Venäjän ja lännen erimielisyyksissä kyse on Itämerestä ja Mustastamerestä

Krimin sota käytiin vuosina 1853–1856. Sodassa Venäjä menetti asemiaan Osmanien valtakunnan (nykyisen Turkin), Iso-Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostamalle liittoutumalle. Sotaa käytiin sekä Mustallamerellä että Itämerellä, Itämeren sotatapahtumat on nimetty Oolannin sodaksi.

Krimin sodassa sekä Mustanmeren että Itämeren tapahtumissa kysymys oli pitkälti samasta geopolitiikasta kuin tänä päivänäkin Venäjän ja Venäjän länsipuolella olevien maiden välillä: Venäjän läntisistä merenkulkuyhteyksistä. 1800-luvun puolivälissä Iso-Britannia halusi pitää Venäjän laivaston poissa Välimereltä estämällä Venäjää saamasta haltuunsa Välimeren ja Mustanmeren välisiä salmia. Iso-Britannian pohjimmainen päämäärä oli pyrkimys rajoittaa Venäjän vallan kasvua Intian pohjoispuolella.

Krimin sota päättyi Pariisin rauhansopimukseen vuonna 1856. Sodan lopputuloksena Venäjälle palautettiin Krimin niemimaalla Sevastopol, mutta niin Itämeren Ahvenanmaa kuin myös koko Mustameri demilitarisoitiin. Tärkeimpänä kuitenkin Bosporin kapeat salmet jäivät ottomaanien – siis turkkilaisten – hallintaan. Mustanmeren demilitarisointi tarkoitti Venäjän sotilaallisen vallan heikkenemistä alueella. Pariisin rauhassa Venäjä menetti oikeuden pitää sotalaivastoa Mustallamerellä ja rakentaa sinne linnoituksia. Krimin sodassa Venäjä siis menetti tosiasiallisesti Mustanmeren.

Venäjän tämänhetkisten Itämeren ja Mustanmeren sotilaallisten toimien kannalta on Krimin ja Oolannin sotien tapahtumat syytä muistaa. Suurvaltana Venäjän geostrategiset päämäärät ja geopolitiikka eivät ole muuttuneet vuosisatoihin eivätkä ne muutu myöskään tulevaisuudessa.

Nykyhetkisissä Venäjän ja lännen erimielisyyksissä kyse on myös pitkälti Itämeren ja Mustanmeren hallintaan liittyvistä asioista. On myös huomattava, että Syyrian tapahtumissa on Venäjän kannalta kysymys samasta: Venäjän merellisistä yhteyksistä. Pitkällä aikavälillä Venäjää syvästi huolestuttavalla läntisellä strategisella ohjuspuolustusjärjestelmällä on vain välinearvo, mutta tällä hetkellä merkittävä välinearvo kuitenkin. Lyhyellä aikavälillä läntisen strategisen ohjuspuolustusjärjestelmän merkitys on Venäjälle jopa ratkaiseva, mutta kuitenkin alisteinen Venäjän harjoittamalle geopolitiikalle.

Krimin sodassa kyseessä oli Venäjän halu saada turvattua lämpimänveden satama Mustanmeren rannalta ja ympärivuotinen kulku Välimerelle. Venäjä ei onnistunut pyrkimyksissään, ja Bosporin kapeat salmet jäivät Osmanien valtakunnan hallintaan.

Ennen Krimin sotaa 1800-luvulla Venäjän viennistä suurin osa kulki Mustameren kautta, mutta sodan jälkeen Venäjän menettäessä Mustanmeren hallintaa vienti Itämeren kautta Suomesta kasvoi, ja Mustameri menetti merkitystään. Itämeren satamat eivät kuitenkaan olleet ympäri vuoden auki olevia satamia. Nykyisin asialla ei olisi enää niin suurta merkitystä.

                                                                                               ****

Tänä päivänä Venäjän suurin vientisatama sijaitsee Mustallamerellä Krimin niemimaasta noin 120 kilometriä itään, ja satamakaupungin nimi on Novorossijsk (Новоросси́йск). Venäjä siis tarvitsee tavaraviennilleen toimivat yhteydet Mustaltamereltä Välimerelle. Venäjän Syyrian interventiossa on kysymys myös Venäjän merikulkuyhteyksistä, ja olen käsittelyt tuota asiaa aikaisemmin kirjoituksessa otsikolla ”Krimin valtauksella Venäjä hallitsee nyt Mustaamerta sotilaallisesti täysin”, joka löytyy täältä.

