Kyky kriisi- ja sota-ajan nopeaan toimintaan edellyttää laajoja uudistuksia

Pääministeri Juha Sipilän hallitus antaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon eduskunnalle vuoden 2016 kevätistuntokaudella ja puolustusselonteon puolestaan vuoden 2016 syys- tai 2017 kevätistuntokaudella. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä arvioidaan myös mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset Suomelle. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko sisältää siis myös Nato-selvityksen hallitusohjelman mukaisesti.

Suomen ja Itämeren turvallisuusympäristö on muuttunut Venäjän aggressiivisen käyttäytymisen vuoksi ja hallitusohjelmaan kirjatut selonteot tulevat todelliseen tarpeeseen. Muuttunen turvallisuustilanteen vuoksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja puolustusselonteko linkittyvät keskeisesti toisiinsa ja ne tulisi laatia samanaikaisesti. Selontekojen välillä ei saa olla ristiriitoja eikä epäjohdonmukaisuutta.

Nyt Sipilän hallitus on aikatauluttanut selonteot niin, että puolustusselonteko valmistuisi lähes vuosi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen. Selontekojen valmistumisen eriaikaisuudelle ei ole perusteita, sen sijaan samanaikaisuudelle ovat vahvat perusteet ja yhdistävät tekijät: Suomen turvallisuusympäristön ja sodankäyntitaktiikan muutos.

Venäjän Krimin valloitus ja sotatoimet Itä-Ukrainassa ovat osoittaneet sodankäynnin luonteen muutoksen. Sodankäyntitaktiikka on muuttunut. Muutoksissa kysymys on hybridisodankäyntikyvyn lisäksi ennen kaikkea puolustuksen valmiudesta nopeaan toimintaan ja reagointiin. Niin Nato-maiden kuin myös Suomen sekä Ruotsin tulee päivittää puolustuksellista varautumistaan sodankäyntitapojen muutosten vuoksi. Ei ehkä pitäisi enää puhua koko sodankäynnistä ollenkaan, kysymys on paljon laajemmasta. Nato on jo puolustuskyvyn parantamisen päivityksistä päättänyt ja ne ovat valmistelussa. Esimerkiksi Naton uudet 40 000 sotilaan valmiusjoukot saavat täyden toimintavalmiuden vuoden 2016 loppuun mennessä. Suomi ei vielä juuri ole päivityspäätöksiä ole saanut aikaan, puhumattakaan että ne olisi viety rahoituksineen käytäntöön.

                                                                                               ****

Kaikki eduskuntapuolueet selvittivät parlamentaarisessa ryhmässä puolustuksen pitkän aikavälin haasteita ja selvitysraportti valmistui lokakuun 1. päivänä vuonna 2014. Selvityksen otsikoksi on kirjattu ”Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet”. Linjauksista syntyi eduskuntapuolueiden välille yksimielisyys, vain Vihreät ja Vasemmistoliitto jättivät täydentävän lausunnon ja eriävän mielipiteen yhteisestä linjasta.

Kyseistä selvitystä ei voi pitää korkeatasoisena. Siinä on paljon tekstiosuuksia, jotka löytyvät jo aikaisemmin laadituista asiakirjoista. Selvityksessä ei ole juurikaan käsitelty turvallisuusympäristömme tai sodankäyntitavan muutoksista syntyviä muutospaineita puolustukseemme, vaikka jo otsikon mukaisesti selvityksessä olisi pitänyt käsitellä puolustuksen pitkän aikavälin haasteita. Esimerkkisi aseteknologian kehitystä ja sen vaikutusta sodankäyntiin ei selvityksessä ole käsitelty ollenkaan.

Selvitystä lukiessa syntyy vaikutelma, että aluksi puolueiden enemmistön yhteisesti sopimana on kirjattu lopputulos, ja sitten lopputulokselle on haettu perusteet. Riittävä yhteisymmärrys on syntynyt vain materiaali-investointitason nostosta tulevina vuosina. Materiaali-investointeja ollaan valmiita nostamaan vuoden 2016 50 miljoonan euron tasosta vuoden 2020 150 miljoonan euron tasoon indeksikorotusten lisäksi. Toisin sanoen vuonna 2016 vuotuisia materiaali-investointeja oltaisiin valmiit kasvattamaan 50 miljoonaa euroa ja vuotuinen materiaali-investointisumma kasvaisi vuoteen 2020 mennessä 150 miljoonaan euroon.

Ei ole kovinkaan uskottavaa, että ”puolustuksen pitkän aikavälin haasteet” olivat ratkaistavissa vain nostamalla materiaali-investointeihin käytettävä lisärahamäärä 150 miljoonan euron tasoon. Selvitysryhmän esittämä määrärahalisäys ei riitä alkuunkaan vastaamaan niihin haasteisiin, mitä jo pelkästään turvallisuusympäristön muutos edellyttäisi.

