Mitä presidenttiehdokasta Nato-jäsenyyden kannattaja voisi äänestää 2018?

Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti vuodet 2018 ja 2019 ovat mielenkiintoista aikaa Suomessa ja Ruotsissa. Maissa pidetään kolmet vaalit, jotka voivat muuttaa Suomen vuosikymmenistä ja Ruotsin vuosisataista vanhaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Ruotsissa pidetään seuraavat parlamenttivaalit syyskuun 9. päivänä 2018, ja nuo vaalit tulevat olemaan näillä näkymin Nato-vaalit. Ruotsin porvariallianssin neljä puoluetta ovat tehneet jo myönteisen päätöksen Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Ruotsin sosiaalidemokraateilla on puoluekokous keväällä 2017 ja puoluekokouksen yhtenä asiana tulee todennäköisesti olemaan mahdollisuus Ruotsin Nato-jäsenyyteen ja maan luopumiseen liittoutumattomuudesta. 

Suomen presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään hieman aikaisemmin samana vuonna tammikuun 28. päivänä. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolia äänistä ensikierroksella, toinen kierros pidetään 11. helmikuuta 2018.

Suomen seuraava eduskunta valitaan 14. huhtikuuta 2019, ellei ennenaikaisia vaaleja ole luvassa istuvan hallituksen heikon kyvykkyyden ja poliittisen umpikujan johdosta. Suomen eduskuntavaaleilla ei ole vastaavaa merkitystä Suomen mahdolliselle Nato-jäsenyydelle kuin Ruotsin parlamenttivaaleilla ja Suomen presidentinvaaleilla. Ratkaisevat turvallisuuspoliittiset linjaukset on jo tehty ennen Suomen eduskuntavaaleja Ruotsin parlamenttivaaleissa ja Suomen presidentinvaaleissa.

Ruotsin parlamenttivaalien tulos on ratkaisevin tapahtuma Suomen ja Ruotsin tulevalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle, ja maiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuleva linja päätetään siis pitkälti 28.1.–9.9.2018 välisenä aikana. Suuntautuvatko maat kohti Natoa vai jäävätkö sotilaallisesti liittoutumattomiksi maiksi Nato-maiden ja Venäjän väliin.

Jos Suomeen valitaan Suomen Nato-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuva presidentti ja jos Ruotsissa valitaan Ruotsin Nato-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuva parlamentti ja uusi hallitus, muuttuvat molempien maiden vanhat pitkäaikaiset puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoumattomuuden linjat Nato-jäsenyyteen.

Vaikka Suomessa valittaisiin Natoon ja Suomen Nato-jäsenyyteen vastahankaisesti suhtautuva presidentti, Suomesta kyllä tulisi Naton jäsenmaa Ruotsin perässä. Suomen Nato-jäsenyyteen vastahankaisesti suhtautuva uusi presidentti ei tulppaa Ruotsin Nato-jäsenyysvaaleja ja sen seurauksena mahdollisesti muuttuvaa Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Jos Suomessa puolestaan valittaisiin Natoon ja Suomen Nato-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuva presidentti, nähtäisiin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet entistäkin todennäköisempänä Ruotsissa. Ruotsin parlamenttivaaleissa menestyisivät tällöin ne puolueet paremmin, jotka kannattavat Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Mielenkiintoinen tapahtuma on Ruotsin sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen puoluekokous keväällä 2017.

Mikäli sosiaalidemokraatit tekevät puoluekokouspäätöksen, joka mahdollistaisi Ruotsin Nato-jäsenyyden, tulisi Ruotsista varmasti Naton jäsenmaa vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeen. Mikäli sosiaalidemokraatit eivät näkisi Ruotsin Nato-jäsenyyttä lähtökohtaisesti mahdollisena, edellyttäisi Ruotsin Nato-jäsenyys porvariallianssin voittoa ja perinteisen yksituumaisuuden unohtamista Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksissa.

                                                                                              ****

Suomessa vuoden 2018 presidentinvaalitaiston avasi Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perustamalla oman Kansalaispuolueen.

Kysymys ei suinkaan ole Väyrysen 4.2.2016 blogissaan ilmoittamana eduskuntavaaleista vuonna 2019 vaan presidentinvaaleista vuonna 2018. Väyrynen ei toki ole ollut tyytyväinen viime eduskuntavaalien jälkeiseen asemaansa puolueessa – hän ei päässyt ulkoministerisi – eikä puoleen poliittiseen linjaan Sipilän johtamana, mutta puoluetta ei hän noiden asioiden vuoksi olisi perustanut. Niin tyhmä hän ei sentään ole.

