Yhdysvaltain ja Venäjän liian läheiset suhteet ei ole ollenkaan Suomen etu

”Presidentti Niinistö: Trumpin ja Putinin lämmin suhde voi tarjota Venäjälle tien ulos Syyrian sodasta” oli uutisotsikko Helsingin Sanomain sivuilla (HS 10.11.2016).

Tuossa lehtijutussa Niinistö totesi antaen ohjeita Yhdysvaltojen uudelle presidentille: ”On tasan kaksi tapaa, kääntää selkä tai pyrkiä dialogiin. Ja Suomen kohdalla erityisesti naapuruuden vuoksi on katsottu tarpeelliseksi pitää yllä dialogia, ja se on saanut kyllä pelkkää kiitosta.”, ja Niinistö jatkoi: ”Saattaa olla, että Trump tarjoaa [Venäjän presidentille Vladimir] Putinille tien päästä ulos Syyriasta istumalla samaan pöytään, tasavertaisena.”

Presidentti Niinistö siis jostakin syystä haluaa, että Venäjä ja Yhdysvallat olisivat tasavertaisia. Maat, joista toisen kansantuote on 13,5 kertaa suurempi kuin toisen, joista toisen puolustusbudjetti on 6,5 kertaa suurempi kuin toisen ja joista toisen asukasluku on 2,3 kertaa suurempi kuin toisen. Kenellekään ei liene epäselvää, kumpi maista – Yhdysvallat vai Venäjä – on suurempi ja kumpi pienempi. Onko maiden, joilla on noin suuret tasoerot, syytä olla tasavertaisia? Pitäisikö myös Suomen olla tasavertainen Saksan kanssa?

Tälläkin palstalla monessa blogikirjoituksessa ja etenkin blogikirjoituksen kommentissa samoin kuin myös usean tiedostusvälineen juttukommenteissa on kiitelty sitä, että Yhdysvaltain presidentinvaihdoksen myötä Yhdysvaltojen ja Venäjän välit tulevat lähenemään ja Suomen Nato-jäsenyyshaikailijoilta putoaa pohja, kun Yhdysvallat ei enää Trumpin johdolla tukisi uusien jäsenten ottamista Natoon.

Suomen Nato-jäsenyysvastustajien on syytä kuitenkin muistaa, että mikäli Yhdysvallat ei enää Trumpin johdolla tukisi uusien jäsenten ottamista Natoon, samalla putoaisi pohja Suomen Nato-optiopolitiikalta, eikä optiolla olisi vaikutusta Venäjän käyttäytymiseen Suomea kohtaan, kuten ei liene tähänkään saakka ollut. 

Yhdysvaltain ja Venäjän keskinäisissä suhteissa ratkaisevaa on, mistä lähtökohdista mahdollinen suhteiden läheneminen tapahtuu. Neuvostoliiton romahdettua suhteiden läheneminen tapahtui Yhdysvaltain ehdoilla, ja läntinen ideologia laajeni itäiseen Eurooppaan EU- ja Nato-jäsenyyksien kautta. Heikentynyt Venäjä oli altavastaaja.

Mikäli nyt lähenemistä tapahtuisi, se on nähtävä Venäjän ehdoilla tapahtuvaksi lännen olleessa päätöksentekokyvyltään heikko. Venäjä on vallannut sotilaallisesti Krimin niemimaan ja estänyt sotilaallisin toimin Georgian ja Ukrainan lähentymisen maiden kansojen haluamana länteen. Venäjä on saanut sotilaallisin toimenpitein vahvan otteen myös Syyriasta. Jos Yhdysvallat alkaisi nyt solmia läheisiä suhteita Venäjään, Venäjän olisi helppo todeta jo tapahtuneet sotilaalliset toimet toisten valtioiden alueella Yhdysvaltain hyväksymiksi. Asiat olisivat ikään kuin lakaistu maton alle lopullisesti käsittelemättä.

Venäjä voisi vetää tästä johtopäätökseen, että Yhdysvallat ei puutu, jos Venäjä toimi sotilaallisesti jatkossakin lähiympäristössä, vaikkapa Itämeren ympäristössä.

Sen sijaan sellainen ratkaisu olisi mielestäni hyvä, jossa Ukraina ja länsi toteaisivat Krimin niemimaan liittämisen Venäjään hyväksytyksi ja Krimin asema osana Venäjää laillistettaisiin, mutta samalla Venäjä hyväksyisi Suomen, Ruotsin, Ukrainan, Moldovan ja Georgian mahdollisuuden liittyä Natoon ja EU:hun maiden omasta tahdosta ilman Venäjän minkäänlaisia vastatoimia.

                                                                                    ****

Toisin kuin yleisti luullaan, Yhdysvaltain ja Venäjän liian läheiset suhteet eivät ole ollenkaan eduksi Suomelle.

On vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toivovat Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden lämpenemistä Suomen etujen mukaisena. Suomen etu ei ole etenkään silloin, jos läheiset suhteet muodostuvat Venäjän autoritäärisistä lähtökohdista määriteltynä eikä Yhdysvaltain perinteisistä demokraattisista lähtökohdista määriteltynä. Autoritäärinen ja henkisiltä ominaisuuksiltaan vajavainen johtaja Yhdysvalloissa ei ole demokraattisen läntisen maailman etu alkuunkaan.

Syyria on hyvä esimerkki, jossa Venäjä on vahvoilla ja jossa Obaman johtamana Yhdysvallat on oma-aloitteisesti vetäytynyt, koska Yhdysvallat ei ole jostain syystä nähnyt Syyriaa geostrategisesti tärkeäksi itselleen suhteutettuna siihen, millaisia voimavaroja maan saaminen hallintaan Yhdysvalloilta olisi vaatinut. Yhdysvallat on pyrkinyt viime aikoina neuvotteluilla Venäjän kanssa edistämään vain Syyrian kärsivien siviilien asemaa. Syyriassa Venäjä ei ole antanut noissa neuvotteluissa Yhdysvalloille periksi tuumakaan ja miksi olisikaan, koska Venäjällä on sotilaallisin toimin saavutettu yliote. Syyriassa Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyö tapahtuisi Venäjän ehdoilla, ei Yhdysvaltain ehdoilla eikä edes tasavertaisesti.

Suomelle ongelmia Yhdysvaltain ja Venäjän kahdenvälisisä suhteissa syntyisi eritoten, mikäli Yhdysvalloilla on läheisemmät suhteet Venäjään kuin Suomeen. Toisin sanoen Yhdysvallat kokee presidentti Trumpin johdolla suhteet Venäjään läheisemmiksi kuin demokraattiseen ja länsileiriin kuuluvaan Suomeen.

Vielä suuremmaksi ongelma muodostuu, jos Venäjä kokee Yhdysvallat tahoksi, jonka kanssa voidaan sopia asioita helpommin kuin Suomen kanssa. Tällöin Suomessa Natoon kuulumattomana maana syntyy aiheelliseksi pelko, että Venäjä ja Yhdysvallat sopivat yhteisesti niiden Venäjän länsirajaan liittyvien maiden kohtalosta, jotka eivät kuulu Natoon ja/tai EU:hun. Näitä suuren riskin maita tuollaisessa tilanteessa olisivat Suomi, Moldova, Ukraina, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia, – ehkäpä myös Ruotsi Natoon kuulumattomana.

Vaikka Trump suhtautuisi aikaisempien puheittensa mukaisesti epäileväisesti niihin Nato-maihin, jotka sijaitsevat itäisessä Euroopassa ja jotka etenkin ovat kiinni Venäjän länsirajassa, suojaa näitä maita Naton kollektiivinen perussopimus, jonka piirissä liittymissopimusten ja tai perussopimuksen allekirjoittajana on 28 jäsenmaata.

Yhdysvallat ei voi tuota Nato-maan sopimussuojaa muuttaa, vaikka presidenttinä olisi kuinka epäilevästi ja kielteisesti Natoon suhtautuva. Toki Yhdysvallat voi aina erota Natosta, mitä se ei tule koskaan tekemään presidentistä riippumatta, siitä pitää huolen Yhdysvaltain kongressi.

Kysymys Suomelle liian läheistä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisistä suhteista Venäjän ehdoilla olisi, voisiko Venäjä varmistaa Yhdysvaltain tuella puskurivaltioiden ja uuden vakiintuneen etupiirin muodostumisen niistä maista, jotka eivät ole vielä Naton ja/tai EU:n jäseniä. Nämä maat olisivat siis Suomi, Moldova, Ukraina, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia. Ruotsi ehkä myös, mutta Yhdysvallat voi pitää Ruotsia tiukemmin ydinmäiseen länsileiriin kuuluvana, vaikkei Ruotsi Nato-maa vielä olekaan.

Näen siis vahvasti eri tavoin Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet Suomen kannalta kuin presidentti Niinistö ja ne henkilöt, jotka näkevät Yhdysvaltain ja Venäjän läheiset suhteet eduksi Suomelle heikentyneen Nato-jäsenyysmahdollisuuden kautta. Venäjän ehdoilla tapahtuva Yhdysvaltain ja Venäjän läheneminen ei ole Suomen etu, koska Suomi voi joutua Venäjän ostettavaksi pelinappulaksi.

                                                                                    ****

Tulevalla Yhdysvaltain presidentti Trumpilla on poikkeuksellisen myönteinen käsitys Venäjästä ja sen presidentti Putinista. Liian myönteinen lännen etujen kannalta.

Trumpin Venäjä-käsitys on muodostunut yritysmaailmassa eikä politiikassa. Presidentti Tumpia ja presidentti Putinia kiehtoo autoritääriset toimintatavat ja rakkaus öljyyn, tuohon pian asemansa menettävään vanhaan energiaan. On vain ajan kysymys, milloin sähkömuotisen energian varastointi materiaan on tasolla, ettei öljystä ole enää kilpailijaksi. On vain ajan kysymys, milloin auringosta lähtöisin oleva sähkön muotoon muutettu energia syrjäyttää fossiiliset energialähteet. Trump on vanha eikä hän enää kykene uudistamaan ajatusmaailmaansa nykymaailman vaatimuksiin.

Trumpin ajatusmaailman tietäen, en pitäisi mahdottomana kehityskulkuja, että Yhdysvallat suostuisi Venäjän ehdotuksiin, joissa Venäjän asema olisi turvattu sen länsirajaan liittyvissä Natoon kuulumattomissa maissa ja uuden Venäjän etupiirin annettaisiin vähitellen muodostua. ”Vastalahjana” Venäjä avaisi Venäjän energiantuotantoa Yhdysvaltojen energiayhtiöiden käyttöön, erityisesti öljyntuotantoa.

Vastaavasti Venäjä on jo avannut Euroopassa kaasuvarantoja Saksalle niin, että Saksa on hyötynyt suuressa määrin taloudellisesti ja hyötyy edelleen, mikäli Nord Stream 2 -kaasuputki rakennetaan. Venäjä ostaa vaikutusvaltaa energialla, jota Venäjällä riittää.

Yhdysvalloissa Venäjä-asiaa koskevat ratkaisut tehtäisiin pitkälti yhdysvaltalaisyritysten ehdoilla, ei poliittisilla ehdoilla. Venäjään kohdistuvista talouspakotteista luovuttaisiin ja tehdyt sotatoimet naapurimaissa annettaisiin anteeksi.

Trumpin kaavailu nimittää Yhdysvaltain ulkoministeriksi Exxonin (Exxon Mobil Corporationin) toimitusjohtaja Rex Tillerson on yllättävä, kuten monella taholla on jo tänään sunnuntaina joulukuun 11. päivänä todettu. Tuollaisen nimen esiintuominen jo sinänsä osoittaa Trumpilta poikkeuksellisen huonoa harkintakykyä. Venäjä Putinin johdolla pyörittäisi Yhdysvaltain uutta ulkoministeriä niin kuin vain Venäjä ja Putin haluaisivat.

Voisiko Venäjän saada Rex Tillersonin nimityksellä myös Yhdysvallat samanlaiseen energia-asiariippuvuuteen kuten Venäjä on jo saanut läntisen Euroopan? Yhdysvallat ei Venäjän energiaa tarvitse, mutta voisiko Venäjä sitouttaa yhdysvaltalaiset energiajätit Venäjään riippuvaiseksi niin, että sitä kautta Putin saisi yhä enemmän vaikutusvaltaa Yhdysvaltain asioihin?

Otetaan yksi esimerkki Exxonin toimitusjohtaja Rex Tillersonin ja Venäjän välisistä asioista, jotka eivät voi sopia Yhdysvaltain ulkoministeriksi valittavan henkilön historiaan. Kyse on Venäjän vastaisista pakotteista, joiden purkaminen on Tillersonin päämäärissä korkealla. Kyse on Exxoniin öljynporaustoimien jatkamisen varmistamisesta Venäjällä ja ennen kaikkea Arktisilla alueilla.

Vuonna 2011 Rex Tillersonin neuvotteli monen miljardin dollarin arvoisen sopimuksen Exxonin ja venäläisen öljy-yhtiö Rosneftin välille, kun Venäjä oli syrjäyttänyt ulos öljyalalta Michael Hodorkovskin (Михаи́л Ходорко́вский) Putinin entisen KGB-ystävän Igor Setšinin (Игорь Сечин) avulla. Setšinistä tuli myös Rex Tillersonin ystävä.

Setšin on toiminut toukokuusta 2012 lähtien öljy-yhtiö Rosneftin toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana, ja hän oli jo vuonna 2003 vaikuttamassa Michael Hodorkovskin omistaman Jukos-öljy-yhtiön hajottamiseen ja myös sen arvokkaimman osan myymiseen pilkkahinnalla Rosneftille. Putin järjesteli Setšinille toimiensa palkkioksi Rosneftin korkeimman toimen, kun sitä ennen hän oli toiminut Putinin hallinnossa vuoteen 2012 saakka.

Määrittelisin Rex Tillersonin melkeinpä venäjäiseen oligarkian sisäpiiriin sekä myös Putinin liikemiessisäpiiriin kuuluvaksi venäläisen öljyteollisuuden kautta.

