Yhdysvallat on valmis toimittamaan Suomelle ja Ruotsille myös Patriot-ohjuksia

Tämä blogikirjoitus on pitkä ja tarkoitettu vain niille henkilöille, joita puolustus- ja turvallisuuspolitiikka erityisesti kiinnostavat.

Perinteisesti valtioilla on ollut kaksi mahdollista puolustuksellista strategiaa estää ja eliminoida ennalta vihollisen toimintaa omaa maata ja kansakuntaa kohtaan. Nuo puolustusstrategiat ovat englannin kielellä Deterrence by punishment ja Deterrence by denial. Hyviä ytimekkäitä suomennoksia termeille ei ole, mutta Deterrence by punishment -strategian voisi kääntää vaikkapa Sotilaallinen pelote rankaisemalla -termillä ja Deterrence by denial -termin voi kääntää vaikkapa Sotilaallinen pelote torjumalla -termillä.

Deterrence by punishment -strategissa lähtökohta on, että puolustaja pitää yllä vastustajaan nähden niin uskottavaa ja vakuuttavaa sotavoimaa, että hyökkääjä katsoo kustannuksensa sotatoimissa tulevan niin suuriksi, ettei minkäänlaisiin sotatoimiin ole syytä ryhtyä, ja strategialla on näin ennalta ehkäisevä vaikutus. Strategia perustuu pitkälti ennalta ehkäisevään pelotteeseen, jonka puolustajan voimakas ja ylivoimainen asearsenaali saa aikaan.

Deterrence by denial -strategissa lähtökohta puolestaan on, että puolustaja tekee hyökkääjälle vaikeaksi saavuttaa ja toteuttaa hyökkääjän asettamia [osa]päämääriä, ja hyökkääjä katsoo kustannuksensa sotatoimissa tulevan niin suuriksi, ettei sotatoimiin ole syytä ryhtyä. Strategiassa pyritään tekemään hyökkääjän sotilaalliset toimet kannattamattomaksi tekemällä hyökkääjän tavoite – esimerkiksi alueellinen valloitus –  mahdollisimman vaikeaksi saavuutta ja/tai ylläpitää. Strategia perustuu jossain määrin ennalta ehkäisevään pelotteeseen, jonka hyökkääjän saama uhka tappioista saa aikaan, muttei vastaavassa määrin kuin Deterrence by punishment -strategissa.

Deterrence by punishment -strategiaa ovat harjoittaneet ja harjoittavat edelleen sellaiset suurvallat, joiden sotilaallinen kyvykkyys on riittävän suuri potentiaaliseen hyökkääjään tai vastustajaan nähden. Deterrence by punishment -strategiassa puolustajan sotilaallinen kyvykkyys ja iskuvoima eivät saa herättää pienintäkään epäilystä hyökkääjässä.

Kylmän sodan aikaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sotilasstrateginen toiminta perustui molempien maiden Deterrence by punishment -strategiaan ja sen luomaan kauhun tasapainoon. Sota maiden välillä olisi merkinnyt molempien valtioiden ja samalla myös koko muun maailman loppua. Tilanne oli status quo, ja kylmän sodan aika etenkin Euroopassa olikin rauhan aikaa itäblogin kahta sisäistä kahinaa lukuun ottamatta. Strategia oli siis sinänsä erittäin hyvin toimiva.

Neuvostoliiton hajoaminen ja Venäjän sotilaallisen voiman romahdus veivät pohjan pois monilta osin Venäjän harjoittamalta Deterrence by punishment -strategialta sekä samalla myös kylmän sodan aikaiselta kauhun tasapainolta. Maailmassa oli enää jäljellä yksi sotilaallinen supervalta, ja se oli Yhdysvallat. Venäjä oli toki edelleen ydinasevalta.

Deterrence by denial -strategiaa harjoittavat puolestaan pienemmät valtiot, joiden sotilaallinen voima on vähäisempää. Strategiassa sotavoimia sijoitetaan luomaan hyökkääjälle menetyksiä niin, että valloitusyritykselle tulee riittävästi hintaa. Suomen vallitseva puolustusstrategia (alueellinen puolustus) perustuu Deterrence by denial -strategiaan.

Suomen alueelliseen puolustukseen perustuva nykyinen Deterrence by denial -strategia on jo vanha ja vanhentunut kylmän sodan ajoilta, jolloin ensisijaisena uhkana Suomelle nähtiin muualla Euroopassa olevan konfliktin eskaloituminen Suomen alueelle. Tänä päivänä uhkana on Venäjän hyvin rajoitetut nopeat iskut ottaa hyvin pieniä rajoitettuja alueita haltuunsa ja toimia Suomen alueella sotilaallisesti ohjuksiin ja ilmavoimiin tukeutuen, ei niinkään maavoimiin tukeutuen. Venäjä ei lähde tapattamaan Suomen metsiin tuhansia sotilaitaan. Lisäksi Venäjä tietää Suomen haasteellisen maantieteellisen aseman asehuollon suhteen sekä Suomen pienet asevarannot etenkin ohjuspuolella, mikä saa Venäjän harkitsemaan Suomen eristämistä muista länsimaista sotilaallisesti ja tukahduttamaan Suomen huollon puutteeseen. Suomi kokonaisuudessaan joutuisi siis Venäjän A2/AD-eristystoimien (Anti-Access/Area Denial) kohteeksi.

