Carl Haglund vai Jussi Niinistö, kumpaan Suomi voisi enemmän luottaa?

Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat nyt neuvottelemassa tulevasta hallituksesta, edellisen kerran RKP on ollut hallituksen ulkopuolella reilun vuoden (2.3.1978–26.5.1979) erottuaan Sorsan toisesta hallituksesta ennen Koiviston toista hallitusta.

Ruotsalaisen kansanpuolueen Carl Haglund on toiminut Suomen puolustusministerinä Kataisen hallituksessa 5.7.2012 lähtien. Haglund on hoitanut ministerin tehtäviään hyvin. Haglundin komennossa Suomi ei ole ollut Venäjän vietävissä, Haglundin johdolla alueloukkauksiin reagointi on ollut määrätietoista ja Suomen etujen mukaista, olipa kysymys ilmatilaloukkauksista tai mahdollisista sukellusalusloukkauksista. Haglund hoiti puolustusvoimia koskeneet uudistukset ja budjettileikkaukset Kataisen hallituksessa ilman suurta dramatiikkaa ja kansalaisten vastustusta.

Ukrainan sodan myötä Suomella on ollut halukkuus lisätä pohjoismaista puolustusyhteistyötä. Haglundin johdolla sitoutuminen pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön on hoidettu myös hyvin. Huhtikuinen pohjoismaisten puolustusministerien yhteinen julkilausuma Pohjoismaita uhkaavista turvallisuustekijöistä oli erinomainen.

Haglund kannattaa Suomen vahvaa EU-sidonnaista länsi-integraatiota ja Suomen Nato-jäsenyyttä. Haglund on sitoutunut täysin länsimaiseen turvallisuusajatteluun, ja hänen Venäjä-näkemyksensä vastaavat länsimaista näkemystä. Haglund ei ole ollut Venäjä-sidonnainen niin, että siitä olisi syntynyt Suomelle haittaa. Ero esim. ulkoministeri Tuomiojan harjoittamaan politiikkaan on ollut merkittävä.

RKP ei ole näillä näkymin seuraavassa hallituksessa, eikä siten Haglund ole seuraava puolustusministeri. Todennäköisemmin seuraavan puolustusministerin pestin ottaa Perussuomalaisten Jussi Niinistö. Puolustusministerin salkku on ollut Niinistön pohjimmainen tavoite siitä alkaen, kun hän on tullut Perussuomalaisten kautta mukaan puoluepolitiikkaan.

Onko Niinistöstä hoitamaan puolustusministerin tehtävää yhtä hyvin kuin mitä Carl Haglund on hoitanut? Osaako – ja ennen kaikkea uskaltaako – hän ajaa Keskusta vierellään riittävää Suomen turvallisuuspoliittista etua suhteessa Venäjään?

Sotilaallisesti Suomi on pieni maa eikä selviä yksin, mikäli Venäjä haluaa jostain syystä rajoittaa sotilaallisesti Suomen itsemääräämisoikeutta. Kriisissä tai sodassa Suomi ei selviydy yksin, ja sen vuoksi turvallisuutemme edellyttää liittolaissuhteita. Ilman Natoa ja ennen kaikkea ilman Yhdysvaltoja ei turvallisuutemme ole taattu.

Meidän on syytä tunnustaa elintärkeät liittolaissuhteemme ja toimia oikein niiden eteen. Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus eivät ole enää meille uskottavia vaihtoehtoja kriisissä ja sodassa.

Ensi hallituskaudella pitäisi tehdä Nato-selvitys, jota myös Perussuomalaisten Jussi Niinistö on kannattanut. Vaalien aluskeskusteluissa kaikki kolme tulevaa hallituspuoluetta kannattivat Nato-selvityksen laatimista, ja sillä perusteella selvitys tehdään tulevalla hallituskaudella. Kaikki kolme puoluetta eivät voi kerralla pettää vaalilupaustaan.

Onko Niinistöllä paremmat edellytykset hoitaa Nato-selvityksen laadintaa yhteistyössä ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa kuin mitä Haglundilla olisi ollut?

Ei ole.

Yhtä tärkeää kuin mitä tehdään, on, kuka tekee. Niinistöllä ei ole niitä edellytyksiä viedä myönteistä Nato-kantaa eteenpäin eduskunnassa kuin mitä Carl Haglundilla olisi ollut. Niinistön habitus ratkaisee hieman, mutta ennen kaikkea hänen puoluetaustansa. Perussuomalaiset toimintatavat politiikassa ovat vaikeita ennen kaikkea Vihreille, mutta myös SDP:lle.

