Puolustuslain uudistusvaikeus kuvaa turvallisuuspoliittisia erimielisyyksiämme
”Stubb: Suomi voi antaa jatkossa sotilasapua myös Baltian maille”, uutisoi Helsingin Sanomat eilen (HS 20.11.2015).
Samassa lehtijutussa pääministeri Juha Sipilä puolestaan totesi: ”Sotilaallista apua ovat nämä kriisinhallintatehtävät, joissa on nyt linjattu, että niissä voidaan edetä. Suomen laki ei salli muun tyyppisen avun antamista. Näitä asioita mietitään nyt rauhassa, että pitääkö niitä jatkossa avata.”
Muiden EU-maiden auttamisasiaa on nyt pähkäilty jo vuoden 2009 alusta, jolloin Lissabonin sopimus ja sen 42. artiklan 7. kohta astuivat voimaan. Aktiivisemmin asiaa on pähkäilty syksystä 2014 alkaen, kun havaitsimme, ettemme voisi lainsäädäntömme puolesta auttaa edes Ruotsia sukellusvenejahdissa. Lainsäädäntöpuutteista on viittauksia myös Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan selonteossa vuodelta 2012.
Suomen puolustusta ja puolustusvoimia koskevan lainsäädännön (Laki puolustusvoimista 11.5.2007/551) sisältö on, että Suomen puolustusvoimat voi puolustaa vain Suomen suvereniteettia, ei muiden maiden. EU-perussopimukset ovat EU:n jäsenmaiden kesken tehtyjä jäsenmaita sitovia sopimuksia ja ovat vähintään valtiosopimuksia vastaavia. Suomen laki ei ole ajantasainen eikä vastaa Suomen solmimia velvoitteita Lissabonin sopimuksessa. Laki puolustusvoimista on keskeisin uudistettavista laista.
Lakien uudistaminen Lissabonin sopimuksen mukaiseksi on takunnut Suomessa pahoin. Asia alkaa olla jo häpeällinen.
Miksi uudistustyö on takerrellut?
Kyse on poliittisista erimielisyyksistä. Kyse on eri puolueiden erilaisista näkemyksistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sitä kautta myös puolustuspolitiikkaan. Pohjimmiltaan kyse on samoista linjanäkemyseroista, jotka jakavat maata kaikessa siinä, kuinka syvälle ja kuinka sitovasti Suomi voi integroitua länteen.
Edellä esitetty juttu Helsingin Sanomissa 20.11.2015 kuvaa Kokoomuksen ja Keskustan erilaisia näkemyksiä Suomen mahdollisuuksista antaa sotilaallista apua muille EU-maille Lissabonin sopimuksen mukaisesti. Myös seuraavat keskustalaiskannanotot kertovat hyvin Kokoomuksen ja Keskustan erilaisista turvallisuuspoliittisista näkemyksistä.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja keskustalainen kansanedustaja Antti Kaikkonen ehdotti Ylen haastattelussa Suomen lainsäädännön uudelleenarvioimista vain terrorismin torjunnan kannalta, ei sotilaallisen avunannon näkökulmasta. ”Varmaan on syytä arvioida onko lainsäädäntö ajan tasalla erilaisia tilanteita varten. Sinänsä armeijavoima ei välttämättä ole ykkösväline terrorismin torjunnassa.” totesi Kaikkonen Ylen haastattelussa (Yle 17.11.2015).
Kun EU:n yhteinen puolustus oli esillä viime maaliskuussa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin siivittämänä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi blogikirjoituksessaan 30.3.2015: ”Viime aikoina on puhuttu myös EU-armeijasta komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin aloitteesta. En pidä sitä lyhyellä tähtäimellä realistisena vaihtoehtona, sillä etenkin Nato-maat vastustavat päällekkäisiä rakennelmia. Suomen näkökulmasta EU-yhteistyötä kannattaa kuitenkin edistää, sillä parhaimmillaan se voi tuoda helpotusta huoltovarmuuteen ja kriisiaikana puolustusmateriaalin saatavuuteen.”
”Kun me yhdessä Ruotsin kanssa muodostamme sotilaallisesti liittoutumattoman Pohjolan, emme muodosta uhkaa itään emmekä länteen. Mielestäni tämä on Suomen turvallisuuspolitiikan yksi keskeisistä kulmakivistä myös jatkossa”, Sipilä totesi puolestaan STT:n haastattelussa (Kaleva 4.4.2015)
Edellä esimerkkeinä esitettyjen Kaikkosen ja Sipilän kannanottojen perusteella Keskustan pyrkimys turvallisuuspolitiikassa on vain poimia rusinoita EU- ja Nato-pullasta sitouttamatta Suomea vastavuoroisesti mihinkään. Sipilän blogitekstin ”parhaimmillaan”-sana on hyvin keskustalaisnäkemyksiä kuvaava.
