Putinin Suomi-vierailusta ruotsalaiset olivat taas kerran oikeassa, ikävä kyllä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli silmin nähden ärsyyntynyt, kun Kultarannan keskusteluissa toissa päivänä 20.6.2016 ruotsalainen kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Karin Enström sekä kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman esittivät voimakasta arvostelua Venäjän presidentti Vladimir Putinin työvierailusta Suomeen heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Molemmat edellä mainitut ruotsalaishenkilöt ovat Ruotsin Nato-jäsenyyden vankkumattomia kannattajia.

Niinistön syvä ärtymys oli luettavissa sekä käyttäytymisessä että ennen kaikkea silmistä.

”Olette minusta vähän aikaanne jäljessä. Tätä dialogia [Venäjän kanssa] halutaan käydä. Viimeksi esimerkiksi EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kävi talousfoorumissa Pietarissa.”, Niinistö aloitti.

Taas kerran Niinistö ulkoisti Suomen ulkopolitiikan 1340 kilometriä pitkälle itärajalle. Tiukan paikan tullen tuota ei ikinä muisteta edes maa korkeimmassa ulkopoliittisessa johdossa: älä ikinä ulkoista ulkopolitiikkaa Suomen Venäjän-itärajalle!

”Karin, sanoit että Suomi ja Ruotsi eroavat siinä, että te ette kutsuisi Putinia. On olemassa toinenkin ero, joka on isompi ja pitempi. Se on 1 300 kilometriä. Meillä on pitempi raja Venäjän kanssa kuin EU-mailla yhteensä ja lähes yhtä pitkä kuin Nato-mailla yhteensä. Ymmärrän hyvin, että on vaikea ymmärtää tällaista tilannetta. Suosittelen kuitenkin kuvittelemaan, että ajatelkaapa, miltä voisi näyttää, jos Norja olisi Venäjä.”, Niinistö lisäsi vielä lopuksi.

Putinin vierailu on selvästi herkkä paikka Suomelle ja erityisesti vierailuisäntänä toimivalle presidentti Niinistölle. Niinistön V-käyrä oli ruotsalaispuheiden jälkeen Kultarannassa todella korkealla. Ruotsalaiset sattuivat Niinistöä arkaan paikkaan.

”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.” on vanha suomalainen sanalasku. Suomi ja Niinistö älähtivät nyt, kun Putin-kalikka kalahti tällä kertaa ruotsalaisten toimesta.

Toisaalta toinen suomalainen sanalasku lausuu: ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.” Venäjän annetaan siis vaikuttaa paljon Suomen tekemisiin ja Suomen reagointeihin, koska Venäjä nähdään Suomen asioihin vaikuttavana suuvaltana ja Suomen vaikutusmahdollisuudet Venäjään koetaan vähäisiksi. Maiden päämiestason säännölliset vierailujärjestelyt ovat yksi osa tuota prosessointia. Suomessa edelleen halutaan tunnustaa Venäjälle melko avoimesti isäntä-alais-suhdetta.

                                                                                                   ****

Niinistön mukaan myös Yhdysvallat käy Venäjän kanssa keskustelua paljon enemmän kuin julkisuudessa tiedetään. Ja niin käy EU myös. Niinistön ei ehkä pitäisi verrata Suomea Yhdysvaltoihin tai EU:hun, jotka ovat ihan eri luokan ja tason toimijoita kuin Suomi. Yhdysvaltojen ja EU:n agenda ja päämäärä ovat ihan eri kuin Suomen. Niinistö vertaa asioita, jotka eivät ole verrannallisia eikä yhteismitallisia. Tuollainen on typerää ja myös hieman lapsellista.

Suomessa on myös muistettava, ettei Suomi ei ole tasaveroinen neuvottelija eikä toimija Venäjän kanssa. Sen sijaan Yhdysvallat, EU tai vaikkapa Kiina ovat. Yhdysvallat tai Kiina voivat asettaa neuvotteluehtonsa ja päämääränsä vapaasti, sen sijaan Suomi pienenä maana ei voi, koska ei ole riittäviä resursseja. Suomi joutuu tyytymään Venäjän kanssa käymissään neuvotteluissa ja kanssakäymisessä siihen, mitä Venäjä suostuu Suomelle antamaan.

Tuo asia tuli hyvin esille esimerkiksi alkuvuoden itärajan vuotamista koskevissa neuvotteluissa Suomen ja Venäjän välillä. Olisiko parempi ollut käydä neuvottelut Venäjän kanssa Schengen alueen maiden ja EU:n välityksellä kuin suoraan vain Venäjän kanssa kahdenkeskisesti? Muitakin esimerkkejä löytyy osoittamaan epätasaveroista neuvotteluasetelmaa: Fennovoiman ydinvoimalahanke suurimpana.

Harva taho kävisi alkuunkaan omaehtoisesti sen tyyppisiä neuvotteluja, joissa ei olisi tasavertainen neuvottelukumppani. Suomi on monesti arvioinut tilanteen väärin luottaen ehkä omiin kykyihinsä, ja tulokset ovat olleet laihoja eivätkä mitattavissa. Itärajan asiassa Venäjällä on nyt kiristysruuvi, joka voidaan Venäjän tarpeen mukaan laukaista, kun sopimuskausi päättyy syksyllä 2016 180 päivän kuluttua sopimusajankohdasta. Luonnollisesti varauksella, että pakolaistilanne on tuolloin edelleen akuutti.

Suomen tulisi hoitaa suhteensa Venäjään ensisijaisesti EU:n kautta, joka on kohtuudella tasaveroinen neuvottelija Venäjän kanssa. Jos Suomi olisi myös Naton jäsenmaa, Suomella olisi enemmän painoarvoa taskussaan neuvotellessaan Venäjän kanssa. Olisi helpompi sanoa ”tuo ei oikein meille käy”, jos se ei todella kävisi. Nykyisellä harjoittamallaan politiikalla ei Suomella ole paljon mitään, millä vääntää Venäjää, jos Venäjän näkemykset ja päämäärät eivät meitä miellytä neuvotteluissa.

Suomi tekee ehkä virheen pyrkiessään ensisijaisesti kahdenkeskisiin neuvotteluihin Venäjän kanssa, – eikä luota EU:hun. Suomi saisi ehkä enemmän aikaan käyttäessään EU:ta neuvottelutienä. Itärajan vuotamista koskevissa neuvottelut Suomen olisi siis ehkä pitänyt hoitaa ensisijaisesti EU:n avustamana, kyseessä olisi sentään Schengen-alueen ulkoraja eikä siis vain Suomen ja Venäjän välinen itäraja. Suomi vahtii nyt kahdenkeskisiä Venäjä-suhteita liikaa. Tuloksellisia suhteet eivät ainakaan ole olleet, koska niistä ei ole nähtävissä eikä laskettavissa mitään konkreettisia tuloksia.

Suomella on edelleen silmin nähtävää ja jopa käsin kosketeltavaa pelkoa Venäjää kohtaan. Jatkosota kummajaa suomalaismielissä edelleen. Venäjän pelko tuli hyvin ja kouriintuntuvasti esille nimenomaan Kultarannassa käydyissä keskusteluissa 20.6.2016, kun ruotsalaiset ottivat esille Putinin vierailun. Suomi on edelleen liian herkkä Venäjän suhteen. Meidän olisi kuitenkin muistettava, että YYA-aika loppui jo neljännesvuosisata sitten eikä meidän olisi syytä jatkaa kylmän sodan ajan toimintamalleja, – riitaa ei toki saa haastaa.

Suomen Venäjä-herkkyys taitaa johtua siis pohjimmiltaan perusteettomasta historian värittämästä pelosta. Pienikin asia, joka käsittelee Suomen ja Venäjän välisiä suhteita, saa suomalaispoliitikoissa edelleen otsakulmat kurttuun huolesta, ja muut tahot on pidettävä Suomen Venäjä-asioista visusti erossa. ”Kukaan ei hyökkää Venäjälle Suomen kautta” -iskulause on iskostettu kaikkeen kanssakäymiseen Venäjän kanssa.

                                                                                                   ****

Putinin vierailut länteen etenkin Krimin miehityksen jälkeen maaliskuussa 2014 ovat olleet vähäisiä. Kahdenkeskisiä maavierailuja Putin on tehnyt vain Unkariin, Kreikkaan ja Italiaan ja heinäkuun alun jälkeen Suomeen. Yhteistilaisuusvierailun Putin on tehnyt Ranskaan Normandian maihinnousun kunniaksi kesäkuun alussa 2014.

Putin saapui perjantaina 27.5.2016 Kreikkaan kahden päivän vierailulle. Vierailuisäntänä toimi Kreikan pääministeri Aléxis Tsípras. Kreikan vierailu oli Putinin ensimmäinen vierailu EU-maassa lähes vuoteen, edellinen matka oli Italiaan kesäkuussa 2015. Venäjällä ja Kreikalla on hyvät mahdollisuudet kehittää kauppayhteistyötä haastavista olosuhteista huolimatta, sanoi Venäjän presidentti Vladimir Putin uutistoimisto Tassille. ”В прошлом году товарооборот составил $ 2,7 млрд, что на 34 % ниже прежних показателей”, Putin totesi Tassin lehtijutussa. Vapaasti suomennettuna: ”Viime vuonna [Venäjän ja Kreikan välinen] kauppa oli yhteensä 2,7 miljardia dollaria, mikä on 34 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna.”

