Turkki laittoi nyt stopin venäläiskoneiden eteläkärjen ylityksille
Turkki ampui tänään alas venäläisen Suhoi Su-24-rynnäkkökoneen Turkin eteläisemmässä kärjessä.
Turkin eteläisin kärki on hyvin kapea niemeke ja varmasti haasteellinen valvottava Turkille ilmatilaloukkausten muodossa. Syyriassa alue rajoittuu Latakian maakuntaan ja venäläisillä on lentotukikohta maakunnan pääkaupungin Latakian eteläpuolella Jablassa.
Venäläiskoneet ovat pommittaneet toistaiseksi vain Syyrian luoteisosia Turkin eteläkärjen itäpuolella, jossa al Assadin vastustajat hallitsevat merkittäviä alueita. Turkin eteläisin kärki ja koko eteläinen kieleke olisivat todennäköisesti parhailla venäläiskoneiden lentolinjoilla Jablasta ja Välimereltä. Lentolinjat Syyrian pohjoisosiin olisivat todennäköisesti turvallisimmat Turkin eteläosien kautta. Turkki toisaalta avustaa al Assadin vastustajia siellä, missä Venäjä niitä pommittaa.
On otaksuttavaa, ettei tänään ollut ensimmäinen kerta, kun venäläishävittäjät tai rynnäkkökoneet koukkaavat Turkin eteläisimmän kärjen yli. Ehkäpä se oli otettu jopa tavaksi tähän päivään saakka?
Yhdysvaltojen mukaan venäläiskone oli Turkin ilmatilassa vain sekuntien ajan.
Suhoi Su-24 pystyy saavuttamaan noin 1,35-kertaisen äänennopeuden eli maksimissaan noin 1 600 km/h-nopeuden. Jos kuvitellaan, että 6 000 metristä alas ammutun koneen nopeus olisi ollut 1 000 km/h, vastaa se 278 m/s. Yhdessä sekunnissa kone olisi ehtinyt tunkeutua vajaan 0,3 kilometrin syvyydelle Turkin ilmatilaan ja viidessä sekunnissa noin 1,4 kilometrin syvyydelle.
Missä kone ammuttiin alas, Turkilla on hyvin kapea niemeke, ja se on Turkin eteläisintä kulmaa. Niemekkeen leveys on Turkin viranomaisten julkaiseman tutkakartan mukaan venäläiskoneen kulkureitillä vain muutaman kilometrin, ja leveimmilläänkin alle kymmenen kilometriä. Hävittäjä tai rynnäkkökone pystyy ylittämään niemekkeen muutamassa sekunnissa, 10 kilometrin matkaan tarvitaan 1 600 km/h-nopeudella alle 25 sekuntia.
Kun Venäjä tiesi Turkin kapean kärjen haasteellisuuden Turkin ilmatorjunnalle vähäisen reagointiajan vuoksi ja kuinka nopeasti kärki on venäläiskoneilla ylitettävissä, tehtiinkö ilmatilaloukkauksia tahallaan?
Noin lyhyttä ilmatilaloukkausta ei torjuta todennäköisemmin kuin maasta ammuttavin ohjaksin ennakkoon varautumalla. Onkin todennäköistä niiden tietojen olevan totta, että Turkki ampui hävittäjän alas maasta käsin, tai turkkilaishävittäjät olivat valmiina hyvissä ajoin ennen kuin venäläisrynnäkkökoneet ylittivät Turkin rajan idästä päin.
Kun presidentti Putin puhui turkkilaisten ”selkään puukottamisesta”, lienee hän tarkoittanut sitä, että venäläiskoneille oli syntynyt käsitys mahdollisuudesta ylittää Turkin eteläkärki. Asiaan ei ennen tätä päivää puututtu, nyt Turkki puuttui.
Turkilla oli tänään ilmavalvonta hyvässä kunnossa ja tarkkana. Asiaan oli varauduttu ennalta. Tuskin enää tämän jälkeen venäläiset ylittivät Turkin kapeinta kärkeä.
Tämä turkkilaisalueen ylitys on siis ollut ”maan tapa”. Jos koneen putoamispaikka oli tuon kuvan mukainen, mitään varoituksia ei ole ehditty antaa koneelle. On vain kypsytty jatkuviin ylilentoihin ja ammuttu kylmästi alas, kuten sotatieteen tutkija aamuteeveessä sanoi.
Ilmoita asiaton viesti
Kymmenen varoitusta annettu koneen lähestyessä vielä Syyrian puolella?
Ilmoita asiaton viesti
”Maan tapahan” se silloin on ollut. Ei muuten olisi mitään varoituksia annettu jo toisen maan ilmatilan alueelle.
Ilmoita asiaton viesti
”On vain kypsytty jatkuviin ylilentoihin ja ammuttu kylmästi alas, kuten sotatieteen tutkija aamuteeveessä sanoi.”
