Aika Ukrainassa on käymässä vähiin

Venäjän lähiulkomaapolitiikka Ukrainassa

”Putin toivoo, että Ukraina romahtaa vuonna 2015”, uutisoivat useat venäläislehdet tämän vuoden tammikuussa.

Venäjän Ukrainassa harjoittama lähiulkomaapolitiikka on meille tuttua Abhasian ja Etelä-Ossetian konflikteista Georgiassa, Vuoristo-Karabahin konfliktista Azerbaidžanissa ja Transnistrian konfliktista Moldovassa.

Venäjän harjoittama jäätyneiden konfliktien politiikka noissa maissa – kuten myös Ukrainassa – on ollut Venäjän kannalta onnistunutta. Venäjä on käyttänyt taitavasti hyväkseen maiden sisäisiä ristiriitoja, jotka pohjautuvat maan eri kansalaisuuksien erilaisiin näkemyksiin. Venäjän luomassa paineessa kohdemaiden poliittinen päätöksenteko on ollut vaikeaa eikä tarvittavia uudistuksia ole saatu aikaiseksi. Politiikan kohdemaat eivät ole kyenneet vakauttamaan talouttaan. Sotatoimet ovat syöneet kohdemaiden aineellisia ja henkisiä voimavaroja.

Venäjä pyrkii jäätyneiden konfliktien politiikassaan käyttämään niin vähän omia voimavaroja epävakauden luomiseen kuin mahdollista. Konfliktin alkuvaiheeseen on liittynyt Venäjän sotilaallinen interventio tai sillä uhkaaminen muodossa tai toisessa. Alkuvaiheen jälkeen sitten vain odotetaan, koska maa romahtaa poliittisesti tai taloudellisesti hakeutuen takaisin Venäjän yhteyteen. Ukrainassa Venäjä käyttää hyväkseen ukrainankielisten ja venäjänkielisten erilaisia näkemyksiä suuntautumisesta länteen ja Venäjään.

Venäjän harjoittama lähinaapurimaapolitiikka on sopivaa myös Ukrainan itäosan separatisteille. Separatistien kaukaisena päämääränä on Ukrainan itä- ja eteläosien muodostama Novorossia (Новороссия), joka merkitsisi maan jakautumista kahteen osaan niin, ettei länsiosalla olisi enää yhteyttä Mustallemerelle. Tällöin jäljelle jäävä Ukraina menettäisi geopoliittisen asemansa ja vaikeuttaisi Mustaanmereen liittyvien Nato-maiden – etenkin Bulgarian ja Romanian – meripuolustamista. Venäjä hallitsisi yhä tiukemmin Mustaamerta.

Ukrainassa Venäjä on toistaiseksi onnistunut hyvin tavoitteissaan. Venäjän näkökulmasta sen harjoittama lähiulkomaapolitiikka on ollut tuloksellista varsin vähäisin voimavarasatsauksin. Tällä hetkellä Venäjä vain odottaa, milloin Itä-Ukrainassa tapahtunut epävakauden kylvötyö tuottaa tulosta ja maa tippuu talousromahduksen tuoman poliittisen kriisin siivittämänä Venäjän syliin. Tällä hetkellä Venäjällä on siis Ukrainassa menossa odotteluvaihe ilman aktiivitoimia.

Ukraina ei romahda Putinin toiveiden mukaisesti vielä tänä vuonna, mutta kenties jo ensi vuonna, mikäli länsi jatkaa Ukraina-politiikkaansa vanhaan malliin.

Länsimaiden Ukraina-politiikka

Ovatko länsimaat sitten toimineet oikein Venäjän suhteen Ukraina-politiikassaan?

Ei ole, ei alkuunkaan.

Kahden vuosikymmenen aikana länsi ei kyennyt ratkaisemaan yhtään Venäjän synnyttämää jäätynyttä konfliktia. Oikeita ratkaisun avaimia ei ole löydetty.

Niin pitkään kun Venäjälle jäätyneiden konfliktien politiikka on tuloksellista, sitä harjoitetaan jatkossakin. Politiikka on ollut toistaiseksi Venäjälle erittäin tuloksellista, eivätkä länsimaat ole kyenneet sitä murtamaan.

Ukrainassa Venäjän luomaa jäätynyttä konfliktia länsimaat yrittivät ratkaista Minskin rauhansopimuksella.

Minskin sopimus on kuitenkin käytännössä ollut hyödytön, jopa vahingollinen. Se on pitkittänyt ongelmien lopullista ratkaisua Venäjän eduksi.