“We do not support sanctions, generally, because we don’t find them to be effective unless they are very well implemented comprehensively and that’s a very hard thing to do.” Tillerson sanoi vuoden 2014 toukokuussa Exxonin yhtiökokouksessa (Dallas Business Journal 6.12.2016).

Tillersonin suomennettuna: Emme tue [Venäjän] talouspakotteita yleisesti, koska emme pidä niitä tehokkaina, ellei niitä ote toteutettu kattavasti, ja se on hyvin vaikeasti toteuttavissa.”

Venäläiseen öljytuotantoon kohdennettujen pakotteiden johdosta Venäjä ei ole voinut toimia etenkään arktisilla alueilla. Venäjän oma arktinen teknologia ei mahdollista toimintaa noilla alueilla, tarvitaan kehittyneempää länsiteknologiaa. Pakotteiden johdosta Exxonin ja Tillerson on ollut pakko hyllyttää öljynetsintäsuunnitelmia venäläisillä arktisilla alueilla. Pakotteiden alkamisesta vuoden 2016 lokakuuhun mennessä Exxon raportoinut menettäneensä miljardi dollaria pakotteiden johdosta (Oil Price 14.10.2016).

Jos hakee hakusanalla ”Рекс Тиллерсон” juttuja venäläisimediasta (Рекс Тиллерсон on Rex Tillerson kyrillisin kirjaimin kirjoitteluna), niin harvasta yhdysvaltaishenkilöstä löytyy yhtä monta positiivista lehtijuttua kuin hänestä. Kaikki suomalaiset poliitikot ja liikemiehet jäävät venäläismediassa paljon Rex Tillersonin jälkeen.

Jos Rex Tillersonin Venäjä tekemisiä alkaa todella kaivella, löytyy sieltä paljon epäilyttävää, eikä hän jää jälkeen muista venäläisistä Putinin lähipiirin oligarkeista.

                                                                                    ****

Olisi todellinen yllätys, jos Yhdysvaltain kongressi hyväksyisi Rex Tillersonin Yhdysvaltain ulkoministeriksi. Maailmankirjat olisivat todella sekaisin, ja meillä olisi lupa odottaa Trumpin johtamasta Yhdysvalloista ihan mitä tahansa.

Tillersonin valinnalla Trumpin Yhdysvallat sekoittaisi ulkopolitiikkaan yhden teollisuusalan – öljyteollisuuden – tavalla, jota ei ole ennen nähty.

Trumpin presidenttiehdokasvaiheen puheet Venäjästä tulisivat toteen ja Euroopassa olisi syytä olla hyvin huolissaan. Huoleen olisi syytä ja etenkin niissä Venäjän länsinaapurimaissa, jotka eivät ole Naton jäsenmaita. Huoli etenkin Suomessa olisi syytä olla suuri.

Venäjä tekee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa energialla ja asein. Venäjä on ottanut jo Länsi-Eurooppaa vaikutusvaltaansa ja hallintaansa energian avulla. Kykenisikö Venäjä tekemään nyt saman myös Yhdysvalloissa Trumpin aikakaudella?

Öljy on Trumpin heikoin lenkki kaikin puolin. Öljy voi myrkyttää Yhdysvaltain asioiden hoitoa Kiinaan, joka panostaa rajusti aurinkoenergiaan. Öljy voi myrkyttää Yhdysvaltain asioiden hoitoa koko muuhun maailmaan, mikäli Yhdysvallat voisi irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta. Öljy voi myrkyttää Yhdysvaltain suhteita myös Eurooppaan, mikäli Yhdysvallat olisi antamassa Venäjälle Itä-Eurooppaa vastikkeena venäläisöljystä.

Trump tukeutuu öljyssäkin vanhaan maailmaan, ja se voi koitua Yhdysvaltojen kohtaloksi vastaavasti kuin vanhaan maailmaan tuijottaminen koitui puhelinjätti Nokian kohtaloksi, kun yhtiö ei kyennyt uudistumaan maailman muuttuessa, ja kilpailijat valloittivat maailman.

Suomessa puheet, joissa korostetaan Yhdysvaltain ja Venäjän välisiä hyviä suhteita, ovat Suomen etujen vastaisia. Onnetonta, että jopa Suomen korkein ulkopoliittinen johto on näihin puheisiin syyllistynyt. Pitäisi osata huomioida, kenen ehdoilla ja millä ehdoilla suhteiden mahdollinen paraneminen tapahtuisi. Suomessa on syytä olla huolissaan, mikäli Yhdysvaltain uusi ulkoministeri olisi Rex Tillerson, joka maailman suurimman öljy-yhtiön entisenä toimitusjohtajana saattaisi olla valmis ostamaan venäläisöljyä venäläisehdoin, ja Venäjän vaatima kauppahinta olisi Natoon kuulumattoman Itä-Euroopan lupaaminen Venäjän etupiiriin mukaan lukien myös Suomi.