Olisiko siinäkään tapauksessa asiassa mitään väärää?
Ilmoita asiaton viesti
Ei.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Ari hyvä selvitys – pelkään vain pahoin että asia liittyy myös siihen että Venäjä ei oikeasti halua osallistua ISISIN. Vastaiseen operaatioon
Kirjoitan blogin jos asiasta ei kukaan ala pian puhumaan.
Ei ollut kyllä tämä mikään yllätys Venäjän puolelta!
Ilmoita asiaton viesti
Olen varma siitä, että Venäjä ylitti Turkin rajan. Ja onhan se ylittänyt, koska kerran aiemmin jopa myönsi sen ja pyysi anteeksi tätä.
Ja olen yhtä varma siitä, että Turkki on ylittänyt Syyrian rajan, kun käyvät pikkasen pommittamassa Kurdeja. (Mutta sehän ei ole tärkeää.)
Ensimmäisessä kartassa on mielenkiintoista se, kuinka Syyrialainen hävittäjä on lentänyt rajalle, muttei ole poistunut rajalta – jäikö se jotenkin roikkumaan siihen? (Kartta löytyy suurempana facebookista.)
Henry
Ilmoita asiaton viesti
”Tuskin enää tämän jälkeen venäläiset ylittivät Turkin kapeinta kärkeä.”
Niinpä. Putinkin ymmärtää tätä kieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä kieltä Venäjä ei ymmärtänyt:
Turkki varoitti Venäjää: Kostamme toimet turkmeeneja vastaan
Turkki varoitti Venäjää etukäteen siitä, että se kostaisi sen rajaturvallisuuden vaarantamisen ja Venäjän armeijan toimet turkmeeneja vastaan Syyriassa.
Turkki toimitti varoituksensa Venäjän Turkin-suurlähettiläälle viime viikon torstaina. Suurlähettiläs kutsuttiin Turkin ulkoministeriön puhutteluun vastauksena Venäjän ilmaiskuihin turkmeenikyliin luoteisessa Syyriassa.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/turkki%20varo…
Ilmoita asiaton viesti
”Hävittäjä pystyy ylittämään niemekkeen muutamassa sekunnissa, 10 kilometrin matkaan tarvitaan 1 600 km/h-nopeudella alle 25 sekuntia.”
Hyvä arvio! Turkin YK:lle lähettämässä kirjeessä sanotaan, että ilmatilaloukkaus kesti 17 sekuntia.
http://live.aljazeera.com/Event/Turkey_downs_Russi…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Antti hyvästä vastauksesta ja linkistä!
Tosiaan Turkin YK-suurlähettilään allekirjoittaman YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille osoitetun selvityksen mukaan ilmatilaloukkaus kesti 17 sekuntia ja on hyvin looginen niemekkeen ylityskohtaan ja sen leveyteen verrattuna. Toisin kuin arvelin, alasampumisen suoritti Turkin F-16-hävittäjä eikä alasampuminen tapahtunut maasta.
Kun katsoo noita turkkilaisviranomaisten julkisuuteen toimittamia tutkakarttoja venäläisrynnäkkökoneiden lentoradoista, on noiden kahden venäläiskoneen – joista toinen siis ammuttiin alas – lentoradat hyvin erilaisia, mutta ne ylittävät kuitenkin Turkin eteläkärjen koordinoidusti samassa linjassa. Tuo kyllä viittaa Venäjän toiminnan järjestelmällisyyteen ja myös siihen, ettei tuon alueen loukkaus ollut ensimmäinen. Venäjä lienee arvellut, ettei Naton kuuluva Turkki kykenisi estämään ilmatilan loukkauksia kapealla niemekkeellä, ja Venäjä halusi aiheuttaa Nato-Turkille päänvaivaa.
Jos loukkaus kestää alle 20 sekuntia, on turkkilaisten F-16-hävittäjien ollut oltava hyvissä ajoin torjunta-alueella ennen venäläiskoneiden rajan ylitystä. Turkki oli siis varautunut ennalta asiaan ja kohteeksi oli nyt valittu rynnäkkökone, ei venäläishävittäjä. Itse pudotus tapahtui Syyrian puolella yhdysvaltalaislähteiden mukaan.
Olisi mukava tietää suomalaisasiantuntijoilta – vaikkapa maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaupseeri Antti Paroselta -, miten tuollaisen kapean vain muutaman kilometrin levyisen maakaistaleen koskemattomuutta voidaan tehokkaasti valvoa ja ilmatilaloukkauksia estää. Esimerkiksi MiG-31-hävittäjän maksiminopeus korkealla on noin 3 000 km/h, joten 5 kilometrin levyisen kannaksen ylitys tapahtuu 6 sekunnissa, matalalla lentäen noin 12 sekunnissa!