Deterrence by punishment -strategiassa puolustaja ostaa korkeammilla puolustusmenoilla asevoimien uskottavuuden niin, ettei hyökkäystä puolustajaa vastaan tapahtuisi ollenkaan. Strategian etu on, ettei sotatuhoa ja ihmisuhrien menetyksiä omalla maalla tapahtuisi strategian onnistuessa. Deterrence by denial -strategiassa taas puolustaja on varautunut myös sotatuhoihin omalla maaperällä samoin kuin ihmisuhreihin. Puolustusmenot ovat puolestaan pienemmät kuin Deterrence by punishment -strategiassa, mutta kustannuksia tulee sitten sodan aiheuttamasta tuhosta ja ihmisuhreista.

Yhdysvalloille Deterrence by punishment -strategian harjoittajana Al-Qaidan hyökkäys New Yorkin WTC- tornitaloja ja Pentagonia vastaan 15 vuotta sitten 11.9.2001 oli katastrofi. Yhdysvalloille myös jälkeenpäin järkytys oli suuri, kun maan harjoittamaan Deterrence by punishment -strategiaan oli ilmaantunut terrorismin menevä aukko.

Nato-maiden turvallisuus perustuu edelleen pääosin Deterrence by punishment -strategiaan Yhdysvaltain asevoimien luoman pelotteen kautta mukaan lukien Nato-maiden ydinaseet. Nato-jäsenyys on pienelle maalle erittäin kustannustehokas ja vähäriskinen turvallisuuden suhteen. Strategian onnistumisesta kertoo se, että Nato-maat ovat saaneet olla hyvin rauhassa jo vuodesta 1949 lähtien.

Kun vertaa Suomen vallitsevaa puolustusstrategiaa Nato-maiden vallitseviin puolustusstrategioihin, niin Suomi on siis valmis kantamaan Deterrence by denial -strategiansa mukaisesti sotatuhoja ja ihmisuhreja kriisi- tai sotatilanteessa, kun taas Nato-maat eivät ole halukkaita kantamaan sotatuhoja ja ihmisuhreja kriisi- tai sotatilanteessa. Nato-jäsenyyden tuoma pelote Euroopassa on sinänsä riittävä estämään Nato-maahan kohdistuvat hyökkäykset. Mielestäni jälkimmäinen strategia on ehdottomasti parempi kuin Suomen nykyinen strategia, jossa suuremmat ihmisuhrimäärät ja tuho ovat todennäköisempiä.

Yhdysvaltain sitoutumista Nato-liittolaisiin ei epäillä, tuo sitoutumisen maine luotiin kylmän sodan aikoina, eikä sitä ole missään vaiheessa horjutettu. Vastaavanlaista sitoumuksellista sopimusta puolustuksen alalla kuin Nato Yhdysvaloilla ei muualle ole ja tuskin myöskään tulee. Yhdysvalloissa on tulossa ja on jo pitkälti tullut Deterrence by punishment -strategian rinnalle osia Deterrence by denial -strategiasta jäljempänä tässä kirjoituksessa esitetysti, ja nämä Yhdysvaltain linjaukset vaikuttavat myös Naton toimintaan. 

                                                                                        ****

Venäjän Krimin niemimaan valloitus ja sota Itä-Ukrainassa tuli länsimaille ja myös Yhdysvalloille täytenä yllätyksenä vuonna 2014 vastaavasti kuin Al-Qaida-terroristijärjestön hyökkäys suoraan Yhdysvaltoihin vuonna 2001. Venäjä jatkoi yllätyksiään Syyriassa vuonna 2015 aloittamalla sotatoimet presidentti al-Assadin vastustajia vastaan. Kiina on puolestaan ollut aktiivinen sotilaallisissa toimissaan Etelä-Kiinan merellä rakentamalla sinne keinotekoisia sotilassaaria. Ylimääräistä huolta Yhdysvalloille on tuonut myös Pohjois-Korea ohjusohittelullaan sekä terroristijärjestöt, Al-Qaidan jälkeen Isis nyt myöhemmin.

Yhdysvaloissa puhutaan Venäjän ja Kiinan uudesta Limited war -strategiasta, joka haastaa Yhdysvaltain vanhan Deterrence by punishment -strategian. Limited war -strategiaa on pidettävä ensisijaisesti hyökkäysstrategiana. Venäjä ja Kiina ovat valmiita tekemään hyökkäyksellisiä rajoittuja sotatoimia Deterrence by denial -strategian muodossa, ja tämä edellyttää Yhdysvalloilta uudenlaista sotilaallista strategiaa. Krimin niemimaa ja Itä-Ukraina ovat olleet esimerkkejä Venäjän uudesta Limited war -strategiasta, ja Etelä-Kiinan meri puolestaan Kiinan Limited war -strategiasta. Toistaiseksi aktiivisilta sotatoimilta on onneksi Etelä-Kiinan merellä vältytty.

