Edes uusilla hävittäjillä Suomi ei tule hallitsemaan ilmatilaansa

Venäjä on luonut 2000-luvulla länsirajalleen etuvartioketjun, joka yltää Välimereltä Barentsinmerelle. Runsasta aseistusta sisältäviä etuvartiopisteitä ovat Tartusin alue Syyriassa Välimeren itärannalla, Krimin niemimaa Mustallamerellä, Kaliningradin ja Pietarin alueet Itämerellä sekä Murmanskin alue Barentsinmeren rannalla.

Edellä mainittujen lisäksi Venäjällä voidaan katsoa olevan etupesäkkeen myös jo Valko-Venäjällä Kaliningradin ja Krimin niemimaan välimaastossa. Venäjä sijoitti vuoden 2016 keväällä Valko-Venäjälle jo neljännen S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän. Nyt Venäjällä on kaksi järjestelmää Polotskin (Полоцк) alueella Venäjän rajaan liittyen ja kaksi muuta Grodnon (Гродно) ja Brestin (Брэст) alueilla Puolan rajaan liittyen. Jo aikaisemmin Venäjällä on ollut Valko-Venäjällä kaksi sotilastukikohtaa, toinen tukikohta on tutka-asema lähellä Baranovitšin (Барановичи) kaupunkia ja toinen tukikohta on Vileikassa (Вилейка) sijaitseva Venäjän merivoimien alueellinen viestikeskus, joka pitää yhteyttä Venäjän strategisiin sukellusveneisiin.

Valko-Venäjän etuvartion myötä Venäjän länsirajan vartioketju alkaa olla täydellinen. Venäjän varustelutoimet sen länsirajalla ovat melko selväpiirteisiä, ja niiden perustella Venäjän toimintastrategia on kohtuullisen helppo päätellä. Varustelutoimet saataneen täysin valmiiksi vuoteen 2020 mennessä, jolloin nykyinen varusteluohjelmakausi päätyy.

Olen käsittelyt tarkemmin tuota Venäjän etuvartiopolitiikkaa kirjoituksessa otsikolla ”Syyrian Latakia on Venäjän uusin etuvartio Länsi-Eurooppaan”, joka löytyy täältä.

Useimmissa etuvartiopisteissä on lyhyen matkan ballistisen ohjusten muodostama Iskander-järjestelmä (Iskander-M, Iskander-K ja Iskander-E, Искандер, Venäjän puolustusministeriön koodi 9К720, Nato-kodifiointi SS-26 ”Stone”) sekä S-400- tai S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä (С-400 ”Триумф”, Venäjän puolustusministeriön koodit 35Р6, 70Р6, 75Р6, 9К81 ja 3М-41, Nato-kodifiointi SA-10 ”Grumble” tai С-300 ”Фаворит”, Venäjän puolustusministeriön koodi 40Р6, Nato-kodifiointi SA-21 ”Growler”).

Iskander- ja S-400- tai S-300-järjestelmät muodostavat yhteensopivan tehokkaan ohjusparivaljakon, jonka vaikutusalue yltää 400-500 kilometrin päähän vastapuolen alueelle ohjussijaintipaikasta lukien. Lisäksi Venäjä rakentaa useimmille etuvartiopisteille – poikkeuksena ehkä Suomenlanden pohjukka – Bastion-rannikkopuolustusjärjestelmää, jolla pyritään hallitsemaan rannikkoalueita aina 300 kilometrin etäisyydelle.

Venäjän nimeämänä vastapuolena (vihollisena) ovat ne Venäjän länsirajaan liittyvät maat, jotka eivät ole Venäjän liittolaisia tai sotilaskumppaneita. Näitä maita ovat kaikki Nato-maat sekä muun muassa Suomi ja Ruotsi.