Keskustan pyrkimys olisi vain taata Suomen huoltovarmuutta puolustusmateriaalin saatavuudella kriisitilanteessa, muiden EU-maiden auttamisesta ei ole niin väliä. Osoitetaan solidaarisuutta muille EU-maille puheilla ja sellaisella teoilla, joilla ei tosiasiallista merkitystä ja vaikutusta kriisin ratkaisemisessa. Ei olla valmiita todelliseen sitoutumiseen.
Olisiko Suomi tyytyväinen muiden EU-maiden apuun Suomea kohdanneessa kriisissä, jos Italia toimittasi vain oliiviöljyä, Portugali suomalaisveropakolaisia takaisin rintamalle tai Ruotsi vain hapansilakkaa?
Vastakkain on nyt siis Kokoomuksen ajama länsimyönteinen EU- ja Nato-linja ja Keskustan ajama impivaaralainen liittoutumattomuuslinja. Kokoomus korostaa eurooppalaista yhteisvastuullista Suomea, Keskusta yksin omillaan tulevaa väyrys-Suomea. Rajalinjat Suomessa ovat samat kuin mitä ne olivat jo lähes 25 vuotta sitten Suomen aloittaessa liittymisprosessiin Euroopan yhteisöön.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiirehti tiedotustilaisuudessaan 17.11.2015 lakiuudistusta ja hämmästeli myös, miksi lakeja ei vieläkään ole saatu uudistettua. ”Varmasti tämäkin antaa uutta pontta, että valmistelu sujuu vauhdilla.”, Niinistö totesi.
Presidentti Niinistö on samalla linjalla kuin Kokoomus, kuten myös RKP. Nähtäväksi jää, syntyykö asiasta eduskunnassa samalaisia rajalinjoja kuin vaikkapa suhtautumisessa Suomen Nato-jäsenyyteen. Toivottavasti nyt Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vahvasti johtava presidentti saa lainsäädännön muutostyön johdettua maaliin puolueiden erimielisyyksistä huolimatta. SDP:n kanta tulee olemaan mielenkiintoinen, onko se kansanedustaja Erkki Tuomiojan tapaan sotilaallista avunantoa vastustava.
Sote-väännön Kokoomus hävisi Keskustalle. Suomen edun mukaista olisi, että Kokoomus voittaisi tämän väännön.
”Suomen laki ei ole ajantasainen eikä vastaa Suomen solmimia velvoitteita Lissabonin sopimuksessa.”
Selvennä. Mitä velvoitteita?
42-7 velvoittaa antamaan apua kaikin käytettävissään olevin keinoin. Se sanoo myös ettei se vaikuta tiettyjen maiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteisiin.
Tällä nimenomaan rajataan sotilaallisesti liittoutumattomat maat pois tästä suorasta velvoitteesta. Meidän käytettävissä olevista keinoista meidän laki rajaa ulos suoran sotilaallisen toiminnan. Tämä on nimenomaan huomioitu Lissabonin sopimuksessa.
Sitäpaitsi Nato on natomaiden yhteistä puolustusta hoitava elin myös Lissabonin sopimuksen mukaan. Ja koska ristiriitaa Naton perussopimuksen ja Lissabonin sopuksen välillä ei saa olla, on myös Natomailla oltava mahdollisuus tapauskohtaiseen tarpeellisuus harkintaan, joka sisältyy Naton perussopimuksen artikla 5:een. Jolloin Lissabonin 42-7 ei suoraan velvoita oikeastaan ketään yhtään mihinkään.
Lisäksi terrorismi ei todennäköisesti edes riitä laukaisemaan 42-7 pykälän mukaista yhteistä puolustusta. Nato artikla 5 ja 42-7 nojaavat YK artiklaan 51 ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmat luonnehtivat terrorismin yk artiklan 39 mielessä uhkaksi rauhalle, ilman mainintaa artikla 51:stä. Tässä on ristiriita josta olen pyytänyt selvityksen ulkoministeriön oikeusosastolta. Toi kai olisi hyvä selvittää. Artikla 5 on laukaistu terrorismilla kerran ja sitä tukemaan oli erilliset turvallisuusneuvoston päätökset. Myöhemmät päätökset kuitenkin lukevat terrorismin nimenomaan artiklan 39 alle.
Artiklan 39 mukaan mentäessä on toimittava turvallisuusneuvoston päätöksellä ja suosituksella. Joten sellainen nähdäkseni tarvitaan ennenkuin 42-7 voidaan edes ottaa käyttöön. Uskon että tässä on vähän menty perse edellä puuhun…
On vähän riskaabelia euroopan yrittää käyttää yk art 51 terrorismia vastaan, koska silloin sama oikeus on tietenkin kaikilla muillakin.
Tarkemmin selitetty täällä.
http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20687…
Ilmoita asiaton viesti
Olen kirjoittanut jo 2.1.2015 blogin otsikolla ”Saisiko Suomi sittenkään EU-maiden apua kriisitilanteessa?”, jossa olen todennut pääpiirteissään nyt nuo sinun kirjoittamat asiat EU-pohjaisen avunsaannin ja avunannon suhteen.
Ongelma Suomessa nyt on, että poliittiset päättäjät viljelevät näkemystä, että Suomi saisi kriisi- tai sotatilanteessa melkeinpä automaattisesti myös sotilaallista apua muilta EU-mailta, mutta omaa sotilaallista apua ei tarvitsisi muille niinkään antaa.
Jos Suomi kriisitilanteessa haluaa sotilaallista apua edes pyytää, pitää Suomen olla valmis sitä myös antamaan viis veisaamatta EU:n perussopimuksien kirjaukista. Pitää olla vastavuoroinen ja myös poliittisesti korrekti, ei vedota vain sopimusteksteihin.
Olisin erittäin tyytyväinen, jos Suomen ulkopoliittinen johto yksiselitteisesti toteaisi, ettei Lissabonin sopimus anna muilta EU-mailta Suomelle mitään sotilaallista apua kriisi- tai sotatilanteessa, emmekä me voi omaa puolustuspolitiikkaamme sellaiseen perustaa. Tuo linjaus tyydyttäisi kaikkia Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavia, jollainen minäkin olen.
Tuo tarkoittasi myös, että vain Suomen Nato-jäsenyys varmistaisi muilta Nato-mailta sotilaallisen avun perussopimuksen 5. artiklan perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
”Olisin erittäin tyytyväinen, jos Suomen ulkopoliittinen johto yksiselitteisesti toteaisi, ettei Lissabonin sopimus anna muilta EU-mailta Suomelle mitään sotilaallista apua kriisi- tai sotatilanteessa, emmekä me voi omaa puolustuspolitiikkaamme sellaiseen perustaa.”
Ei voida perustaa sen varaan tietenkään. Mutta se on aivan yhtä velvoittava kuin artikla 5. 42-7:n perusluonne on velvoittava, mutta sallii mahdollisesti tuon artikla 5:n tarveharkinnan. Ei Nato jäsenyydenkään varaan voi mitään laskea, koska sieltä se velvoittavuuden laimennus on peräisin…
Ilmoita asiaton viesti
#2 No onhan siinä kuitenkin velvoittava pohjavire.
Kaikilla käytössään olevilla keinoilla.
Ei siinä mitään sen kummempaa pois luistelun mahdollisuutta Natomailla ole. Jos ristiriidan poistamiseksi pohjois-atlanttin sopimuksen ja lissabonin sopimuksen välillä tuo antaisikin liittoutuneille mahdollisuuden omaan tarpeellisuusharkintaan, niin olisihan se erikoinen harkinnan tulos mikäli ei avunannolle nähtäisi tarvetta Suomen joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.
Kuitenkaan aivan suoraa velvoitetta tuossa tuskin on koska sekä liittoutumattomille, että Natomaille, on nämä omat klausuulit.
Ainahan toki voi lisäksi vedota EU:n solidaarisuus artiklaan 222, joskin siinä mentäisiin jäsenmaiden EU:n käyttöön luovuttamien sotilas joukkojen voimin. Muistaakseni..
Miten sä tulkitsisit tota terrorismia kollektiivisen puolustuksen laukaisijana?
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista on, miksi Ranska vetosi juuri muihin EU-maihin ja Lissabonin sopimukseen Pariisin terrori-iskujen jälkeen, ei Natoon.
Suomen kannalta Ranskan toiminta oli erinomaisen hyvä, ehkäpä nyt saadaan täälläkin turvallisuuspoliittisia asioita ja lainsäädäntöä selkiytettyä.
Tänään pääministeri Juha Sipilä arvioi Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Mikkelissä, että unionilla on käytössään laaja keinovalikoima terrorismin torjuntaan: diplomatia, talouspakotteet ja poliisiyhteistyö, ja siksi Ranska otti toimijakseen EU:n. Tuo on melko hyvä arvio.