Deterrence by punishment -strategia ei enää toimi kylmän sodan tapaan. Nykyaika ei ole vastaavanlaista kauhun tasapainon muodostamaa rauhan aikaa etenkään Euroopassa kuten kylmän sodan aika oli.  Yhdysvallat on noteerannut Venäjän ja Kiinan strategian muutoksen ja ryhtynyt toimiin ennen kaikkea liittolaistensa ja läheisten kumppaneittensa turvallisuuden parantamisesti erityisesti Venäjän Euroopan-puoleisessa etulinjassa (”front line”).

Venäjä ja Kiina – molemmat ydinasevaltoja myös – ovat kasvattamassa nopeasti asearsenaaliaan, mutta Yhdysvaltojen tasolla kyseiset maat eivät ole etenkään konventionaalisissa aseissa.

Yhdysvallat näkee erityisenä huolena, että Venäjä ja Kiina ovat kehittäneet taktiikkaa torjua Yhdysvaltain vastapelotetta (”developing tactics for evading retaliatory deterrence”).

Erityinen uhka Yhdysvaltain Euroopan liittoisille ja kumppaneille on Venäjän kehittämät rajoitetun sodan tekniikat (”limited-war techniques”), joita olemme nähneet Venäjän harjoittaneen Ukrainassa ja Syyriassa. Yhdysvallat puhuu Venäjän ”jab and grab” -taktiikasta, toisin sanoen ”tökätä ja siepata” -taktiikasta, jonka olemme nähneet Krimin valtauksena. Tuollaisen sotilaallisen toiminnan estämiseen Deterrence by punishment -strategia yksistään ei ole enää toimiva.

Jatkossa Yhdysvaltain sekä sen liittolaisten ja kumppanien on varauduttava, että on olemassa mahdollisuus joutua Venäjän tai Kiinan kanssa rajoitettuihin sotiin. Sodan mahdollisuutta etenkin itäisessä Euroopassa on pidettävä kohonneena, kuten myös täällä Itämeren ympäristössä.

                                                                                        ****

Yhdysvallat on nyt uusimassa strategiaansa etenkin Itä-Euroopan maissa, joita Yhdysvalloissa kutsutaan monessa yhteydessä etulinjan liittolaisiksi (frontline allies), ja näihin maihin kuuluvat myös Ruotsi ja Suomi kumppanimaina. Etulinjan liittolainen ei tarkoita suinkaan sitä, että maat toimisivat puskurina taaempana oleville maille. Tuollaista virhekäsitystä etenkään Suomessa ei saa muodostaa, mihin Suomessa on hanakasti pyritty jopa Suomen terävimmässä ulkopoliittisessa johdossa. Yhdysvaltain pyrkimys on lisätä kyseisten maiden turvallisuutta nostamalla vihollisen hyökkäyskynnystä joutumatta asevarustelukierteeseen. Yhdysvaltain toiminta on hyvin vastuullista, vaikka monet Suomessa näkevät asian ihan päinvastoin.

Euroopassa Natoon kuulumattomat etulinjan valtiot ovat tällä hetkellä erityisiä riskitekijöitä Euroopan turvallisuudelle: Suomi, Ruotsi, Georgia ja Ukraina.

Uutta strategiaa on yksityiskohtaisemmin kuvattu Yhdysvaltain kolmannessa vastavoimastrategiassa (The Third U. S. Offset Strategy), joka julkaistiin marraskuussa 2014. Käsittelin tuota strategiaa tarkempiin kirjoituksessa otsikolla ”Yhdysvaltain puolustuksen uusin Offset strategy luo Venäjälle uusia haasteita”, joka löytyy täältä. Yhdysvaltain puolustusministeriö esitteli tuota strategiaa liittolaisilleen ja kumppaneilleen Washingtonissa 28.1.2015, ja esitys löytyy otsikolla ”The Third U.S. Offset Strategy and its Implications for Partners and Allies” täältä.

Mitä sitten Yhdysvaltain uudet strategiapainotukset tarkoittavat meille etulinjan liittolaisille ja kumppaneille? Yhdysvallat puhuu ”Diversifying Deterrence Options”, suomennettuna ”Ehkäisevien vaihtoehtojen monipuolistaminen”.