Tuttuja prosenttilukua myös Suomelle.

EU:ssa Kreikka nähdään EU:n yhtenäisyyden hajottajana, vaikka ei sitä kreikkalaiselle poliitikoille ääneen lausuta.

Putin saapui keskiviikkona 10.6.2015 Italiaan kahden päivän vierailulle, ja samalla matkalla hän vieraili myös Vatikaanissa. Vierailuisäntänä toimi Italian presidentti Sergio Mattarella, ja Putin tapasi myös pääministeri Matteo Renzin. Edellisen kerran pääministeri Renzi oli tavannut Putinin Moskovassa maaliskuussa 2015, ja presidentti Putin oli vieraillut Italiassa puolestaan aikaisemmin marraskuussa 2013. Italian ja Venäjän suhteet ovat siis olleet läheiset. Kuten Kreikankin kanssa, myös Italian kanssa Putin kävi neuvotteluja talousyhteistyöstä, onhan Italia Venäjän kolmanneksi suurin kauppakumppani EU:ssa. Kuten Kreikalle, Venäjä muistutti myös Italialle maiden välillä laskevaa kauppavaihtoa.

Putin saapui tiistaina 17.2.2015 Unkariin yhden päivän vierailulle. Kyseessä oli ”työvierailu”. Vierailuisäntänä toimi Unkarin pääministeri Viktor Orbán. Unkarin kansa ei olisi halunnut Putinia maahan. ”Ei Putinille, kyllä Euroopalle” luki lukuisien mielenosoittajien banderollissa maanantai-iltana 16.2.2015 Unkarin pääkaupungin Budapestin keskustassa. Mielenosoittajien mukaan pääministeri Orbán tekee Unkarista naurettavan kutsumalla Putinin tänne tekemään salaisia sopimuksia, kun samaan aikaan Ukrainassa soditaan.

Vastavuoroisesti ja kansan vastuksesta huolimatta Orbán on ollut ahkera vierailija Venäjällä: 30.11.2010, 31.1.2013 ja 14.1.2014 sekä lisäksi venäläisessä Tatarstan tasavallassa 7.-9.10.2015. Noiden vierailujen lisäksi Orbán on tavannut presidentti Putinin 17.7.2015 Brasilian Rio de Janeirossa. Orbán on toiseksi ahkerin EU:n Venäjä-tapaaja heti presidentti Niinistön jälkeen. Helmikuun tiistaisen vierailun puheenaiheena vuonna 2015 oli taloudellinen yhteistyö, kuinkas muuten.

Kun Venäjä pitää yhteyksiä Suomeen, Unkariin, Kreikkaan ja Italiaan, on aina marmatuksen kohteena maiden välinen kaupanvaihto. Venäläisillä on siis tapana noille maille muistuttaa kauppavaihdon supistumista tilastoprosentteina noita maita syyllistäen, kun syyllistäminen näyttää herkästi noihin maihin uppoavan. Tarkoitus on saada toinen osapuoli toimimaan niin, että se hyödyttää Venäjää. Strategia ei toimi kohtuudella kaikkien maiden kanssa, mutta Suomen, Unkarin, Kreikan ja Italian kanssa se näyttää toimivan erityisesti Suomi etunojassa.

Kauppa ja raha kiinnostavat kaikkia ja saavat helposti sokaistumaan Venäjän laajemmilta päämääriltä.

Presidentti Niinistö on tavannut länsijohtajista – jos häntä sellaiseksi voi nimittää – ylivoimaisesti eniten presidentti Putinia kahden kesken. Vuonna 2012 kerran (20.-22.6.2012 tapahtuneella vierailulla Pietarissa), vuonna 2013 kaksi kertaa (12.2.2013 Moskovassa sekä 23.-25.9.2013 tapahtuneella vierailulla Njaganiin), vuonna 2014 kerran (Niinistö kyllä osallistui Sotšin olympialaisiin 6.12.2.2014 tapaamatta Putinia, mutta Sotšissa 15.8.2014 hän tapasi nimenomaan Putinin), vuonna 2015 kerran (Moskovassa 16.6.2015) ja vuonna 2016 toistaiseksi kerran (22.3.2016 Moskovassa). Putin on puolestaan tehnyt ”työvierailun” Suomeen Niinistön aikakaudella vain kerran (25.6.2013) ja toistamiseen hän tulee Suomeen tapaamaan presidentti Niinistön 1.7.2016 Naantalin Kultarannassa.

                                                                                                   ****

Kun katsotaan Putinin ja Niinistön välisten tapaamisten tuloksellisuutta, ei niistä ole jäänyt mitään käteen, ei sitten yhtään mitään. Ehkäpä melkein päinvastoin: onko niistä ollut enemmän haittaa kuin hyötyä?

Missään ei näy yhteydenpidosta mitenkään etsien mitään tuloksia. Mihin tulokset ovat hävinneet?

Jos tapaamisista olisi ollut jotain hyötyä, miksi vienti Venäjälle on laskenut vuodesta 2014 vuoteen 2015 lähes kolmanneksen 4,638 miljardista eurosta 3,158 miljardiin euroon? Kaikki ei todellakaan riipu EU-pakotteista. Miksi Venäjä järjesti Suomen itärajalla pakolaiskriisin Suomen etujen vastaisesti? Miksi Venäjä riehuu Itämerellä aiheuttaen Suomessa ja Ruotsissa levottomuutta ja huolta turvallisuudesta? Miksi Venäjä sijoittaa Suomen itärajan tuntumaan ohjuksia, jotka saavuttavat Helsingin viidessä minuutissa?

Vierailuista ei siis ole ollut mitään konkreettista hyötyä, hyötyjä ei näy missään. Mielikuvat hyödyllisyydestä ovat vain mielikuvia, mutta faktiset hyödyt pitäisi olla mitattavissa. Yhteydenpidosta ei ole seurannut mitään sellaista hyvää, mikä olisi mitattavissa. Aikaa, rahaa ja mainetta on vain palanut.

Suomelle Venäjä-yhteydet ja presidenttitason vierailut ovat itseisarvo ilman päämäärää. On tavattava, kun on ennenkin tavattu, ja se saa tuntemaan hyvältä; ikään kuin suhteet olisivat hyvät. Varmasti herättää levollisuutta Suomen ulkopoliittisessa johdossa, kun tapaaminen on saatu järjestettyä taas kerran, tapaamisen päämääristä ei niin väliä, kunhan tavataan.

Suomella on tietynlainen historia kanssakäymisestä Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa, ja tuosta historiasta ei Suomi voi tuntea ylpeyttä. Suomi-Venäjä-suhteet edellyttäisivät perustuvat monelta osin harhakuville, joiden pohja luotiin jo kylmän sodan aikaan.

Länsimaissa edelleenkin suomalaisehdotuksia punnittaessa ensiksi selvitetään, onko kyseessä Suomen oma ehdotus vai toimiiko Suomi historialliseen tapaan mahdollisesti Venäjän sanansaattajana. Selvitetään, mitä Venäjä hyötyy suomalaisehdotuksista, koskivatpa ne tänä päivänä vaikkapa tietoliikennemerikaapelin vetämistä Koillisväylälle, Venäjä-pakotteiden höllentämisyrityksiä tai Suomen presidentin matkustelua Venäjälle tapaamaan Putinia. Menneen ajan maine rasittaa edelleen Suomea, eikä Suomi ole tehnyt erityistä asian eteen. Tällä hetkellä Suomi omilla aktiivisilla toimillaan vain vahvistaa tuota mainettaan.

Suomen pitäisi ajatella, miltä Suomen Venäjä-toimet venäläisydinvoimalatilauksineen näyttävät muissa länsimaissa. Näyttäminen muille länsimaille ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo, kysymys on luotettavuudesta.

Totta kai länsimaissa Suomen toimista ei esitetä vastalauseita eikä arvostelua, ollaan hienotunteisia ja ymmärtäväisiä Suomen historiallinen tausta tuntien. Suomi rinnastetaan ja lasketaan samaan kastiin kuin Unkari ja Kreikka ja Italia, jotka nähdään Venäjä-mielisinä ja osin EU:n yhtenäisyyttä rikkovina. Suomella on kuitenkin monia lisäheikkouksia noihin maihin nähden. Suomi ei Nato-jäsenmaa ja Suomi on ainoa Venäjän rajanaapuri noiden maiden joukossa. Siksi Suomea pidetään jonkinlaisena riskitekijänä ja Venäjä-kummajaisena erityisesti, niin myös Ruotsissa.

Suomelle neuvoksi kanssakäymiselle ja tapaamisille: aseta päämäärä, joka pitää ehdottomasti saavuttaa. Jos et saavuta, olet epäonnistunut ja muuta politiikkaa.

Ja niille, jotka pitävät Venäjä-suhteita itseisarvona: esittäkää konkreettiset hyödyt ja luvut, missä ”luottamukselliset” Venäjä-suhteet näkyvät Suomen hyödyksi absoluuttisesti tai suhteellisesti verrattuna muihin maihin.