Koillisväylän kaapelihankeselvitys tulee olemaan Suomelle täysi fiasko

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti eilen, että liikenne- ja viestintäministeri Berner on asettanut entisen pääministerin Paavo Lipposen ja FiComin entisen toimitusjohtajan Reijo Sventon selvittämään kansainvälisen yhteistyön edellytyksiä Koillisväylän kaapelihankkeen käynnistämiseksi.
Sosialidemokraatti Paavo Lipposen tuntevat kaikki, sen sijaan Reijo Svento ja hänen vanha työnantajansa Ficom ry on vieraampi.
FiCom ry on tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto ja suomalaisen ICT-alan edunvalvoja sekä yhteistyöjärjestö. Järjestön jäsenkuntaan kuuluu alalla Suomessa toimivia tietoalan yrityksiä ja yhteisöjä, kuten esimerkiksi Alcatel-Lucent Suomi Oy, Elisa Oy, Dna Oy, Sonera Oy ja Digita Oy. Järjestön täydellinen jäsenkunta löytyy täältä.
Reijo Svento on valmistunut vuonna 1980 oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja hän on nyt juuri jäänyt eläkkeelle FiComin toimitusjohtajan tehtävistä.
Reijo Svento aloitti työuransa työmarkkinajuristina ja siirtyi sen jälkeen SDP:n lainsäädäntösihteeriksi. Myöhemmin hän päätyi paikallisten puhelinyhdistysten – Finnet-liiton – toimitusjohtajaksi ja sen jälkeen FiComiin. Reijo Sventon vaimo Rita työskentelee eduskunnassa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän johdon assistenttina.
Keskustalainen ja porvarillinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on siis pyytänyt kahta sosiaalidemokraattista eläkeläistä selvittämään kansainvälisen yhteistyön edellytyksiä Koillisväylän kaapelihankkeen käynnistämiseksi. SDP:n Venäjä-myönteisyys sekä Nato- ja Yhdysvallat-kielteisyys on maassa kaikilla yleisesti tiedossa.
****
Koillisväylän kaapelihanke on ollut ikuisuusasia jo vuodesta 1999 ja se on ollut aina länsimaissa leimallisesti venäläishanke. Venäjän oli määrä aloittaa vuonna 2012 uuden tietoliikennemerikaapelin rakentaminen Murmanskista Vladivostokin kautta Aasiaan, ja hankkeen piti valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä. Muurmanskista kaapeli oli tarkoitus vetää vielä Pohjanmeren kautta Lontooseen.
Hanke ei sujunut alkuperäisten aikataulujen mukaan. Ensimmäiset uutiset venäläisen kaapelihankkeen aloittamisen lykkääntymisestä uutisoitiin Venäjällä tammikuussa 2013, ja uudeksi ajankohdaksi hankkeen toteuttamiselle oli tuolloin määritelty vuodet 2014–15. Keväällä 2014 Venäjä valloitti Krimin niemimaan ja aloitti sotatoimet Itä-Ukrainassa. Vallinneessa maailmanpoliittisessa tilanteessa värikkäiden vaiheiden jälkeen kaapelin yhdysvaltalaisrakentaja vetäytyi hankkeesta ja Koillisväylän kaapelihanke kariutui. Tietoliikennemerikaapeli on korkeateknologiatuote, jota Venäjä ei kykene arktisiin olosuhteisiin itse valmistamaan ilman läntistä teknologiaa. Pakotteiden voimassa ollessa Venäjä ei kykene yksin rakentamaan kaapelia.
Kun venäläinen Rotacs-tietoliikennemerikaapelihanke oli käynnistymässä varteen otettavalla tavalla vuonna 2011, alettiin lännessä pian tämän jälkeen valmistella toden teolla omaa tietoliikennemerikaapeliyhteyttä Euroopasta Kanadan ja Alaskan kautta Aasiaan. Alkoi Artic Fibre -tietoliikennemerikaapelihanke, tosin kyseinen yhtiö on perustettu jo vuonna 2009.
Kirjoitin jo viime syksynä 30.10.2015 tietoliikennemerikaapeliasioita koskevan blogikirjoituksen otsikolla ”Veikkasiko Suomi väärää hevosta idän ja lännen merikaapelihankkeissa?”, joka löytyy täältä.