Keskustan jäsenenä edelleen oleva Paavo Väyrynen on julkisuudessa vakuutellut, ettei olisi ehdolla vuoden 2018 presi­den­tin­vaa­leissa. Väyrynen on toistellut tukeaan Sauli Niinistölle luottaen, että Niinistö pitää Suomen vanhakantaisella ”Paasikiven linjalla” ja soti­laal­li­sesti liit­tou­tu­mat­to­mana. Väyrynen ei nimenomaan ole puhunut Paasikiven-Kekkosen linjasta vaan pelkästään Paasikiven linjasta. Paasikivi oli kokoomuslainen presidentti, Kekkonen keskustalainen.

Uskokoon ken uskokoon Väyrysen keskittymistä eduskuntavaaleihin. Väyrynen tietää, että yksittäinen henkilö ilman taustapuolueen joukkovoimaa voi vaikuttaa eniten presidentin paikalta. Miltään muulta paikalta Väyrynen yksinään ei voisi vaikuttaa Suomessa harjoitettavaan politiikkaan yhtä suuresti kuin istuvan presidentin paikalta.

Väyrysen pohjimmainen päämäärä on siis olla Suomen presidentti vuoden 2018 vaalien jälkeen.

Positiiviset kokemukset edellisistä presidentinvaaleista antavat Väyryselle puhtia. Väyrynen päämäärä on pyrkiä linjaamaan presidentin keskeiseltä paikalta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa siihen Venäjä-myönteiseen suuntaan, joka jokaiselle politiikkaa hiemankin seuraavalle on tuttu Väyrysen toiminnasta, eikä Väyrysen linjasta ole mitään epäselvyyttä kenellekään. Väyrysen vallassa Suomen suunta olisi vahvasti pois lännestä, EU:sta ja Natosta kohti Venäjää. Suomessa alkaisi epävakauden aika.

Keskusta otti heti Väyrysen asettaman haasteen vastaan, ja puolueen johdon esityksestä Keskustan presidenttiehdokas tulee olemaan kansanedustaja Matti Vanhanen. Nyt Keskusta on ajoissa toisin kuin viime vaaleissa, ja vielä puolueen jäsenenä olevan Väyrysen ehdokkuus puolueessa on tällä kertaa torpattu.

On muistettava, että vuoden 2006 presidentin vaaleihin Keskusta oli puheenjohtaja Matti Vanhasen johdolla kaavailemassa puolueen ulkopuolista ehdokasta. Tuo ehdokas oli Jorma Ollila. Keskustan jäsenistön piirissä suurta kannatusta omaava Kansalaispuolueen Paavo Väyrynen olisi siis voinut olla sinänsä Keskustan presidenttiehdokas vuonna 2018.

Matti Vanhanen julkaisi 3.2.2016 omakustanteisen presidentinvaalikirjan otsikolla ”Ulkopolitiikkaa”. Julkaisu oli vain päivää aikaisemmin kun Paavo Väyrynen ilmoitti blogissaan uuden puolueen perustamisesta. Ajankohdat eivät ole sattumaa. Kirjassaan Vanhanen kannattaa Suomen ja Ruotsin pysymistä Naton ulkopuolella, koska naapurimaiden liittoutumattomuus rauhoittaa tilannetta lähialueilla. Tuo on peruste, jolla myös Suomen ulkopoliittinen johto laajemminkin perustelee Suomen tämänhetkistä liittoutumattomuutta. Kirjaa ei voi pitää ulko- ja turvallisuuspoliittisesti korkeatasoisena eikä sen kirjoittaja omaa erityisen suurta presidenttiainesta.

Matti Vanhanen ei ole Nato-mies eikä Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava voisi häntä tuossa mielessä presidentinvaaleissa äänestää. Vielä karmeampi vaihtoehto keskustalaisesta joukosta olisi ollut Paavo Väyrynen.

                                                                                              ****

Istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastasi jatkokautta käsittelevään yleisökysymykseen 5.12.2015 Ylen Radio 1:n kyselytunnilla. Niinistö kertoo mahdollisesta asettumisestaan presidenttiehdokkaaksi keväällä 2017.

Ruotsissa sosiaalidemokraattien puoluekokous on ollut yleensä maaliskuussa ja on mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa kevättä vuonna 2017 Niinistö ilmoittaa jatkohalunsa; todennäköisemmin myöhään keväällä Ruotsissa sosiaalidemokraattisen puoluekokouksen jälkeen. Mikäli puoluekokouksessa käsitellään Nato-asiaa ja sosiaalidemokraatit tekevät Ruotsin Nato-jäsenyyden mahdollistavan päätöksen, tulee Ruotsista Naton jäsenmaa vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeisellä hallituskaudella.