Sopimuksessa ei sovittu mitään sellaista, mikä olisi vaikuttanut Venäjän tavoitteisiin ja toimiin Ukrainassa. Venäjän huolellisesti suunnittelema jäätyneiden konfliktien politiikka toimii edelleen Ukrainassa hyvin, Minskin sopimuksella ei ole ollut mitään vaikutusta Venäjän toimiin. Lännen tavoitteille Minskin sopimus ei ole ollut toimiva, Ukrainaa ei ole saatu vakautettua millään muotoa. Edes sotatoimia ei ole saatu loppumaan.

Myöskään lännen antama taloudellinen apu Ukrainalle ei ole tuonut merkittävää helpotusta talouteen ja ihmisten arkeen. Kansalaisille todellista vaikutusta omaavat uudistukset ovat jääneet pitkälti tekemättä. Jaettu raha ei ole näkynyt ihmisten arjessa.

Mitä nyt seuraavaksi?

Ukrainan kohtalossa ratkaiseva tekijä on aika. Aika on käymässä vähiin. Länsimaiden politiikan vaikuttavuus on ollut toistaiseksi vähäistä, Ukrainan kansa on käymässä malttamattomaksi. Maan olot puolentoista vuoden aikana eivät ole kohentuneet, päinvastoin. Ihmiset kokevat, että Maidanin kansannousu on menossa hukkaan.

Kansalaisviestit Ukrainasta alkavat olla huolestuttavia, etenkin itäisistä ja eteläisistä osista maata. Noilla alueilla Venäjä nähdään yhä myönteisemmin, ja siellä muistellaan Viktor Janukovitšin aikoja, jolloin sentään oli jonkinlainen toimeentulo, nyt ei oikein mitään. Perheissä ukrainalaisäiti kannattaa länttä ja venäläissyntyinen ja neuvosto-Venäjältä lähtöisin oleva isä Venäjää. Lasten mielipiteissä isän mielipide on ratkaiseva.

Maan väestöstä lähes kolmannes on venäjää äidinkielenä puhuvaa ja venäjänkielisten osuus on suurinta itäisessä ja eteläisissä hallintokunnissa. Myös venäjämyönteisten politiikkojen ja puolueiden kannatus historiassa on ollut suurinta itäisissä ja eteläisissä hallintokunnissa. Venäjänkielisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan on todennäköisesti se ensisijainen tekijä, josta Ukrainan talousromahduksen ja hallinnon hajaannuksen kautta maan suuntautuminen Venäjään alkaisi.

Mikäli Ukrainan talous romahtaa, kuvassa 1 esitetyillä tummankeltaisilla ja ruskeilla alueilla on olemassa vaara, että suuri osa kansalaisista alkaa nähdä yhteistyön Venäjän kanssa hyödyllisemmäksi kuin yhteistyön lännen kanssa Itä-Ukrainan sodasta huolimatta. Venäjämielisten osuuden kasvu parlamentissa tekisi maan päätöksenteosta entistäkin vaikeampaa. Venäjä osaa käyttää lähiulkomaapolitiikassaan taitavasti hyväkseen maan sisälle syntyviä ristiriitoja. Kuvassa 2 venäjämieliset turkoosivärialueet vastaavat separatistien haaveilemaa Novorossiaa (Новороссия), jolloin Venäjällä olisi maayhteys myös Moldovaan.

Mitä länsimaiden tulisi nyt tehdä, että jo tehnyt mittavat avustukset, lainoitukset ja muut poliittiset toimet eivät meni hukkaan, ja Ukraina saataisiin taloudellisesti ja poliittisesti vakautettua? Sotilaallinen puuttuminen ei ole lännessä valitun toimintalinjan mukaisesti mahdollista. Vaikutusmahdollisuudet voivat olla vain poliittisia ja taloudellisia.

Taloudellisia avustuksia ja lainoja on annettu kevein ehdoin

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vieraili viime maaliskuussa Ukrainassa (14.3.2015). Ruotsi lainasi vierailun aikana Ukrainalle 100 miljoonaa dollaria ilman korkoja. Ruotsin toiminta kuvastaa hyvin sitä, että lännessä Ukrainan käymä sota Venäjää vastaan on saanut poliitikot melko höveliäiksi. Sota on saanut länsimaat liian lempeiksi ja ymmärtäväisiksi. Tuo politiikka ei ole kuitenkaan Ukrainan etu. Ilman rankkoja uudistuksia maa eikä sen talous tule selviytymään.

