Kyvykkyys nopeaan toimintaan on Suomen puolustusvoimien Akilleen kantapää

Maailmalla Suomi suitsuttaa puolustuskyvykkyyttään ennen kaikkea suurella miehistöreservillä. ”Suomen maanpuolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja osaavaan reserviin, josta muodostetaan sodan ajan joukot. Reservin vapaaehtoistoiminta on nyt ja tulevaisuudessa yksi maanpuolustuksemme peruspilareista.”, totesi puolustusministeri Jussi Niinistö blogissaan 27.11.2015.

Global Firepower-sivujen mukaan vuonna 2013 Suomella oli 25. suurin reservi maailmassa, 357 000 sotilasta. Aktiivisen sotavoima vuonna 2014 oli 36 500 sotilasta koostuen varusmiespalveluksessa olevista ja kantahenkilökunnasta. Palkattua henkilöstöä puolustushallinnossa (puolustusministeriö, puolustusvoimat ja puolustushallinnon rakennuslaitos) tällä hetkellä on noin 15 500.

Suuri kertausharjoituksilla ylläpidettävä miehistöreservi on edullinen. Suomella on yleinen asevelvollisuus, joka mahdollistaa suuret miehistöreservit, sen sijaan aseresurssimme ovat vähäisemmät ja sitä kautta myös tosiasiallinen sotilaallinen kyvykkyytemme.

Suomi pyrkii korostamaan suurta miehistöreserviään nostaakseen kynnystä maahanhyökkäykselle. Ongelma on, että etenkin poliittisissa piireissä helposti ajatellaan – tosin myös kansan keskuudessa melko yleisesti -, että suuri miehistöreservi ilmaisee myös hyvää puolustuskykyä.

Suomi tarvitsee suuret reservit ja sota-ajan kokoonpanon. Yleinen asevelvollisuus on Suomelle oikea ratkaisu pitää yllä miehistöreservejä ja myös yhteiskunnallista tasa-arvoa.

Vuosien 2012–2015 puolustusvoimauudistuksessa Suomen armeijan sodan ajan kokoonpano supistettiin 350 000:sta 230 000 sotilaaseen. 230 000 sotilaan sodan ajan kokoonpano on massiivinen lukumäärä sotilaita, jos vain kykenevät nykyaikaisen aseistuksen puolesta tehokkaaseen taisteluun. Suomen aseet eivät taida kuitenkaan riittää tuolle miehistökokoonpanolle. Kokoonpano ei toki tarkoita, että koko vahvuus olisi samanaikaisesti rintamalla aktiivisissa sotatoimissa. Suomella on suuri reservi, mutta todellinen välittömän iskukyvyn omaava henkilöstömäärä on Suomessa vähäinen ja itseasiassa pienempi kuin Ruotsissa.

Yhdysvaltain ulkoministeriön julkaiseman raportin mukaan Pohjois-Korean kansanarmeija on maailman neljänneksi suurin sotilasorganisaatio, jonka vahvuus on noin miljoona sotilasta. Kuka uskoo, että Pohjois-Korea on maailman neljänneksi suurin sotilasmahti, tai edes kymmeneksi suurin?

Reservin suuruus ei siis kuvaa sotilaallista kyvykkyyttä. Reservin hyödyllisyys pitää aina suhteuttaa käytettävissä oleviin asejärjestelmiin ja aseisiin. Armeijan kyvykkyyttä tai suorituskykyä ei tosiaan mitata reservien sotilasmäärillä.

                                                                                                 ****

Niin Suomi kuin myös muut läntisen Euroopan maat varautuvat sotilaallisesti Venäjän varalta. Venäjän sotilasstrategiassa erityinen painoarvo ja painopiste ovat nopealla toiminnalla ja sotavoimien liikkuvuudella. Sama painoarvo ja painopiste tulee olla myös Suomella ja muilla läntisen Euroopan mailla.

Maaliskuun 16. päivänä klo 6.00 presidentti Putin määräsi Suomen pohjoisen itärajan tuntumaan Pohjoisen laivaston ja Läntisen sotilaspiirin sotaharjoitukset, joiden oli määrä alkaa klo 8.00. Harjoitukset käsittivät 40 000 sotilasta, 41 Pohjoisen laivaston taistelualusta, 15 sukellusvenettä ja 100 lentokonetta.

Lokakuun alkupäivinä tänä vuonna oli Suomen eteläisen itärajan tuntumassa Kannaksella ja Pihkovan alueella käynnissä Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen sotaharjoitus, jossa mukana oli 8 000 sotilasta, 100 panssarivaunua ja 80 ilma-alusta. Lokakuun 7. päivänä presidentti Putin määräsi yllätystarkastuksessa keskisen sotilaspiirin joukot täyteen taisteluvalmiuteen 95 000 sotilaan ja 170 lentokoneen voimalla. Keskisen sotilaspiiri toimi reservinä läntisen sotilaspiirin harjoitukselle.

Tällä hetkellä Venäjä kykenee tarvittaessa merkittävin sotavoimin nopeaan toimintaan lyhimmillään vain muutamien tuntien varoitusajalla.

Venäjää on syytä aina pitää silmällä ennen kaikkea rajan pinnassa tapahtuvien sotaharjoitusten suhteen. Mikäli yleinen turvallisuustilanne on herkkä ja mikäli Venäjä on siirtänyt merkittävästi sotakalustoa ”harjoituksia varten” rajan pintaan, Venäjän naapurimaan on syytä pitää sotilaallista valmiuttaan riittävästi yllä. Venäjä kykenee nopeisiin kalustosiirtoihin rajan yli.

                                                                                                 ****

Sotilasstrategioissa takaisinvaltausstrategia on menettämässä painoarvoaan. Vastaavasti nopeus ja nopeantoiminnan joukkojen merkitys strategioissa kasvaa hybridisodankäynnin ohella. Nopeantoiminnan joukoilla pyritään estämään alueiden joutumista vihollisen haltuun ja siten painopistettä on pyritty siirtämään takaisvaltauksesta nopeaan reaaliaikaiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan.

Menetetyn alueen takaisinvaltaus vaatii suuria resursseja ja paljon energiaa verrattuna siihen, mitä sotilaallisesti valmistautumattoman alueen ottaminen hallintaan vaatii resursseja ja energiaa. Laajojen alueiden pitäminen hallinnassa ennakoivasti on tehtävissä vain nopeantoiminnan joukoilla, jokaista neliökilometriä ei voida valvoja jatkuvan valmiuden joukoilla.

Venäjän Krimin ja Ukrainan itäisten maakuntien valtaukset ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten vähäisin voimavaroin ilman sotilaallisia menetyksiä nopealla toiminnalla sotilaallisesti valmistautumaton alue on saatavissa hallintaan. Alueiden ottaminen takaisin valloittajalta omaan hallintaan takaisinvaltauksena vaatisi puolestaan suuria resursseja ja paljon energiaa. Ukraina ei tule samaan Krimiä enää koskaan hallintaansa, menetys on lopullinen ja tapahtui Venäjälle vain muutamassa päivässä. Ukrainalla ei ollut nopeantoiminnan joukkoja eikä myöskään tiedustelutietoa Venäjän aikeista.

                                                                                                 ****

Nykyaikana yhtä tärkeää kuin mikä on sotilaallinen voima, on myös miten nopeasti se on käytettävissä. Nykysodankäynnissä avainsana on nopeus. Nopeat syövät hitaat. Nopeudella ja toiminnan vaikealla ennakoitavuudella pyritään vähäisiin kalusto- ja miehistömenetyksiin.  

Nopeantoiminnan joukot ovat aivan keskeinen resurssi tämän päivän puolustuksessa. Kyvykkyys nopeaan toimintaan on oltava 24/7-periaatteella. Sotilasresurssien saamisessa täyteen taisteluvalmiuteen puhutaan korkeintaan vuorokausista, ei viikoista.

Nopeus edellyttää myös, että sotilastiedustelu on kunnossa niin, että vihollisen mahdollisista toiminta-aikeista on tieto riittävän ajoissa huomioiden nopeantoiminnan joukkojen saaminen taisteluvalmiuteen ja toiminta-alueelle.

Ukrainan tapahtumien jälkeen Nato päätti 24.6.2015 laajentaa ja muotoilla uudelleen vuonna 2003 perustettuja 13 000 tuhannen sotilaan vahvuisia nopean toiminnan NRF-joukkoja (Nato Response Force). Uusien joukkojen vahvuus tulee olemaan 40 000 sotilasta. NRF-joukkoihin tulee erityistaidolliset keihäänkärkijoukot (spearhead force), Naton nimeämänä Very High Readiness Joint Task Force (VJTF). Määräaika joukkojen saamiseksi kokonaisuudessaan taisteluvalmiuteen on kaksi vuorokautta.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Eurooppaan sijoitettuna 67 000 sotilasta. Niin pitkään kun Naton VJTF-joukot eivät ole valmiit, vastuu riittävän nopeaan toimintaan Nato-maissa on kunkin Nato-maan omien nopean toiminnan joukkojen lisäksi Yhdysvalloilla.

Suomi on mukana Naton NRF-toiminnassa vain kriisinhallintalainsäädäntönsä pohjalta. Suomi ei siis osallistu Nato-maiden tai Naton rauhankumppaneiden puolustamiseen.

Euroopan unionin nopeantoiminnan taistelujoukkoja ei ole tarkoitettu esimerkiksi Venäjän sotilasintervention torjuntaan. EU:n nopean toiminnan joukkoja ei ole tarkoitettu unionin alueelliseen puolustukseen.

Mikäli Suomeen kohdistuisi interventio, Naton NRF-joukot eivätkä myöskään Euroopan unionin nopeantoiminnan taistelujoukot olisi Suomen apuna sopimusten pohjalta. Suomi ei ole Nato-maa eikä voi käyttää omaksi turvakseen Naton NRF- ja VJTF-joukkoja.

                                                                                                 ****

Suomen puolustusvoimat perusti keväällä 2015 uudelleen uudet nopean valmiuden joukot, mutta täällä hetkellä Suomen puolustusvoimissa tosiasiallisesti nopeaan toimintaan kykenevät vain puolustusvoimissa palkkalistoilla olevat, eivät reserviläiset.

Kesäkuussa 2015 kotiutuvista varusmiehistä tarjottiin mahdollisuutta sitoutua tulemaan palvelukseen nopeammin kuin laki vaatii ja samalla viikolla myös ensimmäisiä sitoumuksia uusiin joukkoihin allekirjoitettiin. Toiminnasta syntyy käsitys, että nopeantoiminnan joukkoja yritetään vääntää kepulikonstein kustannusten minimoimiseksi.

Toisin kuin Nato on avoimesti ja julkisesti tiedottanut, puolustusvoimat ei ole kertonut, millä suuruudella ja millä nopeudella Suomi saisi joukkojaan liikkeelle taistelutoimiin, ja näin asialla ei ole myöskään ennaltaehkäisevää vaikutusta. Loppumuotoon ratkaisematon asia lienee Suomen puolustusvoimille tällä hetkellä arka ja siksi toisin kuin Nato, asiasta ollaan hiljaa.

Suomen kyvykkyys nopeaan toimintaan ei ole Itämeren alueen turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiivinen käytös huomioiden tällä hetkellä riittävä. Suomella ei ole tällä hetkellä eikä lähitulevaisuudessa muutamaan vuoteen riittäviä voimia saada miehistöä nopeasti aktiivisesti riviin. Saa nähdä, onko edes muutaman vuoden jälkeen.

Etenkin Suomelle uskottavien joukkojen luominen on vaikeaa, koska palkallisten ammattisotilaiden määrä on vähäinen. Aktiivipalveluksessa olevia reserviä vastaavia varusmiehiä ei voida käyttää hyvällä omallatunnolla nopeaan toimintaan edellyttäviin vaativiin sotilastehtäviin. Nykyään varusmiehen voi sijoittajaa osaksi sodan ajan joukkoa vasta reservissä eli sen jälkeen, kun varusmiespalvelus on suoritettu. Muutaman tuhannen vahvuisilla nopeantoiminnan joukoilla ei voida katsoa olevan myöskään erityistä ennalta ehkäisevää vaikutusta. Suomen nopeantoiminnan joukot tuskin herättävät tällä hetkellä Venäjällä minkäänlaista päänvaivaa.

Kaiken päälle palkkasuhteessa olevien sotilaiden pakkopalvelus ulkomaantehtävissä on sopimatta.  

Tarvittavan nopeuden suhteen 230 000 sotilaan sodan ajan kokoonpanolla ei ole paljon tekemistä. Tuolta osin Suomen puolustuskyky on varsin puutteellinen eikä sotilaallinen nopea toiminta ole Suomessa vielä kunnossa. Suomen liikekannallepano on verraten hidas ja se tapahtuu vanhanaikaisesti määräyskirjeillä. Jo kirjepostitus itsessään vie useita päiviä. Määräys kertausharjoituksin osallistumisesta pitää lähettää vähintään kolme kuukautta ennen harjoitusta.

Suomi tarvitsee siis pientä suuremman palkka-armeijan reserviarmeijan rinnalle, joka ei voi kieltäytyä myöskään ulkomaan tehtävistä.

                                                                                                 ****

Riittävien jatkuvassa muutaman vuorokauden valmiudessa olevien joukkojen ylläpito ja aseistaminen eivät ole halpaa.

Pienten valtioiden – vaikkapa Suomen ja Ruotsin – on vaikea ylläpitää yksin uskottavia, riittävän suuria ja riittävän nopeita nopeantoiminnan joukkoja. Etenkin Suomelle uskottavien joukkojen luominen on vaikeaa, koska palkallisten ammattisotilaiden määrä on ja tulee olemaan valtion niukat voimavarat huomioiden vähäinen, ja reservien käyttöönotto on suhteellisesti vaikeampaa ja hitaampaa.

Muutaman tuhannen sotilaan vahvuisilla nopeantoiminnan joukoilla, joilla voitaisiin torjua korkeintaan yksi interventio vaikkapa Suomen kokoisella alueella kerrallaan, ei voida katsoa olevan myöskään erityistä ennalta ehkäisevää vaikutusta. Sen sijaan 40 000 sotilaan vahvuisilla Naton nopeantoiminnan joukoilla kahden vuorokauden valmiusajalla on jo myös ennalta ehkäisevää vaikutusta Venäjän sotavoimien resurssit huomioiden.

Sotilaallisesti pienten maiden liittoutumisella voidaan saada hyvää aikaan nopeaan sotilaalliseen toimintaan, lopputulos on enemmän kuin osien summa.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys ratkaisisi ne ongelmat, mikä etenkin Suomella on saada sotilasresursseja nopeasti toimintaan laajalla maa-alueellaan. Suomen 338 424 neliökilometrin alueella muutaman tuhannen henkilön valmiusjoukoilla ei paljon tehdä. Olisiko Suomi valmis ohjaamaan rahallisia voimavaroja sellaisin nopeantoiminnan joukkoihin, jolla olisi tosiasiallista puolustuskykyä lisäävää vaikutusta? Tuskin. Asia on ratkaista muulla tavalla. Onko muita ratkaisuja kuin Nato-jäsenyys?