Yhdysvaltain ydinaseet toimivat edelleen pohjimmaisena pelotteena niin, että niitä ollaan valmiita myös uskottavasti käyttämään. Deterrence by punishment -strategian voidaan katsoa toimivan hyvin ydinaseiden suhteen, vaikka Venäjä onkin höllentänyt ydinaseiden käytön käsitteitä. Ydinaseiden puolesta suursodan vaaraa on pidettävä vähäisenä, ja ydinaseet luovat edelleen vastaavaa turvaa Yhdysvalloille ja sen Nato-liittolaisille kuin kylmänsodan aikana Venäjän ja etenkin Kiinan suhteen. Ydinasepelote suojaa vain Nato-maita, ei Suomea eikä Ruotsia kumppanimaina.

Jatkossa Yhdysvallat nojautuu myös tiettyihin Deterrence by denial -strategian osiin. Yhdysvallat on jo ottanut ja ottaa lisää edelleen Deterrence by denial -strategiasta tuttuja toimintatapoja, joiden mukaisesti Yhdysvallat on valmis toimimaan liittolaistensa ja kumppaniensa vahvistamiseksi etenkin Itä-Euroopassa. Yhdysvaltain Deterrence by denial -strategian käytöstä on jaoteltavissa kolme perustapaa vahvistaa etulinjan maita Venäjän luomaa uhkaa vastaan. Tavat ovat siis puolustuksellisia (defensiivisiä), eivät hyökkäyksellisiä (offensiivisia).

Ensimmäinen tapa on vaikeuttaa mahdollisen hyökkääjän (siis Venäjän) mahdollisuuksia ottaa Yhdysvaltain liittolais- tai kumppanimaa tai sen osa Venäjän omaan hallintaan (”To make an ally or piece of territory harder to take.”). Tämä toteutetaan esimerkiksi sijoittamalla puolustuksellisia elementtejä sinne, minne hyökkääjä tuntee sen oman hyökkäysstrategian perusteella halukkuutta. Esimerkkinä voisi olla esimerkiksi Ruotsin Gotlanti, jonne voitaisiin sijoittaa puolustuksellisia Patriot-ohjuksia estämään Venäjän Gotlannin haltuunottoa saadakseen Itämeri hallintaansa.

Toinen tapa on pyrkiä tekemään mahdollisimman vaikeaksi mahdolliselle hyökkääjälle (siis Venäjälle) pitää mahdollisesti Yhdysvaltain liittolais- tai kumppanimaalta vallattu alue. Tällaista vaihtoehtoa käytettäisiin tilanteissa, jossa Yhdysvaltain liittolainen tai kumppani on sotilaallisesti heikko suhteessa hyökkääjään, mutta jonka tahdonvoima on suuri vastustaa vihollista. Kyse voisi olla esimerkkisi sissitoiminnasta vihollisen lyömiseksi, ja hyvä esimerkki on Suomen sotilaallinen sissitoiminta maahantunkeutujaa kohtaan.

Kolmas tapa on tehdä kumppanimaasta tai kyseessä olevasta alueesta teollisesti vahvempi kuin vihollinen. Kyse ei ole sotilaallisesta toimesta vaan talouteen ja elinkeinoelämään liittyvästä. Euroopassa Yhdysvallat näkee EU:n tällaisena toimijana, jonka talousintegraatio ja jäsenmaiden keskinäinen riippuvuus taloudessa nostavat vihollisen kynnystä hyökätä. Esimerkkinä voisi olla Ukrainan yhä tiukempi sitominen Euroopan unioniin taloudellisesti, mikä nostaisi Venäjän kynnystä laajentaa interventioita Itä-Ukrainan ulkopuoliseen Ukrainaan.

                                                                                        ****

Mitä sitten Yhdysvallat on jo tehnyt ja tulee vielä tekemään Itä-Euroopan turvallisuuden parantamiseksi päivittämiensä strategioiden mukaisesti? Venäjän aloittamien sota-aggressioiden jälkeen vuodesta 2014 Yhdysvaltain toimet ovat olleet mittavia verrattuna eurooppalaisten itsensä tekemiin toimiin eurooppalaisen turvallisuuden parantamiseksi. Euroopan omat toimet oman turvallisuuden parantamiseksi ovat olleet hävettävän vähäisiä. Euroopan puolustus on edelleen kylmän sodan ajan mukaisesti ulkoistettu Yhdysvalloille.

Yhdysvallat ja Nato sijoittavat vuoteen 2017 mennessä neljä pataljoonaa Baltian maihin ja Puolaan. Kolmeen Baltian maahan tulee yksi pataljoona kuhunkin ja neljäs Puolaan. Puolaan sijoitettava pataljoona on täysin yhdysvaltalainen. Pataljoonien vahvuus on 800–1 200 sotilasta, ja Yhdysvallat tulee todennäköisesti sijoittamaan myös Norjaan ehkäpä 300 sotilasta kiertävästi, ja myös noiden sotilaiden voidaan katsoa toimivan tripwire-joukkona (HS 10.10.2016). Aikaisemmin ennen kesän 2016 Varsovan Nato-huippukokouksen päätöstä kussakin Baltian maissa on harjoitellut yksi Yhdysvaltain 150 sotilaan komppania.

Yhdysvallat puhuu noista joukoista ”tripwire toops” -termillä, suomennettuna ”ansalankajoukoista”, joiden pohjimmainen tarkoitus ei suinkaan ole muodostaa pärjäävää vastavoimaa Venäjän mahdolliselle hyökkäykselle, vaan toimia käynnistävänä mekanismina tietyille strategisille toimille, mikäli joukkoja uhattaisiin.

Mikäli nuo vähäiset Nato-joukot ja etenkin yhdysvaltalaisjoukot joutuisivat Venäjän aggression kohteeksi, tarkoittaisi se Venäjän hyökkäystä Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvallat aloittaisi toimet Deterrence by punishment -strategian mukaisesti, ja olisi tarvittaessa valmis vastaamaan Venäjälle myös ydinasein. Tätä ei julkisesti mainita eikä mainosteta, mutta Venäjä tietää tämän logiikan jo kylmän sodan ajoilta. Venäjältä vaatisi todella suurta uskallusta hyökätä Nato-maahan ja etenkin yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan. Tripwire -joukot toimivat Deterrence by punishment -strategiassa sotaa ennalta ehkäisevänä toimena.

Yhdysvallat ja Nato ovat lisänneet vuodesta 2014 sotilasharjoituksia itäisessä Euroopassa mukaan lukien Ruotsin ja Suomen alueet. Suomessa tänä vuonna on pidetty jo kolme harjoitusta, joissa Yhdysvallat on ollut mukana (Baltops-harjoitus Hankoniemessä, Arrow 16 -harjoitus Niinisalossa ja Cross Border Training -harjoitustoiminta Rissalassa).

Yhdysvaltain Eurooppa-joukkojen keskeiset sotaharjoitukset Euroopassa löytyvät kirjauksina täältä ja sotilaalliset tapahtumat laajemmin löytyvät kirjauksina täältä. Itä-Euroopan maista Baltian maissa on yhteensä 17 sotilaallista harjoitustapahtumamerkintää, Puolassa 8 sotilaallista tapahtumamerkintää, Ukrainassa 4 sotilaallista tapahtumamerkintää, Romaniassa 2 sotilaallista tapahtumamerkintää ja Bulgariassa 3 sotilaallista tapahtumamerkintää. Lisäksi Itämerellä on yksi merkintä ja Mustallamerellä kaksi merkintää. Harjoitustoiminta on siis hyvin laajaa.

Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat maiden keskinäistä puolustusyhteistyötä koskevan aiepöytäkirjan (Statement of intent) 8.6.2016, ja Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat vastaavanlaisen aiepöytäkirjan neljä kuukautta myöhemmin 7.10.2016. Yhdysvallat on siis hyvin sitoutunut myös kumppanimaittensa turvallisuuden luomiseen itäisessä Euroopassa.

Yhdysvallat on budjetoinut ensi vuodelle lisää varoja Itä-Euroopan puolustamiskyvyn vahvistamiseksi. Yhdysvallat kasvattaa sotilasmenoja Euroopassa yli 3,4 miljardilla dollarilla eli noin 3,1 miljardilla eurolla vuonna 2017, mikä yli nelinkertaistaa vuoden 2016 789 miljoonan dollarin budjetin.

Ukrainan tapahtumien jälkeen Nato päätti 24.6.2015 laajentaa ja muotoilla uudelleen Euroopassa vuonna 2003 perustettuja 13 000 tuhannen sotilaan vahvuisia nopean toiminnan NRF-joukkoja (Nato Response Force). Uusien joukkojen vahvuus tulee olemaan 40 000 sotilasta. NRF-joukkoihin tulee erityistaidolliset keihäänkärkijoukot (spearhead force), Naton nimeämänä Very High Readiness Joint Task Force (VJTF). Määräaika joukkojen saamiseksi kokonaisuudessaan taisteluvalmiuteen on kaksi vuorokautta, ja joukot ovat valmiit ensi vuonna.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Eurooppaan sijoitettuna 67 000 sotilasta. Niin pitkään kuin Naton VJTF-joukot eivät ole valmiit, vastuu riittävän nopeaan toimintaan Nato-maissa on kunkin Nato-maan omien nopean toiminnan joukkojen lisäksi Yhdysvalloilla.

Yhdysvallat on lisännyt myös asemyyntiä itäiseen Eurooppaan ja mahdollistanut sellaisten asejärjestelmien myyntiä, joita aikaisemmin ei ole pidetty suotavana myydä. Asekaupoista on enemmän kirjauksia kahdessa seuraavassa luvussa.

                                                                                        ****

Yhdysvallat (Defence Security Cooperation Agency, DSCA) antoi myyntiluvan Suomeen AGM-158 Joint Air-to-Surface Standoff Missiles (JASSM)” -ohjuksille 31.10.2011. Myyntilupa käsitti 70 ohjusta. Ensisijaisina perusteina myyntiluvalle asiakirjoissa mainittiin puoltoina Suomen Nato-kumppanuus sekä jäsenyys Euroatlanttisessa kumppanuusneuvostossa. Myös Suomen EU-jäsenyys vuodesta 1995, YK:n rauhanturvaajatoiminta vuodesta 1956 sekä aktiivinen toiminta ETYJ:ssä on tiedotteessa mainittu.

