Milloin sitten suomalaisten tulee huolestua Venäjän varustelusta lähialueilla?

”Ei suomalaisten pidä tästä huolissaan olla”, on pääministeri Juha Sipilä toistanut tänään useissa Ylen TV- ja radiouutislähetyksissä, kun Venäjä siirsi kaksi uutta korvettia Mustaltamereltä Itämerelle (Yle Uutiset 26.10.2016).

Nuo venäläiset Itämerelle siirretyt korvetit ovat Bujan M -luokan sota-aluksia nimeltään Zeleni Dol (Зелени Дол) ja Serpuhov (Серпухов). Tiedot aluksista aseistuksineen löytyvät täältä  ja täältä (Zeleni Dol) sekä täältä ja täältä (Serpuhov).

Pääministeri Sipilän mukaan Itämerelle tuodut huippunykyaikaiset sota-alukset eivät olleet yllätys.

Oli kyllä yleisessä tiedossa, että Venäjä tulee vastaamaan jotenkin Naton Varsovan huippukokouksessa tekemiin itäisen Euroopan Nato-maiden turvallisuusparannuksiin, mutta monelle oli kyllä nyt suuri yllätys, että kyseiset jäävahvistamattomat korvetit siirrettiin Mustanmeren laivastosta Välimeren ja Atlantin kautta Itämerelle nyt talvea vasten syksyllä 2016. Itämerelle piti tulla jäässä kulkemaan pystyviä uusia aluksia vasta myöhemmin, kun nuo vuoden Venäjän vuosien 2010-2020 puolustussuunnitelmien mukaiset korvetit valmistuvat puolustussuunnitelmakauden loppuun mennessä.

Korvettien siirrosta lienee tehty päätös Venäjällä varsin nopeasti, ja ensimmäiset julkisuuden vahvistamattomat tiedot alusten siirrosta Itämerelle tulivat vasta lokakuun alkupäivinä. Pääministeri Sipilää lukuun ottamatta monelle muulle alusten tulo nyt syksyllä Itämerelle talvea vasten oli siis yllätys.

                                                                                     ****

Venäjä on varustautunut voimakkaasti vuodesta 2014 lähtien Itämeren lähiympäristössä. On tullut lisää sotajoukkoja, uusi ohjuksia ja muuta sotakalustoa runsain mitoin. Kysymys ei ole vain vanhan kaluston uusimisesta. Suomen ja Baltian maiden ilmatiloja on loukattu useaan kertaan, ja Ruotsiin sekä Tanskaan on tehty simuloitu ilmahyökkäys ydinasevarusteisilla lentokoneilla.

”Ei suomalaisten pidä tästä huolissaan olla”, sanoo siis pääministerimme edelleen.

Kysyisin pääministeriltä, milloin sitten Suomen ja suomalaisten pitäisi olla huolissaan Venäjän varustautumisen ja sotaisuuden suhteen?

Mitä kaikkea sotilaallista Venäjän pitäisi vielä tehdä, että suomalaisten pitäisi olla pääministerin mielestä huolissaan?

Pääministeri voisi tarkentaa tuon kynnyksen, milloin meidän huolestumiseemme olisi aihetta. Jos Venäjän asevarustelu ei ole riittävä ylittämään huolestumiskynnystä, onko sitten Venäjän sotatoimet Suomea vastaan vasta se kynnys, jolloin suomalaisten pitäisi olla huolestuneita? Vai ylittäisikö Venäjän hyökkäys Baltian maihin tai Ruotsiin jo sen kynnyksen, jolloin suomalaisten pitäisi alkaa olla huolestuneita?

On sinänsä ymmärrettävää, että valtiojohto yrittää tyynnytellä kansaa ja pitää kansan rauhallisena, mutta tuolloin sanojen tukena pitää aina olla jotain todellista uskottavuutta: rautaa, jolla varmasti kyetään torjumaan mahdollinen hyökkäys. Jos lausutaan ”Ei suomalaisten pidä tästä huolissaan olla” -kommentti, sen takana pitää olla konkreettia. Uskottavuus ja konkreetti tarkoittavat sitä, että Suomen puolustusvoimilla tulee olla uskottava kyky torjua ja vastata Venäjän muodostamaan sotilaalliseen uhkaan.

Uhan olemassaolo on sentään jo jossain määrin myönnetty tämän syksyn aikana, mutta varsin hissuttelevien sanamuodoin ja kiertoilmauksin. Ruotsissa asiat ilmaistaan suoremmin.

                                                                                     ****

Onko Suomen puolustusvoimilla uskottavaa kykyä torjua ja vastata Venäjän sotilaalliseen uhkaan?

Minun mielestäni Suomen puolustusvoimilla ei tällä hetkellä ole riittävää kykyä torjua ja vastata Venäjän sotilaalliseen uhkaan. Toisin kuin pääministeri toivoo Suomen kansan oleva huolestumatta, minä olen huolestunut. Erityisen huolestunut olen Venäjän ohjusuhasta, johon Suomella ei ole riittävää kykyä vastata. Mitä enemmän ole ottanut selvää Venäjän tämän vuosikymmenen puolustussuunnitelmista ja jo tehdyistä asevarusteluista, sitä huolestuneempi olen.