Suomesta rakennetaan parhaillaan uutta tietoliikenneyhteyttä Saksaan. Helsingin Santahaminasta Saksan Rostockiin rantautuva 1 170 kilometriä pitkä Suomen valtion Cinia Group Oy:n kautta enemmistöomistama Sea Lion -nimeä kantava tietoliikennemerikaapeli maksaa noin 60–70 miljoonaa euroa, alkujaan sen hinnaksi arviotiin 100 miljoonaa euroa. Kaapelin pääomistaja on valtio 78 prosentin osuudella ja loput omistaa OP-Pohjola ja Ilmarinen.
Merikaapelin laskeminen Itämeren pohjaan alkoi 12.10.2015 Santahaminassa ja käyttövalmis kaapeli lienee piakkoin keväällä 2016. Kaapelijärjestelmän yksityiskohtainen suunnitelma löytyy täältä.
Sea Lion -kaapeli on erityisen kannatettava, mutta aikanaan oli typerää markkinoida hanketta ja perustella kaapelin rakentamishyötyjä venäläisellä Koillisväylän tietoliikennemerikaapelilla. Sea Lion -kaapelissa kyseessä on tietoliikenneyhteys Suomesta länteen, ei Suomesta itään. Kaapelin ansiosta osaltaan on jo saatu uusia tietoliikennekeskuksia Suomeen. Merikaapelista suora yhteys on jo sovittu vietävän saksalaisen Hetzner Onlinen ja Soneran tuleviin datakeskuksiin Tuusulaan ja Helsingin Pitäjänmäkeen.
****
Mistä on oikein kysymys, kun Suomi on lämmittelemässä ja käynnistämässä venäläistä Koillisväylä-merikaapelihanketta, kun länsimaiden ja Venäjän välit viileät eikä mitään yhteistyötä ole.
Suomen tulisi kaikissa toimissa muistaa seuraavat kaksi kansainvälisen politiikan perusasiaa:
Energia on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Tietoliikenneyhteydet ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Suomi taitaa nyt tietoisesti unohtaa nuo molemmat perusasiat. Unohtaa joko typeryyttään ja sinisilmäisyttään tai tietoisesti ottamalla kannattamattomia riskejä länsimaineelleen.
Suomessa pitäisi muistaa, että Koillisväylän merikaapeli on ollut aina länsimaiden silmissä venäläishanke. On ollut jo vuonna 1999 ja myös nyt. On aina ollut venäläishanke ja tulee aina olemaan.
Nykyisin käytössä olevat maailman merikaapelit kartalla löytyvät Submarine Cable Mapin sivuilta. Karttaan on jo merkitty läntinen Artic Fibre -kaapeli sekä suomalainen Sea Lion -kaapeli, muttei venäläistä Rotacs-kaapelia, koska rakentamista ei ole aloitettu ja koska hanke ei ole riittävällä varmuudella toteutumassa.
Suomen avuilla ei Koillisväylän Rotacs-kaapelia rakenneta, mutta Suomi voi pilata taas kerran maineettaan vahvasti Venäjään sitoutuvana maana.
Lontoo on Euroopan tietoliikenteen keskeisin solmupiste. Ennen Ukrainan kriisiä ja Venäjän Krimin valloitusta venäläisillä oli tarkoitus vetää Koillisväylä-kaapeli Lontoosta Murmanskiin ja britit olisivat olleet mukana, mutta Venäjän Ukraina-toimien johdosta hanke tyssähti. Britit eivät moiseen ulko- ja turvallisuuspoliittisia riskejä sisältävään hankkeeseen ryhdy venäläisten kanssa. Venäläiset piirsivät jo kaapelireitinkin Murmanskista Lontooseen, sen sijaan läntisissä kaapelikartoissa sitä ei todellakaan löydy.