Venäjän rajojen ulkopuolisella vaikutusalueella S-400- tai S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä on tarkoitus hallita ilmatilaa ja Iskander-ohjusjärjestelmillä on puolestaan tarkoitus tuhota maamaaleja, ja muun muassa niitä kohteita, joilla vastapuoli pyrkisi tuhoamaan Venäjän etuvartiopisteiden S-400- tai S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmää ja saamaan näin Venäjälle menetettyä ilmatilaa omaan hallintaansa.

Venäjän etuvartiojärjestelyt ja niiden aseistus ovat osaltaan Venäjän vastaus Naton strategiselle ohjuspuolustusjärjestelmälle.

S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä

S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä kykenee tuhoamaan kaikki mahdolliset ohjukset, joiden kantamarajana on keskipitkä matka, siis alle 3 500 kilometriä. Järjestelmä on kehitetty tuhomaan muun muassa strategiset pommittajat (esim. B-1, FB-111 ja B-52H), F-15-, F-16-, F-35- ja F-22-tyypin hävittäjät, B-2- ja F-117A-tyypin häivehävittäjät, risteilyohjukset (esim. Tomahawk-risteilyohjukset) ja kaikki keskimatkan ja lyhyemmän matkan ballistiset ohjukset.

Järjestelmä pystyy tuhomaan myös suomalaiset F/A-18 Hornet-hävittäjät ja sen Air-to-Surface-tyypin  JASSM-ohjukset.

Yhdessä S-400-ohjuksilla varustetussa järjestelmäyksikössä (дивизион, division, divisioona) on 8 kuljetus- ja laukaisualustaa (батальон, battalion, patteristo), jotka voivat ohjata 32 kantorakettia (8×4 kpl) ja yhteensä 384 ohjusta (12×32, 12x8x4). Kuljetus- ja laukaisualustassa on siis neljä ohjusta kerallaan. Järjestelmä käyttää kutakin kohdetta kohden kaksi ohjusta, toisin sanoen järjestelmäyksikön 384 ohjuksella voidaan tuhota 192 ilmakohdetta.

Järjestelmän saattaminen toimintavalmiuteen kestää noin viisi minuuttia ja sen enimmäistoimintasäde on 400 kilometriä. Tunnistusalue on 600 kilometriä järjestelmäsijaintipaikasta lukien.

Ohjukset ovat liikkuvilla alustoilla. S-400-ohjusten kuljetus- ja laukaisualustat (BAZ-64022 tai MAZ-543 M) kykenevät parhaimmillaan noin 70 kilometrin tuntivauhtiin.

Venäjällä S-400-ohjusjärjestelmiä hallinnoivat ilmavoimien (Военно-воздушные силы, ВВС) ohjusilmatorjuntarykmentit (зенитно-ракетный полк).

Iskander operatiivistaktinen ohjusjärjestelmä

Iskander-ohjusten järjestelmäyksikkö on operatiivistaktinen ohjuskompleksi (Оперативно-тактический ракетный комплекс, lyhyesti комплекс, unit). Eri lähteet ilmoittavat järjestelmäyksikön (ohjuskompleksin) koon ja varustuksen hieman toistaan poikkeaviksi, uusimpia venäläislähteitä on syytä pitää luotettavimpina.

Järjestelmän saattaminen toimintavalmiuteen kestää 4-16 minuuttia. Järjestelmän enimmäistoimintasäde on noin 500 kilometriä, joidenkin lähteiden mukaan jopa 700 kilometriä riippuen järjestelmä- ja ohjustyypistä.

Suomen Kuvalehden vuoden 2011 lehtijutun mukaan yhdessä Iskander M -ohjuksilla varustetussa ohjusprikaatissa olisi kolme patteristoa, ja patteriston kussakin patterissa puolestaan kussakin kolme laukaisualustaa ja laukaisualustassa puolestaan kaksi ohjusta kerrallaan. Prikaatissa olisi siis 27 laukaisualustaa (3x3x3 kpl), jotka pystyisivät laukaisemaan kerralla 54 ohjusta (2×27 kpl) noin minuutin sisällä. Ohjuksia prikaatissa olisi Suomen Kuvalehden mukaan tyypillisesti noin sata, ja 108 kappaletta (2×54 kpl) olisi looginen laskennallinen lukumäärä. Yhteislaukauksen jälkeen prikaatin on määrä vaihtaa asemaa, jolloin sitä on vaikeampi paikantaa ja tuhota, ellei reaaliaikainen paikannus ole käytössä.