Suomen pitäisi siis kyetä torjumaan muun muassa venäläiset Iskander-ohjukset, Itämerelle tuotujen korvettien Kalibr-ohjukset ja P-800 Oniks -ohjukset sekä Murmanskin S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ohjukset. Nuo vain vähäisinä esimerkkeinä mainittuna.

Emme taida pysyä Venäjän vauhdissa yhtään emmekä satsaa tarvittavia voimavaroja puolustukseemme riittävän nopeasti.

Toisin kuin pääministeri, olen siis sangen huolissani Venäjän varustautumisesta, Venäjän muodostamasta sotilaallisesta uhasta ja Suomen puolustuskyvystä. Suomen ulkopoliittisen johdon tulisi olla huolestunut vähintään vastaavasti kuin mitä Baltian maat ja Ruotsi jo ovat. Baltian maat ja Ruotsi ovat selkeästi Venäjän uhan ja huolestuneisuutensa muodostuneesta uhasta julkisuudessa ilmoittaneet.

                                                                                     ****

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomen valtiovalta vähättelee turvallisuustilanteen muutoksen vaikutusta Suomeen ja Suomeen kohdistuvia sotilaallisia uhkia. Suomen ulkopoliittiselta johdosta meni pitkään, ennen kuin myönnettiin Itämeren turvallisuustilanteen muuttuneen vuoden 2014 kevään tapahtumien jälkeen niin, että sillä olisi vaikutusta myös Suomen asemaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa vielä niinkin myöhään kuin 25.8.2015: ”Uutisia seuratessa, niin kotimaisesta kuin ulkomaisestakin mediasta, saa välillä sen kuvan, että Suomikin olisi jollain tavalla uhattuna. Näin ei ole tilanne.” (Puolustusministeriö 25.8.2015).

”Suomi ei ole tässä [Venäjän toimien] kohteena. Meidän kylmän sodan jälkeinen pitkä linjamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on juuri tässä tilanteessa kestävä.”, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja Akaan Seutu – lehdessä vielä 14.4.2015 ja jatkoi: ”Suomessa kysytäänkin jo, onko tilanteessa jotakin, joka kohdistuisi erityisesti meihin. Tähän yksiselitteinen vastaus on: ei ole.” (Akaan Seutu 14.4.2015).

Edellä mainitut olivat vähätteleviä lausuntoja ja naiiveja jo tuolloin, ja vielä naivimpia ne ovat nyt, kun tiedetään jatko. Venäjän politiikan kokonaiskuvaa ei vielä vuonna 2015 oikein ymmärretty Suomessa.

Venäjä oli jo tuolloin aloittanut ne varustelutoimet lähiympäristössämme, jotka jatkuvat edelleen. Jokohan nyt Venäjän uhka uskallettaisiin reilusti myöntää?

Suomi on perustellut aikanaan, ettei Natoon liittymiselle ole tarvetta, koska Suomen turvallisuusympäristö on vakaa. Ajateltiin, ettei Suomen turvallisuusympäristö varmasti koskaan muuttuisi ja siksi Suomen Nato-jäsenyys voitiin sitoa turvallisuusympäristöön jo Tarja Halosen kaudella. Nyt kun turvallisuusympäristö on muuttunut ja epävakaa, ei kuitenkaan vastavuoroisesti Suomen ulkopoliittisessa johdossa nähdä Natoon liittymiselle tarvetta. Suomen ulkopoliittiselle johdolle ei siis turvallisuusympäristö olekaan se tekijä, joka muuttaisi Suomen suhtautumisen Nato-jäsenyyteen. Tuolta turvallisuusympäristön muutos -logiikalta on siis pudonnut pohja.

Suomen valtiojohto ajattelee asiat hyvin vanhakantaisesti, josta syntyy helposti käsitys, että asioita halutaan hyssytellä, josta puolestaan syntyy käsitys, että turvallisuusasioiden vakavuutta halutaan vähätellä ja turvallisuusasioita halutaan katsoa sinisilmäisesti. Tuo olisi ehkä sopinut vielä kylmän sodan aikaan, jolloin tiedonvälitys oli ilman internetiä rajoitetumpaa. Tänä päivänä tuollainen politiikka ei enää toimi, eikä sellaista harrasteta etenkään Ruotsissa muttei myöskään Baltian maissa. Noissa maissa asioita uskalletaan sanoa kaunistelematta suoraan. Jos ei ole riittävää puolustuskykyä, se on myös avoimesti todettu – ainakin Ruotsissa.

Ruotsissa Venäjän varustelun muodostaman uhan on puolustusministeri Peter Hultqvist todennut jo pitkän aikaa Ruotsin kansalle varsin suoraan. Ruotsin riittämättömän puolustuskyvyn on puolestaan todennut puolustusvoimain komentaja jo vuosia sitten.

Jos Suomessakin uskallettaisiin tunnustaa, ehkäpä sitten jotain todellista alkaisi tapahtua puolustuskykymme kohentamiseksi.