Miksi Venäjä kauppaa nyt Suomeen uutta ydinvoimalaa?

Venäjä otti tänään julkisesti ja voimakkaasti esille Fortumin uuden Loviisan kolmosreaktorin rakentamisen, vaikka hanke ei ole sekä Fortumille että Suomelle ajankohtainen. Venäjä ajaa innokkaasti uuden ydinvoimalan rakentamista Suomessa.

Mistä on kysymys?

Kysymys on Fennovoimasta ja Fortumin osallistumisesta Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen.

Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamisaikataulussa alkaa olla kohtalon hetket, vähintään 60 prosentin eurooppalainen omistusosuus pitäisi olla kasassa kesäkuun loppuun mennessä valtioneuvoston rakennuslupapäätöksen saamiseksi, eikä riittävää omistusosuutta vielä ole. Fortumkin on vielä ulkona omistajana.

Fortum sitoi joulukuussa 2014 itsensä voimakkaasti venäläisvetoiseen Fennovoima-hankkeeseen saadakseen mieluisia energiantuotantojärjestelyjä etenkin vesivoimassa Venäjän Karjalassa ja Pietarin seudulla. Järjestelyt eivät ole edenneet lopulliseen sopimukseen, neuvottelut ovat takkuaneet ja lopullista kauppaa venäläisten kanssa ei vielä ole tehty. Lopullinen kädenpuristus venäläisten kanssa puuttuu.

Fortumin idea oli lupautuminen mukaan Fennovoiman suomalaisomistajaksi, jotta yhtiö saisi itsellensä mieluisia energiayhtiöjärjestelyjä Venäjällä. Kyse oli oikeastaan ja pohjimmiltaan venäläisten kiristämisestä: saatte rakentaa meidän omistusosuuden avulla ydinvoimalan Suomeen, jos me saamme haltuumme mieluisat vesivoimalat Karjalassa.

Kirjoitin viime joulukuussa Fortumin Fennovoima-kuvion ja Fortumin Venäjä-toimia koskevan kuvion tullessa julki useaan lehteen kommenttina:

”Viime viikolla julkistettu Fortumin Fennovoima-sijoituskuvio on Putin-riippuvainen. En pidä tällä hetkellä tuossa asiassa Fortumin toimintastrategiasta eikä Fortumin toiminta tunnu olevan myöskään reilusti markkinaehtoista. Putin voi päättää, miten hyvä ja kannattava sijoitus on Fortumille. Toivottavasti Fortumille ei synny hallitsematonta riippuvuussuhdetta Venäjään ja Putinin hallintoon.”

Nyt tuo Fennovoima-kuvio on venäläisten hallinnassa, ei Suomen eikä Fortumin. Venäjä haluaa itsellensä myönteisiä uutisia Loviisan ydinvoimalan kolmosreaktorin rakentamisesta, jotta puolestaan Fortum saa haluamansa energiayhtiöjärjestelyt Venäjällä, ja Fennovoima Fortumin omistajakseen. Venäjä tietää Fennovoiman hädän 60 prosentin eurooppalaisen omistuksen suhteen ja kiristää nyt vuorostaan Fortumia ja Suomea tietäen, että aika Fennovoiman ydinvoimalahankkeen osalta on loppumassa 30.6.2015.

Oveluuskilpailussa Venäjä-Suomi: 10-0.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu