Rauhanjärjestöt, missä olette nyt puolustamassa rauhaa Aleppossa?

15.2.2003 pidettiin Helsingin Rautatientorilla suurmielenosoitus, johon arvioidaan osallistuneen noin 15 000 ihmistä. Mielenosoitus oli suurin mielenosoitus rauhan puolesta Suomessa sitten Vietnamin sodan päivien. Vastaavan laajuista rauhanmielenosoitusta ei ollut saanut kokoon yksikään sota Vietnamin sodan jälkeen: ei Neuvostoliiton käymä Afganistanin sota, ei Jugoslavian hajoamissodat eikä Ukrainan sota.

Tuo helmikuun 15. päivän mielenosoitus vuonna 2003 koski Irakin sotaa, jonka Yhdysvallat tuli aloittamaan puolitoista kuukautta myöhemmin maaliskuun 20. päivänä vuonna 2003. Maaliskuun 22. päivänä lyötiin vielä uusi mielenosoittajaennätys rauhan puolesta: Yhdysvaltain sotaa Irakia vastaan mielenosoitti Helsingin toreilla ja kaduilla yli 20 000 ihmistä.

Irakin sotaa vastustavien mielenosoitusten toiminnan organisoinnista vastasivat suomalaiset rauhanjärjestöt. Kolme keskeisintä rauhanjärjestöä järjestelyissä olivat vuonna 1963 perustettu Sadankomitea (kotisivut), vuonna 1949 perustettu Suomen rauhanpuolustajat (kotisivut) ja vuonna 1920 perustettu Suomen Rauhanliitto (kotisivut), jolla on tosin ollut samanniminen edeltäjä jo vuodesta 1907.

Helsingissä oli perustettu jo syksyllä 2002 Ei Iskua Irakiin -verkostoryhmä, johon liittyi kolmen edellä mainitun järjestön lisäksi lopulta eri arvioiden mukaan kaiken kaikkiaan 30-50 järjestöä. Ei Iskua Irakiin -ryhmän muista järjestöistä korkeinta profiilia Irakin sotaa vastaan piti kommunistista väriä omaava Sosialistiliitto.

Irakin sotaa oli syytä vastustaa. Sota oli huono sota, jonka me nyt kaikki tiedämme. Rauhanliike Suomessa ja Euroopassa oli tällä kertaa sinänsä oikealla asialla.

                                                                                        ****

Rauhanliikkeillä Suomessa niin kuin myös muuallakin Euroopassa on hyvin vasemmistolaiset juuret, ja nuo juuret on luotu pitkälti 1960-luvun vasemmistoradikalismin vuosina sytyttävänä voimana Vietnamin sota ja vihamielisyys Yhdysvaltoja kohtaan.

Edellä mainitut kolme rauhanjärjestöä – Sadankomitea, Suomen rauhanpuolustajat ja Suomen Rauhanliitto – kyllä sinänsä kertovat toimintaperiaatteissaan olevansa puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia rauhanjärjestöjä, mutta järjestöjen keskeiset vaikuttajat ovat olleet nimekkäitä henkilöitä puoluekentän vasemmalta laidalta ja nyttemmin myös vihreistä.

Porvaripuolueiden jäsenet ja kannattajat eivät ole rauhanjärjestöjen toimintaan osallistuneet niiden poliittiseksi koetun agendan vuoksi. Järjestöjä ei ole pidetty uskottavina toimijoina todellisen rauhan puolesta.

                                                                                        ****

Sadankomitean uusin periaateohjelma vuodelta 2013 löytyy täältä. Järjestön vaatimuksia on mm. ”Nato ja muut sotilasliitot on lakkautettava.” ja ”Puolustusmenoja on supistettava ja aloitettava yksipuolinen aseistariisunta.” Toisaalta Sadankomitean nettisivuilla on kirjoitettu myös: ”Kaikkien konfliktien osapuolten tulee noudattaa Geneven sopimuksia sekä muita sodankäynnin sääntöjä. Kaikki sotarikolliset on saatettava kansainvälisen oikeuden eteen.” Tämän hetken tunnetuimpia sadankomitealaisia ovat presidentti Tarja Halonen (sd.) ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).

Suomen rauhanpuolustajilla on ollut eniten näistä kolmesta suomalaisen rauhanliikkeen järjestöstä mieltymyksiä ja suhteita Neuvostoliittoon. Järjestö perustettiin samana vuonna 1949 kuin Nato, ja jo järjestön perustamisprosessissa näkyi vahva Neuvostoliiton käden jälki. Järjestöä voidaan pitää Neuvostoliiton tuon aikaisena välineenä yrittää osaltaan vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa Neuvostoliiton ulko- ja turvallisuuspoliittisten päämäärien ajamiseksi. Järjestö oli siis Neuvostoliiton hybridisodankäyntiväline.

Rauhanpuolustajien nykyinen puheenjohtaja on Markku Kangaspuro, joka toimii myös Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin varajohtajana.

Rauhanpuolustajat ilmoittaa järjestön tarkoitukseksi toimia "rauhan, aseistariisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta”. Rauhanpuolustajien teesejä ovat: ”Ei sotilasliitto Natolle!”, ”Nato ei ole puolustusliitto vaan hyökkäysliitto.” ja ”Nato edistää militaristista ajattelutapaa”. Venäjästä sen sijaan rauhanpuolustajat lausuvat: ”Rajanaapuriimme on syytä pitää yllä hyviä suhteita, mutta meidän pitää voida myös kritisoida – esimerkiksi silloin, kun maa polkee ihmisoikeuksia ja rikkoo kansainvälistä oikeutta.”

Toisin kuin Sadankomiteaa ja Suomen rauhanpuolustajia, Suomen Rauhanliittoa ei vastaavasti pidetä historiassa Neuvostoliittoon suuntautuneena järjestönä. Kun Sadankomiteaa ovat miehittäneet monet vasemmistodemarit ja Suomen rauhanpuolustajia SKDL:n ja Vasemmistoliiton poliitikot, Rauhanliitossa on puolestaan nykyisin useita Vihreän liiton jäseniä. Järjestön puheenjohtaja on Tarja Cronberg (vihr.), ja järjestön nettisivuja kaunistaa Johanna Sumuvuoren (vihr.) kuva yhdistettynä puhekuplaan ”Rauha on rok”.

Rauhanliiton toimintasuunnitelma vuodelta 2015 löytyy täältä. Rauhanliiton toimintasuunnitelma poikkeaa Sadankomitean ja Suomen rauhanpuolustajien vastaavista. Nato-sana löytyy 14-sivuisesta toimintasuunnitelmasta vain kerran eikä Yhdysvallat-sanaa löydy kertaakaan. Toimintasuunnitelmassa Venäjästä on kirjattu sen sijaan näin: ”Euroopan ja Suomen näkökulmasta läheisempi ja alueemme poliittista vakautta heikentävä konflikti on Ukrainassa.  Se on toisaalta sisäinen kriisi, ja toisaalta Venäjän kanssa syntynyt konflikti, joka on kiristänyt pahasti myös EU:n ja Venäjän välejä. Käytännössä Euroopan turvallisuusrakenteet ovat pahasti vaurioituneet Ukrainan konfliktin myötä.”

Rauhanliitolle Nato tai Yhdysvallat eivät siis ole erityisiä maailmanrauhaa romuttavia tekijöitä eikä uhkia toisin kuin Sadankomitealle ja etenkin Suomen rauhanpuolustajille.

                                                                                        ****

Rauhanliikettä ei Suomessa saa liikkeelle sota sinänsä eikä ihmisten kärsiminen ja kuoleminen sodissa. Suurimman osan rauhanliikkeestä Suomessa saa liikkeelle Yhdysvaltojen ja Naton vastustaminen. Useimmilla rauhanliikkein järjestöillä on entistä Neuvostoliittoa ja myös nykyistä Venäjää ihannoiva suurvaltapoliittinen agenda.

Suomalainen rauhanliike – erityisesti Sadankomitea ja Suomen rauhanpuolustajat – ovat olleet aktiivisesti puolustamassa rauhaa silloin, kun Yhdysvallat on hyökännyt ja sotinut. Rauhaa on puolustettu silloin, kun Yhdysvallat on sotinut Vietnamissa tai Irakissa. Sinänsä rauhanliikkeen toiminta on ollut noissa sodissa oikein, koska nuo sodat ovat osoittautuneet myöhemmässä katsannossa huonoksi politiikaksi. Vietnamin sodassa ihmisuhrien määrä oli noin 1,4 miljoonaa.

Ongelmallisiksi rauhanliikkeelle rauhanasian ajamisen tekee se, etteivät vastaavia ihmisuhreja vaatineet sodat ole saanut liikettä toimimaan silloin, kun sotaosapuolena on ollut Neuvostoliitto tai Venäjä yksin tai liitolaisineen.

Afganistanin sodassa menehtyi kymmen sotavuoden aikana vuosina 1979–1989 noin 1,3 miljoonaa ihmistä ja 6 miljoonasta ihmisestä tuli pakolaisia. Suomalainen rauhanliike oli Afganistanin sodasta täysin hiljaa. Afganistanin sota oli lähes yhtä tuhoisa ihmisuhrien lukumäärällä mitattuna kuin Vietnamin sota, mutta suomalainen rauhanliike ei laittanut tikkuakaan ristiin. Yhtään mielenositusta ei pidetty Neuvostoliittoa vastaan toisin kuin Vietnamin sodassa Yhdysvaltoja vastaan.

Venäjä on käynyt sotaa Ukrainaa vastaan vuodesta 2014. Ukrainan sodassa on kuollut vuoden 2015 loppuun mennessä noin 9 100 ihmistä ja 20 800 ihmistä on loukkaantunut (Yle 9.12.2015). ja Venäjä on menettänyt sodassa myös omia sotilaitaan. Lähes miljoona ukrainalaista on joutunut taistelujen vuoksi maan sisäisiksi pakolaisiksi, ja YK:n arvion mukaan noin 600 000 henkilöä on hakenut turvapaikkaa tai oleskelulupaa Ukrainan naapurivaltioista. Mitä suomalainen rauhanliike on tehnyt tämän sodan lopettamisen hyväksi? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ei mielenosoituksia eikä edes mielenilmauksia. Suomalainen rauhanliike ei ole laittanut tikkuakaan ristiin saadakseen tämän Venäjän aloittaman sodan loppumaan.

                                                                                        ****

Vuonna 2011 alkanut Syyrian sota on verinen sota. Vuodesta 2011 Syyriassa on kuollut YK-lähteiden mukaan jo jopa 400 000 ihmistä (Foreignpolicy 22.4.2016). Ulkomailla pakolaisina on yli 5 miljoonaa syyrialaista, minkä olemme saaneet kokea myös täällä Euroopassa.

Mitä suomalainen rauhanliike on tehnyt tämän sodan lopettamisen hyväksi? Ei mitään. Ei kerrassaan yhtään mitään. Ei mielenosoituksia eikä suurempia mielenilmauksia. Suomalainen rauhanliike ei ole laittanut tikkuakaan ristiin saadakseen tämän sodan loppumaan. Rauhanliike kyllä mielenosoitti Syyrian naapurimaan Irakin puolesta vuonna 2003 muttei nyt Syyrian puolesta. Syyria on Venäjän liittolainen, ja Venäjä itse on sotinut Syyriassa syksystä 2015 alkaen. Suomalainen rauhanliike ei voi toimia Syyrian sotaa vastaan, kun sen aktiivisena sotaosapuolena on Venäjä eikä Yhdysvallat.

”[YK:n pääsihteeri] Ban Ki-moon: Aleppon pommituksissa voi olla kyse sotarikoksesta”, uutisoi Salon Seudun Sanomat 24.9.2016 (SSS 24.9.2016). Syyria ja Venäjä ovat pommittaneet Aleppon itäosien kapinallisalueita erityisen ankarasti jo toista viikkoa.

Venäjä ja Syyria ovat käyttäneet bunkkerintuhoajapommeja Aleppon itäosien asuinalueiden tuhoamiseen, ja juuri tuollaisten pommien käyttäminen siviilejä vastaan voidaan katsoa sotarikokseksi. Venäjä ja Syyria ovat estäneet myös YK:n avustuskuljetukset Turkkista Aleppoon, ja Venäjä on tuhonnut asein myös yhden YK-avustuskuljetussaattueen. Kaupungin itäosassa sijaitsevilla kapinallisalueilla arvioidaan olevan Venäjän ja Syyrian asevoimien saartamina noin 250 000-300 000 ihmistä ilman vettä ja ruokaa. Alueella arvioidaan olevan kaiken kaikkiaan noin 85 000 lasta (HS 4.10.2016).

Venäjän ja al-Assadin johtaman hallinnon toiminta Syyrian Aleppossa on brutaaleinta mitä vuosikymmeniin on tässä maailmassa nähty. Venäjä ei enää muista, millaista sillä itsellään oli, kun Pietari oli motitettuna yli 70 vuotta sitten. Edes YK:n avustuskuljetuksia Venäjä ei siis ole sallinut aleppolaissiviilien turvaksi. Onko meillä käsillä nyt Venäjän johtama verilöyly, jollaista ei ole nähty sitten Jugoslavian hajoamissotien?

