Ulkoministeri Tuomioja on tehtävissään aiheuttanut Suomelle paljon myös vahinkoa

Erkki Tuomioja (sd.) on ollut Suomessa arvostettu poliitikko ja ulkoministeri, ja häntä on kiitelty kovin toimissaan Suomen ulkomisterinä.

Erkki Tuomioja nousi Suomen pitkäaikaisimmaksi ulkoministeriksi 9.2.2015, jolloin hänellä tuli täyteen 3 940 päivää ulkoministerinä ohittaen kärkipaikkaa pitäneen Paavo Väyrysen (kesk.).

Tähän päivään saakka Tuomioja on toiminut ulkoministerinä yhteensä 4 047 vuorokautta – siis yli 11 vuotta –  viidessä eri hallituksessa ajanjaksoilla 25.2.2000–17.4.2003, 17.4.2003–24.6.2003, 24.6.2003–19.4.2007, 22.6.2011–24.6.2014 ja 24.6.2014–29.5.2015.

Ylen kyselyssä maaliskuussa 2015 vähän ennen eduskuntavaaleja Erkki Tuomioja oli Alexander Stubbin hallituksen suosituin ministeri (Yle 4.3.2015). Kansa on siis pitänyt Erkki Tuomiojan tavasta hoitaa ulkoministerin tehtäviä.

Myös media ja poliitikkokollegat ovat antaneet arvoa Tuomiojan ulkopolitiikan hoidolle, eikä hänen virheisiin ole puututtu, vaan ne on sivuutettu vähin äänin.

Kolumnisti Yrjö Raution luonnehdinta Tuomiojasta Helsingin Sanomissa saa varmasti monen suomalaisen hyväksynnän: ”Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kuuluu poliitikkoihin, joita arvostan eniten. Kunnioitan hänen aatteellisuuttaan, kirkkaina säilyneitä arvojaan, laajaa tietopohjaansa ja sivistyneisyyttään.” ja ” Tuomiojalla on ulko- ja turvallisuuspolitiikasta paljon enemmän tietoa ja kokemusta kuin itselläni.” (HS 1.9.2016).

Olen suuresti eri mieltä kaikkien niiden mielipiteiden kanssa, jotka näkevät Tuomiojan hoitaneen Suomen ulkopolitiikkaa hyvin. Hän ei ole hoitanut Suomen ulkopolitiikkaa hyvin.

Ulkopolitiikan suuri linja ei välttämättä ole ollut Suomen etujen mukaista, mikä tulee nyt korostetusti esille Itämeren turvallisuustilanteen heikennyttyä. Monista Tuomiojan tekemisistä ja sanomisista ulkoministerinä ei ole ollut Suomelle hyötyä vaan päinvastoin. Niistä on ollut haittaa.

Tuomioja on korostetusti henkilö, joka muodostaa mielipiteensä ideologiselta pohjalta – ei kylmän pragmaattisesti niin kuin ulkoministerin pitäisi -, ja tällöin Suomen etu helposti unohtuu tai värittyy henkilökohtaiseen ideologiaan. Tuomioja ajattelee tunteella, ei järjellä. Luonteeseen liittyy myös Tuomiojan yksioikoinen temperamentti, jota hän ei kykene hallitsemaan asioissa, jotka ovat hänelle ideologisia.

Tuomiojan poliittisia linjauksia on värittänyt vastenmielisyys – jopa kiihkeä viha – Yhdysvaltoja ja Natoa kohtaan. Vastaavasti poliittisia linjauksia on värittänyt hyväuskoisuus ja sinisilmäisyys Venäjää kohtaan.

Seuraavassa kahdessa luvussa ja sen kappaleissa on muutamia satunnaisesti poimittuja esimerkkejä Tuomiojan toimista ja sanomisista, jotka ovat olleet ideologisesti värittyneitä. Ulkoministerin ominaisuudessa tehdystä toimista Suomelle on ollut myös haittaa. Useimmat esimerkit ovat ajalta, jolloin Venäjä oli jo alkanut käyttäytyä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa suhteessa rajanaapureihinsa aggressiivisesti ja uhkaavasti.

