla olisi 5,5 miljoonan kansalaisen Suomelle riittämiin, sitä osoittaa yli 80 miljoonan kansalaisen Saksan vientiteollisuuden voittokulku. Ilman riittävää kilpailukykyä emme myy mitään. Ongelma ei siis ole kysynnässä vaan kilpailukyvyssämme.

Saksan uudistukset uskalsi tehdä nimenomaan Saksan sosialidemokraattinen puolue SPD, vaikka ne olivat tuskaisimpia juuri sosialidemokraattiselle jäsenkunnalle. Uudistuksessa mitään ei jätetty ennalleen, siihen kuuluivat niin veroleikkaukset kuin myös sosiaaliturvan, eläkkeiden ja työttömyyskorvauksien leikkaukset.

Jos jokin euromaa päättää jatkossa parantaa Saksan tapaan kilpailukykyään uudistumalla rakenteita, on muiden euromaiden tehtävä sama perässä menestyäkseen ja pysyäkseen mukana kilpailussa. Kilpaillaan kilpailukyvyn paremmuudesta, ja se on hyvä talouden evoluutiomalli.

Vuoden 2008 talouskriisi osoitti, ettei euron käyttöönoton edellyttämiä talousuudistuksia ole tehty Suomessa ollenkaan – eikä edes mietitty. Meillä on vuoden 2008 talouskriisin jäljiltä vientiyritysten hinta- ja laatukilpailukykyongelma, ja tuota ongelmaa ei vieläkään ole kyetty ratkaisemaan. Kaksi eduskuntavaalikautta olemme jo tuhertaneet.

Nokia-kasvun tuoma vauraus 2000-luvulla on myöhentänyt ongelmiemme kriisiytymistä. Meille annettiin mahdollisuus velkaantua, mutta olemme nyt ylittäneet jo EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen valtiovelan raja-arvon, 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Muissa heikon talouden maissa kriisi laukesi heti vuoden 2008 jälkeen, kyseisillä mailla ei ollut Suomen tapaan poikkeuksellisen yhden vientiyrityksen talousmenestyksen tuomia resursseja. Talouden rakenteet näissä kaikissa maissa olivat ja ovat pitkälti edelleen heikossa kunnossa, siis myös Suomessa. Suomen Kreikka-arvostelu alkaa kuulostaa pikkuhiljaa koomiselta.

Elvytystä vaativilla ei ole oikeaa käsitystä taloutemme ongelmista ja niiden ratkaisuista. Välttämättömiä rakenneuudistuksia ovat vastustaneet eniten vasemmistopuolueet ja ammattiyhdistysliike. Myöskään EMU-puskurirahastojen purkaminen ei toisi ratkaisua ongelmiimme.

Kilpailukykyongelmaa ei ratkaista tunkemalla kotimaahan miljardeittain rahaa lisäämään kysyntää. Elvytystä julkistalous on tehnyt jo 7 vuoden ajan, eikä ratkaisua tuottaneet myöskään heti vuoden 2008 jälkeen tehdyt valtiontalouden valtavat kertaelvytystoimet. Elvytys on väärä lääke väärään tautiin.

Pelkästään maltilliset palkankorotukset eivät myöskään menetettyä kilpailukykyä tuo, toimenpiteellä ei ole riittävää vaikutusta riittävän nopeasti. Kyse olisi kituuttamisesta.

Uutta hallitusta muodostavalle Juha Sipilälle strategisesti tärkein valinta seuraavalle neljälle vuodelle on: Kokoomus vai SDP?

Kumpi – Kokoomus vai SDP – kykenee paremmin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka tulevat tekemään kipeää kaikille? Epäilen SDP:n kykyä uudistuksiin. Toistaiseksi suomalaisessa puoluekentässä SDP on ollut muutosten suurin jarrumies, kuiskaajana takavasemmalla puolueelle on ollut SAK.

Ei ole oletettavaa, että SDP:ssä eikä varsinkaan ammattiyhdistysliikkeessä olisi puhjennut vaalien jälkeen uudistusmielisyys. Sipilä on pyytänyt etujärjestöiltä tiistaihin 28.4.2015 mennessä kolmen kysymyksen vastaukset siihen, miten talouskasvua Suomessa saadaan aikaan. Ennakkotietojen mukaan ammattiyhdistysliike ei tule esittämään vastauksissaan rakenteellisia uudistuksia tai mitään sellaista, jolla olisi tosiasiallista vaikuttavuutta ongelmien ratkaisuun.

Tulevan hallituksen työmarkkinauudistusten strategia on aikataulutettu oikein. Annetaan aluksi mahdollisuus työmarkkinajärjestöille ja mikäli järjestöt eivät kykene pikaisesti uudistuksiin, tekee hallitus ne yksin.

Jos hallituksessa on SDP, ei uudistuksista tule mitään, ammattiyhdistysliike – ennen kaikkea SAK – on SDP:n takapiruna. Uudistuksia joko halutaan tai ei haluta, ja SDP ei niitä halua. Sen sijaan Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hallitus kykenee uudistuksia tekemään. Ammattiyhdistysliike on kyllä valmis osoittamaan mieltään rakenneuudistuksille, mutta laajoihin yleislakkoihin ei tänä päivänä enää Suomessa ole valmiutta 1990-luvun alun tapaan, niihin palkansaajat eivät enää suostuisi. Palkansaajat tiedostavat vaikean taloustilanteen.

Suomen on viimein uskallettava uudistaa rakenteensa Saksan tapaan. Mitään muuta hallituksen ei tarvitse tehdä ja uudistaa, tuossa kilpailukykyuudistuksessa on laajuutta jo riittämiin. Toivottavasti hallitus onnistuu.