                                                                                               ****

Selvityksen yksi keskeinen jo tätä hetkeä sekä myös lähitulevaisuutta koskeva puute on, ettei siinä ole riittävästi käsitelty nopeantoiminnan ja -valmiuden kyvykkyyteen edellyttämiä toimia ja sen edellyttämiä muutostarpeita esimerkiksi lainsäädäntöön.

Selvityksen nopeantoiminnan ja -valmiuden kyvykkyyteen liittyvä keskeisin kappale on kirjoitettu: ”Puolustusvoimien tehtävien toteuttaminen edellyttää nykyistä korkeampaa toimintavalmiutta ja taistelukestävyyttä. Erityisesti joukkojen korkean toimintavalmiuden merkitys on viimeaikaisten tapahtumien valossa saamassa uudenlaisen painoarvon Euroopassa. Puolustusvoimien nykyrahoituksella ei ole mahdollista parantaa joukkojen valmiutta merkittävästi nykytasosta.”

Tuo puolustuskyvyn keskeinen ongelma ja heikkous on siis tuotu esiin, mutta sitä ei ole yritetty mitenkään ratkaista. Selvitysraportissa todetaan tylysti, ettei nykyrahoituksella asiaa voida parantaa. Puolustuksen heikkouksia ei ehkä olisi syytä tuoda esiin, jos niitä ei samalla ole tarkoitus myös ratkaista.

Selvityksen tehnyt eduskuntapuolueiden 12-jäseninen kansanedustajaryhmä ei ole oikein sisäistänyt sitä muutosta, että nykyään sotia ei enää käydä käymällä sotia. Sotia ei enää julisteta, eikä kriisi- ja sotatilan rajoja enää ole. ”Sodan alkamishetken tunnistaminen ja erityisesti ennakoiminen vaikeutuu.” on selvitysryhmältä oikea kirjaus, mutta mitä siitä seuraa ja mitä se edellyttää, asiaa ei ole ollenkaan käsitelty.

Vihollismaa voi siis tehdä sotilaallisia interventioita ja muita toimia kohdemaassaan, mutta sekä vihollismaa että kohdemaa eivät edellekään sodi eivätkä ole sotatilassa. Ukraina ei koskaan julistanut sotaa Venäjälle eikä maiden välillä ollut eikä ole sotatilaa, koska sodassa olevalla maalla ei olisi ollut esimerkiksi mahdollisuutta saada IMF:n lainarahaa. Venäjä on jopa kiistänyt joukkojensa kaiken olemassaolon Itä-Ukrainassa.

                                                                                               ****

”Koko palveluskelpoinen ikäluokka koulutetaan ja sijoitetaan sodan ajan joukkoihin. Vain yleisen asevelvollisuuden avulla Suomessa saavutetaan riittävä laatu ja määrä sijoituskelpoista reserviä sodan ajan tehtäviin.” Tuo eduskunnan selvitysryhmän kirjaus on se toinen puoli puolustuskyvystä, mutta toinen puoli on se nopea toimita, jossa reserviä ei voida asettaa sodan ajan joukkoihin, jos sota-aikaa ei ole. Puhutaan harmaasta ajasta. Nopea toiminta edellyttää asian ratkaisua muulla tavalla.

Miten Suomi määrittelisi puolustustilansa, mikäli maahan kohdistuisi hyvin rajattu sotilaallinen interventio? Milloin esimerkiksi valmiuslaki olisi otettava käyttöön, jos sodan uhka tulee vain muutaman tunnin etuajalla?

Muuttunut sodankäyntitekniikka huomioiden Suomen lainsäädäntö ei ole enää kaikilta osin ajantasaista, se on vanhentunutta. Lainsäädäntö, joka vilisee termejä ”sodan aika”, ”puolustustila”, ”reservissä oleva”, ”palveluksessa oleva”, ”ylimääräinen palvelus”, ”liikekannallepano” ja ”sotilaskäsky”, ei anna kuvaa, että reserviarmeija olisi käytettävissä nopeaa toimintaa edellyttävään puolustukseen, jossa vihollisen sotilaallisen intervention aktiivivaihe kestäisi ehkä vain muutaman vuorokauden. Muuttuneen sodankäyntitekniikan avainsana on nopeus.

Lainsäädäntö ei tunnista muuttanutta sodankäyntitapaa, jossa lainsäädännöltä edellytetään mahdollisuutta nopeaan sotilaalliseen toimintaan ja ennen kaikkea nopeaan päätöksentekoon. Kysymys on esimerkiksi asevelvollisuuslaista (28.12.2007/1438), valmiuslaista (29.12.2011/1552), laista puolustusvoimista (11.5.2007/551) ja puolustustilalaista (22.7.1991/1083). Lainsäädännön edellyttämät päätösprosessit eivät voi kestää enää vuorokausia.