                                                                                     ****

Ulkoministeri Tuomiojan ja ulkoministeri Ricen tapaaminen New Yorkissa 22.9.2006

22.9.2006 Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja tapasi New Yorkissa Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen. Suomi oli tuolloin EU:n puheenjohtamaa, ja Yhdysvaltain vierailuilla olivat mukana Yhdysvaltojen ja unionin 25 maan ulkoministerit.

Tuomiojan ja Ricen yhteenotto oli tuolloin vertaansa vailla, suorastaan ennennäkemätön. Sinänsä pohjimmaisen aatemaailmansa mukaisesti Tuomioja ryhtyi tivaamaan Ricelta vastauksia CIA:n vankilentoihin ja terroristien kidutuksiin. Läsnäolijoiden kertomusten mukaan Ricen ja Tuomiojan välillä sananvaihto oli kiivasta, jopa vihamielistä. Tuomioja oli menettänyt malttinsa. Tapaamisessa Tuomioja mittasi suurvallan ulkoministerin arvomaailmaa tavalla, jolla ennen ei ole mitattu.

Tuomiojan käyttäytymistä väritti tuossakin tapaamisessa vastenmielisyys – jopa kiihkeä viha – Yhdysvaltoja kohtaan, joka tällä kertaa Tuomiojalla oli alkanut Yhdysvaltain Irakiin hyökkäyksen myötä vuonna 2003.

Valtioneuvoston tilannekuvakoordinaattori Hannu Mäntyvaara kertoi Kanava-lehdessä 20.1.2012 julkaistussa artikkelissa, että Suomen hyvät suhteet Yhdysvaltoihin heikkenivät ulkopoliittisen johdon vaihtuessa 2000-luvun alussa, kun Suomen presidentiksi nousi Tarja Halonen (sd.).

Noiden syksyisten tapahtumien jälkeen vuonna 2006 Suomen istuvat presidentit eivät ole olleet kutsuttuja kahdenkeskisiin tapaamisiin Valkoiseen taloon eivätkä Yhdysvaltain presidentit ole vierailleet Suomessa. Suhteet ovat vasta nyt palaamassa normaalille tasolle Ruotsin viiden pohjoismaan muodostaman ryhmän vetämänä. Ruotsi on Yhdysvaltain tärkein liittolaismaa Pohjoismaissa kuitenkaan ilman sovittua liittoa ja Nato-jäsenyyttä.

Suomi johtui suuresti kärsimään Tuomiojan teoista ja puheista Suomen ulkoministerinä. Suomi tarvitsee oman turvallisuutensa vuoksi ensiluokkaisia suhteita Yhdysvaltoihin, joita ulkoministerin ei pidä romuttaa. Tuomioja oli niitä vahvasti romuttamassa. Huonoa aikaa kesti lähes 15 vuotta.

Ulkoministeri Tuomiojan eriävä mielipide EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjaan 8.9.2014

 ”Erkki Tuomioja: Uusia Venäjä-pakotteita ei pidä nyt panna toimeen”, oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa 10.9.2014 (HS 10.9.2014). Ulkoministeri Tuomioja oli 8.9.2014 kirjauttanut EU-ministerivaliokunnan kokouspöytäkirjaan merkinnän mahdollisesta veto-oikeuden käytöstä: "Ulkoministeri Tuomioja yhtyy muuten esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä eivät muut maat tukisikaan.”

Tuomioja mukaan aika EU:n Venäjä-lisäpakotteille ei olisi ollut syyskuussa 2014 oikea, ja lisäpakotteet olisivat kuin "bensan heittämistä tuleen". Tuomiojan mukaan Suomi voisi myös yksin vastustaa Venäjä-pakotteita EU:ssa.