Läntinen raha Ukrainaan kulkee pääosin IMF:n kautta, ei EU:n kautta. Päätöksenteko IMF:ssä on helpompaa kuin EU:ssa.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n hallintoneuvosto päätti maaliskuussa 2015 17,5 miljardin dollarin (noin 16,5 miljardin euron) tukipaketista Ukrainalle. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioivat tuolloin, että Ukraina tarvitsee lähitulevaisuudessa noin 40 miljardin dollarin avustuspaketin, jota rahoittavat käytännössä vain länsimaat. Tuorein IMF:n lainapäätös Ukrainalle on heinäkuun viimeiseltä päivältä (31.7.2015), suuruudeltaan 1,7 miljardia.

Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaton IMF:n lisäkäsi myös EU avustaa Ukrainaa. Mukaan lukien Euroopan investointipankin (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) lainat EU arvioi unionin avustusten kokonaiskehitysapumuodossa olevan vuosina 2014–2020 yli 11 miljardia euroa.

Länsi on rahoittanut avustuksillaan ja lainoillaan 45 miljoonan asukkaan Ukrainaa yli vuoden ajan. Ukraina ei kykene tällä hetkellä elättämään itseään, maa elää käytännössä täysin länsiavulla ja on täydellisen talousromahduksen partaalla.

Ukrainan kaikki talouden tunnusluvut ovat karmeaa luettavaa.

Tänä vuonna Ukraina ei kykene maksamaan ilman velkajärjestelyjä 8 miljardin euron summalla erääntyvää ulkomaanvelkaansa. Lyhyesti sanottuna: runsaista kymmenien miljardien länsirahoista huolimatta maa on vararikon partaalla Kreikan tapaan.

Taloudelliselle avustuksille ja lainoille lännestä on asetettava tiukat ehdot

”Porošenko pyytää yhä länneltä tukea” uutisoi Helsingin Sanomat tänään 2.8.2015.

Taloudelliset ja poliittiset uudistukset ovat Ukrainan avainsana. Ukrainan talous on integroitava vauhdilla läntisen Euroopan talouteen niin, ettei Venäjällä ole enää myöhemmin mahdollisuutta ottaa Ukrainaa hallintaansa.

Kreikka on hyvä esimerkki siitä, että kun maa on integroitunut johonkin riittävästi, ei se irtaudu kytköksistään. Kreikalle erittäin kivuliaan kolmannen apupaketin käsittely osoittaa, että Kreikka ei tule irtautumaan lännestä kaikkein huonoimpinakaan aikoina, sen sijaan Ukraina voi vielä ajautua helpostikin takaisin Venäjän syliin. Ukrainan länsisiteet ovat vielä hyvin ohuet, käytännössä niitä ei vielä ole.

Ukraina on opetettava elättämään itse itsensä ja maahan on luotava länsimaiseen tapaan toimivalle taloudelle myönteiset olosuhteet. Sitä ei tehdä jakamalla rahaa vastikkeetta tai vain melko vähäisin uudistusehdoin, jollaisia IMF:n ehdot toistaiseksi ovat olleet.

Jaettavalle avustus- ja lainarahalle on asetettava Kreikan tapaan tiukat ehdot ja tiukka valvonta. Ukrainaan on perustettava Kreikan troikan tapaan IMF:n ja EU:n alainen duo, joka valvoo tarkasti uudistusten toteutumista. Jos ei käytäntöön vietyjä uudistuksia, niin ei myöskään rahaa.

Ukrainan hallinto tarvitsee runsaasti myös läntistä virkamies- ja konsulttiapua lainsäädännön ja hallinnon uudistamisessa, Ukrainan oma hallinto ei kykene uudistuksia tekemään eikä varsinkaan saattamaan niitä tehokkaasti käytäntöön. Ukrainassa ei ole riittävästi tietoa länsimarkkinoiden toiminnasta. Tarvitaan tarkkaa käsiohjausta. Uudistusten tulee näkyä kansalaisten arjessa pikaisesti.

Mikäli Ukraina taloustilanne ei vuoden kuluessa parane niin, että se näkyisi kansalaisten hyvinvoinnin kasvuna, Venäjän harjoittama jäätyneisiin konflikteihin perustuva lähiulkomaapolitiikka on osoittanut jälleen kerran voimansa, ja maa päätyy lopulta Venäjän etupiiriin. Putin voi sitten todeta länttä ironisoiden: ”Ukraina romahti vuonna 2016, ei vuonna 2015, kuten toivoin. Anteeksi epätarkkuuteni”.

Aikaa ei ole hukattavaksi, ollaan jo nyt jälkijunassa.