Turkilla on rauhan aikana yhteensä 13 jatkuvassa valmiudessa olevaa sotilaslentotukikohtaa ja -kenttää. Eteläisin, ja kyseistä venäläisen rynnäkkökoneen pudottamista koskevaa aluetta läheisin lentotukikohta on Adanassa (Incirlik Air Base). Tuosta tukikohdasta etäisyys alasammutun venäläisen rynnäkkökoneen putoamispaikalle on noin 150 kilometriä. Turkille tuottaa varmaan suurta päänvaivaa koko eteläisen niemekkeen ja Välimeren itärannan puolustus, koska alue on kapea, leveys vaihtelee 30–80 kilometrin älillä. Tuo kuuluisa eteläisin kärki on leveydeltään alle 5 kilometriä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus ja analysointi tapahtuneesta.
Mitenkähän muuten Venäläiset suhtautuisivat jatkuvaan ilmatilansa loukkaamiseen ?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea sanoa.
Syyrian kurdeille tämä oli ”hyvä uutinen”. Venäjä ilmoitti, että se tuhoaa kaiken vaaraksi olevan (en muista sanamuotoa, löytyy uutisista).
Tämä tarkoittaa käytännössä, sitä, että Venäjä ei tule sallimaan turkkilaisten koneiden hyökkäämistä Syyrian alueelle. Eli ampuvat koneet alas, jos suinkin pystyvät.
Herää varmaan kysymys siitä, miksi Turkki pommittaa kurdeja Syyrian puolella?
Katsokaas kun Kurdit taistelevat menestykkäästi ISIS-joukkoja vastaan. Ja ISIS vuorostaan myyvät Turkille varastamaansa öljyä. Eli käytännössä Turkki rahoittaa ISIStä ja kurdit ovat tehneet bisnekselle hallaa.
Nythän sillä ei ole niin väliä enää, koska melkein 400 ISISin varastamaa öljyrekkaa tuhottiin.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiskoneen alasampuminen oli liiallinen toimi mahdolliseen loukkaukseen nähden. Isrealilaiset koneet käyvät toistuvasti Syyrian puolella tuhoamassa Syyriassa SAA ja Hezbollahin tukikohtia joten jää nähtäväksi kauanko Venäläiset antavat tämän jatkuvan. Samalla Turkin on väitetty pommittaneen lounaisosia Syyrian puolella joten myöskään siihen nähden koneen alasampuminen lyhyen mahdolliseen loukkauksen nähden on todellakin ylilyönti joka oli suunniteltu, tarkoituksellinen teko.
Todennäköisesti myös Turkin lennot Syyrian puolella ovat loppuneet toistaiseksi.
Joiden twiittien mukaan toinen pilotti on pelastettu SAA toimesta.
Ilmoita asiaton viesti
En haluasi olla venäläislentäjän ampuneiden turkmeenen housuissa. Venäjä laittaa varmasti spetznaz-joukot tappajien perään.
Laittamalla videon nettiin pärstäkuvien kera turkmeenit laittovat päänsä piilulle.
Ilmoita asiaton viesti
#16
Markulla on asiaansa luja usko.
Ilmoita asiaton viesti
Alasampuminen on oikea toimi, jos joku hyökkää maahan. Tuossa tapauksessa on aika vaikea kuvitella, että Turkki olisi kokenut oloaan uhatuksi missään muodossa.
Tämän tunnustavat varmasti ennemmin tai myöhemmin myös kaikki Nato-maat ja sanoutuvat tapauksesta irti.
Muokkaus: eipä siinä kauan mennyt. Jopa FoxNewsin jenkkikenraali tuomitsee Turkin teon:
https://www.youtube.com/watch?v=nzHg6I0CmyU
Ilmoita asiaton viesti
Turkkilainen kone ampui ilmasta-ilmaan ohjuksen kohti venäläiskonetta, joka sillä hetkellä oli Turkin ilmatilassa. Kone kuitenkin oli lentämässä pois Turkin ilmatilasta, ja ohjus seurasi konetta Turkin rajan yli, tuhoten koneen Syyrian ilmatilassa…
Kävikö näin?
Ampuiko Turkkilaiskone ilmatorjuntaohjuksen Syyrian rajan yli?
Joka tapauksessa Venäjä voi ”tasoittaa tilit” ampumalla seuraavaa Syyrian rajan ylittävää turkkilaiskonetta ilmatorjuntaohjuksella, eikä ilmeisesti ole väliä kummalla puolella rajaa se osuu kohteeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, molemmat koneet olivat Syyrian ilmatilassa kun laukaisu tapahtui. Maksimissaan venäläiskone oli Turkin ilmatilassa 14 -17 sekuntia jos sitäkään. Tämän on myös esim amerikkalaiset nimettömät lähteet vahvistaneet. Käsittääkseni myös Turkilla ja Venäjällä on ollut sopimus ilmatilaloukkausten varalta ettei tätä alasampumista olisi tapahtunut.
Ilmoita asiaton viesti