Tuomiojan toiminta yrittää vesittää EU-pakotteita ja ennen kaikkea niiden määräämisajankohtaa syksyllä 2014 ei ollut Suomen etujen mukaista. Pöytäkirjamerkintä EU-ministerivaliokunnan kokouksessa oli tyhjänpäiväinen, jolla temperamenttinen ulkoministeri yritti vain purkaa pettymystään, kun hänen tahtonsa pakoteasiassa ei toteutunut.

Pöytäkirjamerkinnällä Tuomioja yritti osoittaa olevansa oikeassa, mikäli tuleva historiankirjoitus ja tulevat tapahtumat tosiaan olisivat näyttäneet Tuomiojan olleen vaatimuksissaan oikeassa. Tulevat tapahtumat eivät osoittaneet Tuomiojan olevan oikeassa, päinvastoin. Pakotteiden määräämisajankohta syksyllä 2014 oli oikea, ja ne olisi pitänyt määrätä itseasiassa jo aikaisemmin.

Kyseinen EU:n Venäjä-pakote-episodi Suomessa osoitti, ettei Tuomioja kyennyt muodostamaan Venäjästä tosiasioihin perustuvaa kokonaiskäsitystä. Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuri kuva oli Tuomiojalta hukassa.

Tuomiojan mukaan lisäpakotteet olisivat lopettaneet tukitauon Itä-Ukrainassa, jota todellisuudessa ei koskaan ollutkaan. Ideologisesti värittyneen "Bensan heittämistä tuleen" -lausahduksen on syksyn 2014 jälkeinen historia osoittanut vääräksi. Venäjä-pakotteiden asettaminen EU:n ulkopoliittisena toimenpiteenä vastustamaan Venäjän tekemiä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä uhkaavia tai heikentäviä toimia on ollut oikeaa. Pakotteiden olisi itseasiassa pitänyt olla paljon rankempia.

Jo ennen syksyn 2014 tapahtumia Suomi oli Tuomiojan johdolla keväällä 2014 ensimmäisiä Venäjän EU-pakotteita määrättäessä estänyt yhdessä Italian kanssa kahdestaan Venäjän valtio-omisteisen Rossija Segodnjan -mediayrityksen (Россия сегодня) johtajan Dmitri Kiseljovin (Дми́трий Киселёв) päätymisen pakotelistalle. Suomen kannan muodosti ulkoministeri Tuomioja. Tuomiojan mukaan Suomen tuli pitäytyä EU-suurlähettiläiden sopimassa alkuperäisessä listassa, jossa Kiseljov ei ollut mukana. Kiseljov oli aikaisemmin asunut vuosia Suomessa.

Dmitri Kiseljov olisi ehdottomasti pitänyt asettaa pakotelistalle. Rossija Segodnja on uutistoimisto, jonka tehtävä on välittää venäläispropagandaa länsimaissa.

Suomi joutui Tuomiojan edellä mainituista Venäjä-pakotetoimista kärsimään. Suomi leimattiin monessa EU-maassa Venäjän juoksupojaksi EU:ssa. Tuomiojan toimet vahingoittivat Suomen mainetta länsimaana.

Ulkoministeri Tuomiojan kannanotto Suomen itärajan turvallisuudesta 14.1.2015

"Suomen ja Venäjän välinen 1300 kilometrin raja on maailman vakaimpia eikä kummallakaan puolella ole intressejä muuttaa tätä tilannetta. Ei pidä rakentaa tarpeettomia raja-aitoja Euroopan ja Venäjän välille.", lausui ulkoministeri Erkki Tuomioja eduskunnan Venäjä-keskustelussa tammikuun puolivälissä 2015 (HS 14.1.2015).

Kului vain vajaa vuosi, kun Venäjä alkoi päästää vuoden 2015 lopulla turvapaikanhakijoita pohjoisen Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien kautta Suomeen aiheuttaen Suomelle päänvaivaa ja turvallisuusriskiä. Räjähtääkö koko Venäjän vastainen itäraja turvapaikanhakijoista? Tilanteen rauhoittamiseksi Suomi joutui tekemään Venäjän kanssa määräaikaisen 180 päivän rajasopimuksen, joka oli voimassa lokakuuhun 2016. Tuomiojan puhe ”eikä kummallakaan puolella ole intressejä muuttaa tätä tilannetta” osoittautui virheelliseksi ja opportunistiseksi jo 11 kuukauden kuluttua vuoden 2015 lopulla.