Sen sijaan eräiden tuoreempien venäläislehtilähteiden mukaan yhdessä Iskander M -ohjuksilla varustetussa ohjuskompleksissa (комплекс) olisi 12 laukaisuajoneuvoa, ja ajoneuvoja kompleksissa on yhteensä 51 (12 kuljetus- ja lastausajoneuvoa, 12 kantorakettien laukaisuajoneuvoa, 11 komento- ja henkilöstöajoneuvoa, 14 henkilöstöhuoltoajoneuvoa, 1 testaus- ja huoltoajoneuvo ja 1 tietoyhteysajoneuvo). Edelleen venäläislehtilähteiden mukaan Venäjällä on yhteensä 88 yksikköä (ohjuskompleksia), joka muodostuu 7 ohjusprikaatista (Вооружённые силы), joissa kussakin on 12 yksikköä (laukaisuajoneuvoa), ja lisäksi 4 yksikköä erikseen ilman ohjusprikaatia Etelä-Venäjällä Kapustin Yarissa (88= 7×12+4).

Venäjä ei ole ilmoittanut ohjuskompleksissa olevien ohjusten määrää. Alin teoreettinen vähimmäismäärä on ohjuskompleksin kertalaukaisun ohjusmäärä, joka on 24 ohjusta (2×12 kpl). Määrä on kuitenkin vähintään kaksinkertainen huomioiden ohjusten kuljettamiseen tarkoitettujen ajoneuvojen lukumäärä (12 kpl) ja niissä kussakin varastoituna olevat kaksi ohjusta. Voidaan olettaa, että ohjuskompleksissa olevien ohjusten vähimmäismäärä on siis 48 ohjusta (Suomen Kuvalehden mukaan ohjusprikaatissa olisi 54 ohjusta).

Iskander-ohjukset ovat liikkuvilla alustoilla. Iskander-ohjusten kuljetus- ja laukaisualustat (MAZ-79306) kykenevät parhaimmillaan noin 70 kilometrin tuntivauhtiin ja järjestelmä kokonaisuudessaan kykenee keskimäärin noin 50 kilometrin tuntivauhtiin.

Venäjällä Iskander-ohjusjärjestelmiä hallinnoivat maavoimien (Вооружённые Силы, ВС) ohjusprikaatit (ракетная бригада).

Venäläisohjusjärjestelmien muodostama uhka Fennoskandiassa ja Itämerellä

Itämerellä Kaliningradin ja Pietarin alueella olevat venäläiset etuvartiopisteet muodostavat uhkaa etenkin edellä mainittujen S-400- ja Iskander M -ohjusten osalta. Uhkaa muodostuu sekä Suomelle ja Virolle (Pietarin alue) että myös Liettualle ja Puolalle (Kaliningradin alue). Mielenkiintoinen kysymys on, miksi Nato näkee Kaliningradin alueen ohjukset suureksi uhkaksi jäsenmaillensa, mutta vastaavasti Suomi ei ole nähnyt eikä edelleenkään näe Pietarin alueen ohjuksia minkäänlaiseksi uhkaksi itselleen. Toinen mielenkiintoinen kysymys on, onko Suomella kykyä torjua venäläisohjusten muodostama uhka.

Venäjän asevarustelu sekä Kaliningradin että Pietarin alueella on ohjusten suhteen hyvin samankaltaista ja samoin periaattein laadittua.

Suomelle pohjoisen alueen turvallisuuteen vaikuttavat myös vastaavat ohjukset Murmanskin alueella kuin mitä etelämmässä Pietarin ja Kaliningradin alueella on, mutta Murmanskin alueella ohjusvarustus toki poikkeaa hieman Pietarin ja Kaliningradin alueiden ohjusvarustuksesta.

