Presidentin ja ministeriöiden välillä on suuri erimielisyys ulkopolitiikasta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ruoti ulkopolitiikan johtamista Ylen ykkösaamun haastattelussa 28.5.2016: ”Perustuslaki sanoo nimenomaisesti, että tasavallan presidentti johtaa… yhteistoiminnassa. Minä pidän siinä kohdassa aina pienen tauon. Perustuslain kertaaminen voisi kuitenkin olla joidenkin kohdalla paikallaan.” (Yle_28.5.2016).

”Mutta ilmeisesti, kun näistä asioista ei sitten niin paljon puhuta, kaikenlaiset kuiskuttelijat pääsevät kuiskuttelemaan asioista, joilla ei ole mitään totuuden kanssa tekemistä.”, selitti Niinistö Ylen haastattelussa transponderiesitystään (Yle_20.8.2016)

”Järkiperäinen johtopäätös oli sitten ottaa [transponderi]asia Venäjän kanssa puheeksi. Jos sitä nyt pidetään kielteisenä tai hämmentävänä, takana on sitten jonkinlainen muu ajattelu.”, totesi presidentti Niinistö suurlähettiläspäivillä 23.8.2016 (KSML_24.8.2016).

Noista Niinistön kolmesta huomautuksesta herää kolme kysymystä.

Kenen tai keiden presidentti Niinistö haluaisi kertaavan perustuslakia? Kuka tai ketkä ovat presidentti Niinistölle ne kuiskuttelijat, jotka eivät puhu tiedostusvälineille – kuten Helsingin Sanomille – totuutta. Mitä tämä muunlainen [ulkopolittiinen] ajattelu on ja kuka sitä harrastaa?

Niinistöllä on nyt selkeästi Suomen ulkopolitiikan suuntaan liittyviä asioita pahasti hampaankolossa.

                                                                                         ****

Tämän vuoden elokuussa presidentti Sauli Niinistö suivaantui Helsingin Sanomien pääkirjoitus- ja ulkomaan toimittaja Kari Huhdan kirjoitukseen otsikolla ”Venäjä otti Niinistön nimen käyttöön turvallisuuspolitiikassaan – Suomi joutuu nyt vastaamaan hämmentyneisiin kysymyksiin” (HS_14.8.2016). Kolmen päivän päästä julkaistu pääkirjoitus otsikolla ”Ulkopolitiikan valmisteluun tarvitaan yhteistoimintaa” (HS_17.8.2016) sai Niinistön kirjoittamaan ärhäkkään myllykirjeen presidentinkansilian nettisivuille (Presidentinkanslia_18.8.2016).

Helsingin Sanomat osui Niinistöä arkaan paikkaan etenkin seuraavilla lauseilla: ”Niinistön Putinille tekemää ehdotusta ei tiettävästi valmisteltu ulko- ja puolustusministeriöissä. Presidentin kansliassa on paljon osaamista mutta vähän väkeä. Laajemmassa valmistelussa ehdotus olisi voitu kytkeä aiempiin lentoturvallisuushankkeisiin Venäjän kanssa kansainvälisissä järjestöissä.”

Todennäköisemmin presidentti suivaantui Helsingin Sanomain kirjoituksissa nimenomaan juuri noista lauseista, joissa Helsingin Sanomat arvosteli presidentinkanslian sekä ulkoasian- ja puolustusministeriöiden välistä virkamiesyhteistyötä, jota ei ole riittävästi tai peräti ei ollenkaan.

Presidentin ja ministeriöiden erimielisyyttä on kommentoitu suomalaismedioissa myös muutoin. ”Ulkoministeriössä osa virkamieskunnasta ei ole katsonut kaikissa tilanteissa hyvällä tätä presidentin oma-aloitteisuutta. Tyytymättömät virkamiehet eivät lähde julkiseen keskusteluun nimellään, joten arvostelu on "kuiskuteltu" median kautta julkisuuteen, viimeksi lentoturvallisuusaloitteen yhteydessä.”, kirjoitti Ylen ajankohtaistoiminnan päällikkö Riikka Uosukainen elokuun lopulla (Yle_24.8.2016).

                                                                                         ****

Krimin tapahtumien jälkeen Suomen ulkopoliittinen linja ei ole enää yhden yhteisen näkemyksen muovaama. On muodostumassa kaksi ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, joilla molemmilla on oma kannattajakunta. Samoin on käynyt myös Ruotsissa, jossa porvariallianssi kannattaa voimakkaasti Ruotsin liittymistä Natoon, vasemmistopuolueet ja vihreät kannattavat nykyistä sotilaallisen liittoumattomuuden linjaa. Ruotsin tapaan kysymys Suomessakin on pohjimmiltaan Nato-jäsenyydestä.

Ruotsissa oikeisto- ja vasemmistoleirien erilaiset ulko-ja turvallisuuspoliittiset linjaukset eivät tuota erityistä ongelmaa. Suomessa erisuuntaiset linjaukset tuottavat ongelmaa erityisesti presidentti Niinistölle, joka kylmän sodan YYA-ajan perinteitä kunnioittaen yrittää väkisin tukahduttaa ne suuntaukset, jotka haluaisivat Suomen Natoon ja tiiviimpään länsipuolustusyhteistyöhön. Niinistö on käyttänyt sellaisia otteita, jota eivät ole ollenkaan kunniksi länsimaiselle demokratialle. Vastaavaa ei ole tapahtunut Ruotsissa.