Rajasopimuksessa Suomi olisi halunnut pitää Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikat auki myös EU/ETA-maiden ja Sveitsin kansalaisille. Suomi kuitenkin taipui lopulta Venäjän painostamaan ehdotukseen, joka esti rajanylityksen Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemilla kaikilta muilta paitsi Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisilta. Tuo sopimus on yksi esimerkki, miten huonoja mahdollisuuksia Suomella on solmia Venäjän kanssa Suomen oman edun mukaisia sopimuksia, kun sopimuksia halutaan solmia Venäjän kanssa kahdenkeskisesti. Suomen voimavarat yksin eivät vain riitä Venäjän kanssa parempiin sopimuksiin.

Tuomioja ei siis ulkoministerinä osannut muodostaa oikeaa kuvaa Venäjän politiikasta ja tulevasta kehityksestä vielä vuoden tammikuussa 2015, vaikka Krimin niemimaan valloituksesta oli kulunut jo lähes vuosi, ja Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuren kuvan merkit olisi pitänyt olla jo tiedossa. Tuomiojan kannanotto kuvaa hyvin sitä, miten hän näkee Venäjän vain hyväuskoisesti.

Toivottavasti jo nyt Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisena realiteettina on otettu mahdollisuus, että Venäjä voi uudestaan käyttää Suomen itärajaa painostuskeinona poliittisten asioidensa edistämiseen. Vielä tammikuussa 2015 Tuomiojan ollessa ulkoministeri tällaista realiteettia ei oltu huomioitu. Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuri kuva oli tässäkin asiassa Tuomiojalta hukassa.

Ulkoministeri Tuomiojan kannanotto Venäjän mahdollisesti muodostamasta uhasta 14.4.2015

Suomi ei ole tässä [Venäjän toimien] kohteena. Meidän kylmän sodan jälkeinen pitkä linjamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on juuri tässä tilanteessa kestävä.”, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja Akaan Seutu -lehdessä vielä 14.4.2015 ja jatkoi: ”Suomessa kysytäänkin jo, onko tilanteessa jotakin, joka kohdistuisi erityisesti meihin. Tähän yksiselitteinen vastaus on: ei ole.” (Akaan Seutu 14.4.2015).

Toisin kuin Tuomioja väittää, Itämeren kiristyvässä turvallisuustilanteessa Venäjä ei ole kohdellut sotilaallisesti liittoutumattomia Suomea Ruotsia eritavoin kuin alueen Nato-maita.

Suomen ja Ruotsin ilmatilaa on loukattu vastaavasti kuten Nato-maiden ilmatilaa. Venäjä on simuloinut Ruotsiin myös ydinasehyökkäyksen pommikonein. Venäjän asevarustelu Itämeren ympäristössä ovat kohdelleet samoin niin Nato-maita kuin Natoon kuulumattomia Suomea ja Ruotsia. Iskander-ohjusjärjestelmät on sijoitettu niin Kaliningradin alueelle kuin myös Pietarin alueelle ihan Suomen rajan pintaan. S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät sijoitettu niin Kaliningradin alueelle kuin myös Murmanskin alueelle ihan Suomen rajan pintaan. Venäjä ei siis erottele Itämeren alueen sotilaallisessa varustelussaan eikä sotilaallisessa toiminnassaan Suomea ja Ruotsia Nato-maista.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan Akaan Seutu -lehdessä lausumille ajatuksille ei ole oikein katetta enää. Suomen kylmän sodan jälkeinen pitkä sotilaallisen liittoutumattomuuden linja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei juuri tässä tilanteessa ole kestävä, koska se ei ole enää uskottava. Linjalta puuttuu uskottavuus, eikä Venäjäkään siihen enää usko. Suomeen kohdistuvat ne samat Venäjän sotilaalliset uhat kuin Itämeren alueen Nato-maihin. Venäjä ei enää erottele Suomea ja Ruotsia Itämeren Nato-maista.