Nyt siis Suomen liikenne- ja viestintäministeriö havittelee, että Suomi olisi korvike Saksa-Suomi-kaapelilla Lontoo-Murmansk-kaapelille ja että venäläiset rakentaisivat Koillisväylän Rotacs-kaapelin osittain jopa länsimaiden avustamana. Suomen pitäisi tajuta, että länsimaat ovat jo rakentamassa tietoliikennemerikaapeliyhteyttä Euroopasta Kanadan ja Alaskan kautta Aasiaan, kaapelin nimi on Artic Fibre. Suomen pitäisi myös tajuta, etteivät länsimaat lähde Venäjän kanssa moiseen venäläishankkeeseen.
Näinä päivinä ei kenelläkään ole luottamusta Venäjää kohtaa eikä kukaan luota Venäjän kautta kulkevaan merikaapeliin, josta olisi viisi haaraa Venäjän mantereelle ja lisäksi kaapeli kulkisi kahden venäläismaa-alueen – Kuolan niemimaan ja Siperian itäkärjen – kautta Aasiaan. Venäjä pystyisi kontrolloimaan ja vakoilemaan tietoliikennekaapelin tietoliikennettä täysin.
Suomi on itse aktiivisesti taas kerran hankkimassa sinisilmäisyyttään ja typeryyttään roolia, jossa Suomi leimataan Venäjän käsikassaraksi ja Venäjän pyrkimysten edistäjäksi. Länsimaissa Suomen toimet tulkitaan, että Venäjä pyrkii Suomen avulla saamaan vain omia asioitaan eteenpäin.
Suomessa on taas kerran typeryys huipussaan, missään nimessä tuollaista Venäjä-sidonnaista selvityshanketta ei pitäisi Suomen lähteä vetämään tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. On todennäköistä, ettei yksikään länsimaa lähtisi viemään tietovirtojaan Venäjän merialueita pitkin Euroopasta Aasiaan, etenkin kun uusi läntinen yhteys Euroopasta Kanadan kautta Aasiaan on rakenteilla.
Liikenne- ja viestintäministeriö kirjoittaa tiedotteessaan: ”Koillisväylän kaapelihanke olisi laaja ja monikansallinen ja sen toteutuminen vaatisi kansainvälistä sitoutumista ainakin Venäjältä, Kiinalta, Japanilta, Etelä-Korealta, Norjalta, relevanteilta EU-mailta ja Yhdysvalloilta. Lisäksi Euroopan unionilla saattaisi olla merkittävä rooli kansainvälisessä kaapeli-hankkeessa niin edunsaajana kuin rahoittajana.”
Saapa nähdä, sanovatko Japani, Etelä-Korea, Norja, keskeiset EU-maat ja Yhdysvallat heti alussa kohteliaasti selvitysmies Lipposelle ja Sventolle: ”Ei kiitos!”. Päällimmäiset ajatukset noissa maissa lienevät: ”Jaaha, Venäjä on taas kerran pistänyt Suomen asialleen käännyttämään muiden länsimaiden kantoja.”
Selvitysmiesten toimikausi on 2.5.–31.10.2016 ja väliraportointi tulee tehdä elokuussa. Japanin, Etelä-Korean, Norjan, keskeisten EU-maiden ja Yhdysvaltojen lopulliset kannat näemme, kun sosialidemokraattisten selvitysmiesten työ on valmis. Todennäköisesti näemme silloin taas kerran, kuinka Suomi on tehnyt itsestään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa taitamattoman totaalisen pellen.
Ainoat kiinnostavat sanat alustuksessa ovat ”saapa nähdä”. Eikö ole hyvä, että asia selvitetään?
Ilmoita asiaton viesti
Konsulttien kannalta selvityksen tekeminen on varmasti hyvä asia. Onko sen teettäminen järkevää selvityksen maksajan kannalta, on jo kokonaan toinen asia.
Ilmoita asiaton viesti
Tietoliikenne on tärkeää mutta tavara ei kulje valokaapelissa. Voisiko nämä veijarit pistää tutkimaan miten saataisiin kanava Oulusta Vienan Kemiin tai Suomen Kemistä Kantalahteen? Tällöin osa Koillisväylän avautuvasta meriliikentestä saataisiin kulkemaan Itämeren kautta ja se jos jokin olisi Lipposen ajamaa Pohjoista Ulottuvuutta 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Mikäänhän ei estä nytkään rekkoja kulkemasta Kirkenesistä Ouluun. Kunhan sukupolvet vaihtuvat, saattavat taas monetkin rautatiesuunnitelmat ajankohtaistua.