Ei ole ollenkaan varmaa, että Niinistö asettuu ehdolle vuoden 2018 vaaleissa. Kokoomukselle reilusti alle vuoden pituinen ajanjakso uuden muun ehdokkaan valitsemiksi olisi sangen lyhyt. Mitä pitemmälle Niinistön ilmoitus venyy, sitä todennäköisemmin hän asettuu presidenttiehdokkaaksi.

Niinistö ei ole ollut presidentin toimissaan Natoon myönteisesti suhtautuva, melkeinpä päinvastoin. Tosiasiallisesti linja ei ole poikennut juurikaan Tarja Halosen linjasta, joka oli erittäin Nato-vastainen. Turvallisuuspoliittisesti Niinistön kaudella Suomi ei ole liikkunut länteen päin muutoin kuin solmimalla Naton kanssa isäntämaasopimuksen ja hyväksymällä Nato-kumppanuuden syvennetyn kumppanuuden tasolle. Nuokin toimet tehtiin melkeinpä pakosta, kun Afganistanin ISAF-operaatio oli päättymässä.

Niinistö on pitänyt jo kahdesti – 19.11.2014 ja 24.2.2016 – Natoa ja Yhdysvaltain osallistumisesta Suomessa pidettäviin sotaharjoituksiin käsittelevät puhuttelut eduskuntapuolueille, joissa puolueita on pyritty suitsimaan sellaista turvallisuuspoliittista keskustelua, josta voisi tulkita Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan muuttuneen tai että linjasta olisi jotain erimielisyyttä.

Kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vieraili Suomessa maalikuun alussa 2015 pääministeri Alexander Stubbin kutsumana ja isännöimänä, ei presidentti Niinistö suostunut tapaamaan Stoltenbergia. Tapaamista presidentin ja pääsihteerin välillä ei ollut. Tapahtuma on tulkittava niin, että ulkopolitiikan korkein johtaja ei halunnut synnyttää kuvaa, että Suomen presidentillä olisi läheiset suhteet puolustusliiton uuteen pääsihteeriin.

Viron presidentti Toomas Ilves vieraili Suomessa 12.–14. toukokuuta 2014. Presidentti Niinistön asenne Ilvestä kohtaan oli vierailun aikana silmiinpistävän kylmäkiskoinen. Suomen vierailulla Ilves sanoi, että hänen mielestään Suomen ja Ruotsin olisi hyvä liittyä Natoon, ja siitä Niinistö ei erityisesti pitänyt.

Suomen suhtautuminen Natoon kuuluviin Baltian maihin on ollut presidentti Niinistön kaudella ulko- ja turvallisuuspolitiikassa jopa siinä määrin kylmäkiskoista, ettei se ole pitkällä aikavälillä Suomen etu. Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa suhtautumisessa Baltian maihin olemme tällä hetkellä liian kaukana Ruotsista.

Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittisesta käyttäytymisestä syntyy kuva, että hän pelkää Venäjää. Ikään kuin Venäjä olisi hänet pelotellut. Edes turvallisuuspoliittista keskustelua ei Suomessa poliitikot saa vapaasti käydä, vaan presidentti pyrkii sitä suitsimaan. Vapaassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa olemme kaukana Ruotsista.

Vielä presidentinvaaleissa 2006 Niinistö liputteli Nato-jäsenyyden puolesta – tosin kansanäänestysvaraumalla. Enää Sauli Niinistö ei ole Nato-mies eikä Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava voisi häntä tuossa mielessä presidentinvaaleissa äänestää.

                                                                                              ****

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja kertoi 5.2.2016 Ylen Politiikan avokonttori-ohjelmassa toimittaja Riitta Uosukaiselle, ettei lähtisi vuoden 2018 presidenttikilpaan. Tuomioja ilmoitti, ettei olisi mukana ”näissä kisoissa”.