                                                                                     ****

Tässä luvussa on vielä kaksi Tuomiojan muuta ulkopoliittista toteamaa, jotka kuvastavat häneen erikoisia ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteita ei voi tarkastella vain muutaman vuoden tai vaalikauden jaksoissa, vaan vähintään viidentoista ja viidenkymmenen vuoden perspektiivillä. Tässä katsannossa on aivan selvää, että Suomenkin turvallisuuden suurimmat haasteet liittyvät maailmanlaajuiseen kestämättömään kehitykseen.” (Tuomiojan blogiartikkeli 14.4.2016).

Tuomiojalle Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ensisijainen haaste ja uhka ovat siis maailmanlaajuinen kestämätön kehitys, ei Euroopan eikä etenkään Itämeren turvallisuustilanne tai Venäjän kehitys. Tuomiojan mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitäisi nyt keskittyä maailmanlaajuiseen kestämättömän kehityksen luomiin haasteisiin.

Tuomioja siis haluaa siirtää pois huomion Venäjä-asioista ja keskittyä ilmastomuutokseen, vaikka ilmastomuutosasiassa on juuri saatu aikaan merkittävä sopimus, jossa on mukana myös Kiina ja Yhdysvallat. Monelle muulle on kuitenkin nyt tärkeämpää ratkoa Itämeren heikentynyttä turvallisuustilannetta, josta on tulossa pitkäaikainen. Ei ole näköpiirissä, että länsimaiden ja Venäjän suhteet olisivat pitkään aikaan paranemassa.

Tällaisessa tilanteessa [jossa Itämeren piirissä syntyisi sotilaallinen konflikti] on äärimmäisen tärkeätä, että Suomi toimii tavalla, joka ei jännitteitä lisää vaan harjoittaa sellaista aktiivista vakauspolitiikkaa, jonka tärkein tavoite on konfliktien ennaltaehkäiseminen ja vastakkainasettelujen liennyttäminen.” (Tuomiojan blogiartikkeli 8.6.2016).

Aktiivinen vakauspolitiikka”. Mitä se oikein on? Pelkää sanahelinää. Kukaan ei tainnut määrittää, mitä toimenpiteitä se pitää sisällään. Miten Suomi ennaltaehkäisee konfliktien muodostumista Itämerellä? Tekemälläkö Venäjän hyväksikäyttämiä transponderiesityksiä, jotka ovat vain sekoittaneet turvallisuustilannetta entisestään?

Mitä Suomen tai Ruotsin Itämeren alueella nyt harjoittama sotilaallisen liittoutumattomuuden vakauspolitiikka on ollut, ja miten se on Itämeren turvallisuustilanteessa näkynyt? Ei mitenkään. Itämeren turvallisuustilanne on vain heikentynyt, vaikka Suomi ja Ruotsi ovat sotilaallisesti liittoutumattomia.

Itämeren turvallisuusasiaa olisi syytä tarkastella myös niin, että olisiko se nyt niin heikko, jos Suomi ja Ruotsi olisivat olleet Naton jäsenmaita siitä lähtien, kun myös Baltian maat ja Puola ovat olleet, siis vuodesta 1999 tai 2004.

Uskallan väittää, että juuri liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi ovat tällä hetkellä Itämeren epävakauden synnyttäjiä, kun eivät vielä kuulu puolustusliitto Natoon. Venäjä pitää suurella todennäköisyydellä varmana, että maat tulevat liittymään Natoon, ja tämän takia Itämeren turvallisuustilanne ja turvallisuusasetelmat eivät ole alueella status quo, vaan epävakaat.