Joulukuun 19. päivänä 2014 kaikki eduskuntapuolueiden johtajat olivat tapamassa presidentti Niinistöä Mäntyniemessä ja tilaisuudessa tehtiin selväksi Suomen ulkopoliittinen linja ja myös se, ettei siihen kuulu keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä tulevissa eduskuntavaaleissa. Niinistön kannanotto ja puolueiden uhkailu tuottivat tulosta, eikä kevään 2015 eduskuntavaaleissa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja tullut haastetuksi voimakkaalla Nato-jäsenyyskeskustelulla. Pinnan alla asia kuitenkin jo kyti ja jäi edelleen kytemään.

Niinistö tapasi uudelleen kaikki eduskuntapuolueiden johtajat 16.9.2015 ja 24.2.2016. Jälkimmäisessä tapaamisessa käsiteltiin mm. julkisuuteen noussutta keskustelua yhteisistä sotaharjoituksista Naton tai Nato-maiden kanssa. Harjoitukset, joita puolustusministeriö on valmistellut, ovat ärsyttäneet Niinistöä. Niinistö näki, että häntä olisi pitänyt informoida harjoitusasioissa paremmin. Noissa tapaamissa puolueiden hillitsemistä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ei enää kuitenkaan ollut vastaavasti kuin tapaamisessa ennen eduskuntavaaleja 19.12.2014.

                                                                                         ****

Puolustusministeriön virkamieskunnan selkeä enemmistö kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja tiiviitä puolustusyhteistyösuhteita Yhdysvaltoihin. Ammattisotilaiden näkökulma on selkeä. Puolustusyhteistyön läntinen tiivistäminen, puolustusyhteistyösopimukset länsivaltojen kanssa sekä tiivistyvä sotaharjoitusyhteistyö Nato-maiden ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen kanssa on lähtöisin puolustusministeriön virkamieskunnasta. Noihin puolustusministeriön ammattisotilasvirkamieskunnan linjauksiin on syytä olla tyytyväinen.

Myös ulkoasianministeriössä on virkamieskunta, joka kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja tiiviitä turvallisuuspolitiikan yhteistyösuhteita Yhdysvaltoihin. Mutta ulkoasiainministeriössä on myös perinteistä liittoumattomuuden linjaa kannattavia virkamiehiä. Ulkoasianministeriö ei ole Nato-jäsenyysasiassa ihan niin yksituumainen kuin puolustusministeriö.

Uskallan kuitenkin väittää, että Suomessa ulkoasiain- ja puolustusministeriöiden ammattivirkamieskunnasta selkeä enemmistö kannattaa Suomen läntisen puolustusyhteistyön tiivistämäistä ja Suomen liittymistä Natoon. Tuo asia tuottaa ongelmia presidentinkansialle, eivätkä kanslian suhteet ministeriöihin ole sellaiset, että lopputulos olisi tyydyttävä. Kyse on linjaerimielisyyksistä, joiden heijastukset ovat nyt tulleet julkisuuteen jo monessa asiassa, viimeksi Niinistön transponderialoitteessa. Niinistö yritti yksin saada Venäjän presidentti Putinin avulla jotain myönteistä niin, että siitä kunnia kuuluisi Suomen presidentille. Hanke meni kuitenkin täysin pieleen, josta vastuu kuuluu presidentille itselleen sekä presidentinkanslialle.

Puolueista Kokoomus ja RKP kannattavat puoluekokouspäätöksin Suomen Nato-jäsenyyttä. Presidentti Niinistöllä ei ole ollut erityisen hyvät ja lämpimät suhteet puolustusministeriin ja RKP:n entiseen puheenjohtajaan Carl Haglundiin eikä ulkoasiain- ja pääministeriin ja Kokoomuksen entiseen puheenjohtajaan Alexander Stubbiin.

Edellisen hallituksen kaudella 10.4.2015 Pohjoismaiden puolustusministerit julkaisivat yhteisen kirjoituksen, jossa arvosteltiin jyrkin sanakääntein Venäjän toimia Ukrainassa sekä Itämerellä ja kerrottiin pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Vielä tuolloin Suomelle olisi tuottanut laajemmassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätännässä vaikeuksia hyväksyä kirjoituksen Venäjää kritisoivat sanamuodot, mutta puolustusministeri Carl Haglund teki hyvän työn asioiden eteenpäinviemiseksi tiedottamatta asiasta etukäteen presidentti Niinistöä.

Haglund tiesi, että kirjoituksen julkaisu oli parempi hoitaa ilman Niinistön etukäteistiedottamista ja siunausta.

Vastaavia länsimyönteisiä kannanottoja on ollut myös Alexander Stubbilla, joita on ollut parempi olla viemättä ennalta Niinistön tietoon. Stubbin ja Niinistön ulkopoliittisista erimielisyyksistä esimerkkinä Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin ja vierailu Suomeen maaliskuussa 2015 (MTV3_4.3.2016). Presidentti Niinistö ei suostunut tapaamaan Stubbin Suomeen kutsumaa Naton pääsihteeriä.

                                                                                         ****

Istuvassa hallituksessa Kokoomus kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Myös ulkoasiainministeri Soini kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, eikä puolustusministeri Jussi Niinistölle tiivistyvä yhteistyö Naton ja Yhdysvaltain kanssa ennakkokäsityksistä poiketen ole ollut mikään ongelma. Pääministeri Sipilä on ulkona ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kuin lumiukko. Enempää pihalla ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei kukaan pääministeri voi olla kuin mitä Sipilä nyt on.

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan (utvaan) kuuluvat pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, puolustusministeri Jussi Niinistö, valtiovarainministeri Petteri Orpo, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja elinkeinoministeri Olli Rehn.

Ministerivaliokunnassa seitsemästä ministeristä kokoomuksen molemmat ministerit sekä perussuomalaisten ulkoasiain- ja puolustusministerit näkevät läntisen puolustusyhteistyösuuntauksen ja Suomen Nato-jäsenyyden myönteisenä. Utvassa hallituksen neljä ministeriä seitsemästä kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Nato-kannattajilla on ministereistä enemmistö jo ilman Keskustaa, joista myönteisemmin Natoon suhtautuu elinkeinoministeri Olli Rehn. Hänelle läntisen puolustusyhteistyön tiivistäminen ei ole erityinen ongelma. Suomen pohjimmaisen ulkopoliittisen linjan tällä hetkellä määräävät Kokoomus ja Perussuomalaiset, ja puolueet voivat jo kaksistaan kyllä tarvittaessa selättää myös presidentin ja Keskustan.

Presidentti kyllä johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, mutta presidentti ei tee ulkopoliittisia päätöksiä, jotka hallitus valmistelee ulkoasiain- ja puolustusministeriössä eduskunnan enemmistön tuella. Perustuslain perusteella presidentin juridinen valta ulkopolitiikassa on yllättäen varsin vähäinen ja häviää viime kädessä hallituksen käytettävissä olevalle vallalle. Tarkasti perustuslakia lukien presidentti johtaa kyllä ulkopolitikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa muttei ole sen päättäjä. Olen käsitellyt tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Viime kädessä Suomen ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto, ei presidentti”, joka löytyy täältä.

                                                                                         ****

Niinistö joutuu tällä hetkellä tukeutumaan ulkopoliittisessa linjassaan SDP:hen ja Keskustaan. Hänen oma puolueensa Kokoomus ei ole presidentin ulkopoliittisilla linjoilla. Puolustusministeriön virkamieskunta täysin ja ulkoasianministeriön virkamieskunta osittain eivät ole Niinistön linjoilla koskien Suomen suuntautumista länteen, siis läntisen puolustusyhteistyön tiivistämistä kohti Nato-jäsenyyttä.

Ulkoasiainministeriön eriseuraisuus on nyt tuottanut Niinistölle ongelmia hetimiten ulkoministerin vaihduttua Tuomiojasta Soiniin 29.5.2015. Niinistön ensikommentti, joka on kerrottu edellä, tuli jo hallituksen nimittämisen aikaan 28.5.2016, ja tuo ”Perustuslain kertaaminen voisi kuitenkin olla joidenkin kohdalla paikallaan” -piikitys lienee tarkoitettu tuolloin Kokoomukselle.

Ongelmia Niinistöille näyttäisi nyt tuovan hänen näkemänään erityisesti ulkoasiainministeriö. Kyse on linjaerimielisyydestä virkamieskunnan osan ja presidentin välillä.

Niinistö on ylireagoinut tavoilla, jotka eivät tuota hänelle kunniaa. Nuo tavat tuovat mieleen kekkosmaiset toimintatavat YYA-ajan Suomesta, jolloin presidentillisiä keinoja ulkopolitiikan ohjaamisessa ei säästelty. Edelleenkin jos presidenttiä muiden näkemykset ja politiikka eivät vakuuta, asioita yritetään saada mieliseksi pakolla ja vääntäen rajoittamalla ihmisten omaa päätöksentekomahdollisuutta. Suomi näyttää edelleen kantavan liian raskaasti YYA-ajan presidenttivetoista ulkopoliittista perintöä.

Niinistöltä oli virhe pakottaa eduskuntapuolueet ennen eduskuntavaaleja 19.12.2014 Suomen virallisen ulkopolitiikan taakse. Niinistöltä oli virhe myös julkaista 18.8.2016 myllykirje merkitykseltään vähäisen Helsingin Sanomain jutun tiimoilta. Niinistön esiintyminen transponderiasiassa ei myöskään ole tuonut hänelle toivottua kunniaa.

Niinistöä ei voi loppujen lopuksi pitää erityisen demokraattisesti toimivana henkilönä ulkopolitiikassa. Kekkosen ajan ulkopoliittinen suitsinta on tullut vahvasti takaisin Suomessa, kun lännen ja Venäjän väliset suhteet ovat kylmenneet.