Puolustusta koskeva lainsäädäntö valmiuslakia lukuun ottamatta on laadittu tuoreimmillaankin lähes 10 vuotta sitten eikä se vastaa nykyistä muuttunutta sodankäyntiä etenkin edellytetyn reagointikyvyn (= nopeuden) suhteen. Kuinka määrätä esimerkiksi sodan ajan tehtäviin jos juridisesti sotaa ei ole? Jos sota-termi pitäisi määritellä uudelleen: milloin maa on sodassa?

Voimassa olevan perustuslain (731/1999) 199 § esittää esimerkiksi liikekannallepanosta: ”Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta ole tällöin kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle.” Kuinka kauan vaikkapa joulun aikaan eduskunnan koolle kutsuminen kestää? Vihollismaa kyllä suorittaa toimensa silloin, kun kohdemaa on heikoimmassa valmiudessa. Heikosta valmiuskyvystä Ruotsi sai esimakua pääsiäisenä 2013.

Voimassa olevan asevelvollisuuslain (28.12.2007/1438) 32 § esittää esimerkiksi kertausharjoituksista: ”Määräys osallistua kertausharjoitukseen lähetetään asevelvolliselle vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkamista. Määräajasta voidaan asevelvollisen suostumuksella poiketa.” Kolme kuukautta on nykyaikana ikuisuus.

Reserviarmeijan käyttöön perustuva laidansäädäntö on laadittu tilanteeseen, jossa vaaditut toimintatavat eivät välttämättä edellyttäneet erityistä nopeutta. Nykyisin nopeutta edellytetään ja vaaditaan.

Venäjän sotilasstrategiassa erityinen painoarvo ja painopiste ovat nopealla toiminnalla ja sotavoimien liikkuvuudella. Maaliskuun 16. päivänä 2015 klo 6.00 presidentti Putin määräsi Suomen pohjoisen itärajan tuntumaan Pohjoisen laivaston ja Läntisen sotilaspiirin sotaharjoitukset, joiden oli määrä alkaa klo 8.00. Harjoitukset käsittivät 40 000 sotilasta, 41 Pohjoisen laivaston taistelualusta, 15 sukellusvenettä ja 100 lentokonetta. Asevoimien reagointiajat naapurimaassa ovat siis erittäin lyhyet.

Presidentti Vladimir Putin on televisio-ohjelmassa kertonut, että päätös Krimin valtaamisesta syntyi helmikuun 23. päivän vastaisena yönä 2014. Päätöksen tekijöitä olivat presidentin lisäksi puolustusministeri Sergei Šoigu, turvallisuusneuvoston pääsihteeri Nikolai Patrušev, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov ja presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Tunnuksettomat aseistautuneet sotilaat tukenaan panssaroituja ajoneuvoja ottivat Krimillä Simferopolin ja Sevastopolin Belbekin lentoaseman haltuunsa 28. helmikuuta 2014. Maaliskuun 1. päivänä 2014 Venäjä oli siirtänyt Krimille jo noin 15 000 sotilasta ja Krimi oli käytännössä vallattu. Ukraina kykeni liikekannallepanoon vasta 2. päivänä maaliskuuta ja siis liian myöhään. Venäjän sotilasoperaatio kesti vain 2 vuorokautta ja poliittisesta päätöksestä alueen valtaukseen kesti vain 6 vuorokautta. Päätöksentekokoneiston reagointiajat naapurimaassa ovat siis erittäin lyhyet.

Oheiset kaksi esimerkkiä kertovat millaiseen nopeuteen ja millaiseen resursointiin Suomella pitää olla valmius. Vain muutaman tuhannen nopeantoiminnan joukoilla ei ole menestystä. Myös sotilastiedustelun pitää olla kunnossa niin, että tieto Suomeen mahdollisesti kohdistuvasta interventioista on hyvissä ajoin ennalta.

Kuten puolustusministeri Jussi Niinistö on julkisuudessa useasti todennut, on toiminnan nopeus puolustusvoimien erityinen heikkous. Nopeat syövät hitaat vähäisin panostuksin. Vihollismaa pyrkii tekemään ne aktiiviset toimet muutamassa päivässä, mitä se on ennalta suunnitellut tehtäväksi.

                                                                                               ****

Puolustusministeri Jussi Niinistö on siis julkisesti todennut, että Suomen puolustuskyvyn heikkous on kykenemättömyys vastata nopeasti eteneviin tilanteisiin. "Nopeus on järjestelmämme Akilleen kantapää.", puolustusministeri totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 25.8.2015.

Kuukautta aikaisemmin Niinistö puolestaan totesi, että yleisen asevelvollisuuden heikoin lenkki on hidas liikekannallepano. Puolustusministeri haluaisi varusmiehet sodan ajan joukkoihin. "Varusmiesten käyttö sodan ajan joukoissa on mielestäni perusteltua.", puolustusministeri totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 24.7.2015.

Puolustuksen heikkouksia ei ehkä olisi syytä tuoda esiin, jos niitä ei samalla ole tarkoitus myös ratkaista.

Suomen puolustuksen heikoin kohta on kyky nopeaan toimintaan yhteisoperaationa, jossa olisi mukana siis kaikki hyökkäyksen luonteen edellyttämät puolustusjärjestelmän osa-alueet ja miehistötarve tuhansia sotilaita. Nopeaksi toiminnaksi voidaan nimetä toiminta, jossa valmiusaika on korkeintaan 2 vuorokautta. Valmiusajalla tässä yhteydessä tarkoitan sitä aikaa, mikä käskystä tai puolustustarpeen toteamisesta on fyysiseen puolustustoimintaan. Kyvyllä yhteisoperaatioon tarkoitetaan kahden tai useamman puolustushaaran suorituskykyjen käyttöä samassa puolustusoperaatiossa.

Euroopassa ei ole Suomen lisäksi Naton ulkopuolella vastaavassa turvallisuusympäristössä olevaa valtiota, joka olisi pyrkinyt kokoamaan nopeantoiminnan ja -valmiuden joukot yleisen asevelvollisuuden ja reserviarmeijan lähtökohdista.

Euroopassa Suomen lisäksi vain Kreikassa, Sveitsissä ja Kyproksella on laaja, suurinta osaa miehistä koskeva asevelvollisuus. Nato-maista laaja asevelvollisuus on käytännössä voimassa vain Kreikassa ja Turkissa.

Riittävän lyhyttä valmiusaikaa ja riittävän laajoja nopeantoiminnan joukkoja ei reserviarmeijan pohjalle voi rakentaa. Suomi tarvitsee reserviarmeijan ja Suomessa olisi oltava yleinen asevelvollisuus ja reserviarmeija, mutta nopeantoiminnan valmiuden siirtämistä ammattisotilaille on harkittava. Samat sotilaat voisivat olla myös täyttämässä Suomen avunantovelvoitteita EU:n Lissabonin sopimuksen 42. artiklan 7. kohdan mukaisesti. Tosin sanoen sotilailla pitää olla sopimusvelvollisuus puolustaa myös muita maita, esimerkiksi Ruotsia. Tuollaista velvollisuutta ei ehkä voi oikein reserviläisille asettaa.

Asia on ehdottomasti käsiteltävä viimeistään sekä puolustuselonteossa että myös ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa.

                                                                                               ****

”Ennaltaehkäisykyvyn ylläpito säilyy puolustuksen prioriteettina myös tulevaisuudessa.”, toteaa selvitysryhmän raportti. Ennaltaehkäisykyky edellyttää uskottavaa nopeantoiminnan kykyä.

Reserviarmeija ei siis kykene tämän hetkisen sodankäyntitavan edellyttämään nopeuteen. Palveluksessa olevia varusmiehiä ei voida käyttää myöskään puolustusministerin esittämällä tavalla sodan ajan joukoissa. 

Eduskunnan selvityksen tekijät eivät pohtineet ollenkaan sitä, onko ylipäätään reserviarmeijalla päästävissä siihen nopeuteen, mitä nykyinen sodankäyntitapa edellyttää, lyhimmillään 1-2 vuorokauden valmiusajan laajaan toimintavalmiuteen. Olisivatko poliitikot valmiita lähettämään taistelutehtäviin nuoria varusmiehiä, jotka nyt sattuivat epäonnekseen olemaan asepalveluksessa, kun vihollinen sattui hyökkäämään? Eivät olisi eikä eduskunta tekisi koskaan sellaista päätöstä.

Puolustusvoimat perusti kevään 2015 aikana uudet nopeanvalmiuden joukot. Kesällä osalle kotiutuvista varusmiehistä on tarjottu mahdollisuutta sitoutua tulemaan palvelukseen nopeammin kuin mitä laki vaatii. Sopimuksiin ei ole kirjattu tarkkaa aikaa, miten nopeasti reserviläisen pitää olla valmis astumaan palvelukseen ja käytettävissä taistelutehtäviin. Joka tapauksessa siviilistä astuminen taitelutehtäviin ei välttämättä käy muutamissa tunneissa eikä aina edes vuorokaudessa. Reserviläiset eivät päivystä.

Todellinen nopeantoiminnan puolustuskyky on siis tällä hetkellä puolustusvoimien ammattisotilaiden varassa. Kysymys on niistä sotilaista ja siitä kalustosta, jotka ovat käytössä nopeasti ja joustavasti jo normaalioloissa (muun muassa helikopterit, lentokoneet, laivat, joukko-osastojen virka-apuosastot ja erikoisjoukot). Ovatko joukot riittävät? Tuskin.