Jos Suomi ja Ruotsi olisivat olleet Naton jäsenmaita Krimin miehityksen alkaessa, Venäjä olisi tiennyt, mikä olisi Naton puolustussuunnitelmiin perustuva turvallisuustilanne Itämerellä, ja monet sotavoimien siirtoon liittyvät provokaatiot ilmatilaloukkauksineen olisivat varmasti olleet vähäisempiä. Turvallisuusasetelma olisi ollut vakaa. Nyt Itämeren turvallisuustilannetta heikentää se, että Venäjä uhittelee Suomea ja Ruotsia, etteivät maat vain liittyisi Natoon.

Nato-jäsenyysasia heikkojen Yhdysvaltain suhteiden ohella ovat olleet ulkoministeri Tuomiojan tekemisissä asioita, joista Suomelle on muodostunut suurta haittaa.

                                                                                     ****

Toisin kuin Tuomiojan monet poliittiset kollegat sekä osa Suomen kansasta, en pidä ulkoministeri Tuomiojan ja presidentti Halosen harjoittamaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka Suomen etujen mukaisena. Suuressa kuvassa Tuomioja on ollut huono ulkoministeri. Tuomiojan ja myös Halosen harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei kaikessa ole ollut Suomen etujen mukaista.

Tuomiojan ja Halosen harjoittaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjauksia koskevat asiat on syytä kyseenalaistaa: kaunisteleva Venäjä-näkemys, vihamielinen Yhdysvallat-näkemys ja sotilaallisen liittoutumattomuuden autuuden ylitsevuotava korostaminen 15 vuoden ajan ideologiselta pohjalta.

Ulkoministeri Tuomiojan ja presidentti Halosen kaudella on liikaa korostettu myös kahdenvälistä asioiden hoitoa Venäjän kanssa ohi EU:n. Ja mikä onkaan lopputulos? Suomella ei ole ollut sitä neuvotteluvoimaa, mitä neuvottelut Venäjän kanssa edellyttäisivät tyydyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Suomen heikko neuvotteluasema näkyi hyvin esimerkiksi itärajan määräaikaisessa rajasopimuksessa, joka solmittiin huhtikuussa 2016. Suomi antoi periksi Venäjälle neuvotteluissa, joita käytiin laittoman maahantulon estämisestä itärajalla. Suomella ei ollut neuvotteluissa mitään, millä vääntää.

Suomen heikko neuvotteluasema näkyi hyvin esimerkiksi myös elokuussa vuonna 2011 solmitussa koordinaatiosopimuksessa, joka koski taajuusalueiden käyttöä Itä-Suomessa. Venäjä asetti ehtoja Suomen 4G-verkon rakentamiselle rajan pinnassa, jotka se onnistui saamaan sopimukseen helposti.

Vastaavasti Suomi ja valtion enemmistöomisteinen Fortum eivät kyenneet järjestelemään Venäjän kanssa Fortumin osallistumista Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen niin, että Fortum olisi saanut omistukseensa Venäjältä havittelemansa vesivoimalaitokset.

Suurin virhe Tuomiojalla ja Halosella on kuitenkin ollut nuiva – joissakin asioissa jopa vihamielinen – suhtautuminen Yhdysvaltojen lisäksi myös Natoon ja Suomen liittymiseen Naton täysivaltaiseksi jäseneksi. Nyt saamme tuosta maksaa hintaa Itämeren turvallisuustilanteen heikentyessä. Suomen Kuvalehden otsikko 6.5.2016 ”Erkki Tuomioja Nato-selvityksestä: ”Myös Yhdysvallat voi olla arvaamaton”” kuvastaa hyvin, kuinka Tuomioja aina vain jaksaa vuodesta toiseen suomia Yhdysvaltoja (SK 6.5.2016).

Ideologista ja tunteella ajattelevaa pasifisti-ihmistä ei pitäisi koskaan valita ulkoministeriksi – eikä presidentiksi. Ulkoministerin pitää olla pragmaattinen ilman tunteita. Tuomioja ei sitä ole ollut, ja siitä on ollut Suomelle suurta haittaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu