Niinistön transponderiesitys osoittautui ulkopoliittisesti harkitsemattomaksi

Luin aamulla Helsingin Sanomain pääkirjoitus- ja ulkomaan toimittaja Kari Huhtan kirjoituksen otsikolla ”Venäjä otti Niinistön nimen käyttöön turvallisuuspolitiikassaan – Suomi joutuu nyt vastaamaan hämmentyneisiin kysymyksiin”, joka löytyy täältä. Kirjoitus on hyvä, ja se kannattaa käydä lukemassa.

Kirjoituksessa on käsitelty Putinin Suomen-vierailun yhteydessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön tekemää sotilaslentokoneiden transponderiesitystä lähiympäristömme lentoturvallisuuden parantamiseksi ja sen saamaa kohtelua länsimaissa.

Presidentti Niinistön transponderiesitys on ollut suuressa arvossa niin Suomen kuin myös Venäjän ulkopoliittisessa hallinnossa. Aloitteen nimeäminen Niinistön aloitteeksi tapahtui Venäjän ulkoasiainhallinnossa. Venäjän ulkoministeriön lehdistöpäällikkö Maria Zaharova totesi jo viikko Putinin Suomen-vierailun jälkeen sunnuntaina 10.7.2016, että "rauhanomaisten pyrkimysten kontekstissa on kiintoisa myös Brysselin positio suhteessa suomalaisen osapuolen ehdotukseen – niin sanottuun Niinistön suunnitelmaan – joka koskee parannettua lentoturvallisuutta Itämeren yllä".

Se oli siis Venäjä, joka nimesi Suomen tasavallan presidentin transponderiesityksen ”Niinistön suunnitelmaksi” (”План Нийнистё”).

                                                                                           ****

Saamieni tietojen mukaan tuo Niinistön esille ottama onneton transponderiesitys läksi liikkeelle jo ennen Putinin 1.7.2016 tapahtunutta Suomen-vierailua, ja ehdotuksen valmistelut Suomen ja Venäjän välillä oli tehty jo hieman aikaisemmin.

Suomen ja Venäjän välisissä ennen vierailua tapahtuneissa vierailuvalmisteluissa Suomen taholta esille nostettu transponderiesitys sai sitten lopullisen siunauksen presidenttien Kultarannassa käydyissä kahdenvälisissä neuvotelluissa, ja Niinistö julkaisi ehdotuksensa lehdistötilaisuudessa illalla 1.7.2016.

Putin antoi lopullisen vihreän valon Niinistön transponderiesitykselle vasta Kultarannassa, mutta asiaa oli siis valmisteltu jo ennalta tapaamista koskevissa neuvotteluissa. Jos Putin ei olisi antanut esitykselle vihreää valoa Kultarannassa, Niinistö ei olisi ottanut asiaa esiin lehdistötilaisuudessa.

Aloitteen pohjimmainen idea lienee syntynyt toki Suomessa, mutta Venäjä toimi prosessin orkesterinjohtajana ja sangen sinisilmäisen naapurin hyväksikäyttäjänä.

Kaikkein harkitsemattominta Suomelta oli ottaa transponderiasia esille Naton Varsovan huippukokouksessa läntisten kumppaneiden kanssa ja vieläpä niillä Venäjälle myötämielisillä sanankäänteillä, millä Niinistö asian huppukokouksessa lausui. Suomi teki itsestään hieman typeryksen ja ehkä myös asiantuntemattoman tahon, jolle kaikki lentoturvallisuuteen liittyvät tekniset asiat eivät olekaan täysin tuttuja. Taas kerran Suomi nähtiin Venäjän pyrkimysten edistäjänä läntisessä maailmassa.

Kaiken päälle Suomen media ylisti Niinistön transponderialoitetta sen kummemmin asiaa syvällisemmin analysoimatta. Olihan aloite tullut presidentiltä, eikä presidentin ehdotuksia voi arvostella Suomessa kuten ei Venäjälläkään.

                                                                                           ****

Ei ole ensimmäinen kerta, kun sinisilmäisiä ja Venäjästä hyvää uskovia suomalaisia Venäjä käyttää empimättä hyväkseen. Nuo episodit rasittavat länsisuhteitamme ja läntistä uskottavuuttamme.

Kouluesimerkki itänaapurimme Suomen-hyväksikäytöstä on Neuvostoliiton ajama Ydinaseeton Pohjola -hanke, jota Kekkonen ajoi varsin intohimoisesti ymmärtämättä asioiden todellista laatua ja tarkoitusperää. Olen käsitellyt Suomen roolia Neuvostoliiton ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamispyrkimyksissä muutamassa aikaisemmassa blogikirjoituksessa, joista yksi löytyy otsikoilla ”Kylmän sodan esimerkki osoittaa, ettei Suomi ole vielä oppinut Venäjästä mitään”. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Neuvostoliitossa Kekkosen esitys ydinaseettomasta Pohjolasta on nimetty maan ulkoasiainhallinnon vanhoihin asiakirjoihin termillä ”План Кекконена” (”Kekkosen suunnitelma”).

Kun Venäjän ulkoministeriön lehdistöpäällikkö Maria Zaharova nimesi Niinistön transponderiesityksen sunnuntaina 10.7.2016 sanoilla ”Niinistön suunnitelma” (”План Нийнистё”), heräsivät vanhat pelkoni: ”Voi ei, joko taas itänaapurimme käyttää sinisilmäistä ja tyhmänolosta Suomea käsikassarana asioidensa ajamiseen?” 10.7.2016 oli ajankohta, jolloin Varsovassa Naton 8. ja 9. heinäkuuta pidetty huippukokous oli juuri päättynyt, ja Niinistö oli jo pitänyt Venäjää ymmärtäväisen huippukokouspuheensa.

Jos venäläisen ulkopoliittisen toimijan suusta kuulee sanat ”Kekkosen suunnitelma”, ”Niinistön suunnitelma” tai minkä tahansa ehdotuksen lausujan sukunimen perusteella nimetty suunnitelma, on kuulijan hälytyskellojen syytä soida äänekkäästi. Kyseessä on venäläinen suunnitelma, jossa ystävämielinen taho on valjastettu Venäjän politiikan tekemisen välineeksi. Tämä on ollut venäläinen tapa jo 1950-luvulta saakka.

Suomi ei ole oppinut eikä edennyt kylmän sodan ajan toimintatavoista vielä mihinkään. Suomi veisaa edelleen vanhaa tuttua itänaapurivirttä. Suomen tulisi viimein tajuta, ettei Suomella ole mitään erityisasemaa Venäjän suhteen eikä Suomi voi toimia lääkärinä parantamaan Venäjän ja lännen välisiä suhteita. Suomen tulisi viimein käyttäytyä niin kuin länsimaan tulee käyttäytyä tekemättä itsestään tyhmän oloista.

Ensimmäisenä Venäjän elokuun alun ehdotusta Itämeren turvallisuuden parantamista kahdenkeskisillä neuvotelluilla – venäläisin sanoin ”sotilaallisen toiminnan herättämistä huolista” ja ”pyrkimyksestä välttää merellä ja ilmassa olevia välikohtauksia" – oli Suomessa tukemassa keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, kukas muukaan. Toisena ehdotusta kannatti SDP:n Eero Heinäluoma. Kaksi Suomen tulevaisuuden toivoa, jos Suomi halutaan liittää ulkopoliittisesti Venäjään.