Niinistö ei ole mikään turvallisuuspoliittinen visionääri eikä luonteeltaan mielipiteiden kääntäjä. Hän on luonteelta hieman jurrittaja. Myös Niinistön Nato-kanta on vielä epäselvä, Naton suhteen tähänastisessa esiintymisessä hän on hieman hapuillut, sen sijaan Haglund ei ole.

Haglund on jo Nato-mies, Niinistö on vasta Nato-poju, joka ei vielä tiedä lopullista kantaansa, vaikka perusvire onkin hänellä Nato-myönteinen. Hän vetoaa laadittavaan Nato-selvitykseen lopullisen kantansa muodostamiseksi.

Epäilen myös, että Niinistö olisi puolustusministerinä liikaa Venäjän vietävissä, ja Suomen edut olisivat sitä mukaa uhattuna. Sen aika näyttää, miten Niinistö käyttäytyy puolustusministerinä Venäjän pullistellessa sotilaallisesti vierellämme.

Niinistön epävarmuus Venäjää koskien näkyi erityisesti hänen puolustusvaliokunnan puheenjohtajana antamassaan lausunnoissa 3.6.2014, kun Venäjä oli loukannut toukokuun lopulla 20.5.2014 Suomen ilmatilaa useaan otteeseen tarkoitushakuisesti. Kun Niinistö antoi lausuntoa puolustusvaliokunnan puheenjohtajana, olivat takaoikealla puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäisen oppipoikakatseet Niinistöön kuvaavia: ”Puhu niin kuin sinun pitää puhua sovitusti paperista lukien, minä valvon takanasi”. Kyseinen tiedotustilaisuus on katsottavissa Ylen sivuilta.

Tuo Niinistön paperista lukema oppipoikamainen sepustus oli onneton ja takelteleva. Niinistön sepustuksesta nousi auttamatta mieleen vanhat kylmän sodan YYA-ajat, jolloin Suomi oli tiukasti Neuvostoliiton hallinnassa – myös sotilaallisesti. Poliitikon omaa ulkopoliittista ajattelua eikä omia sanavalintoja liiemmin sallittu. Niinistön ylipelkäävä varovaisuus ja kyvykkyys itsenäiseen päätäntään sekä johtopäätösten tekoon tulivat hyvin esille tuota haastattelusta, niitä ei ainakaan vielä tuolloin ollut. Niinistöltä onnistuu kyllä paperista luku, mutta onnistuuko puolustuspoliittisten linjausten ja strategian muodostaminen?

Haglundia ei Venäjä ole hätkäyttänyt, olipa kysymys sukellusvene- tai ilmatilaloukkauksista. Käsisyvyyspommia vain perään, jos jollakin on halukkuutta loukata Suomen aluetta. Kukaan muu kuin Alexander Stubb tai Carl Haglund ei vaalien alla olisi uskaltanut tehdä yhteispohjoismaista puolustusministerilehtikirjoitusta, Niinistöltä se olisi jäänyt tekemättä. Perussuomalaiset arvostelivat vaalien alla voimakkaasti tuota yhteispohjoismaista puolustusministeriesiintymistä.

Niinistöllä ei ole samoja kykyjä hoitaa tiivistyvää pohjoismaista puolustusyhteistä kuin mitä Haglundilla on. Perussuomainen suhtautuminen jo lähtökohtaiset muihin pohjoismaihin ja pohjoismaiseen yhteistyöhön on ollut negatiivista. Ennen kaikkea suhtautuminen yhteispohjoismaiseen ruotsin kieleen on ollut negatiivista, ruotsi on kuitenkin luontainen pohjoismainen kommunikaatiokieli.

Epäilen, ettei Niinistöllä pidä hermo Venäjän painostuksessa samalla tavalla kuin Haglundilla, ja hän olisi tiukassa paikassa Venäjän vietävissä. Kun puhun Niinistön habituksesta, se merkitsee päättäväisyyttä ja varmuutta Venäjän esittäessä aggressiivisia toimiaan lähiympäristössämme. Esittämänsä habituksen ja käyttäytymisen perusteella Niinistö on perusluonteeltaan hieman epäröijä, eikä siksi sopiva nykyoloissa Venäjän paineessa Suomen puolustusministerin tehtäviin.

Hallitusneuvottelija Sipilä teki virheen jättämällä RKP:n hallituksen ulkopuolelle. Haglundin olisi pitänyt jatkaa puolustusministerinä, se olisi ollut Suomen etu.