Jos Aleppon tilanteeseen suomalainen rauhanliike ei katso voivansa reagoida, niin mihin sitten? Kuin pahasti kansainvälistä oikeutta ja Geneven sopimuksia Venäjän pitäisi rikkoa, että suomalainen rauhanliike uskaltaisi nousta vastaan, kun toimijana on Venäjä.

Suomalainen rauhanliike ei ole toiminnassaan uskottava eikä johdonmukainen. Rauhanliikkeelle ei ole sama, kuka sotii. Rauhanliike ei tee päätöksiä toimistaan sodan uhrien lukumäärän ja sodan raakuuden perusteella vaan edelleen Neuvostoliitto/Venäjä-Yhdysvallat-suurvaltapolitiikan perusteella kuten jo 1960-luvulla.

Kun Sadankomitea kirjoittaa nettissivuillaan: ”Kaikkien konfliktien osapuolten tulee noudattaa Geneven sopimuksia sekä muita sodankäynnin sääntöjä. Kaikki sotarikolliset on saatettava kansainvälisen oikeuden eteen.”. Eikö tuon lauseen perusteella Sadankomitea olisi syytä tehdä jotain, kun Venäjä on YK:n pääsihteerin ilmoittamana todennäköisesti rikkomassa näillä raaoilla sotatoimillaan Geneven sopimuksia.

Suomalainen rauhanliike ei siis ole sanonut halkaistua sanaakaan ja vielä vähemmän tehnyt mitään aleppolaisten tilanteen helpottamiseksi. Erkki Tuomioja (sd.) on ollut nyt jostakin syystä täysin hiljaa, Tarja Halonen (sd.) on ollut nyt jostakin syystä täysin hiljaa ja myös Rauhanpuolustajien nykyinen puheenjohtaja Markku Kangaspuro on ollut nyt jostakin syystä täysin hiljaa. Heiltä ei kuultu pihaustakaan tuomitakseen Venäjän sotatoimet Aleppossa. Suomalaisessa rauhanliikkeessä ei ole tehty minkäänlaista elettä mielenosoituksen tai edes mielenilmaisun järjestämiksi aleppolaisten puolesta Venäjän suurlähetystön edustalla Tehtaankadulla.

                                                                                        ****

Suomalaisessa rauhanliikkeessä Sadankomitea ja Suomen Rauhanpuolustajat ovat olleet Neuvostoliiton ja myös Venäjän käsikassaroita ajamaan itänaapurimme ulko- ja turvallisuuspoliittisia etuja. Suomen Rauhanpuolustajat tiesi roolinsa, mutta Sadankomiteassa kaikki eivät tienneet rooliaan, se jäi monelta itselleen selvittämättä ideologisen pasifismihurmoksen pyörteissä etenkin 1960-luvulla.

Sadankomitea ja Suomen Rauhanpuolustajat eivät voi marssia rauhan puolesta Venäjää vastaan, koska he pelkäävät osoittavansa tällöin tukeaan Yhdysvalloille, tuolle imperialismin pahimmalle ilmentymälle. Sodan uhrit eivät Sadankomiteaa ja Suomen Rauhanpuolustajia paljon paina, jos niitä saa aikaan Venäjä.

Mielenosoitus tai mielenilmaisu Venäjää ja Venäjän harjoittamaa politiikkaa vastaan käy silloin, kun mielenosoitusta tai mielenilmaisua ei kukaan voi tulkita myötämielisyydeksi Yhdysvaltoja kohtaan. Rauhanliike ei siis uskalla ottaa kantaa sellaiseen sotaan, jossa Neuvostoliitto on ollut tai Venäjä on liittolaisineen mukana. Afganistanin sotaa ei mielenosoitettu, Georgian sotaa ei mielenosoitettu, Itä-Ukraina sotaa ei ole mielenosoitettu ja Syyrian sotaa ei ole mielenosoitettu.

Sen sijaan mielenilmaisun suomalainen rauhanliike voi kyllä osoittaa venäläisen kirjailija ja toimittaja Anna Politkovskajan muistolle, jonka murhasta tulee kuluneeksi nyt 7.10.2016 tasan kymmenen vuotta.  Politkovskajan puolesta tehtävä mielenilmaus osoittaa hienoista arvostelua Venäjää kohtaan, mutta ei sitä tulkita myötätunnoksi Yhdysvalloille.  

Suomen Rauhanpuolustajat järjestää mielenilmauksen Anna Politkovskajan murhapäivänä Venäjän suurlähetystön edessä. Olisiko myös syytä pitää mielenilmaus myös Syyrian Aleppossa kuolleiden siviilien puolesta?