Naton tehtävä supistetaan Suomessa yleensä vain perussopimuksen 5. artiklaan. Nato on itse määrittelyt itsellensä myös muita tehtäviä kuin vain jäsenvaltioiden puolustustehtävät. Nato on määritellyt tehtäviä myös terrorismin vastaisessa toiminnassa, määritykset on kirjattu Strategic Concept-asiakirjoihin. Nato haki aikanaan aikojen olleessa rauhallisemmat uutta roolia ja olemassaolon oikeutusta itsellensä rauhanturvaamisesta, PfP-toiminnasta ja toiminnoista. Nyt Naton siviilisävytteisiä tai ”pehmeitä” toimia ovat:
– kriisinhallinta
– terrorismin vastainen toiminta
– joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen
– ympäristökatastrofien hoito
– heikkojen valtioiden luomien uhkien torjunta
Terrorismin vastainen toiminta on nimetty Naton 2010 Strategic Concept-asiakirjaan, joka hyväksyttiin Lissabonin huippukokouksessa. Asiakirja löytyy: http://www.nato.int/lisbon2010/strategic-concept-2…
Kannattaa käydä lukemissa myös vanha Naton Defence Collegen terrorismia koskeva tutkimusraportti vuodelta 2011 otsikolla ”NATO’s Fight Against Terrorism. Where Do We Stand?”. Raportti löytyy osoitteesta: http://www.ndc.nato.int/news/news.php?icode=264. Pidän tuota raporttia edelleen ajankohtaisena.
Näkisin, että terrorismin vastaista sotaa tulisi EU:n ja Naton tehdä yhdessä. Euroopan ulkoisen turvallisuuden sotilaalliset ja muut fyysiset tehtävät kuuluisivat Natolle, muu toiminta EU:lle.
Olisi mukava tietää, mikä on ollut ajatuksenkulku Ranskassa, kun vedottiin muihin EU-maihin Lissabonin sopimuksen pohjalta, ei Natoon. Oliko pontimena se, ettei ollut syytä liittää Yhdysvaltoja Naton kautta eurooppalaiseen prosessiin, kun Yhdysvallat ja Ranska sotivat yhdessä jo liittolaisina Syyriassa ja Irakissa Isisiä vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielenkiintoista on, miksi Ranska vetosi juuri muihin EU-maihin ja Lissabonin sopimukseen Pariisin terrori-iskujen jälkeen, ei Natoon.”
Koska EU sopimuksessa sanotaan että EUn tulee jatkuvasti yhdentyä. Käsittelin asiaa niiden sopimuskohtien valossa tuossa linkkaamassani blogissa. Samoin käsittelen tota 42-7 ja artikla 5:n ongelmaa suhteessa siihen YK artiklaan johon ne nojaa ja tuon esiin sen tiedon, jonka mukaan YK:n viimeisemmät päätöslauselmat eivät anna tukea nyt tehdylle ratkaisulle. Suosittelen että käyt lukemassa.. Siellä on lähteenä eduskunnan puolustusvaliokunnalle annettu selvitys voimankäytön oikeellisuudesta.
Kopioin ne sopimuskohdat yhdentymisestä nyt tähän vielä..
EU-sopimuksen 24 artiklan 2 kohdan mukaan ” Euroopan unioni harjoittaa, määrittelee ja toteuttaa ulkoisen toimintansa periaatteiden ja tavoitteiden puitteissa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen.” [8]
EU-sopimuksen 32 artiklan mukaan ” Jäsenvaltiot varmistavat toimiaan lähentämällä, että unioni voi puolustaa etujaan ja arvojaan kansainvälisissä yhteyksissä. Jäsenvaltiot ovat toisiaan kohtaan solidaarisia. ” [9]
Ja mitään muuta merkitystä tolla ei ole koska toimet tulevat mitä todennäköisimmin tapahtumaan Naton sateenvarjon alla. Meillä ei Unionissa ole komentorakenteita eikä muutakaan tarvittavaa organisaatiota ja lisäksi 42-7:n mukaan Natomaiden kohdalla Nato on se toimeenpaneva elin..
Ilmoita asiaton viesti
EU tai Ranska eivät velvoita Suomea muuttamaan lainsäädäntöään EU:n avunantolausekkeen takia. Lainmuutos ei lisäisi eikä vähentäisi turvatakuita, jotka avunantovelvoitteen myötä muilta EU-mailta Suomelle tulevat.
Niitä, jotka nyt vaativat lainmuutosta sillö perusteella, että Suomi voisi lähettää sotilaitaan rajojensa ulkopuolelle puolustamaan muita EU-maita, voi verrata niihin, jotka YYA-aikakaudella olisivat halunneet, että Suomi olisi lähettänyt sotilaitaan rajojensa ulkopuolelle puolustamaan Neuvostoliittoa.
Ilmoita asiaton viesti