Vastustaako Iso-Britannia enemmän EU:ta vai Suomi enemmän Natoa?
Juhannusaatonaatto ensi torstaina on sitten kohtalon päivä Euroopalle. Britit äänestävät tuolloin pysymisestä Euroopan unionin jäsenmaana.
EEC, EY ja EU ovat olleet ja tulevat aina olemaan Iso-Britannian yhdistyneessä kuningaskunnassa eritoten englantilaisille vaikea asia. EU tulee olemaan englantilaisille vaikea asia, olivatpa britit mukana Euroopan unionissa tai sen ulkopuolella. Englantilaiset eivät pääse EU:sta koskaan eroon, vaikka eroaisivatkin EU:sta. Kuningaskunnassa sen sijaan skotit suhtautuvat EU:hun myönteisemmin, EU osataan nähdä pitkälti pragmaattisesti samoin kuin vaikkapa Pohjoismaissa.
Kun on katsonut ja seurannut toisen maailmansodan jälkeistä brittien Euroopan integraatiotaivalta, niin ensimmäiseksi tulee mieleen, onko siinä ollut mitään järkeä tai johdonmukaisuutta?
Ei ole ollut.
EU-asioiden suhteen Iso-Britannia on suurvalta, joka ei osaa hoitaa asioitaan järjellä vaan sekoittaa asioiden hoitoon tunteet. Useimmat brittien perustelut EU-erolle ovat ulkopuolisin silmin erikoisia, ja tilanne on vuosien saatossa päästetty yhä omituisempaan asemaan. Nyt brexitillä ja typerällä politiikallaan Iso-Britannia on saattanut kuningaskunnan hajoamisen partaalle. Kielteinen EU-kansanäänestys merkitsi melko pian Skotlannin eroa, skotlantilaisten pysymistä EU:ssa ja hakeutumista kiinni Pohjoismaihin.
EU-eron ja Skotlannin eroamisen myötä Iso-Britannia menettäisi sotilaallisen suurmahdin aseman ja vaikutusvaltaansa etenkin Pohjanmerellä. Iso-Britannian hajottamiseen ei tarvittu Venäjää eikä Putinia, sen osasivat tehdä britit ihan itse.
Brittien tunteenomaiselle EU-kammolle löytyy täysi vastaavuus yks yhteen Suomesta: Suomen Nato-jäsenyyskammo.
Lukuisat kirjoitetut tekstit Britannian EU-asiaa ja Suomen Nato-asiaa koskien ovat yhtenevät, kunhan Iso-Britannia-sanan tilalle vaihdettaisiin Suomi-sana ja EU-sanan tilalle Nato-sana. Molemmissa maissa nämä kammot ovat olleet yhtä pitkäaikaisia, yhtä tunteella luotuja ja yhtä typerältä näyttäviä ulkopuolisten silmissä. Molemmissa maissa omia etuja ei osata nähdä objektiivisesti suhteessa kahteen merkittävimpään eurooppalaiseen toimijaan, EU:hun ja Natoon.
Molemmissa maissa hedelmättömille tunteille on annettu historiassa liikaa tilaa. Kun Suomessa tunteella ajattelevan Nato-vastaisuuden kärkihahmoja ovat Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen sekä puolueista Vasemmistoliitto ja SDP, on Britanniassa vastaavat EU-vastaisuuden kärkihahmot Boris Johnson ja Nigel Farage sekä puolueista UKIP.
Briteillä on siis punaisena liinana EU ja Suomella Nato. Suomessa olisi syytä katsoa brittien EU-politikointia suhteessa Suomen suhtautumiseen Natoon. Tunteita ei pitäisi päästää liiaksi politiikkaan.
Onkohan harjoitettu Nato-vastaisuuspolitiikka ja EU-vastaisuuspolitiikka ollenkaan järkevää maiden etujen kannalta niin Suomessa kuin Britanniassa? Samaa varmasti kyselevät muut Euroopan maat sekä Iso-Britannialta että Suomelta: onko teidän suhtautumisessa kahteen Euroopan keskeiseen liittoon ollenkaan järkevää, kun ulkopuolisesta se ei aina näytä siltä.
