Presidentti vaihtui Virossa, presidentti Niinistö lienee tyytyväinen
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oheiset kaksi kuvaa, joissa Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Viron uusi presidentti Kersti Kaljulaid ovat yhdessä, kertonevat kaiken. Ohessa olevat kaksi kuvaa, joissa Sauli Niinistö ja Viron väistynyt presidentti Toomas Ilves ovat yhdessä, kertovat kaiken.
Sauli Niinistö ei tullut toimeen hyvin väistyneen Viron presidentin Thomas Ilveksen kanssa. Ei ollenkaan. Henkilökemiat eivät toimineet. Epäluuloisuus ja kyräily näkyivät ajoittain etenkin presidentti Sauli Niinistön kasvoilta monissa tilaisuuksissa. Olen nähnyt nämä herrat kerran yhdessä luonnossa, ja tuossa kohtaamisessa kasvojen ilmeet kertoivat enemmän kuin yksikään julkaistu kuva ja tuhat sanaa.
Viro haluaa Suomen Natoon, ja tuo pohjimmainen ajatus ei ole muuttunut mihinkään, vaikka presidentti vaihtui. Kersti Kaljulaidin ajatus olla puuttumatta liikaa Suomen omaan päätäntään kuuluviin asioihin tulee olemaan itsepäisille suomalaisille paremmin sopiva. Tuo saattaa muuttaa monia asioita, koska suomalaiset eivät pidä päällepäsmäreistä, jollaiseksi ainakin istuva presidenttimme presidentti Toomas Ilveksen koki.
Kiinnitin heti samaan asiaan huomiota hyvällä mielellä: ”ei huono”, ” pas mal” ranskaksi sanoi Jorma Uotinen.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon nyreyden aihio tuli Thomas Henrik Ilveksen omista puheista ja teoista joilla lähinnä solvasi Suomea .
Suomen ja Eestin suhteet ovat olleet aina hyvää eikä se ollut Ilveksen aikana oikeasti hyvää . terv tepivaari
Ilmoita asiaton viesti
Kaljulaid näyttää olevan onnistunut valinta Virolta.
Ilmoita asiaton viesti
Ilves oli Yhdysvalloissa oppinsa saanut ja eli niiden mukaan. Oli oikea Yhdysvaltain juoksupoika. Henkilökemioiden toimimattomuus kertoo siitä, että Niinistöllä on meidän kannaltamme tilannetaju tallella. Toivottavasti uusi Viron presidentti näkee asioita avarammin kuin entinen. Se auttaisi molempia maita.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä blogihan on yhtä todellisuuteen perustuva kuin Taru sormeusten herrasta.
Mustatuntuutältä, niin silloin se on totta.
Ilmoita asiaton viesti
Totesin eilen illalla jo vaimolleni: ”Viron pressa on huomattavasti paremman näköinen kuin meidän”.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko vaimosi samaa mieltä?
Ilmoita asiaton viesti
Oli, mutta sanoi samalla, ettei miehiä voi verrata naisiin (P.S. Hän kyllä tietää, ettei Sale ole suosikkiani tuon väkisin euroon liittymisen jälkeen…)
Ilmoita asiaton viesti
On tietysti kivempi jutella mukavia nuoren naisen kanssa kuin kuulla suoraa puhettä mieheltä, joka on samaa ikäluokkaa, mutta joka ei pelkää ja palvo Venäjää. Kunhan alkukoreudesta päästään, veikkaan, että Kaljulaid näyttää Niinistölle, että nainen on silkkaa terästä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen kiinnittänyt huomiota Niinistön ja Putinin kohtaamisiin. Toinen on pää pystyssä ja toinen puolikumarassa. Elekieli kertoo hetkessä kaiken – puheet jäävät toissijaisiksi.
Blogin kuvissa Niinistön ruoto on suoristunut.
Ilmoita asiaton viesti