Pietarin alueella tässä kirjoituksessa tarkoitetaan fyysisesti Leningradin hallintoaluetta (Ленингра́дская о́бласть), johon kuuluu myös Luga (Луга) hallintoalueen eteläosissa. Alueen laajuus näkyy täältä.

Kaliningradilla kirjoituksessa tarkoitetaan fyysisesti koko Kaliningradin hallintoaluetta (Калинингра́дская о́бласть), joka rajoittuu Itämereen sekä Puolaan ja Liettuaan. Alueen laajuus näkyy täältä .

Murmanskin alueella tässä kirjoituksessa tarkoitetaan fyysisesti Murmanskin hallintoaluetta (Мурманская область), johon kuuluu koko Kuolan niemimaa Vienanmerestä Barentsinmereen. Alueen laajuus näkyy täältä.

Julkisten tietojen mukaan Itämerellä Venäjän Itämeren laivaston asevarustelu ohjusten suhteen sekä pinta-aluksissa että sukellusveneissä on perinteistä, eivätkä ohjukset siten muodosta samankaltaista uhkaa kuin maalla olevat Iskander- ja S-400-järjestelmät. Venäjä Itämeren laivaston päätukikohta on Kaliningradissa, mutta laivastotukikohta on myös Pietarissa kolmessa paikassa itse Pietarissa sekä Kronstedtissa (Кронштадт) ja Lomonosovissa (Ломоносов).

Pietarin alue

Pietarin alueella Venäjällä on kaksi S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmäyksikköä (дивизион, division, divisioona), toisin sanoen 64 kantorakettia (2x8x4 kpl) ja siis peräti 768 ohjusta (2×384 ohjusta).

Järjestelmäyksikköjen sijainteja ei ole varsinaisesti ilmoitettu eivätkä sijainnit siten ole tarkasti tiedossa. Järjestelmästä vastannee 1544. ohjusilmatorjuntarykmentti (1544-й ЗРП, satelliittikuva, kotisivut), jonka pääpaikka on Pskovin pohjoispuolella Stugi Krasnyjessä (Струги Красные) 200 kilometrin päässä Pietarista etelään sekä ”sivupaikka” Karjalankannaksella (Всеволожский район) Vaskelan (Васкелово) Nenimäen kylässä (Ненимяки). Vaskelan Nenimäen kylä on S-400-ohjusten laukaisupaikan ohella myös Lugan Iskander-ohjusten varalaukaisupaikka Karjalankannaksella.

Pietarin alueella olevien Iskander M operatiivistaktisten ohjusjärjestelmäyksikköjen määrä on lähtötietojen mukaan 6 järjestelmäyksikköä. Järjestelmä on rakennettu jo vuonna 2010, ja sitä hallinnoi maavoimien 26. tykistöohjusprikaati Lugassa (26-я ракетная бригада, satelliittikuva, kotisivut). Joidenkin suomalaislähteiden (Suomen Kuvalehti) mukaan ohjuksia hallinnoisi 9. tykistöprikaati (9-я гвардейская артиллерийская бригада, satelliittikuva, kotisivut), mutta se ei voi pitää paikkansa, Venäjän Iskander-ohjuksia eivät hallinnoi tykistöprikaatit vaan tykistöohjusprikaatit.

Kuusi järjestelmäyksikköä vastaa peräti 72 laukaisualustaa (6×12 kpl). Käytössä olevien ohjusten määrää Venäjä ei ole ilmoittanut. Kertalaukaisulla voidaan laukaista 144 ohjusta (2x 72 kpl), mikä on vähimmäismäärä ohjuksille laukaisualustojen lukumäärä huomioiden. Määrä huomioiden järjestelmän kussakin kuljetus- ja lastausajoneuvossa oleva ohjusmäärä (2×12 kpl), kuudessa järjestelmäyksikössä lienee vähintään 288 ohjusta.