Hyviä havaintoja ja oivalluksia. Faktana pidän, että Suomi tarvitsee vahvemman selkänojan turvakseen suhteessa Venäjään. Yksin on mahdoton pärjätä.
USA ei ole huono valinta kumppaniksi, jos Nato ei kelpaa. Ruotsin ja Suomen puollustusyhteistyötä voi verrata kahden rajavartiolaitoksen yhteistyöhön. Tositilanteessa ei tarjoa mitään turvaa. Tämän tietää Venäjäkin, eikä siksi ole huolissaan asiasta. Venäjä tietää vain Naton olevan sille liian kova pala. Sellainen selkänoja millä on riittävää merkitystä, haettaessa Suomelle meidän tarvitsemaa selkänojaa.
Kahdenvälisiin suhteisiin liittyy maariski, asia minkä sijoittajat osaavat ottaa huomioon omassa toiminnassaan. Tämän voisi poliitikot oppia, kun kehittelevät kahdenvälisiä ”turvatakuita”. Liikaa ei niiden varaan voi laskea. Hallituksen vaihtuvat ja oma etu tulee tositilanteessa aina kuvaan mukaan. Koaliitio on monenkeskistä, joten yhden maan poliittinen tilanne ei vaikuta samalla tavalla avun saamiseen.
Tärkein syy liittyä Natoon nyt on, että maariski on suurin ei kumppanien vaan Suomen itsensä kohdalla. Samoin brittien oma hallitus johti maan hankalaan tilanteeseen. Näinhän on käynyt myös Suomenkin kohdalla. SDP, Vasemmistoliitto ja Kepu hyvänä peesaajana on ollut pitämässä Suomen ulkona Natosta. Jokainen vuorollaan asettaen asian linjakseen populistisesti aina jo ennen vaaleja. Kokoomukselle syy kannattaa Natoa tuntuu olevan sama kuin muillakin. Äänten kalastelu. Näkyykö Nato-kanta jotenkin kokoomuksen politiikan teossa. Hyvin vähän. Tavoite uhrataan välittömästi minkä hyvänsä pikkuvoiton vuoksi hallitusneuvotteluita käytäessä.
Ilmoita asiaton viesti
EU kärsii Englannin erosta enemmän kuin Venäjä Suomen Natoon liittymisestä. Suomi ei muuta Venäjän historiaa kovinkaan suuresti omin teoin. Pientä promillea lukuun ottamatta. EU urheilusta selviäminen on Britannialle pakko, samoin Suomella on aina naapurina Venäjä. Molempien on tultava toimeen toisten(sa) kanssa, mutta tämä melkein sietämätön jännitys purkautuu varmasti. Venäjä on nyt negatiivisen julkisuuden kohde, politiikka ja urheilu. Britannia pääsee vähemmällä, ei ole uskottavaa, että EU haluaisi Englannin vihollisekseen. Mutta luottaminen toisiinsa on maailmalla matalammalla tasolla kuin aikoihin. Johtajat päättävät aina edellisen päätöksen mukaisesta sodasta ja rauhasta. Liikemaailma ajattelee aina ensin rahaa, sitä ei ole luotu kansan henkisen identiteetin turvaksi. Ei ainakaan monikansallista euroa. Yksi asia on varmaa, eli Suomi ei suosiolla ryntää Venäjän arvaamattoman politiikan vietäväksi. Niinpä se vain odottaa sitä vuotta, jolloin Nato antaa tarvitun turvan. EU tulee sekin tiensä päähän jollain tavalla, jonain vuonna. Suomessa saa puhua suomea niin kauan kuin se säilyy itsenäisenä. Englanti haluaisi olla enemmän kuin se on, mutta se ei hallitse oikealla puolella ajamista.
Ilmoita asiaton viesti