Ilmoita asiaton viesti
JP, suurin tavoite tässä kanavahankkeessa olisi tietenkin puhtaan suolapulssin saaminen Vienanmerestä Pohjanlahteen.
Ilmoita asiaton viesti
Paitsi että pohjanlahti ei tarvii sellaista suolapulssia mihinkään.
Ilmoita asiaton viesti
Noiden koillisväyläkaavailujen ongelma vain on, että taloudellisesti kannattavalle pohjalle ei oikein tahdo löytyä merkittäviä liikennemääriä, koska reitin tekniset ja operatiiviset vaatimukset asettavat kohtuullisen tiukkoja reunaehtoja sille, millaisilla ja minkä kokoisilla aluksilla reitillä voi operoida.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyypi enemmän tutustua tuohon kaapelihankkeeseen. Kiitos tästä kirjoituksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt en kyllä ihan ole samalla aaltopituudella kirjoittajan kanssa. Atlantin yli menee jo ainakin kymmeniä ellei useampiakin kaapeleita ja eiköhän noita rakennushankkeita ole uusiakin olemassa tai ainakin mietinnässä. Että kysyntää riittää. Samoin se on kyllä tuonne Aasian suuntaan. Eivät markkinat siitä saturoidu jos se ArcticFibre valmistuu. Vai saturoituvatko ? Itse uskon, että niin sille kuin tuolle mahdolliselle Koillisväylän kautta menevälle kaapelille voisi olla kysyntää.
Omaan elämänfilosofiaani niin työelämässä kuin muutenkin kuuluu tunnistaa ja ymmärtää nk. mahdollisuuksien ikkunoita. Koillisväylä on yksi tällainen mahdollisuus, joka saattaa sulkeutua nopeasti, jos siihen ei tartu. Voi toki olla jo sulkeutunut, kun kirjoituksessa väitetään – vaikken itse sitä uskokaan. Siinä mielsssä näen, että tuollaisen selvityksen aikaansaaminen on kyllä kannatettavaa. Ja ainakin Lipposella riittänee suhteita itänaapuriin ja varmaan aasian suuntaankin, että selvitys todellakin saadaan aikaan. Mielestäni on myös Suomen etu, että asia selvitetään.
Ajankohta todellakin voisi olla parempi, sitä en kiellä. Kuten kirjoitit, luottamus Venäjään on länsimaissa tällä hetkellä melkolailla aallonpohjalla. Mutta en silti näkisi, että tuollaisen selvityksen tekeminen tekee meistä automaattisesti Venäjän vasalleja. Onhan se paljon myös siitä kiinni, miten asioita esitetään. Tieto tulee olemaan hyödyksi myös Suomen sisäisen kuituinfran suunnittelussa ja myös siinä, miten ja minne erilaisia datakeskuksia pyritään saamaan. Sekin on hyödyllinen tieto, jos viesti on, että periaatteessa kiinnostaa, mutta ei nykyisessä tilanteessa. Kuten sekin, että todellakin aika on mennyt sen mahdollisuuden ohi. IMHO.
Tuo on todellakin totta, että siellä suunnitellulla Koillisväylän reitillä on useita kohtia, jossa se haaroitetaan Venäjän maa-alueelle. Luulempa kyllä, että jos siinä länsimaista yritys- tms. tietoa siiirrettäisiin, se tieto olisi kyllä kryptattu kunnolla. Ja jos jenkkien NSA:lla ei riitä rahkeet parhaiden nykyisten salauksien purkamiseen, ei sitä kapasiteettia ja tietotaitoa löydy kyllä Venäjältäkään. Vai ?
Ilmoita asiaton viesti
Olemassa olevat merikaapelit löytyvät siitä linkistä, joka on kirjoituksessani (Submarine Cable Map). Kysymys ei ole siitä, ettei tietoliikenneyhteyksiä olisi jo olemassa. Euroopasta kulkee mantereen läpi suoraankin yhteyksiä Aasiaan ja ne ovat aktiivisessa käytössä. Ongelmaa ehkä tuottaa kaapelien kulkeminen epävakaiden alueiden läpi.
Ensisijaisesti kysymys on nyt tuossa Koillisväylä-kaapelihankkeessa turvallisuudesta Venäjän suhteen. Käsitykseni mukaan länsimaissa poliittisella tasolla ei ole tällä hetkellä kovassa huudossa sellainen uusi kaapeli, joka kulkee Venäjän kautta ja jota Venäjä pystyisi täysin kontrolloimaan. Miksi Suomi lähtee nyt ajamaan tällaista Venäjä-kaapelia lännessä?
Tietoliikennekaapeleja voi verrata kaasuputkiin. Onhan meillä Venäjältä tulevia olemassa olevia kaasuputkia, mutta kaikki eivät uusia putkia halua kasvavan Venäjän-riippuvuuden nimissä. Itä-Euroopan maat ja EU:n komissio vastustavat uutta Nord Stream 2 -kaasuputkea Itämerellä, Suomi ja Saksa – nuo Venäjän läheiset ystävät – kannattavat.
Ulkopoliittisesti en pidä nyt tuota Suomen Koillisväylän merikaapelihankeselvitystä järkevänä, miksi kummassa Suomi lähtee selvittämää venäläiskaapelihanketta, siis nimenomaan venäläistä hanketta?
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kyllähän noita kaapeleita löytyy jo nyt. Mutta myös uusille lienee on tilaa…
Tuo Venäjän kontrollointimahdollisuus Koillisväylä-kaapelin suhteen liittyy kaiketikin lähinnä siihen, pidetäänkö yhteys päällä vai ei. Yksittäisiin yhteyksiin/istuntoihin tai niiden seuraamiseen en oikein usko Venäjän kykenevän. VPN- yms. purnukat pitänevät siitä huolen. Toki, jos Venäjä edellyttää, että kaapelissa siirretään kaikki tieto salaamattomana, niin… siihen tosin kukaan ei varmaankaan suostu.
Toistan oman mielipiteeni, että on jo Suomenkin etu saada selville, kuinka kiinnostuneita mm. Aasian maat ovat mahdollisesta Koillisväylän kaapelista. Jos sen tulemiseen ei enään uskota, se voi vaikuttaa siihen, miten Suomen kuituverkkoa kehitetään jatkossa. Samoin kuin sitä, mihin erilaisia datakeskuksia houkutellaan rakennettavaksi. Luulisin. Ainahan toki voin olla pahasti väärässäkin ;-). Toki voidaan omaa infraa rakentaa sillä olettamalla, että ehkä joskus joka tapauksessa nykyinen hanke tai jokin vastaava toteutuu ja kylmästi vain rakentaa riittävät valmiudet sen tulolle.
Eipä tässä kait sen enempää. Näyttää siltä että olemme joistakin kohdin eri mieltä ja joistakin kohden emme. Siihen meillä on demokraattisessa maassa oikeua – siis jos Suomi todella edustaa demokratiaa…
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin itselleni tuli yllätyksenä se, että Lipponen olisi NATO ja Yhdysvallat-kielteinen.
Ilmoita asiaton viesti
Puhuin SDP:stä, mutta Lipponen on toki sosialidemokraatti. Pidin Sauli Niinistöäkin aikaisemmin Nato- ja Yhdysvallat-myönteisenä, mutta onko hän presidenttikaudellaan ollut? Ei mielestäni ollenkaan. Vaikuttaa jotenkin, että hän pelkää Venäjää. Jos Paavo Väyrynen kannattaa jotain henkilöä ulkopolitiikassa, sellainen henkilö ei todellakaan ole Nato- ja Yhdysvallat-myönteinen. Väyrynenhän on kannattanut Niinistöä jatkamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus. Itse pohdin samaa asiaa kuin blogisti: Länsi ei varmasti halua, että Venäjällä on mahdollisuus päästä käsiksi salattuun tietoon, joka valokaapeleita kulkee.
Kun Lipponen julkaisi parisen viikkoa sitten avoimen kirjeensä Sipilälle (arktinen strategia), niin Ylen uutiset eivät maininneet sanallakaan Venäjää.
Moraalittomia nuo SDP:läiset
Ilmoita asiaton viesti