Kaliningradin alue

Kaliningradissa S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän yksikköjä on kaksi (183. ohjusilmatorjuntarykmentti, 183-й ЗРП, kotisivut), sijainti on Kalinkovon (Калинково) itäpuolella. Toisin sanoen Kaliningradissa on 64 kantorakettia (2x8x4 kpl) ja yhteensä peräti 768 ohjusta (2×384 ohjusta), mikä on sama määrä kuin Pietarin alueella. Määrämitoitus Venäjälle menee etuvartiopisteissä pitkälti saman kaavan mukaan etuvartiopisteen sijainnin uhkatasosta riippumatta.

Kaliningradissa olevien Iskander M operatiivistaktisten ohjusjärjestelmäyksikköjen määrää ei ole virallisesti ilmoitettu. Eikä edes sitä, ovatko ohjukset pysyvästi alueella vai nopeasti alueelle siirrettäviä.

Venäläislähteiden mukaan kuitenkin alueella olisi varmuudella kaksi laukaisupaikkaa ja siten vähintään 2 järjestelmäyksikköä, joiden sijainnit ovat liitteenä olevassa kuvassa. Toisin sanoen Venäjällä olisi Kaliningradissa vähintään 24 laukaisualustaa (2×12 kpl) ja tämän on tehty vähimmäisolettamalla, että kummassakin sijaintipaikassa olisi vain yksi ohjusjärjestelmäyksikkö. Pietarin alueella on 2 sijaintipaikkaa kuten Kaliningradissa, ja Pietarin alueella on 6 järjestelmäyksikköä. Loogisesti voisi ajatella, että myös Kaliningradin alueella olisi myös 6 järjestelmäyksikköä. Kaliningradissa käytössä olevien ohjusten määrää Venäjä ei ole ilmoittanut. On syytä olettaa, että Kaliningradissa on valmiina 96-288 Iskander-ohjusta (kahdesta kuuteen järjestelmäyksikköä) tai vaihtoehtoisesti järjestelmäyksiköt ovat Kaliningradiin nopeasti siirrettävissä.

Ilta-Sanomien 19.2.2016 julkaiseman lehtijutun mukaan Venäjällä jo olisi myös Kaliningradissa myös jo Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmä, mutta Venäjä ei ole vahvistanut asiaa.

Murmanskin alue

Suomen läheisyydessä myös Murmanskin alueella Venäjällä on kaksi S-400-ilmartorjuntaohjusjärjestelmäyksikköä sekä myös Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmä.

S-400-ilmartorjuntaohjusjärjestelmän kaksi yksikköä vastaa 768 ohjusta (2×384 ohjusta) ja 64 kantorakettia. Järjestelmää hallinnoi 531. ohjusilmatorjuntarykmentti (531-й ЗРП, kotisivut).

Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmää hallinnoi Venäjän Pohjoisen laivaston 536. erillinen ohjus- ja tykistöprikaati (536-я Отдельная Береговая Ракетно-Артиллерийская бригада СФ РФ, 536-я ОБРАБ, satelliittikuva), ja järjestelmä sijaitsee Murmanskin pohjoispuolella Aleksandrovskin kaupunkipiirikunnassa (Александровск) Snežnogorskissa (Снежногорск), tarkemmin Olenja Gubassa (Оленья Губа). Ilmoitettu yksikkömäärä on kaksi yksikköä.

Murmanskin alueella ei ole sijoitettuna Iskander-ohjuksia, mikä onkin loogista, koska alueella ei ole sellaisia sotilaallisia lähialueen elementtejä, joita Venäjän tulisi torjua Iskander-ohjuksin. Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapit ovat maakohteiden osalta lähes tyhjyyttä täynnä.

Miksi Suomi ei näe ohjuksista uhkaa ja Nato näkee?

Venäjän varustelu sekä Pietarin alueella että Kaliningradin alueella on vahvaa ja varustelu muodostaa samanlaisen uhkan molemmalla alueilla.

Miksi samat ohjukset huolestuttavat Kaliningradin alueella mutteivat Pietarin alueella? Miksi Suomi ei ole esittänyt mitään huolta Venäjän varustelusta Pietarin alueella? Eivätkö ne muka ole Suomen mielestä mikään uhka, kun ne ovat reilu 600 kilometriä etelämpänä ohjukset ovat kovakin uhka?

Venäläisohjukset ovat erittäin lähellä Suomen maa- ja ilmatilaa. Kun katsotaan etäisyyksiä, Iskander-ohjuksia hallinnoiman 26. tykistöohjusprikaatin sijaintipaikkaan Lugaan Suomen rajan läheisyydestä Virolahdelta on noin 230 kilometriä. Karjalankannaksen Vaskelasta matka Suomen rajalle on alle 120 kilometriä. 140 kilometrin matkan Lappeenrantaan ilmatilan hallintaan tarkoitettu S-400-ohjus tai maakohteiden hävittämiseen tarkoitettu Iskander M -ohjus lentäisi reilussa kahdessa minuutissa ja Helsinkiin 300 kilometrin matkan noin viidessä minuutissa.

Liikkuvat ohjusalustat siirtyvät uuteen paikaan nopeimmillaan 70 kilometrin tuntivauhdilla. Pietarin alueen S-400-ohjuksilla Venäjä hallitsee tehokkaasti Etelä-Suomen ilmatilaa ja Murmanskin alueen S-400-ohjuksilla Venäjä hallitsee tehokkaasti Pohjois-Suomen ilmatilaa aina 400 kilometrin säteellä ohjusten sijainti- ja laukaisupaikasta.

Suomessa kaikki Hornetien sijaintitukikohdat ovat S-400-järjestelmän ohjuspeiton alla. S-400 on järjestelmä, joka on toiminatavalmis minuuteissa, Suomen Hornetit eivät kykene vastaavaan tuhoamiskyvyn valmiusnopeuteen. Vastaavasti rajan pinnassa olevilla Iskander-ohjuksilla Venäjä pystyy saavuttamaan muutamassa minuutissa Etelä-Suomen suurimmat kaupungit. Venäjä pystyy mahdollisesti myös estämään kaikki kyseiset venäläisten ohjausjärjestelmien tuhoamiseen tarkoitettujen suomalaisohjusvarastojen käytön, esimerkkinä Air-to-Air-tyyppiset ASRAAM-ohjukset.

Puola ja Baltian maista etenkin Liettua ovat kritisoineet kovasanaisesti Venäjän varustautumista Kaliningradissa. Puola ja Liettua ovat selväsanaisesti todenneet, että Kaliningradiin sijoitetut ohjukset uhkaavat niitä. Kaliningrad on uhka myös keskisessä Euroopassa erityisesti Saksalle.

Myös Ruotsi on arvostellut kovasti Venäjää Kaliningradin varustautumisesta. Kaliningrad muodostaa erityisen suuren uhkan eteläisen Itämeren meriliikenneyhteyksille. Venäjä on mahdollisuus Kaliningradiin sijoitetuilla ohjuksilla blokata Itämeri poikki, ja Naton ohella Ruotsi on huolestunut Gotlannin turvallisuudesta: voisiko Venäjä ottaa helposti haltuunsa myös Gotlannin käyttämällä suojaverhona Kaliningradiin sijoittuja S-400-ilmatorjuntaohjuksia.

Yhdysvallat on esittänyt Ruotsille halukkuutensa harjoitella maasta ilmaan laukaistavien (SAM) Patriot-ilmatorjuntaohjuksien siirtoa jostain Yhdysvaltain Euroopan tukikohdasta Gotlantiin. Toistaiseksi Ruotsi ei ole lämmennetyt ajatukselle, mutta tulee varmasti lämpenemään piakkoin.

Suomessa ei ole ollut tapana mainita, että Venäjä voisi muodostaa tai muodostaa Suomelle uhkaa. Venäjän muodostamaa uhkaa on pidetty ulkopoliittisesti sopimattomana ja vanha kylmän sodan aikainen YYA-levy on jäänyt päälle soimaan. Suomessa ulkopoliittiset päättäjät myös otaksuvat, että uhkan tunnustaminen lisäisi kansalaisten huolestumista, eikä kansaa saa huolestuttaa eikä kansalle saa kertoa ongelmista, joihin päättäjillä ei olisi heidän omasta mielestään hyväksyttävää ratkaisua. Ongelmat annetaan mieluummin olla unohduksissa ja kansan tietämyksen ulkopuolella. Venäjän ohjusuhkaa on syytä pitää Suomessa erittäin vakavana. Uhka on ollut pitkäaikainen jo vuosikymmenen alkupuolelta.

Vastaavia uhka-asioiden tunnustamiseen liittyviä ongelmia ei ole ollut Ruotsissa, Baltian maissa eikä Norjassa. Venäjän muodostama uhka on avoimesti tunnustettu useaan kertaan usealla suulla. Ruotsi on myös perustellut puolustusmenojensa kasvattamista Venäjän muodostamalla sotilaallisella uhkalla.

Uusilla hävittäjillä ei Suomi vielä hallitse ilmatilaansa

Suomi on uusimassa hävittäjäkalustoaan. Maahan olisi tarkoitus hankkia suuruusluokaltaan noin 60 uutta hävittäjää. Kyseessä on toistaiseksi suurin asekauppa Suomen historiassa. Valtiovalta ei ole missään toistaiseksi julkaistussa asiakirjassa nimennyt hankittavien koneiden tarkkaa lukumäärää, mutta määrä lienee noin 60 hävittäjän luokkaa.

Suomi ei tällä hetkellä hallitse Horneteilla Suomen ilmatilaa, sitä hallitsee Venäjä S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmällä. Suomella tulee olemaan 70 kappaletta maakohteiden tuhoamiseen tarkoitettuja ja Hornet-hävittäjiin asennettavia JASSM-ohjuksia, mutta ohjukset eivät vielä ole operatiivisessa toimintavalmiudessa. Viime vuosikymmenen lopulla Suomella on ollut Yhdysvaltain valtuutus ostaa 300 kappaletta ilmakohteiden tuhoamiseen tarkoitettuja ja Hornet-hävittäjiin tai NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmään asennettavia AMRAAM-ohjuksia, mutta ostettujen ohjusten lukumäärä ei ole ilmoitettu. Ohjusmääriä on pidettävä uhkiin nähden vähäisinä.

Meillä ei ole toistaiseksi riittävää kykyä eliminoida Pietarin tai Murmanskin alueen S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä eikä kyky synny myöskään uusilla hävittäjillä, jotka ovat S-400-järjestelmän ohjuksilla alasammuttavissa. Suomen ohjustentorjuntajärjestelmiä ei ehkä voida pitää tällä hetkellä riittävinä huomioiden Venäjän muodostama ohjusuhka Suomelle.

Ilmatilan hallinta on muutakin kuin vain hävittäjät, se myös puolustusministeriössä olisi syytä muistaa. Miten me voimme parhain keinoin torjua maahan kohdistuvat sotilaalliset uhkat? Miten parhaiten torjutaan S-400- ja Iskander-ohjusten muodostamat uhkat? Tuo kysymys olisi syytä käsitellä perusteellisesti.

Avainkysymys lienee, pystyykö Suomi tuhoamaan S-400- ja Iskander-ohjusten laukaisualustat ja ohjusvarastot ennen kuin järjestelmät ovat täydessä toiminnassa tai toimintavalmiudessa. Pystyykö Suomi ilmatilansa hallintaan niin, että tuhoaminen voidaan suorittaa? Olisiko Suomelle apua Naton strategisesta ohjuspuolustusjärjestelmästä?

Maa, joka ei hallitse ilmatilaansa, ei hallitse mitään.

Lähteet:

9К720 Искандер – SS-26 STONE, lähdeviite

ПКРК «Бастион» – надежное противокорабельное оружие, lähdeviite