DSCA:n tiedote otsikolla “Finland – AGM-158 Joint Air-to-Surface Standoff Missiles (JASSM)”, julkaisupäivä 31.10.2011, löytyy täältä.

JASSM-risteilyohjukset ovat yksi esimerkki Yhdysvaltain kehittyneimmästä ohjusteknologiasta, jonka myynti myös kumppanimaille liittolaismaiden ohella on nyt mahdollistettu.

Suomen puolustusministeriö valtuutti 1.3.2012 puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM-ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon. Yhdysvaltain puolelta Suomella oli valtuudet ohjushankintaan 255 miljoonan dollarin arvosta, ja Suomi osti ohjuksia noin 145 miljoonalla eurolla. Suomi ei siis käyttänyt ostoluvan valtuutta kokonaisuudessaan 70 ohjuksesta.

Suomella oli jo vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa linjaus hankkia Hornet-hävittäjiin ilmasta maahan laukaistava risteilyohjusjärjestelmä. Yhdysvaltalaislähteiden mukaan selonteon mukaisesti Suomi halusi ostaa ensimmäisen kerran vuonna jo vuonna 2007 yhdysvaltalaisia JASSM-risteilyohjuksia.

Vaikka Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat aina olleet – kuten myös vuonna 2007 – hyvät, Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi tuolloin ”ei” Suomelle. ”Ei”-kirjaus löytyy yhdysvaltalaislähteistä ja nimenomaan Yhdysvaltain ulkoministeriöstä, ei puolustusministeriöstä. Yhdysvallat ei ollut vielä tuolloin halukas myymään ohjuksia Suomeen.

Georgian sota elokuussa 2008 oli saanut Venäjän rajanaapurimaiden tapaan myös Suomen huolestuneeksi Euroopan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Vuoden 2008 jälkeen, kun Venäjän oli hyökännyt Georgiaan, sai Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos muutamaan kantoja myös sekä Natossa että Yhdysvalloissa.

Suomi toisti Yhdysvalloille pyyntönsä ostaa JASSM-ohjuksia, mutta tällä kertaa Suomella oli varalla kaiken kaikkiaan kaksi vaihtoehtoista risteilyohjusmallia odottamassa päätöstä. Vuonna 2012 Suomi vihdoin sai, mitä se halusi: JASSM-ohjukset.

Yhdysvallat on myynyt nyt JASSM-ohjuksia myös toiseen Venäjän rajanaapuriin Puolaan, jonka pohjoisrajan takana on yksi Euroopan suurimmista asekeskittymistä: Kaliningrad. Yhdysvallat on nyt myynyt JASSM-ohjuksia niihin Itä-Euroopan maihin, joilla on vierellään Venäjän keskeisiä ohjusreservejä. Puolan kaupalle DSCA:n kongressikäsittelyyn menevä puolto on päivätty päivämäärälle 19.9.2014 (tiedote löytyy täältä) ja ohjushankinnan myyntivaltuudet Puolalle olivat 500 miljoonaa dollaria.

                                                                                        ****

Yhdysvaltalaiskenraali Ben Hodges kertoi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2016 ruotsalaisen TV4:n haastattelussa, että Yhdysvalloilla olisi halukkuutta ottaa mukaan Patriot-ilmatorjuntaohjuksia Ruotsissa pidettäviin sotaharjoituksiin. Ben Hodges on sotilasarvoltaan kenraaliluutnantti ja toimii Yhdysvaltain Euroopan joukoissa. Kyse oli Yhdysvaltain uusien strategisten linjausten mukaisesta politiikasta parantaa liittolais- ja kumppanimaiden turvallisuutta itäisessä Euroopassa.

Yhdysvallat haluaisi harjoitella ilmatorjuntajärjestelmän siirtämistä jostain Nato-maassa olevasta Yhdysvaltain tukikohdasta Ruotsiin ja takaisin joko ilmateitse tai meritse. Hodgesin mukaan Yhdysvalloilla olisi päämäärä pitää Ruotsissa Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän sisältämät harjoitukset kahden vuoden sisällä.

Yhdysvalloista saatujen luotettavien tietojen mukaan päivitetyn strategian mukaisesti Yhdysvallat on valmis myymään Suomeen ja Ruotsiin Patriot-ilmatorjuntajärjestelmiä, mikäli halukkuutta ostolle ilmenee. Sen sijaan pitkän kantaman Tomahawk-risteilyohjusjärjestelmiä ei ole myytävissä, koska tällöin Suomi ja Ruotsi sekä Yhdysvallat rikkoisivat MTCR-sopimusta (Missile Technology Control Regime). MTCR on sopimus, jolla rajoitetaan ohjustekniikan siirtymistä sopijamaista muihin maihin. Tomahawk-ohjuksia on vain Yhdysvalloilla itsellään ja Iso-Britannialla.

Suomen ja Ruotsin turvallisuus on tällä hetkellä paljon sen varassa, miten maat kykenevät eliminoimaan Venäjän muodostaman ohjusuhan ja estämään Itämeren joutumasta Venäjän haltuun.

MTCR-sopimus rajoittaa sopijamaissa sellaisten ohjusten ja rakettien käyttöä, jotka voivat kuljettaa yli 500 kilogramman taistelulatausta yli 300 kilometrin kantomatkalle (≥300 km "range" and ≥500kg "payload"). Sopimus rajoittaa myös miehittämättömien lentoaluksien käyttöä (UAV-alus, Unmanned Aerial Vehicle) samoin paino- ja kantomatkarajoituksin kuin ohjusten ja rakettien osalta.

Tomahawk-risteilyohjusten paino on yli 300 kilogrammaa (1 300-1 600 kg) ja kantama yli 300 kilometriä (1 300-2 500 kilometriä).

Suomen ja Ruotsin on harkittava tarvetta hankkia uusia saatavissa olevia ohjuspuolustusjärjestelmiä Yhdysvalloista. Olisiko esim. nopeasti siirrettävissä oleva Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä sopiva parantamaan Suomen tai Ruotsin ilmatorjuntaa Venäjän runsasta ohjusvarustelua vastaan esimerkiksi Gotlannissa, Hankoniemellä tai Ahvenanmaalla?

Suomi korvasi vanhat venäläiset BUK M1-ohjukset yhdysvaltalais-norjalaisella maasta ilmaan laukaistavalla NASAMS 2-ohjusjärjestelmällä ja AIM-20 AMRAAM-ohjuksilla vuonna 2009 allekirjoitetulla sopimuksella. NASAMS 2-järjestelmässä ohjuksien kantama on lyhyt ja ohjuspaino pieni. Kyse on kevyestä ja matalan kantaman ohjusjärjestelmästä esimerkiksi Patriotiin verrattuna.

Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän ohjusten kantama on 70–96 kilometriä järjestelmä- ja ohjustyypistä riippuen (PAC-1/MIM-104B, PAC-2/MIM 104-C ja PAC-3/MIM-104F), ja pystyulottuvuus on yli 24 kilometriä. Ballististen ohjusten torjunnassa kantama on vastaavasti noin 20–35 kilometriä (PAC-3 ja PAC-3 MSE). Patriot on surface-to-air-ohjusjärjestelmä (SAM), toisin sanoen maasta ilmaan laukaistavien ohjusten järjestelmä.

NASAMS 2 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän virallista kantamaa ei ole ilmoitettu, mutta on arvioitu, että ilman booster-raketteja se olisi vain 15–17 kilometriä, ja Suomeen sijoitettujen ohjusten noin 22 kilomeriä. Venäläisen BUK M1 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ulottuvuus on yli 20 kilometrin korkeuteen (pystyulottuvuus), NASAMS 2 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ulottuvuus on vain noin 10 kilometrin korkeuteen. Venäläisen BUK M1 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän kantama on 35 kilometriä.

Suomen turvallisuus on pitkälti Yhdysvaltain varassa eikä Suomi pärjäisi yksin muutamaa viikkoa pidempään ilman Yhdysvaloista saatavia asetäydennyksiä. Suomi ei ole hankkinut suuria määriä varastoon etenkään kalliita ohjuksia. Tuo on fakta, joka Suomessa tulisi sisäistää ja myöntää. Myös Venäjä tietää asian ja Suomen fataalin aseriippuvuuden Yhdysvalloista. Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta olisi erityisen tärkeää, että tähän saakka suurelta osin piilossa pidellyt yhteistyösuhteet tunnustettaisiin Nato-jäsenyyden muodossa ja sopimussuhde olisi reilusti valtiosopimusluonteinen. Nato-jäsenyys olisi yksiselitteisesti Suomen etu.

                                                                                        ****

Yhdysvallat on siis nyt päivittänyt puolustukseen liittyviä strategioitaan, ja niiden puolesta ei Yhdysvaltain eikä sen Nato-liittolaisten turvallisuus ole erityimmin uhattuna. Sen sijaan Natoon kuulumaattoimien kumppanien – kuten Suomen sekä Ruotsin ja erityisesti Ukrainan ja Georgian – turvallisuus voi olla uhattuna Venäjän tähän saakka sotilaallisesti liittoutumaattomissa naapurimaissa harjoittaman aggressiivisen turvallisuuspolitiikan perusteella. Venäjä saattaa koettaa uudelleen Nato-maiden reaktioita Ukrainan vuoden 2014 tapahtumien jälkeen.

Sen sijaan nyt tällä presidentti Obaman toisella presidenttikaudella Yhdysvaltain heikkous turvallisuuspoliittisessa päätännässä on tuonut suuria huolia Euroopan turvallisuudelle ja myös taloudelliselle toiminnalle. Euroopan turvallisuuspoliittinen päätäntäkyky on aina ollut heikkoa, eikä Eurooppa tulisi mitenkään toimeen ilman Yhdysvaltoja. Nyt Eurooppa tietää, että vahva ulkopoliittinen ja myös sotatoimiin valmis Yhdysvaltain presidentti on Euroopan ehdoton etu. Ulkopoliittisesti heikko ja sotatoimiin kielteisesti suhtautuva Yhdysvaltain presidentti ei ole Euroopan etu.

Ratkaiseva tilanne, jolloin Yhdysvaltain kyvyttömyys tehdä päätöstä asevoimien käytöstä liittyy Syyrian sotaan syksyllä 2013, jolloin Yhdysvalloilla ei ollut valmiutta käyttää asevoimia al-Assadin hallinnon syrjäyttämiseksi, kun Syyria oli käyttänyt kemiallisia aseita Ghoutassa 19.8.2013. Venäjälle tuossa yhteydessä selvisi, että kynnys Obaman johdolla Yhdysvaltain puuttumiseksi aseellisesti maailman tapahtumiin on todella korkea.

Jos Yhdysvallat olisi puuttunut määrätietoisesti ja aseellisesti Syyrian tapahtumiin syksystä 2013 alkaen, Venäjä tuskin olisi uskaltanut ottaa Krimin niemimaata haltuun keväällä 2014 eikä aloitta sotaa Itä-Ukrainassa. Myös Syyrian sodan laajeneminen ja nyt käsillä oleva Aleppon verilöyly olisivat jääneet todennäköisesti tapahtumatta.

Venäjä on Yhdysvaltain heikon turvallisuuspoliittisen päätöksenteon seurauksena kyennyt kasvattamaan merkittävästi vaikutusvaltaansa Lähi-idässä niin, että mikäli Venäjä onnistuisi vielä kaappaamaan Nato-maa Turkin puolelleen, olisi Venäjällä maayhteys liittolaistensa kautta Mustanmeren ja Kaspianmeren väliseltä Etelä-Kaukasian kannakselta Turkin kautta aina Syyriaan ja Iraniin. Tuo Venäjän vaikutusvallan laajentuminen Lähi-itään heikentäisi suuresti Euroopan ja Israelin turvallisuutta.

Mikäli Yhdysvallat valitsee marraskuussa presidentikseen Hillary Clintonin, maailmanpolitiikan tahti tulee muuttumaan, ja Yhdysvallat tulee olemaan valmiimpi käyttämään myös sotilaallista voimaa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten etujen ajamiseen.

Turkkia ei saa päästää liian läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. EU:n tulee suhtautua erittäin kielteisesti kaavailuissa olevaan kaasuputken rakentamiseen Venäjältä Turkin kautta Eurooppaan. Yksinkertaisesti putken vieminen Turkista EU:n alueelle tulee kieltää, mikäli putken rakentamisesta on tulossa totta.

Aihepiirin laajuuden vuoksi tässä kirjoituksessa ei ole käsitelty ollenkaan Naton strategista ohjuspuolustusjärjestelmää, jonka tukikohta-asemia ollaan rakentamassa parhaillaan itäiseen Eurooppaan ja josta tulee suoja nimenomaan Venäjän ohjuksia vastaan, ei Iranin ohjuksia vastaan.

Liittyvät blogikirjoitukset:

Suomen turvallisuus on täysin kiinni Baltian maiden turvallisuudesta, 9.10.2016 (kirjoitus).

Edes uusilla hävittäjillä Suomi ei tule hallitsemaan ilmatilaansa, 26.5.2016 (kirjoitus).

Yhdysvaltain puolustuksen uusin Offset strategy luo Venäjälle uusia haasteita, 9.5.2016 (kirjoitus).

Venäjän sotilaallinen rannikkovarustelu on Suomelle ja Baltialle kova haaste, 16.4.2016 (kirjoitus).

Estääkö Venäjä Suomea hankkimasta pitkän kantaman ohjuksia? 9.4.2016 (kirjoitus).

Suomen ja Yhdysvaltain välinen ohjuskauppa on vilkasta, 28.3.2016 (kirjoitus).

Yhdysvaltalaisia Patriot-ohjuksia pian Ruotsin Gotlantiin?, 9.3.2016 (kirjoitus).

Lähtötietoaineisto:

U. S. Department of Defence: The Third U.S. Offset Strategy and its Implications for Partners and Allies, 28.1.2015 (lähde).

Center of Strategic and Budgetary Assessments (CSBA): Toward a New Offset Strategy, 2014 (lähde ja lähde).

The American Interest: A Preclusive Strategy to Defend the NATO Frontier, 2.12.2014 (lähde).

The National interest: Limited War Is Back, 28.8.2014 (lähde).