SDP:n presidenttiehdokkaasta vuoden 2018 vaaleissa ei tällä hetkellä ole vielä varmaa käsitystä. On todennäköistä, että ehdokas on Eero Heinäluoma, kun Erkki Tuomioja on niin voimakkain sanakääntein itsensä kieltänyt. Heinäluoman ehdokkuus olisi luontevaa puolueelle ottaen huomioon oppositioasema sekä SDP:n harjoittama ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti SDP on suhtautunut Natoa ja ennen kaikkea Yhdysvaltoja kohtaan vihamielisesti, viimeksi kannat tulivat selviksi, kun julkisuudessa käsiteltiin Yhdysvaltain osallistumista sotaharjoituksiin Suomessa. Niin pitkään kun SDP:n puheenjohtaja on Antti Rinne, ei puolueessa ole tilaa länsimielisille ja myönteisesti Natoon suhtautuville, kutenpa Jutta Urpilaiselle esimerkkinä.

SDP ei ole Nato-puolue eikä Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava voisi puolueen ehdokasta tuossa mielessä presidentinvaaleissa äänestää.

                                                                                              ****

Muissa puolueissa Vihreiden Pekka Haavisto ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä eikä Suomen sotilaallista liittoutumista turvallisuuspoliittisena linjana, sen sijaan Heidi Hautalalle Suomen Nato-jäsenyys ei olisi ongelma.

Vasemmistossa puolestaan, mikäli SDP:n ehdokas on Eero Heinäluoma, voi vasemmistoliittolaiset hyvillä mielin asettua hänen taakseen.

RKP on periaatteessa myötämielinen Suomen Nato-jäsenyydelle, mutta Elisabet Rehnin kaltaista valovoimaista ehdokasta ei heillä ole näköpiirissä.

Mikäli Perussuomalaisten presidenttiehdokas on Timo Soini, olisi hän ainoa ehdokas Heidi Hautalan ohella edellä mainittujen ehdokkaiden joukossa, jolle Suomen Nato-jäsenyys ei olisi vastenmielinen asia.

                                                                                              ****

Mikä on tärkein tehtävä seuraavan kauden presidentillämme?

Tuon tehtävän asettaa meille ja presidentillemme todennäköisesti Ruotsi. Mikäli Ruotsi hakee vuoden 2018 jälkeen Nato-jäsenyyttä, ei Suomi voi jäädä tänne pussin pohjalle yksin ilman Nato-jäsenyyttä. Presidentin tehtävä olisi viedä Suomi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi yhdessä Ruotsin kanssa.

Tehtävä on haasteellinen verrattuna Ruotsiin, koska Suomessa ei vielä ole tehty mitään esivalmisteluja eikä kansalaisten mielipiteen muokkausta vilkkaan turvallisuuspoliittisen keskustelun pohjalta, melkeinpä päinvastoin. Ruotsissa ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua poliitikkojen keskuudessa ei ole rajoitettu vastaavasti kuin Suomessa. Asia saattaa vielä kostautua Suomelle. Mikäli valmisteilla oleva Nato-selvitys on Suomen Nato-jäsenyydelle kielteinen, olemme yhä syvemmin kieltämässä vaihtoehtoa, jota ei pitäisi omien etujemme vuoksi kieltää.

Epäilen, ettei Sauli Niinistöltä onnistuisi Suomen vieminen Natoon, vaikka hänellä on tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten kannatusta presidentiksi seuraavalle kaudelle. Niinistön toiminnassa on ollut nähtävissä Krimin valtauksen jälkeen Venäjä-pelkoa, ja monelle ovat tulleet mieleen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen toiminta kylmässä sodassa ja YYA-sopimusajassa: silmiinpistävä ylivarovaisuus ja hiljainen hyväksyntä Venäjän painostuksen alla olemiseen.

Pienet yksityiskohdat Niinistön harjoittamassa politiikassa kertovat paljon: eduskuntapuolueiden ojennukset Nato-keskustelusta, olla tapaamatta Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergia hänen Suomen vierailullaan ja silmiinpistävän kylmäkiskoinen suhtautumineen Viron presidentti Toomas Ilvekseen hänen Suomen vierailullaan.

Epäilen, ettei Niinistöllä riittäisi uskallusta seurata Ruotsia Nato-jäsenyyteen vallitsevissa olosuhteissa.

Tällä hetkellä niille henkilöille, jotka näkisivät Suomen Nato-jäsenyyden myönteisenä Suomelle tällä vuosikymmenellä, vuoden 2018 presidentinvaalit tulevat olemaan pettymys. Ehdokkaiden joukossa ei tällä hetkellä ole avoimesti Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavia. Paras tilanne olisi, kun toisella kierroksella olisivat henkilöt, joista toinen kannattaa avoimesti Suomen Nato-jäsenyyttä ja toinen ei. Niin, Ruotsi kuitenkin ratkaisee tilanteen.