Typeriä ovat ne Suomessakin annetut ulkopoliittiset lausunnot, joiden mukaan Venäjä ja Yhdysvallat olisivat lähentyneet Syyriassa muka toisiaan terrorismin vastaisissa toimissa Isisiä vastaan. Venäjä varmistaa Syyriassa geopoliittisia etujaan, se ei käy sotaa päämääränä Isiksen lyöminen.

Venäjälle Itämeri on tärkeä, mutta Mustameri on paljon tärkeämpi. Itämerellä Venäjälle vuosisatainen tärkeys on Pietarin turvallisuus, ja Kaliningradilla on vain etuvartion rooli. Mustallamerellä Venäjälle tärkeää on ympäri vuoden sulana pysyvä meriyhteys Välimerelle ja siitä edelleen sekä länteen Atlantille että Punaisenmeren kautta itään Intian valtamerelle. Krimin niemimaan ja Syyrian Latakian hallinnalla Venäjä pyrkii turvaamaan tätä kulkuyhteyttä. Venäjä näkee oikeutuksekseen sotalaivastosataman olemassa olon Välimerellä, ja nyt tuo satama on Syyrian Latakiassa.

Venäjän ja Turkin välisillä erimielisyyksillä Mustanmeren ympäristössä on vuosisataiset perinteet. Kyse on ollut Mustanmeren hallitsemisesta ja siitä tälläkin hetkellä Venäjän ja Turkin tulehtuneissa suhteissa on kysymys. Venäjä painostaa nyt Turkkia Turkin etelärajalla Syyrian kautta ja Mustallamerellä ottamalla Krimin niemimaan pysyvästi haltuunsa.

Venäjä menetti asemaansa Mustallamerellä Neuvostoliiton romahdettua. Neuvostoliiton toisen maailmasodan jälkeisen olemassaolon aikakautena Mustameri oli käytännössä venäläisten sisämeri: Neuvostoliitto ja Varsovan liiton maat olivat Mustanmeren rantavaltioita Nato-maa Turkkia lukuun ottamatta. Turkki hallitsi tuolloin ja hallitsee edelleen kapeita salmia Mustaltamereltä Välimerelle.

Bulgaria ja Romania liittyivät Natoon vuonna 2004. Ukraina ja Georgia ilmaisivat pian kahden Mustanmeren rantavaltion Nato-jäsenyyden jälkeen myös halukkuutensa liittyä Natoon. Vuonna 2008 Naton Bukarestin huippukokouksessa Venäjä esitti kovan uhkauksen sotilaallisista toimista, mikäli Ukrainasta tai Georgiasta tulisi Naton jäsenmaita, ja maiden jäsenyyshankkeet ovatkin toistaiseksi kariutuneet Venäjän sotatoimiin. Olen käsittelyt tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Naton Bukarestin kokouksessa 2008 ratkaistiin Ukrainan kohtalo, entä Suomen?”, joka löytyy täältä.

Venäjä menetti asemansa myös Itämerellä Neuvostoliiton romahdettua. Neuvostoliiton toisen maailmasodan jälkeisen olemassaolon aikakautena Itämeri oli käytännössä melkein venäläisten sisämeri: Neuvostoliitto ja Varsovan liiton maat olivat Itämeren rantavaltioita Ruotsia sekä Nato-maa Tanskaa lukuun ottamatta. Tanska hallitsi kapeita salmia Itämereltä Pohjanmerelle tuolloin kuten nytkin. Suomella oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa ja maa oli sotilaallisesti Neuvostoliiton etupiirissä. Kylmän sodan aikaan Länsi-Saksalla oli vain lyhyt rannikko-osuus Itämerelle eikä sillä ollut merkitystä Itämeren alueen geopolitiikkaan. Lännelle tasapainottava elementti Itämerellä oli vain Ruotsi, mutta Ruotsin ensisijainen rooli Nato-maille oli Norjan selustan turvaaminen.

Itämerellä Itä-Saksasta tuli Naton jäsenmaan aluetta vuonna 1990 Saksojen yhdistyessä. Puolasta tuli Naton jäsen vuonna 1999 ja Baltian maista vuonna 2004. Itämeren maista jo kuusi maata kuuluu Natoon, Mustallamerellä toistaiseksi vain kolme. Suomella ja Ruotsilla on tällä hetkellä tehostettu kumppanuusohjelma ja Itämerta voidaan pitää jo nyt Naton sisämerenä, jossa Venäjä pyrkii pitämään yllä etujaan Kaliningradin etuvartiolla. On vain ajan kysymys, milloin Suomi ja Ruotsi tulevat olemaan Naton täysivaltaisia jäsenmaita.

Venäjä on jo menettänyt Itämeren rantavaltiot hallinnastaan, mutta maalla on hyvä sotilaallinen toimintakyky alueella. Tällä hetkellä sotilasliittoon – siis Natoon – kuulumattomat Suomi ja Ruotsi ovat ensivaiheen epävarmuustekijöitä alueella, ei suinkaan Natoon kuuluvat Baltian maat.

                                                                                               ****

Kun Venäjä ja Venäjän presidentti Vladimir Putin puhuvat, että ”Neuvostoliiton hajoaminen oli vuosisadan [1900-luvun] suurin geopoliittinen katastrofi", niin tuossa lauseessa geopoliittinen katastrofi -sanat ovat pitkälti se, että Venäjä on menettänyt tai uhkaa menettää Itämeren ja Mustanmeren hallinnan. Mustallamerellä etujensa ylläpitämiseksi Venäjä on jo joutunut käyttämään sotilaallista voimaansa aiheuttaen suurta epävakautta koko Euroopassa. Tällä hetkellä sotatoimiensa ansiosta Venäjä hallitsee itse Mustaamerta täysin. Itämerellä tilanne Venäjälle ei ole läheskään yhtä hyvä.

Kun Venäjä ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat puhuneet ”Naton Itä-Eurooppaan laajentumisen kohti Venäjän rajoja sekä Naton lähentymisen synnyttämästä ulkoisesta uhkasta Venäjälle”, niin pitkällä aikavälillä kyse on Venäjälle tärkeistä merellisistä yhteyksistä. Ilman Itämeren ja Mustanmeren meriyhteyksien hallintaa Venäjällä olisi Euroopassa ainoa toimiva meriyhteys Barentsinmereltä, jonne Venäjälle olisi hankala rakentaa logistisista syistä tavarasatamaa suurille tavaravirroille, vaikka Murmanskin satama onkin sula ympäri vuoden.

Yhdysvaltain presidentti Obaman on todennut maaliskuussa 2016 julkaistussa The Obama Doctrine-otsikoidussa lehtihaastattelussa seuraavasti: ”Ukraina on keskeinen maa Venäjän [sotilaalliselle] intressille, muttei yhdysvaltalaiselle intressille, joten Venäjä tulee aina ylläpitämään eskaloivaa valta-asemaa Ukrainassa.” Yhdysvalloilla on siis tiedossa Venäjän tärkeiksi kokemat intressit Mustanmeren alueella, ja ne on pohjimmiltaan tunnustettu.

Kireä turvallisuustilanne sekä Mustallamerellä että Itämerellä kuvastaa hyvin näiden kahden merialueen merkitystä Venäjälle: vähintään jompaakumpaa Venäjän pitäisi hallita niin, että meriyhteydet Venäjältä maailman merille toimivat. 1800-luvulla Krimin sodan jälkeen Venäjä menetti otettaan Mustallamerellä ja siirsi painopistettä Itämerelle. Enää Venäjä ei voi saavuttaa hallitsevaa asemaa Itämerellä, joten Venäjän intressit Mustallamerellä on lännessä syytä ottaa huomioon.

Mikäli länsimaiden ja Venäjän välinen välirikko halutaan pysyvästi ratkaista, olisi Venäjän huoli merellisistä kulkuyhteyksistä tunnustettava. Itämerta Venäjä ei siis tule enää hallitsemaan haluamallaan tavalla. Mustallamerellä sen sijaan Venäjän intressit on syytä tunnustaa ja huomioida, mutta Mustanmeren alueeseen kuuluvien valtioiden – kuten Ukrainan, Georgian tai Moldovan – itsenäistä päätöksentekovaltaa on kunnioitettava. Mailla tulee olla aito pääsymahdollisuus EU-jäsenyyden lisäksi myös Nato-jäsenyyteen, ja maiden itsenäinen päätöksenteko ja turvallisuus on taattava.

Vladimir Putinin ja Venäjän toimia olisi osattava analysoida geopoliittisesti, ja sitä tällä hetkellä länsimaissa ei juurikaan osata. Venäjän provokatiiviset toimet – hybridisota, sotilaalliset yllytykset, kärkevä kielenkäyttö – ovat vain alisteisia maan geopoliittisille päämäärille, jotka pitäisi kyetä näkemään kaikkien toimien takana.